Minun piti nyt pitää ensi viikko odotettua ja ansaittua talvilomaa. Olin jo kauan aikaa sitten sopinut ansaitun talvilomani ajankohdan työnantajani kanssa.
Olin varannut jo syyskuussa vuokramökin Leviltä ensi viikoksi. Eli siis Levin maisemissa meinasin perheeni kanssa ensi viikon viettää talviloman merkeissä.
Mutta tänään sitten juuri ennen työajan loppumista työnantajani lähetti minulle sähköpostin että ansaittu lomani ei nyt onnistukaan ensi viikolla yhtään mitenkään.
Soitin samantien työnantajalleni ja kysyin että mitä hän nyt oikein tarkoittaa.
Työnantajani sanoi sitten vain ilman mitään perusteluja että lomani on peruttu.
Nyt sitten jouduin perumaan tuon Levin lomamökin vuokrasopparin, ja siitä tuli minulle sitten todella huomattavia lisäkuluja kun näin myöhään sen Levin vuokramökin vuokrasopimuksen jouduin nyt perumaan.
Eikä nyt sitten ainakaan minulla ole enää edes minkäänlaista tietoa siitä että koska minä voin sitten pitää ansaitut talvilomani.
Talvilomat peruttiin
23
<50
Vastaukset
- rahallasaa
Suunnitelma Levisi,voi voi.........
- AESRDSTYGFUH
Kyseleppä ytk:stä
- ei.kannata
Ei kannata nyt YTK:sta kysellä yhtään mitään.
Ei niitä kiinnosta työntekijöiden asiat pätkääkään.
- loman_siirto
Ei työnantaja voi nyt yhtään mitenkään työntekijän lomia perua.Mutta siirtää kyllä voi.
- Voivoviivioviviv
Taidat saada henkistä sukkasaippuaa. Olisi kyllä hyvät hiihtokelit. Kannattaa ehkä pitää työnantajaa arvossa eikä aina kitistä ja valittaa. Kun on hyvä duunari, tälläistä ei tapahdu.
- onvainrattaanosa
Määrittele hyvä duunari
- OtanOsaa
Tuskin saat lainkaan enää pitää lomaasi ollenkaan. Sillä kesähän sieltä nyt jo pukkaa päälle. Ja eihän sitä nyt kesällä mitään talvilomia pidetä.
- Valvo_oikeuksiasi
Jos työnantaja määrää vuosiloman ajankohdan vastoin vuosilomalakia tai muuttaa sitovaa vuosilomailmoitustaan, hän voi syyllistyä vuosilomarikkomukseen (ks. vuosilomalain 38 §). Rikkomuksesta saattaa seurata sakkorangaistus ja vahingonkorvausvelvollisuus.
Työnantaja ei voi muuttaa vuosiloman alkamisajankohtaa niin, että muutoksen ilmoittamisen ja vuosiloman alkamisen väliin jää alle kaksi viikkoa (TN 1228-66).
Työntekijän on syytä noudattaa työnantajan määräystä, vaikka työnantaja määräisikin vuosiloman ajankohdan vastoin vuosilomalakia.
http://www.vuosilomaopas.fi/fi/vuosiloman-antamisajankohta.html
http://vuosilomalaki.com/vuosilomalaki-talviloma-2/ - Kusetan_todella_paljon
Minun piti saada odotettu ja ansaittu koiranpentu. Olin jo kauan aikaa sitten sopinut siitä kennelin kanssa.
Olin valinnut pennun syyskuussa niin että se tulee ensi viikoksi. Eli siis koiranpennun kanssa ensi viikon viettää.
Mutta tänään sitten juuri ennen työajan loppumista työnantajani söin koiranpentuni.
Soitin samantien työnantajalleni ja kysyin että miten nyt saan koiranpennun.
Työnantajani sanoi sitten vain ilman mitään perusteluja että koitranpentu on syöty.
Nyt sitten jouduin olemaan ilman pentua ja siitä tuli minulle sitten todella huomattava suru puseroon.
Eikä nyt sitten ainakaan minulla ole enää edes minkäänlaista tietoa siitä että koska minä voin sitten saada koiranpennun.
Jos uskoit aloituksen, uskot varmasti tämänkin :D- elättäjäsi
Vanhempasi ovat nyt aivan varmasti sisaruksia keskenään.
- sdpsdpsdp
Aloituksesta näyttäisi puuttuvan maininta "kuulun ytk:hon"
- niin_totta_kuin_osaan
Todennäköisesti oikeampi maininta on "kuulun SAK:n trollityöryhmään".
Tarina myy paremmin kuin faktat etenkin, kun tarinan saa keksiä miten vapaasti tahansa eikä tarvitse vastata sen sisällöstä kenellekään. Kun se on tänne kirjoitettu, niin sitähän voi vapaasti levittää "totena". - ytklainen
Miksi ihmeessä nyt täytyisi kuulua johonkin ytk:hon että talvilomat perutaan.
Kyllä työnantajalla on nyt täysi oikeus halutessaan perua työntekijän lomat. Näin ainakin oma työnantajani kertoi minulle kun kysyin siltä että koska voin pitää lomaa. - sdpsdpsdp
Eihän ytk:laisten lomia tietenkään peruta vaan ja siirretään liitoissa oleville!!
Sehän on tietty TES:ssäkin !
- Trollintröllintrollin
Suomessa on laki, sitä noudattavat sekä työntekijät että työnantajat. Jos ei noudata, meillä on oikeusjärjestelmä. Turha trollata noit ajuttuja
- sdpsdpsdp
Mutta kun nää tyhmät ay-tiltut ei muuta parempaa osaa!
- pääluottamusmies
Työnantajalla on vain oikeus siirtää loman ajankohtaa, ei oikeutta perua lomia.
- VastausLöytyyVasemmalta
Oikeus on vain hidas keino saada oikeutta itselleen. Esimerkkinä Finnairin lakonuhka vuodelta 2012, jolloin finnair sai oikeudelta päätöksen "kieltää" lakko. Pari viikkoa sitten tuli oikeudelta päätös, että kyseinen turvaamispäätös ei ollut lainmukainen ja siten laiton.
http://www.proliitto.fi/uutiset/jarjestopro/kko-lakkoa-ei-voi-estaa-miljoonien-uhkasakoilla
http://demokraatti.fi/pro-vuosia-vieneesta-oikeusjutusta-paatos-lakkoa-ei-voi-estaa-miljoonien-uhkasakoilla/ - sdpsdpsdp
Viime keväänä taisi olla ihan vastaava ytk:laisen tekemä valitus kesälomien perumisesta eli ei nämä SAK:n trollaajat osaa uudistua!
- TyperätEiTuleFiksuiksi
Why to fix it if its not broken?
- ihanko_tosi
Miksiköhän nyt sitten ne työntekijän ansaitut vuosilomat perutaan työnantajan toimesta?
- MeneJaTiedä
ihanko_tosi kirjoitti:
Miksiköhän nyt sitten ne työntekijän ansaitut vuosilomat perutaan työnantajan toimesta?
Niin, miksi se kuulostaa siltä, että se ei pidä paikkaansa?
Kuka hyötyisi tällaisesta valehtelusta?
Saisiko AY-liike lisää jäseniä? - elättäjäsi
MeneJaTiedä kirjoitti:
Niin, miksi se kuulostaa siltä, että se ei pidä paikkaansa?
Kuka hyötyisi tällaisesta valehtelusta?
Saisiko AY-liike lisää jäseniä?Ilmeisesti siksi ette nyt ymmärrä lainkaan lukemaasi tekstiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410