Taustana erosin vajaa vuosi sitten ikääni nähden hyvin pitkästä parisuhteesta. Suhde alkoi jo lukioiässä hyvin nuorena (nyt olen 25v) ja lopulta kaatuikin siihen, että ahdistukseni nuoruuden menettämisestä kasvoi liian suureksi, vaikka parisuhde itsessään oli oikein hyvä ja naimisiin menokin jo pöydällä.
Seurustelu ei eron jälkeen aluksi kiinnostanutkaan millään tasolla, mutta viime aikoina on alkanut tuntua taas siltä että olisin valmis aloittamaan jotain uutta. Aikaisemmin ajattelin, että helppo homma. Senkun vain alkaa tapailemaan ihmisiä ja odottaa, että kolahtaa. Viime aikoina olenkin tutustunut uusiin ihmisiin ja tapaillut ihmisiä. Kukaan ei vaan tunnu kolahtavan millään tavalla, vaikka kovasti nautinkin uusiin ihmisiin tutustumisesta. Ihmisten tapaaminen on periaatteessa niin kovin helppoa näin Tinderin aikakaudella, mutta sekin tuntuu pidemmän päälle loputtomalta suolta ja turhautuminen iskee, kun "työ" ei kanna hedelmää. Kyllähän se fakta on, että näin miehenä joutuu suurimman osan keskusteluista aloittamaan ja tekemään aloitteita niin oikeassa elämässä kuin virtuaalisestikin.
Välillä pohdin onko minulla vain kriteerit liian korkealla, mutta en oikein usko tähänkään. Lopulta tärkeintä aina on, että henkilökemiat kohtaa ja siinä vaiheessa kaikki muu on toisarvoista. Toki lähtökohtaisesti haluan, että nainen on fiksu, positiivinen ja jaksaa panostaa omaan hyvinvointiinsa, koska itsekin koen tällainen olevani. Ja toisaalta pakkohan se on nirso ollakin, jos toivoo löytävänsä ihmisen jonka kanssa oikeasti viihtyy pidempääkin.
Olen pikkuhiljaa tullut lopputulokseen, että uutta hyvää parisuhdetta ei todellakaan etsimällä löydä. Pidän jatkossakin silmät auki, mutta siihen asti on opeteltava todella elämään yksin. Ja jos jotain haluan tällä sanoa, niin toivon ettei kukaan ota omaa parisuhdettaan itsestäänselvyytenä, kuten itse tein aikaisemmin. En ole ihan varma miksi tämän edes kirjoitin, koska ei tässä kai mitään pointtia ole, vaikka onhan kirjoittaminen jo itsessään ihan terapeuttista. Toki kaikki vinkit otetaan vastaan siitä, missä kaikki ihanat fiksut naiset nykyään piilottelee!
Seurustelu ei eron jälkeen aluksi kiinnostanutkaan millään tasolla, mutta viime aikoina on alkanut tuntua taas siltä että olisin valmis aloittamaan jotain uutta. Aikaisemmin ajattelin, että helppo homma. Senkun vain alkaa tapailemaan ihmisiä ja odottaa, että kolahtaa. Viime aikoina olenkin tutustunut uusiin ihmisiin ja tapaillut ihmisiä. Kukaan ei vaan tunnu kolahtavan millään tavalla, vaikka kovasti nautinkin uusiin ihmisiin tutustumisesta. Ihmisten tapaaminen on periaatteessa niin kovin helppoa näin Tinderin aikakaudella, mutta sekin tuntuu pidemmän päälle loputtomalta suolta ja turhautuminen iskee, kun "työ" ei kanna hedelmää. Kyllähän se fakta on, että näin miehenä joutuu suurimman osan keskusteluista aloittamaan ja tekemään aloitteita niin oikeassa elämässä kuin virtuaalisestikin.
