Jännämiehet ja naisten kognitiivinen dissonanssi

(Tämä kirjoitus sensuroitiin Vauva.fin Aihe vapaa -palstalta. Miksiköhän?)

Kognitiivinen dissonanssi on psykologian käsite, joka tarkoittaa sitä kun ihmisen mielessä on kaksi ristiriitaista kognitiota, eli ajatusta, uskomusta tai tunnetta, ja joka pakottaa ihmisen keksimään selityksen, eräänlaisen hätävalheen, näille ristiriitaisille uskomuksilleen tai tuntemuksilleen.

On lukuisia tutkimuksia, sekä tietenkin jokaisella varmasti omia kokemuksia siitä, että naiset suosii ns. pahoja poikia eli suomeksi JÄNNÄMIEHIÄ.

http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-3314579/Why-women-love-bad-boys-People-pathological-traits-better-chance-finding-love-claims-study.html

http://www.independent.co.uk/news/science/why-women-really-do-love-self-obsessed-psychopaths-850007.html

Naisten vetovoima jännämiehiä kohtaan on alkukantaista ja eläimellistä. Ihanteet kiltistä miehestä on paljon uudempi keksintö. Ihmisen aivot eivät ole kuitenkaan niin paljon muuttuneet parissa tuhannessa vuodessa, että alkukantaiset vaistot ja pariutumispreferenssit olisivat kokonaan voineet kadota, vaikka kulttuuri on muuttunut niin, ettei naisen tarvitse hakea miehestä enää samalla tavalla suojelijaa kuin aiemmin on tarvinnut. Suojelijan rooli on ulkoistettu poliisille ja yhteiskunnalle.

Feministiseen kulttuuriin kuuluu se, että naiset esitetään jotenkin jalompina ja moraalisempina ja "hyvempinä" kuin miehet. Miehet on alkukantaisia ja eläimellisiä, kullinsa perässä juoksevia putkiaivoja. Naiset hyveellisiä, viisaita ja moraalisia olentoja, jotka vain joutuvat sietämään näitä moukkamaisia miehiä. Tämä on vallitseva feministinen kertomus naisten ja miesten eroista, ja tätä fiktiota ylläpitää myös valtamedia ja esim. suurin osa tv-sarjoista, elokuvista jne. Tähän tarinaan naiset totta kai haluaa uskoa, koska se saa tuntuu heistä hyvältä. Olla se väärinymmärretty sankaritar pahojen miesten maailmassa. Lohduttava fiktio, joka lämmittää mieltä.

Tosiasiassa naiset kuitenkin tuntee vetoa niihin jännämiehiin, jotka on röyhkeitä, vähän kusipäisiä, epäluotettavia, taipuvaisempia pettämään koska ovat muidenkin naisten suosiossa jne. Tämänhän todistaa sekä tutkimukset, että useimpien meistä kokemukset. Kiltin miehen kanssa ei ole sitä kemiaa. Jännämies saa pöksyt kosteiksi.

Miten nainen voi sitten sovittaa yhteen nämä sisällään olevaa kaksi ristiriitaista kognitiota. Sen, että hän on ylevä, jalo olento joka haluaa kunnollisen ja kiltin miehen ja toisaalta eläimellisen alkukantaisen halun kusipäisiä jännämiehiä kohtaan? Tämä kognitiivinen dissonanssi pakottaa naisen luomaan hätävalheen, jotta hän ei joudu hylkäämään tuota hellimäänsä fiktiota siitä että hän on ylevä ja jalo olento, toisin kuin eläimelliset miessiat, jotka vain seuraa kullinsa kutsua.

Näin saa syntynsä feministien viimeisin keksintö: se, että kiltit miehet ovatkin oikeasti niitä manipuloivia kusipäitä, moraalittomia paskiaisia, eikä ne pelimiehet ja jännämiehet joihin nainen tuntee vetoa. Nainen uskottelee itselleen, että hän ei tunne vetoa kilttiin mieheen, koska kiltti mies onkin oikeasti vain pelkän seksin perässä ja teeskentelee kilttiä. Ja kas näin, kognitiivinen dissonanssi on ratkaistu. Nyt nainen voi hyvällä omatunnolla harrastaa yhdenyön juttuja jännämiesten kanssa ja haukkua kiltit miehet alimpaan maanrakoon ja samaan aikaan helliä mielikuvaa itsestään ei-eläimellisenä, viisaana, moraalisena ja ylevänä olentona, joka oikeasti etsii sitä elämänsä miestä, kunnollista ja kilttiä miestä, joka ei vain pane ja petä, kuten ne kymmenet jännämiehet joiden mukaan hän lähti omasta halustaan ja himostaan.