Pitkä avioliitto takana, yksi lapsi, pettävä valehteleva mies. Asun miehen talossa. Miten etenen eroasiassa? Haluan lapsen yksinhuoltajuuden, mutta toki toivon isän ja lapsen tapaavan toisiaan; haluan vain päätösvallan lapsen asioista, koska en luota enää mieheeni. Olen lapsen myös pääasiassa hoitanut. Olen laittanut lapsen edun omani edelle, ja niin teen vastaisuudessakin, joten isällä ei ole siinä suhteessa pelättävää, en halua vaikeuttaa isä-lapsisuhdetta.
Jossakin pitäisi myös asua, ja auto hankkia. Osaako joku neuvoa? En tiedä mistä aloittaa. Eroa en halunnut, mutta mies hautoo sitä koska pitää yhteyttä toiseen naiseen edelleen, vaikka muuta lupasi. Annoin toisen mahdollisuuden, jotta perhe ei hajoaisi, mutta huonosti kävi.
Kuinka edetä, ero taitaa olla väistämätön?
17
463
Vastaukset
- punanensohva
Jospa ensin perheneuvvotteluun, esim.evlut kirkon diakoniatyö auttaa ei tarvi olla kirkon jäsen tai muulle asintuntevalle terapeutille ne toki maksaa, mut jos ei auta neuvottelu, niin hanki oma asunto mihin lähdet lapsesi kanssa ja laita ero vireille kun muutat, voihan sen eron hakea toki vaikka asutte yhdessä ja kun tuomittu eroon n puolen v kulutt niin siitten ositus ja päätätte kuka asuu missä
Mutta ens keskustelua
Voimi valoa asiaan toivon että mies järkiintyy ja ottaa vastuun voimia - tsemppiä
Avioliittoleiritkin vois toimia, jos haluatte vielä katsoa voisko jatkaa yhdessä. Huoltajuus asioista saat tietoa, kun soitat lastenvalvojalle. Vuokra-asunnoista löytyy yleensä tietoa esim kunnan nettisivuilta. Autokaupasta saat selvitettyä auton lainoitusmahdollisuutta tai pankista. Avioeroasiaan löytyy neuvoja oikeusaputoimiston kautta.
Hei nimimerkki Sandra--
Olen pahoillani tilanteesta, johon olet joutunut. Huolehdi itsestäsi. Sitä haluatkin tehdä, kun kysyt neuvoa. Saitkin jo hyviä vinkkejä; keskusteluapu, oikeusaputoimisto, lastenvalvoja, niiden kanssa pääset jo eteenpäin. Ei kannata kiireessä tehdä suuria päätöksiä, aina täytyy miettiä rauhassa, lapsen etu pitkällä tähtäimellä on tärkeä. Sinun jaksamine ja hyvinvointi on lapselle tärkein, että jaksat huolehtia hänestä, raskaat ajat on joka tapauksessa edessä. Siksi rohkaisen sinua ottamaan yhteyttä perheneuvontaan, esim. juuri seurakunnilla on ja se on ilmainen. Siellä voit käydä vaikka itseksesi ja saat tukea, jota nyt tulet tarvitsemaan. Toivottavasti sinulla on lähi-ihmisiä, joiden kanssa voit jakaa asioitasi ja tunnelmiasi. Ja toivottavasti saat joskus ihan omaa vapaa-aikaa, jolloin voit levätä ja rentoutua.
Voimia, lämmöllä,
Pirkko-pappi- Sandra--
Hei,
Kiitos viesteistä. Parisuhteen eteen en enää enempää voi tehdä. Kaikki on tehty. Yritän nyt valmistautua siihen päivään, kun kuolinisku tulee. Toisaalta tämäkin elämä on kyllä hirveän raskasta, en pysty loputtomiin leikkimään iloista vaimoa ja äitiä, kun tiedän että mies haaveilee ihan muusta. Omakin elämä valuu hukkaan. Mutta sen periaatteen olen ottanut, että lapsen etu menee omani yli. Ehkä jossain vaiheessa tuntuu, että lapsi kestäisi eron ilman traumoja, jolloin ehkä voisin olla aloitteellinen itsekin ja nostaa kissan pöydälle.
