Olemme nuori pari (20-vuotiaita) ja olemme asuneet yhdessä vuoden alusta lähtien. Olemme seurustelleet noin pari vuotta ja suhteessamme on ollut paljon vastoinkäymisiä, mutta yleisesti ottaen olemme suht normaali "onnellinen" pariskunta.
Minua on kuitenkin jo jonkin aikaa häirinnyt se, että poikaystäväni haluaa seksiä aika harvoin, eli noin kerran viikossa. Parisuhteemme ensimmäisen vuoden aikana harrastimme seksiä aktiivisesti noin joka päivä, jonka jälkeen se tipahti noin joka toiseen päivään. Nyt kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana seksiä on ollut noin 1-2 kertaa viikossa. Itse haluaisin seksiä ainakin joka toinen päivä... Yritän usein tehdä aloitteen, mutta mies vaan sanoo olevansa väsynyt ja koko homma jää sitten siihen.
Poikaystäväni "haluttomuus" ja pari muuta asiaa ovat vaikuttaneet itseluottamukseeni hyvin paljon. Näitä muita asioita ovat esimerkiksi se, että hän tykkää katsoa paljon muita naisia (netissä), varsinkin alastomia. Epäilin tämän takia ensin, että hän itsetyydyttäisi usein ja tämä olisi syy seksin vähyyteen, mutta mies väittää että ei itsetyydytä juurikaan koskaan. En myöskään itse muista milloin hän olisi viimeksi "jäänyt kiinni" minulle itsetyydyttämisestä... Kuitenkin usein poikaystäväni metsästää netissä pornosivuilta ja muutenkin somesta jättisilareita omaavia naisia (hän ei koskaan katso "luomu" rintoja), metrin leveitä pyllyjä ja näitä kahta omaavia "milfejä". Niinkuin voitte varmaan arvatakin, en itse kaksikymppisenä naisena ole mitään noista edellä mainituista... Myös miehen epäluotettava luonne on ollut suuri tekijä huonon itseluottamukseni kanssa.
Rakastan poikaystävääni paljon, mutta tunnen itseni jotenkin tarpeettomaksi parisuhteessamme enkä tunne itseäni seksuaalisesti halutuksi... Mitä tälle asialle voisi tehdä? Haluaisin tuntea itseni taas halutuksi ja haluaisin aktiivisemman seksielämän takaisin...
Poikaystävä haluaa seksiä harvoin
12
120
Vastaukset
Olisimpa vielä niin nuori kun 20 vuotias.....jos se mies on vaan fyysisesti liika-rasittunut liiasta huhkimisesta..se lihaskunto tarttee vaikka HIERONTAA SE TEKEE GUTAA
- jotaintuommoista
Ihmisten seksihalut ovat hyvin erilaisia ja alkuhuuman mentyä ohi -seksin määrä vähenee . Läheisyyttä voi olla muutenkin ja jotkut miehet kokevat suorituspaineita jos toinen on paljon aktiivisempi. Kysy häneltä miksi hän ei halua tai jaksa enempää= kerro että sinä tarvitset enemmän. Läheisyyttä voitte muullakin tavoin kokeilla. Haluaisiko hän jotain vaihtelua? haluatko sinä vaihtelua? Jos sitten asia ei muutu-se voi olla että te olette liian erilaiset seksin suhteen ja homma lopahtaa.
- erkkuu
Voi olla että onkin löytänyt uuden poikaystävän ,ja touhuaa tämän kaa
- dökldölkmr
No tuo seksin määrä ei millään muotoa kerro poikaystävän haluttomuudesta. Kerran viikossa pidemmässä suhteessa on hyvin normaali määrä haluta seksiä. Toki jos itse vilpittömästi haluat useammin, niin voit pyrkiä virkistämään petielämää, mutta koska taistelet itsetuntosi ja todella törpön poikaystävän tapojen kanssa, niin herää kysymys: haluatko seksiä koska sinua himottaa, vai koska koet että se kohottaa itsetuntoasi ja paikkaa suhdettanne, jos seksiä on usein?
Kysyn tätä, koska itse aiemmassa suhteessani koin hyvin tärkeäksi että seksiä on usein. Jos ei ollut, niin otin siitä itsetunnolleni ongelman. Ei minua varsinaisesti hurjan paljoa kovin usein himottanut, vaan kyse oli enemmänkin siitä, että halusin miehen haluavan minua usein.
Ongelmanne ei siis ole seksin määrä, vaan se että miehesi tuntuu syystä tai toisesta himoitsevan erilaisia naisia. Olette vielä hyvin nuoria ja haette vielä omaa tietänne halujenne, sitoutumisenne yms kanssa. Itse pitäisin hyvin loukkaavana, jos mieheni tietoisesti jatkuvalla syötöllä hakisi netistä alastomien naisten kuvia, vaikka kotonakin on nainen jota katsella. Se toki on luonnollista, että alastoman naisen nähdessään mies pitää näystä, tai se että jos vaikkapa työreissulla katsoo pornopätkän ja vetää käteen. Näiden pitäisi kuitenkin terveessä suhteessa olla satunnaisia asioita, ja toisekseen niistä ei juurikaan pidä edes udella. Jos on kunnioitusta ja luottamusta, niin ei ole syytä epäillä, että toinen koko ajan tirkistelisi jotain "erilaista". Ymmärrän siis sen, että tämä asia satuttaa sinua. Älä kuitenkaan ala paikkaamaan tilannetta tyrkyttämällä seksiä korvikkeeksi, jos et sitä itse todellakin halua.- haluaisinenemmän
Kiitos hyvästä näkemyksestäsi :)
On kyllä totta että joskus oletan että suhteessamme pitää olla paljon seksiä jotta suhteemme olisi "onnellinen". Joskus myös toivon, että jos harrastamme seksiä usein niin hänelle ei jäisi niin paljon aikaa vilkuilla muita naisia... Eli voisin sanoa, että noin 80% ajasta haluan seksiä siksi kun mun tekee mieli, ja ne loput 20% ajasta on juuri tuota muuta.
