http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/janna_avioerostaan_islle_en_voi_syyttaa_itseani_mistaan
Ei voi syyttää itseään mistään? Jokainen mies tältäkin palstalta olisi voinut nähdä ja kertoa, että Juno ei ole mitään aviomiesmateriaalia.
Eikö naiset erota miehistä kuka on jännämies ja kuka kunnollinen vai haluavatko ihan tahallaan ummistaa silmänsä?
Naisten miesvalinnat
20
<50
Vastaukset
- HC-ätmel
Juuri noin syyntakeettomia naiset aina ovat. Äänioikeus pois moisilta.
- sönkkö
Minua ei kummastuta yhtään, jos ei ventovieraasta roolinsa hyvin vetävästä miehestä koko totuus kätellessä paljastu. Ei kukaan työhaastatteluunkaan kaiketi mene kaikki negatiiviset puolet esillä, miksi sitten pyrkisi parisuhteeseen? Ne kaikki paljastuu aikanaan tutuksi tullessa, mikä yleensä ottaa aikaa riippuen myös kuinka tiiviisti yhdessä aikaa vietetään. Mitä vähemmän, sen paremmin kaikkea voi hääriä salaa.
Mutta mikä ihmetyttää, Janna on vanha tuttu Junon kanssa ja kuitenkin näin pääsi käymään. No, oikeasti omallakin kohdalla se kaikista paskamaisin suhde on ollut vanhan tutun kanssa, joten turha viisastella minunkaan. Kuka sitä nyt tutusta kivasta kaverista pahaa haluisi uskoa. Niinpä."Ei kukaan työhaastatteluunkaan kaiketi mene kaikki negatiiviset puolet esillä, miksi sitten pyrkisi parisuhteeseen?"
Tää on kyllä periaatteessa persiistä, varsinkin jos puhutaan parisuhteen aloittamisesta.......jeps, tiedän että puolustajia kyseiselle toiminnalle riittää, mutta ainakin itse ajattelen niin, että jos noin lähelle ihmisen otan/päästän hänen on oltava sellainen persoona/luonne, että puolin ja toisin pystytään asiasta kuin asiasta keskustelemaan ennenkuin on mitään "vakavampaa"......ja juuh, kantapään oppi on paras oppi ja jos/kun pahimman kautta oppii jää siitä omat juttunsa jotka luonnollisesti vaikuttavat moneen asiaan........ikäviä avainsanoja.....trauma, ahdistus, paniikkihäiriö yms..yms.......toki jotkut vain aiheuttavat näitä ihan luonnostaan ja huomaamattaan ilman tunnontuskia ja toiset sitten saavat sen p*ska lastin kantaakseen ja käsiteltäväkseen......jotkut ymmärtävät nämä ihan luonnolliseksi asiaksi ja jotkut ei.....mutta juuri esim, tälläiset asiat kertovat yksilöstä jo jotain, eli ollaanko edes lähellä samaa taajuutta vai ei....- sönkkö
MGTOW kirjoitti:
"Ei kukaan työhaastatteluunkaan kaiketi mene kaikki negatiiviset puolet esillä, miksi sitten pyrkisi parisuhteeseen?"
Tää on kyllä periaatteessa persiistä, varsinkin jos puhutaan parisuhteen aloittamisesta.......jeps, tiedän että puolustajia kyseiselle toiminnalle riittää, mutta ainakin itse ajattelen niin, että jos noin lähelle ihmisen otan/päästän hänen on oltava sellainen persoona/luonne, että puolin ja toisin pystytään asiasta kuin asiasta keskustelemaan ennenkuin on mitään "vakavampaa"......ja juuh, kantapään oppi on paras oppi ja jos/kun pahimman kautta oppii jää siitä omat juttunsa jotka luonnollisesti vaikuttavat moneen asiaan........ikäviä avainsanoja.....trauma, ahdistus, paniikkihäiriö yms..yms.......toki jotkut vain aiheuttavat näitä ihan luonnostaan ja huomaamattaan ilman tunnontuskia ja toiset sitten saavat sen p*ska lastin kantaakseen ja käsiteltäväkseen......jotkut ymmärtävät nämä ihan luonnolliseksi asiaksi ja jotkut ei.....mutta juuri esim, tälläiset asiat kertovat yksilöstä jo jotain, eli ollaanko edes lähellä samaa taajuutta vai ei....Onhan se persiistä niin.
Se on varmaan se ero, että toinen haluaa parisuhdetta eri syistä kuin toinen. Tai sitten suunnitelmat muuttuu kesken matkan ja kun ei se toinen osoittautunutkaan niin mielenkiintoiseksi, niin sitten vaan pelaillaan sen kustannuksella. Mä luulen, että osalla se ainakin menee noin. Kunhan siinä roikuttaa ja antaa uskoa niin kauan kun jaksaa rooliansa vetää.
Kun se roolin vetäminen sitten alkaa käydä ylivoimaiseksi ja sen toisen läheisyys alkaa riittää, on saatu jo kaluttua luutkin paljaiksi, niin sitten voidaan heittää se "haista v" asenne päälle ja paljastaa koko paska. Ehk jo aikaisemminkin, mutta hyvittelyillä pelataan lisäaikaa. Kunnes toinen lopulta väsyy ja se on sitten loppu.