Pariterapiaakin on kokeiltu, joten ammattiauttajien puoleen en haluaisi kääntyä. Ei auta mitään. Mies valehtelee sielläkin. Siksi haluaisin itse suunnitella valmiin ehdotuksen millä menisimme eteenpäin, johon hän voisi suostua koska saattaisi kuitenkin haluta pitää jonkinlaiset välit. En halua kostaa, mutta pelkään että jos en nyt ymmärrä miten ero pitäisi hoitaa, hän käyttää minua hyväksi tässä asiassa. Voiko hän esimerkiksi taloudellisesti huijata minua? Hän on minua varakkaampi ja tottunut hoitelemaan sijoittamisia yms. En halua hänen rahojaan mutta jotenkin minunkin pitäisi pystyä jatkamaan. Avioehtoa ei ole. Eikö sen voi tehdä jälkikäteenkin? Pitäisikö sellaiseen suostua? Hei Sandra--
Ymmärrän, ettet halua ammatti-apua, kun olette jo käyneet pariterapiassa. On hyvä, että olette käyneet, ei tarvitse sitten jälkeenpäin miettiä, että olisi pitänyt mennä. Silti ehdotan, että harkitset perheneuvontaan menemistä, itsesi takia ja itseksesi. Niin voi ihan hyvin tehdä. Käyt ulkopuolisen luona muutaman kerran tämänhetkistä stressiä purkamassa ja hän tukee sinua. Saat ajatuksia kuinka jaksaa tämän vaihe ja mitä sitten kun ero on totta.
Kuulostaa hyvälle tuo ajatus, että mietit valmiiksi ehdotuksen, jonka mukaan toimisitte. Tee niin, ota selvää, punnitse tarkasti ja harkitse. Älä anna hänen käyttää sinua hyväksi. Yritä kuitenkin pysyä väleissä, se on kaikkien etu. Voi hän yrittää huijata sinua, en tiedä kun en tunne, mutta toki voi. Ole siis tarkka. Avioehdon voi tehdä milloin tahansa avioliiton aikana tai sitä ennen. Jos mies sellaista ehdottaisi, ei sinun tietenkään tule suostua sellaiseen. Avioeron osituksessa otetaan huomioon puolisoiden tulot ja myös se, jos toinen on ollut kotona hoitamassa lasta/kotia. Toistan, mutta mene ihmeessä kysymään asiasta oikeusaputoimistosta tai soita lakineuvonta infopuhelimeen, sellaisia on.
Voimia, jaksamista,
Pirkko-pappi- Sandra--
Kiitos, niin juuri haluan tehdä, harkita tarkasti ennen kuin toimin. Tietoa vain tarvitsen, koska en tiedä näistä asioista mitään. Mies voi tietää enemmän ja keksiä huijauskeinot. Velkaa hän on ainakin pyrkinyt pitämään, ehkä juuri eron varalta. Pelkään, että jotain perheneuvontakäyntiä voidaan käyttää minua vastaan riitatilanteessa. Ehkä johonkin lakimieheen uskaltaisi ottaa yhteyttä, tai kysyä joltain vastikään eronneelta kuinka ero meni. Pelkään että kaveritkin saattaavat juoruilla, yhteen kaveriin luotan ja hänelle olen uskoutunutkin. En halua asiaa julki ennen kuin olen varmasiitä mitä haluan. Tai mihin voin tyytyä, rakastavaa rehellistä aviomiestä kun en näköjään voi saada.
- Nassen
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei Sandra--

Pirkko-pappiHyväksikäyttäjä kommentoi; "älä anna hänen käyttää sinua hyväksi". Sellainen on uskiksen moraali.
- sheena.-66
Sandra-- kirjoitti:
Kiitos, niin juuri haluan tehdä, harkita tarkasti ennen kuin toimin. Tietoa vain tarvitsen, koska en tiedä näistä asioista mitään. Mies voi tietää enemmän ja keksiä huijauskeinot. Velkaa hän on ainakin pyrkinyt pitämään, ehkä juuri eron varalta. Pelkään, että jotain perheneuvontakäyntiä voidaan käyttää minua vastaan riitatilanteessa. Ehkä johonkin lakimieheen uskaltaisi ottaa yhteyttä, tai kysyä joltain vastikään eronneelta kuinka ero meni. Pelkään että kaveritkin saattaavat juoruilla, yhteen kaveriin luotan ja hänelle olen uskoutunutkin. En halua asiaa julki ennen kuin olen varmasiitä mitä haluan. Tai mihin voin tyytyä, rakastavaa rehellistä aviomiestä kun en näköjään voi saada.
"Ehkä johonkin lakimieheen uskaltaisi ottaa yhteyttä"
"Ehkä": ei noin. Käänny välittömästi oikeusaputoimiston puoleen. Tarvitset ehdottomasti lakimiehen apua. Muuten tuosta ei tule mitään muuta kuin hankaluuksia. Ja niitä tulee muutenkin aivan tarpeeksi. Minä tiedän. - sheena.-66
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei Sandra--
Ymmärrän, ettet halua ammatti-apua, kun olette jo käyneet pariterapiassa. On hyvä, että olette käyneet, ei tarvitse sitten jälkeenpäin miettiä, että olisi pitänyt mennä. Silti ehdotan, että harkitset perheneuvontaan menemistä, itsesi takia ja itseksesi. Niin voi ihan hyvin tehdä. Käyt ulkopuolisen luona muutaman kerran tämänhetkistä stressiä purkamassa ja hän tukee sinua. Saat ajatuksia kuinka jaksaa tämän vaihe ja mitä sitten kun ero on totta.
