Nansollahan työnantaja tässä taannoin neuvotteli työntekijöiden kanssa työntekijöiden palkkojen alennuksista että työpaikat näin sitten säilyisivät Suomessa.
Näin sitten Nanson työntekijät ymmärsivät myös itse tilanteen vakavuuden ja suostuivatkin sitten todella huomattaviin palkanalennuksiin että työpaikat säilyisivät Suomessa.
Nyt sitten vain Nanson johto palkitsi työntekijänsä tuosta palkkajoustosta irtisanoimalla kaikki työntekijänsä Suomessa. ja siirtämällä tuotantonsa vallan kokonaan Puolaan.
Tapaus Nanso
19
1865
Vastaukset
- ExAyMies
Nanson työntekijät tulivat vastaan liian vähän. Tästä tietysti on turha syyttää Nansolaisia. Puolalainen palkka on vähemmän kuin työttömyysturva. Tästä syystä pitäisi laskea nopeasti näitä turvia jotta työn tekeminen kannattaisi jatkossakin.
- eipä_lohduta_yhtään
Ei tässä nyt mitään syyllisiä haeta.
Nykyään Suomessa saa tehdä tosiaankin niin paljon töitä kuin pystyy ja jaksaa.
Mutte tietenkin ilman minkäänlaista palkkaa tehdystä työstä.
- ÄläOtaEnää
Onkohan mennyt joku päässä sekaisin?
Nanso ei kannattanut ja lopetti. Tuotemerkit meni Norjaan.
Fiskars siirtää osan toiminnastaan Puolassa olevalle tehtaalle.- ExAyMies
Hmm ei Nanso käsittääkseni kyllä ole lopettanut. Myi osan tuotemerkeistä juu, sukkahousutehdas lakkautettiin Torniossa. Sata saa kenkää. Toiminnan jatkosta ei tiedotettu mutta oletettavadti siirtyy Puolaan.
- smrt
ExAyMies kirjoitti:
Hmm ei Nanso käsittääkseni kyllä ole lopettanut. Myi osan tuotemerkeistä juu, sukkahousutehdas lakkautettiin Torniossa. Sata saa kenkää. Toiminnan jatkosta ei tiedotettu mutta oletettavadti siirtyy Puolaan.
"Nanso Group Oy kertoi maanantaina myyvänsä Norlyn-, Amar-, Finnwear- ja Black Horse -brändit Pierre Robert Groupille ja keskittyvänsä vain Nanso- ja Vogue-tuotemerkkeihinsä. Yhtiölle jää tj.Syrjälän mukaan noin 180 työntekijää Suomeen."
Pierre Robert Group on osa norjalaista Orkla yhtymää..
Puola on liian kallis,sukankudonta jatkuu Aasiassa. Eikä Orklalla edes ole alan fabriikkia euroopassa,mikäli ei ihan lähiaikoina ole ostanut.
- eihyvä
Tästä varmaan laskin tajuaa miksi nanso lopettaa:
http://www.finder.fi/Vaatteita, valmistus/Nanso Group Oy/NOKIA/taloustiedot/100596
Ikävää voittajia EI OLE, kaikki häviää työnantaja, työntekijät, yhteiskunta.....
Ei tähän auta mikään hetkellinen palkan alennus, kannattamuuden siemenet on kylvetty jo vuosia sitten. Olemme tuhontiellä. - Näin_se_toimii
Ei riitä suomessa että lasketaan palkkoja, vaan pitää alkaa tekemään ilman työtä. Kun näin tehdään 2 vuotta niin työntekijän pitää maksaa työanatajalle työssä käynnistä. Kuluttaahan se työntekijä työnantajan sähköä, vettä ym. Kuluu taasen 2 vuotta niin pitää maksaa taasen työssä käynsitä lisää liksaa työnantajalle. Lopuksi käy että työntekijä joutuu myymään omaisuutensa ja lahjoittaan kaikki rahat työnantajakapitalistille joka vie rahat verottajan ulottumattomiin. Näin toimii suomessa markkinatalous vuonna 2016.
- SeOnYrittämistä
Kun omasta pussista maksaa yrityksen pyörittämisen kulut ja on ilman palkkaa, päästään tilaan, jota kutsutaan yrittämiseksi. Se aiheuttaa paljon kateutta ja siksipä poimitaan joukosta yksi harvoista onnistujista ja sitä esimerkkinä käyttäen vaaditaan isompia veroja koko porukalle.
Työelämässä tuo jhomma menisis niin, että katsotaan mikä palkka vaikkapa Nokian pääjohtajalla on ja sitä esimerkkinä käyttäen vaaditaan kovempia veroja kaupan kassalle.
Onneksi meille jää kateus, että on edes jotain, mistä voi olla ylpeä. - neljäs-nainen
Jaa, että ihan omasta pussita yrityksen menot!Kyllä yrittämiseen kuuluu, että yrityksen toiminta rahoitetaan yrityksen tuotolla ja yrittäjän on palkkaa saatava suolapurkin ja kauraryynipaketin verran muuten yritystä ei ole, on konkurssi.