Välillä pohdin onko minulla vain kriteerit liian korkealla, mutta en oikein usko tähänkään. Lopulta tärkeintä aina on, että henkilökemiat kohtaa ja siinä vaiheessa kaikki muu on toisarvoista. Toki lähtökohtaisesti haluan, että nainen on fiksu, positiivinen ja jaksaa panostaa omaan hyvinvointiinsa, koska itsekin koen tällainen olevani. Ja toisaalta pakkohan se on nirso ollakin, jos toivoo löytävänsä ihmisen jonka kanssa oikeasti viihtyy pidempääkin.
Olen pikkuhiljaa tullut lopputulokseen, että uutta hyvää parisuhdetta ei todellakaan etsimällä löydä. Pidän jatkossakin silmät auki, mutta siihen asti on opeteltava todella elämään yksin. Ja jos jotain haluan tällä sanoa, niin toivon ettei kukaan ota omaa parisuhdettaan itsestäänselvyytenä, kuten itse tein aikaisemmin. En ole ihan varma miksi tämän edes kirjoitin, koska ei tässä kai mitään pointtia ole, vaikka onhan kirjoittaminen jo itsessään ihan terapeuttista. Toki kaikki vinkit otetaan vastaan siitä, missä kaikki ihanat fiksut naiset nykyään piilottelee!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aikamoinen mies ja pitkä juttukin.
Nykyään seurustelu on sitä että tutustumaan kaksi viikkoa ja muutetaan yhteen. kuukauden päästä tehdään lapsi ja sitten vuoden päästä jo erotaan kun mies ei halua huolehtia lapsestaan kun miettii että nuoruus menee ohi ja haluaa vielä kylvää siementä pitkin ja poikin ja sitten 35 vuotiaana huomataan että ollaankin yksin ja alkaa paniikki että mistä sitä löytäisi sen naisen mutta naisille ei sitten kelpaakaan enää miehet.
Nykyään menee kuule monet muutkin asiat niin kummallisesti, että ei tottakaan.
Nykyään panot luuraa omissa asunnoissa....onanoivat kelmeään ruutuun. Sekä että naiset.
Se on äärimmäinen harvinaisuus sellainen nainen, jonka kanssa haluaisi saman katon alle asumaan. Itse en ole vielä moiseen törmännyt, tosin olen vielä alle neljänkymmenen.
Parisuhteen löytämisen vaikeus tulee siitä, että naisia ei kiinnosta faktat vaan kolahtaminen. Eivät siis etsi parisuhdetta vaan seksiä - eivät vain myönnä sitä suoraan.
Mitä jos jäisit varalle roikkumaan vanhaan suhteeseesi ja koittaisit olla ystävänä.jos vielä kuitenkin palaisitte yhteen. Ei se sinkkuelämä kovin auvoista oo.Kummallekaan sukupuolelle.ymmärrän hyvin että on sitä vailla mutta kyllä hyvä parisuhde yksinäisyyden voittaa. Jos jäisit varalle katselemaan saattaisitte palata yhteen pitkänkin ajan päästä.
Olen itse juuri tässä roikkumis kohdassa meillä toki 3 lasta jotka iältään 1.5-4v olemme olleet erossa reilu vuoden . Molemmilla ollut tässä ajassa näitä uusia kokeiluja vai miksi niitä sanoa. Itse nyt myös pahassa tilassa koska ihastuin tähän "kokeiluun" ja olisi vielä jotain tunteita myös lasteni äitiä kohtaa ja en tiedä pitäisikö roikkua vai alkaa elää uutta elämää uuden kanssa. Rakkaus ja parisuhteet vain on todella vaikeita saati löytää juuri se oikea kenen kanssa todella haluaa viettää loppu elämän.
Ystäviä olemme edelleen ja toivottavasti sellaisina aina pysymmekin. Yhteen paluu tottakai houkuttaa, mutta kaiken loukkaantumisen ja hylkäämisen tunteiden kokemisen jälkeen se on lähtökohtaisesti aika monimutkaista. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan nauttia niistä hyvistä asioista joita elämästäni jo nyt löytyy. Nyt on ainakin hyvää aikaa kehittää itseään ja edetä työuralla.
Samassa veneessä.