Keski-ikäisen uusi suhde eron jälkeen?

En, ero laitettiin vireille puolison aloitteesta. Tosin eropaperit allekirjoitettiin yhdessä.

Kiitos. On totta että tämä tuntuu uskomattomalta onnenpotkulta, koska ajattelin jo ettei keski-ikäisenä saisi kokea tällaista.

UusiSuhdeKeski-iässä kirjoitti:

Kiitos. On totta että tämä tuntuu uskomattomalta onnenpotkulta, koska ajattelin jo ettei keski-ikäisenä saisi kokea tällaista.

Sanos muuta. 20 vuoden liiton jälkeen ajattelin, että olen loppuelämäni yksin ja korkeintaan maltillisessa etäsuhteessa jonkun kanssa. Toisin kävi, vielä varsin nopeasti ja ihan etsimättä. Nyt jo useita yhteisiä vuosia takana, ja olen todella iloinen, että en epäröinyt aloittaa uutta suhdetta. Puoliso vaikuttaa myös tyytyväiseltä :)

Minulle kävi samoin ...vuoden olin eron jälkeen yksin ja aattelin et näin menee loppuelämä yksin "körötellessä " mutta yllättäen tuli eteen uusi hyvä suhde , jota on jatkunut jo vuoden ja tuntuu et suhde vaan paranee . Oon sentään jo eläkeiän kynnyksellä , lapset jo omillaan eli mikä tässä on nyt kaksin mennä eteenpäin.

eläkeonni kirjoitti:

Minulle kävi samoin ...vuoden olin eron jälkeen yksin ja aattelin et näin menee loppuelämä yksin "körötellessä " mutta yllättäen tuli eteen uusi hyvä suhde , jota on jatkunut jo vuoden ja tuntuu et suhde vaan paranee . Oon sentään jo eläkeiän kynnyksellä , lapset jo omillaan eli mikä tässä on nyt kaksin mennä eteenpäin.

Lue lisää

MItähän ihmiset saa näistä itse keksimistään tarinoista itse itselleen vastaillen.

Totta tuo kyllä on. On kiistatonta, ettei ero ollut minulle toisaalta yllätys, vaikka romahdinkin eropäätöksen jälkeen muutamaksi viikoksi. Mutta sitten kun tapaa jonkun, joka kolahtaa (eikä mennä liian kovaa vauhtia eteenpäin), nin onhan tämä mieluisaa.. Toisaalta en myöskään usko että etsimällä aina löytää, vaan tällaiset tulee kohdalle jos vaan on tullakseen. Sisänsä olen iloinen, että olen aika.... Hankalan valikoiva... Että kohtasin kuintenkin mieluisan.

Haluan jakaa tämän kokemuksen siksi, että a)olen iloinen b)oivalsin ettei elämä olekaan ohi, vaikka se kumppani jonka kuvitteli viettävänsä vanhuuden, poistuu elämästä.

Mitä olen oppinut? Kannattaa päättää, että selviää ja pääsee eteenpäin. Ja kannattaa hymyillä ja pakottaa itsensä ulos kodin turvasatamasta.

Onneksi lapset ovat ottaneet ilolla vastaan tiedon tapailusta.

Netistä, ilmoituksilla, tapahtumista, matkoilta, R-kiskalta, vapaaehtoistyöstä, harrastuksista (vaikka puutyökurssilta aikuisopistosta) esimerkiksi. Kannattaa muistaa myös viidakkorumpu, eli ystävät, sukulaiset, tuttavat.

Elämäntahdon palauttamisessa sinua voisi auttaa euroryhmä. Koska et ole työelämässä, sinua voisi auttaa eteenpäin myös yhteinen aika ystävien kanssa. JOkin pikku reissu jne. Minua auttoi alussa juuri pakottautuminen liikkeelle ja tapaamaan ystäviä, vaikka ei oikein jaksanut hymyillä.

Toisaalta kirjoituksestasi tulee esiin suuri pettymys puolisoosi ja surkeuden tunne kun koirakin kuoli. Sinua ehkä helpottaisi, jos olisit itsellesi armollinen ja luopuisit väärin kohdellun ajatuksista. Ei ainakaan uusille ihmisille kannata purkautua siitä miten elämä on potkinut päähän.

Oman eron ollessa päällä olin kyllä myös aika siipi maassa, mutta sitten kun nousukiito alkoi, oli kyllä todella vapauttavaa erkaantua menneestä. Oikeastaan oli hetki kun päätin ja toistekin itselleni, että minun on mentävä eteenpäin enkä saa jäädä kiinni surkeuteen.

Ja kun sitten pääsin muutaman askeleen eteenpäin, avautuukin tämä uusi ihmissuhde. Jotenkin osaan nauttia tästä äärettömän paljon ja olen todella kiitollinen. Elämänkokemuksen myötä kummallakin on paljon erilaista annettavaa ja osaamista parisuhteessa kuin aiemmin. Nautin elämästäni, olen onnellinen ja jokainen päivä on elämisen arvoinen.

On tässä vielä työelämässäkin olevalla vaikeata löytää elämäntahtoa ja suuntaa tulevalle eron jälkeen. Jotenkin on lamaantunut olo.

surku3 kirjoitti:

On tässä vielä työelämässäkin olevalla vaikeata löytää elämäntahtoa ja suuntaa tulevalle eron jälkeen. Jotenkin on lamaantunut olo.

Aika tekee tehtävänsä ja myös itsensä patistelusta eteenpäin on hyötyä. Omalla kohdalla olen pitänyt tärkeänä selviytymiskeinoja, etten myrkytä mieltäni ja ajatuksiani katkeruudella ja väärinkohdelluksi tulleiden kokemusten muistelulla ja jauhamisella. Se ei tee hyvää.

Lamaantuminen on inhimillistä, mutta aika oikeasti auttaa. Paikoilleen ei kannata jäädä vaan pakottaa itsensä tapaamaan ystäviä ja tekemään asioita joista on ainakin joskus nauttinut. Näin keväällä myös metsässä kävely on aika vapauttavaa.

Kiitos neuvoista eteenpäin siis onneksi sloin uuden urheiluharrastuksen viime kesänä täytyy vaan vahtia tosiaan omia ajatuksia ja laittaa poikki kun surkeus puskee päälle Valoa ja iloa eronneille