Kuulostaa hyvälle tuo ajatus, että mietit valmiiksi ehdotuksen, jonka mukaan toimisitte. Tee niin, ota selvää, punnitse tarkasti ja harkitse. Älä anna hänen käyttää sinua hyväksi. Yritä kuitenkin pysyä väleissä, se on kaikkien etu. Voi hän yrittää huijata sinua, en tiedä kun en tunne, mutta toki voi. Ole siis tarkka. Avioehdon voi tehdä milloin tahansa avioliiton aikana tai sitä ennen. Jos mies sellaista ehdottaisi, ei sinun tietenkään tule suostua sellaiseen. Avioeron osituksessa otetaan huomioon puolisoiden tulot ja myös se, jos toinen on ollut kotona hoitamassa lasta/kotia. Toistan, mutta mene ihmeessä kysymään asiasta oikeusaputoimistosta tai soita lakineuvonta infopuhelimeen, sellaisia on.
Voimia, jaksamista,
Pirkko-pappiOsituksessa otetaan huomioon vain omaisuus (-velat). Ei tuloja.
- Mahdoton.mies
sheena.-66 kirjoitti:
Osituksessa otetaan huomioon vain omaisuus (-velat). Ei tuloja.
Kyllä näin on. Tulot on tulevaisuutta, osituksessa jaetaan vain yhdessä jo hankittua. Kirkon markkinointiosasto jakaa väärää informaatiota.
- fiftyfiftyt
Sandra-- kirjoitti:
Hei,
Kiitos viesteistä. Parisuhteen eteen en enää enempää voi tehdä. Kaikki on tehty. Yritän nyt valmistautua siihen päivään, kun kuolinisku tulee. Toisaalta tämäkin elämä on kyllä hirveän raskasta, en pysty loputtomiin leikkimään iloista vaimoa ja äitiä, kun tiedän että mies haaveilee ihan muusta. Omakin elämä valuu hukkaan. Mutta sen periaatteen olen ottanut, että lapsen etu menee omani yli. Ehkä jossain vaiheessa tuntuu, että lapsi kestäisi eron ilman traumoja, jolloin ehkä voisin olla aloitteellinen itsekin ja nostaa kissan pöydälle.
Pariterapiaakin on kokeiltu, joten ammattiauttajien puoleen en haluaisi kääntyä. Ei auta mitään. Mies valehtelee sielläkin. Siksi haluaisin itse suunnitella valmiin ehdotuksen millä menisimme eteenpäin, johon hän voisi suostua koska saattaisi kuitenkin haluta pitää jonkinlaiset välit. En halua kostaa, mutta pelkään että jos en nyt ymmärrä miten ero pitäisi hoitaa, hän käyttää minua hyväksi tässä asiassa. Voiko hän esimerkiksi taloudellisesti huijata minua? Hän on minua varakkaampi ja tottunut hoitelemaan sijoittamisia yms. En halua hänen rahojaan mutta jotenkin minunkin pitäisi pystyä jatkamaan. Avioehtoa ei ole. Eikö sen voi tehdä jälkikäteenkin? Pitäisikö sellaiseen suostua?Älä nyt mihinkään avioehtopaperiin nimmees laita, täytyyhän sunkin nyt saada jokin pesämuna lapsen kanssa, olettehan yhdessä elänneet ja leipää pöytään tuoneet, sulle kuuluu puolet teidän netto-omaisuudesta.
Pidä lapsesi ja ittesi puolia. - mekkk
Sandra-- kirjoitti:
Hei,
Kiitos viesteistä. Parisuhteen eteen en enää enempää voi tehdä. Kaikki on tehty. Yritän nyt valmistautua siihen päivään, kun kuolinisku tulee. Toisaalta tämäkin elämä on kyllä hirveän raskasta, en pysty loputtomiin leikkimään iloista vaimoa ja äitiä, kun tiedän että mies haaveilee ihan muusta. Omakin elämä valuu hukkaan. Mutta sen periaatteen olen ottanut, että lapsen etu menee omani yli. Ehkä jossain vaiheessa tuntuu, että lapsi kestäisi eron ilman traumoja, jolloin ehkä voisin olla aloitteellinen itsekin ja nostaa kissan pöydälle.