Olen pyytänyt poikaystävääni vähentämään (tai lopettamaan) muiden alastomien naisten katsomisen. Se on kyllä vähän vähentynyt tässä vuosien saatossa, mutta ei täysin loppunut. Poikaystävälläni on ollut myös tapana tehdä tyhjiä lupauksia ("en enää aio katsoa muita" tyyppisiä lupauksia), jotka sitten kuitenkin rikkoo jossain vaiheessa ja mulle tulee siitäkin vaan entistä pahempi mieli. Itseluottamus on muutenkin kärsinyt paljon jo meidän suhteen alusta lähtien... Eli meille, tai minulle, on kieltämättä aika suuri ongelma toi poikaystävän muitten katsominen. Varsinkin kun sitä en itse harrasta :( - nosex
jos olisit vähemmän halukas voisi hän haluta sinua. naisen halu ei kiihota. mies haluaa pidemmän päälle kunnioitettavan naisen.
- pariskunta39-35
Tyypillinen parisuhde teillä. Muutitte yhteen, alussa seksiä oli koko ajan ja sitten se väheni. No kerrankaks viikossa on aika normaali määrä vielä mutta jos miehes katsoo pornoa niin olisin huolestunut. Se haaveilee muista naisista. Minusta olis todella noloa katso pornoa parisuhteessa ja sitä en ole koskaan tehnyt kun on oma tyttöystävä. En vaan kehtaisi ja tiedän että se loukkaisi naista.
- haluaisinenemmän
Kiitos viestistäsi.
Tyttöystäväsi on onnekas. Voikun omakin poikaystäväni ajattelisi samoin :( Eihän siitä pornon katsomisesta kaikki naiset tietenkään välitä, mutta suuri osa kyllä... haluaisinenemmän kirjoitti:
Kiitos viestistäsi.
Tyttöystäväsi on onnekas. Voikun omakin poikaystäväni ajattelisi samoin :( Eihän siitä pornon katsomisesta kaikki naiset tietenkään välitä, mutta suuri osa kyllä...No eikös se pornon katselu juurikin herätä ne panohalut, joten luulisi sitten panevan sinua sen katselun jälkeen..Tehkää paremminkin niin, et alatte katoon yhdessä sitä pornoa..Siitä sitten alat otta suihin ja lähtee panot käyntiin.
- Riiiiiiiiiiiiii
Luepa pornoaddiktion vaikutuksista = täysin painvastaisia.
- eräskinmies
Alkuhuuman jälkeen seksikerrat vähenevät luonnollisesti tasolle, jonka vähemmän aktiivinen osapuoli määrittää. Seksi muuttuu ajallaan syvällisemmän rakkauden myötä rakasteluksi ja läheisyydeksi, jolloin laatu korvaa määrän myös aktiivisemmalle osapuolelle. Poikaystävällesi voisi olla avuksi, jos seksileikkinne ei aina johda miehen orgasmiin vaan hommaa jatketaan muutaman tunnin päästä uudestaan ja uudestaan... Lisäksi Sinulla on lupa käyttää omaa kättä ja hyvää mielikuvitusta ;)
- tottaosa
Sitten kun väliä on puoli vuotta tai vuosi kannattaa vasta huolestua ja silloinkin ne halut eivät vain kohtaa erilaisten libidojen vuoksi ;) Kerta viikossa olisi monelle taivas.. Yleensä miehet haaveilee edes siitä.
Poika nyt omaa tavan katsella kuvia. Niin kauan kun tekoja ei liity muihi on se hänen oma asiansa. Tätä on vaikea varmasti heikkoitsetuntoisena käsittää. Mutta voihan se kauhu tyttöystävän pimpoilustakin vähentää haluja? Tuleeko udeltua, vannotettua ettei vaan vilkaise ketään ees vahingossa? Suosittelen asennemuutosta ja oman itsetunnon kehittämistä. Se on raskasta toiselle olla koko ajan vakuuttamassa jotain "kyllä kyllä oot kaunis" ym. Mikäli joka viikko raivoaa ja saa itkukohtauksia niin ihmekös jos ei haluta..
Lopulta osa miehistä kyllästyy liian ns.helppoon itsestäänselvyyteen. Se saalistaminen ja sänkyyn naisen kaataminen ovat alitajuisia viettejä. Niitä viriilejä aina-haluavia miehiä on harvassa todellisuudessa. Kaikki haluamisen määrät ovat silti "normaalia". Se pitää muistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661397
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761210EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje51139- 79855
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19800- 44693
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83682Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30646