Työelämässä asia menee niin, että kaupankassa maksaa suhteessa TULOIHIN paljon, paljon ENEMMÄN veroja kuin Nokian pääjohtaja!
Nyt nimenomaan ollaan kaupan osa-aikaisilta työntekijöiltä viemässä sitä vähääkin palkkaa ja LISÄTÄÄN maksuja, työeläke-, työttömyysvakuutusmaksuja noin ensi alkuun.
Tuo kateudesta jauhaminen on MIELIKUVITUSTA, jos vaaditaan kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta se ei ole kateutta! Yrittäjä voi katsoa edes joskus asioita sen osa-aikaisen työntekijän kannalta ja lakata kadehtimasta, mollaamasta työntekijöitä!
- NansonDuunareille
Siitä vaan yrittämään hyvät irtisanotut Nanson työntekijät. Teillä on osaamista niin nyt vain oma yritys pystyyn ja tulosta tekemään. Laadukkaat tuotteet menevät aina kaupaksi kun hinta on sopiva.
- VaihdaPuoltaOsaaja
Olen huomannut, että lahjakkuutta ja osaamista ei käytetä tarpeeksi hyväksi. Suomelta menee resursseja hukkaan, kun maailman huippua olevat liikkeenjohdonkonsultit tekevät työkseen sukkahousuja ja puutarhasaksia.
Muualla maailmassa nämä ihmiset ansaitsisivat huononakin kuukatena kymppitonneja. Kun kerran osaaminen on kohdallaan, niin uusi sivu elämässä ja myymään palveluja kaikille niille huonoille pomoilla ja tyhmille johtoryhmille. Ne maksavat mielellään ja runsaskätisesti osaajille.
- neljäs-nainen
Eihän niille johtajille/yrittäjille kelpaa tieto edes ilmaiseksi!
Se, että on palkansaaja ei tarkoita sitä, että olet idiootti, joka ei ymmärrä yrittämisestä, työn tekemisestä tuon taivaallista!
Yrittäjähän ei ole yrittäjä jos ei saa sanoa tyhmälle, laiskalle lintsari duunarille mitä hänen rauhaansa kuuluu, vaikka se maksaisi yrityksen TULOKSEN!!!
Otetaan esimerkikisi suuri elintarviketehdas jossa linjaa ja hihnaa riittää ja on sesonkituotteita.
Kun kamppanjoita suunnitellaan niin KYSYTÄÄNKÖ tuotantolinjoilla työskenteleviltä, miten paljon missäkin ajassa tuotetta x tai y linjoilta saadaan ulos ilman ylitöitä? No ei, katsotaan vaan calculaattorista mistä tuotteesta saadaan paras kate, LASKENNALLISESTI!!
Toinen ihan ILMAINEN asia olisi jututtaa linjaston HUOLTOA, joka on AVAINASEMASSA, kun todellista VOITTOA halutaan saada!! Ai niin se huolto on ULKOISTETTU!!! Bravo!!
Niin se LASKENNALLINEN voitto/tuotto hävitetään SEISOKKEIHIN ja YLITÖIHIN!! Uraa!!- Duunarieioletyhmä
Palkasaaja ei ole idiootti, sitäpaitsi suuri osa johtajistakin on palkansaajia toisten yrityksissä. Sen sijaan tiedon ja kokemuksen määrällä on eroa. Jos on hitsaa paljon, tulee hyväksi hitsariksi, jos on tehnyt paljon lääkärin työtä, tulee hyväksi lääkäriksi. Aivan samalla tavalla jos johtaa organisaatiota pitkään, tulee siinäkin paremmaksi. Koulutus pitää myös laskea kokemukseksi koska siinä osaaminen kehittyy suurin harppauksin.
Johtajalla on käytettävissä enemmän tietoa kuin muilla. Sitä tietoa ei jaeta kaikille koska se on tärkeää yrityksen kannalta eikä sitä haluta jakaa kilpailijoille. Yleensä kaikki rahoitukseen liittyvä tieto on sellaista.
Duunari voi tietää, mikä on yrityksen kannalta järkevää, jos hänellä on käytettävissä samat tiedot kuin johtajilla ja hänellä on sama osaaminen. Yleensä on kuitenkin niin, että tiedot ovat rajallisemmat eikä osaaminen johtamisessa ole yhtä hyvä. Siksi johtaja johtaa ja hitsari hitsaa.
Tämän itsestäänselvyyden kirjoittamisessa ei ole vahingoitettu eläimiä eikä käytetty ammattijohtajia. - neljäs-nainen
No, otetaanpa itsestään selvyys duunareille: jottta tuotanto olisi tehokasta tuottavaa niin kun sesonki tulee onko varattu riittävästi pakkausmateriaalia? No eipä tietenkään, tulee se saaakelin tyhmä hatuttava katko ja sitten tehdään ylitöitä, mutta ei hätää suuripalkkainen johtaja TIETÄÄ tämän!
Onko varattu varaosia niille pakkauslinjoille? Miksi ihmeessä pitäisi? Aina voi tehdä YLITÖITÄ, joihin vaaditaan JOUSTOA!!!