Pariterapiaakin on kokeiltu, joten ammattiauttajien puoleen en haluaisi kääntyä. Ei auta mitään. Mies valehtelee sielläkin. Siksi haluaisin itse suunnitella valmiin ehdotuksen millä menisimme eteenpäin, johon hän voisi suostua koska saattaisi kuitenkin haluta pitää jonkinlaiset välit. En halua kostaa, mutta pelkään että jos en nyt ymmärrä miten ero pitäisi hoitaa, hän käyttää minua hyväksi tässä asiassa. Voiko hän esimerkiksi taloudellisesti huijata minua? Hän on minua varakkaampi ja tottunut hoitelemaan sijoittamisia yms. En halua hänen rahojaan mutta jotenkin minunkin pitäisi pystyä jatkamaan. Avioehtoa ei ole. Eikö sen voi tehdä jälkikäteenkin? Pitäisikö sellaiseen suostua?Älä tee mitään avioehtoja kun olet eroamassa ja varakkaampi maksaa tasinkoa köyhemmälle ja omaiisuus lasketaan erohakemuksen päivämäärän mukaan.
- kotiy
Nyt tarkkana raha-asioitten kanssa!!
Kyllä sinun on otettava asiantuntijoilta neuvoja. Mene vaikka pankkiin, pyydä sieltä neuvoja, he ovat raha-asioiden asiantuntijoita. Kerrot vain mikä tilanteesi on.
Sanot ettet halua hänen rahojaan. Mutta miten jatkat elämää eron jälkeen lapsen kanssa? Tottakai sinulle kuuluu oma laillinen osuutesi. Älä vaan missään nimessä suostu kaikenlaisiin järjestelyihin vain siksi että olet uupunut tuosta tilanteesta. Jos nyt et pysy skarppina, myöhemmin joudut katumaan.
Joku varmaan täällä osaa neuvoa paremmin, mutta käsitykseni on että avioehto täytyy tehdä ENNEN liiton solmimista. Sitä ei voi tehdä jälkikäteen.
Kuitenkin erossa pankkitilit otetaan huomioon jne.
Kipinkapin neuvoja kysymään, se antaa sinullekin varmuutta ja voimiakin kun saat mieltä askarruttaviin kysymyksiin selkoa!- kotiy
Korjaus: katsoin netistä avioehdosta ja siinä oli että avioehdon voi tehdä avioliiton aikana. kannattaako vähävaraisemman se tehdä, sitä kannattaa kysyä asiantuntijalta!
- Sandra--
Kiitos kannustavista viesteistä. On niin kylmäävää katsoa kun mies täällä kotona elää normiarkea, makeilee lapselle ja haluaa minultakin seksiä ja suunnittelee kanssani tulevaisuutta. Ja meillä siis läheisyys on koko ajan mukana kuvioissa. Onkohan tätä jatkunut koko piiiitkän suhteen alusta? En usko saavani rehellisiä vastauksia vaikka kysyisin häneltä. Minusta tuollainen valehtelija on kyllä aika huono lapsenkasvatuskaverikin, kuinka voin ikinä jättää lapsen hänelle? Olin alunperin ajatellut, että muuttaisin lapsenvuoksi ihan lähelle, mutta nyt kun mies osoittautui sarjapettäjäksi, se ei tunnu parhaalta vaihtoehdolta. Elämäni on joka tapauksessa romahtanut. Uusi suunta ja aikataulu vain täytyy valita.
- ijja
Sinun on todella arvioitava se että onko miehesi turvallinen isä eron jälkeen: Huolehtiiko hyvin, jättääkö yksin, onko paikalla, onko ruokaa, jättääkö lapsen muitten hoiviin kun menee tapaamaan uutta rakasta....
Jos kuitenkin pitää lapsesta hyvää huolta niin ei ole kenellekään hyväksi jos isä ei voi tavata lasta. Älä anna tunteiden vaikuttaa tähän asiaan. Mies todennäköisesti reagoisi siten että ryhtyisi riitelemään huoltajuudesta. Se taas pahimmassa tapauksessa olisi loputon suo ja verottaisi sinunkin voimiasi. Pahimmin kärsisi lapsi. - pidäpuoles
Sandra heti kun olet päättänyt erota niin käy lastenvalvojalla, juttele ja kysele.
Jos tässä passivoidut tai väärällä tavalla luotat että "joku muu hoitaa hommat" niin mieshän sinne rientää kertomaan omaa versiotaan totuudesta. Kohta voit huomata olevasi se etä-äiti jolle on vielä lätkäisty elaritkin, kun mies selittää esim. sinun olevan epävakaa, petollinen ja epäluotettava naisihminen. Ainakin hän tulee huoltajuusriidassa vetoamaan parempaan elatuskykyynsä, varsinkin jos olet niin tyhmä että suostut lähtemään vuokra-asuntoa kohti pennittömänä.
Hanki hyvä avioerojuristi! Sovitte että maksusi hoidetaan kun ositus on saatu suoritettua, antaa sopivaa jämäkkyyttä lakinaisenkin hommaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041206Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041004Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.75938- 59835
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,28750Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99709