Tapasin mukavan nuoren naisen 1992, aloimme seurustella ja puolen vuoden jälkeen muutimme yhteen. Aikamoista alkuhuumaa oli toki vähän laantui mutta hyvin pyyhki. Neljän vuoden jälkeen huuma tuotti jälkikasvua. Kumppani oli hyvinkin halukas vielä raskauden loppupuolellakin eli peitto heilui vaikka itseä ei oikein enää mieli tehnyt kun vatsa oli iso. Sitten tuli stoppi ja pitkä...oli varmaan viiden kuukauden seksitön jakso eri asioiden takia. Sitten taas alkoi seksi palautua mutta jokin jäi puuttumaan sihen vanhaan verraten. Häistäkin puhuttiin aika tiiviisti...Siten yhtenä syksynä kumppani lähti kaveriporukassa laivalle ja sieltä löytyi joku mukava "setä" johon kumppani iski silmänsä, naimisissa oleva mies. Tämän miehen kanssa tapaili säännöllisesti useita kuukausia enkä huomannut mitään siihen viittaavaa ennenkuin kertoi itse...Oli sentään pitänyt kumia seksissä omien sanojensa mukaan jos jotain positiivistä etsii. Jälkeen päin totesin että ne häät voi unohtaa, se oli isku kumppanille mutta totesin etten halua naimisiin pettäjän kanssa. Hän lopetti harhailut ja minä annoin takaisin parin yhden yön jutun muodossa joista en kertonut. En tiedä palautuiko suhde ennalleen noin muuten mutta kyllähän se seksissä aina tulee mieleen että kumppani on nainut toista miestä.
Näin siinä kävi
2
<50
Vastaukset
- äölköro
Siis oletteko yhä yhdessä? Ja ihan tosissasi muistelet asioita, jotka ovat tapahtuneet 90-luvulla? Siitä että naisesi petti, on aikaa siis n. 20 vuotta, ja edelleen olet katkera?
Olisko pitänyt erota, tai päästä terveellä tavalla asiasta jo yli? Suosittelen sinulle terapiaa. - MrBolivar
Ookooo.. ja tämäkö ei sinusta ole peruste erota vaikka kyseinen asia kalvaa sinua jatkuvasti?
"Hän lopetti harhailut ja minä annoin takaisin parin yhden yön jutun muodossa joista en kertonut."
Ja onko tämän pentumaisempaa tekoa olemassakaan?!! Se että joku toimii väärin sinua kohtaan ei tarkoita että sinun pitäisi alentua yhtä vastuuttomaan tekoon.
Liittonne mahtaa olla onnellinen ja yhteinen vanhuutenne tulee olemaan ihanaa aikaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422