En monikymmenvuotisen urani aikana ole tavannut YHTÄKÄÄN johtajaa, joka OSAISI, VIITSISI TAI HALUASI johtaa yritystä kuin KAPELLIMESTARI, joka saa jokaisen osaston soittamaan samaa sävelmää YHTÄAIKAISESTI!!
Yksikään duunari ei ole siellä näiden johtajien mielestä muuta kuin hankla kulu, vaikka duunarit voisivat olla METALLIHEVIBÄDIN soittajia, jotka tahkoavat €€€€€€€€€€€€€€€, hilloa, hynää, rahaa!!!
Se on juuri niin kuin suhtautuu asioihin ja ihmisiin! - Ootkoparasmuusikko
neljäs-nainen kirjoitti:
No, otetaanpa itsestään selvyys duunareille: jottta tuotanto olisi tehokasta tuottavaa niin kun sesonki tulee onko varattu riittävästi pakkausmateriaalia? No eipä tietenkään, tulee se saaakelin tyhmä hatuttava katko ja sitten tehdään ylitöitä, mutta ei hätää suuripalkkainen johtaja TIETÄÄ tämän!
Onko varattu varaosia niille pakkauslinjoille? Miksi ihmeessä pitäisi? Aina voi tehdä YLITÖITÄ, joihin vaaditaan JOUSTOA!!!
En monikymmenvuotisen urani aikana ole tavannut YHTÄKÄÄN johtajaa, joka OSAISI, VIITSISI TAI HALUASI johtaa yritystä kuin KAPELLIMESTARI, joka saa jokaisen osaston soittamaan samaa sävelmää YHTÄAIKAISESTI!!
Yksikään duunari ei ole siellä näiden johtajien mielestä muuta kuin hankla kulu, vaikka duunarit voisivat olla METALLIHEVIBÄDIN soittajia, jotka tahkoavat €€€€€€€€€€€€€€€, hilloa, hynää, rahaa!!!
Se on juuri niin kuin suhtautuu asioihin ja ihmisiin!Siis johtajat tekevät virheitä. Oliko tuo sinun mielestäsi joku suurikin paljastus? Se ei tarkoita sitä, että sinä silti osaisit johtajan työt paremmin.
Jos teidän pomonne ei ole paras maailmassa, niin tuskin sille maksetaan maailman parhaan pomon palkkaakaan.
Miksi itse uskot olevasi maailman paras rockmuusikko?
Parhaita on vain vähän. Suurin osa on keskikastia pomoista ja duunareista, mutta joka paja ei tarvutse maailman parasta pomoa eikä voi sen palkaakaan maksaa. Sinä voisit kuitenkin ottaa enemmän vastuuta, huonokin duunari osaa valittaa. Hyvät osaa myös kehittää työtään. - neljäs-nainen
No niin nyt paljastui, että joka paja ei ole sitä huippua ja johtajatkin tekevät virheitä!
Kyllä asioita voidaan ja pitää tehdä paremmin ja mitä siihen vastuuseen tulee niin se on JOHTAJALLA, virheistä VASTAA duunari aina.
Johtajalla voi olla paremmin yhteyksiä sidosryhmiin, kuten rahoittajiin, tavarantoimittajiin jne kuin minulla, mutta se ei vielä tee kenestäkään hyvää johtajaa tai edes keskinkertaista.
Tuli muuten mielenkiintoinen ajatus siitä, että tämä yhteiskuntasopimuksesta kohkaaminen ja paikallinen sopiminen on oikeastaan sitä, että mennään HEIKOIMPIEN yritysten ehdoilla. Niillä palkanmaksu on vähän niin näin eikä se paikallisesta sopimisesta muuksi muutu.
Tuo mistä kerroin on kyllä jotain muuta kuin virheiden tekemistä, jos yrityksen tarkoitus on tuottaa VOITTOA niin kenelläkään, ei edes johtajalla ole oikeutta sabotoida tuotantoa ja joka vuosi ne samat mokat!!!
- miksiettejatkaisi
ottakaa nyt hyvänen aika se nanso omiin käsiinne työväki ja jatkakaa tuloksekkaasti toimintaa! voitte silloin varmaankin nostaa palkkojakin tinen toisillenne.
ja saisitte sukkaikin melkein ilmaiseksi jos ei men ekaupaksi aina vaan enemmän. voi mikä tilaisuus.!!
ajatelkaa nyt noin yksinkertaista seon. - pölyaipina
Onko Nanso Suomalainen firma ollut enää moneen moneen vuoteen tai edes koskaan kysykää Leena Sarvelta
- Nansofani
Nanso ei ole lopettanut, eikä irtisanonut kaikkia työntekijöitään. Mistä ihmeestä näitä tietoja keksitään ja esitetään faktoina? Olin vastikään ostoksilla Nansolla ja ihania vaatteita oli! Uskon että sain aika varmaa tietoa myyjältä, että edelleen Nanso työllistää yli 100 henkilöä Suomessa. Älkää nyt hyvät ihmiset boikotoiko että edes nekin työpaikat säilyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006544
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313910törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303335Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3821794- 331418
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471073Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11920- 42889