Periaatteessa uskon, että osa porukasta on ihan oikeasti ryhtymässä hyvään suhteeseen, mutta pettyy johonkin jossain kohtaa ja heittää sen evvk vaihteen silmään ja katsoo kausko sillä pääsee. Valitettavasti sitten, jos osapuoleksi sattuu ns. "kiltihkö" ja luottavainen ihminen se siinä siipeensä tulee saamaan. Karvaasti.
Mutta eihän se sitä haittaa, joka on heppoisemmin suhteessa kiinni. Ihan sama sille, kuinka paljon sattuu, eihän sitä itseään satu. Ei kaikki mitään tunnontuskia tosiaan koskaan tunne. Paitsi jos itse saa kolhuja...minä minä. :) - sönkkö
sönkkö kirjoitti:
Onhan se persiistä niin.
Se on varmaan se ero, että toinen haluaa parisuhdetta eri syistä kuin toinen. Tai sitten suunnitelmat muuttuu kesken matkan ja kun ei se toinen osoittautunutkaan niin mielenkiintoiseksi, niin sitten vaan pelaillaan sen kustannuksella. Mä luulen, että osalla se ainakin menee noin. Kunhan siinä roikuttaa ja antaa uskoa niin kauan kun jaksaa rooliansa vetää.
Kun se roolin vetäminen sitten alkaa käydä ylivoimaiseksi ja sen toisen läheisyys alkaa riittää, on saatu jo kaluttua luutkin paljaiksi, niin sitten voidaan heittää se "haista v" asenne päälle ja paljastaa koko paska. Ehk jo aikaisemminkin, mutta hyvittelyillä pelataan lisäaikaa. Kunnes toinen lopulta väsyy ja se on sitten loppu.
Periaatteessa uskon, että osa porukasta on ihan oikeasti ryhtymässä hyvään suhteeseen, mutta pettyy johonkin jossain kohtaa ja heittää sen evvk vaihteen silmään ja katsoo kausko sillä pääsee. Valitettavasti sitten, jos osapuoleksi sattuu ns. "kiltihkö" ja luottavainen ihminen se siinä siipeensä tulee saamaan. Karvaasti.
Mutta eihän se sitä haittaa, joka on heppoisemmin suhteessa kiinni. Ihan sama sille, kuinka paljon sattuu, eihän sitä itseään satu. Ei kaikki mitään tunnontuskia tosiaan koskaan tunne. Paitsi jos itse saa kolhuja...minä minä. :)Senpä tähden joskus huvittaa, kun korostetaan että ETTEKÖ TE PÖLJÄT NÄE, kuka on JÄNNÄMIES ja kuka ei. Jos nämä miehet itsekään mitään olisvat nähneet, eivät hekään koskaan olisi huonoihin naisiin törmänneet, ne hyvät olisi oitis joukosta löytyneet. :)
- sönkkö
sönkkö kirjoitti:
Senpä tähden joskus huvittaa, kun korostetaan että ETTEKÖ TE PÖLJÄT NÄE, kuka on JÄNNÄMIES ja kuka ei. Jos nämä miehet itsekään mitään olisvat nähneet, eivät hekään koskaan olisi huonoihin naisiin törmänneet, ne hyvät olisi oitis joukosta löytyneet. :)
Siiten vielä, kun keuhkoamisen makuun nyt pääsin. Niin on erikseen ne naiset, jotka haluamalla haluavat jännämiehiä ja ne jotka eivät niitä halua, mutta erehtyvät joskus sellaisen samaan.
Ne jotka haluavat niitä, tuskin koskaan katuvat heidän kohtaamistaan ja ne jotka eivät halua, mutta sellaisen kanssa on joskus yhteen päätynyt katuvat ja pettyvät ja koittavat etsiä toisenlaista tyyppiä jatkossa. Silti äkisti niputetaan yks yhteen aina, jos siihen tilaisuus tulee. Se on semmosta kiusallani en halua ymmärtää eroa tässä asiassa tai sitten pitää olla oikeasti aika luupää ja likinäköinen. :) sönkkö kirjoitti:
Onhan se persiistä niin.
Se on varmaan se ero, että toinen haluaa parisuhdetta eri syistä kuin toinen. Tai sitten suunnitelmat muuttuu kesken matkan ja kun ei se toinen osoittautunutkaan niin mielenkiintoiseksi, niin sitten vaan pelaillaan sen kustannuksella. Mä luulen, että osalla se ainakin menee noin. Kunhan siinä roikuttaa ja antaa uskoa niin kauan kun jaksaa rooliansa vetää.
Kun se roolin vetäminen sitten alkaa käydä ylivoimaiseksi ja sen toisen läheisyys alkaa riittää, on saatu jo kaluttua luutkin paljaiksi, niin sitten voidaan heittää se "haista v" asenne päälle ja paljastaa koko paska. Ehk jo aikaisemminkin, mutta hyvittelyillä pelataan lisäaikaa. Kunnes toinen lopulta väsyy ja se on sitten loppu.
Periaatteessa uskon, että osa porukasta on ihan oikeasti ryhtymässä hyvään suhteeseen, mutta pettyy johonkin jossain kohtaa ja heittää sen evvk vaihteen silmään ja katsoo kausko sillä pääsee. Valitettavasti sitten, jos osapuoleksi sattuu ns. "kiltihkö" ja luottavainen ihminen se siinä siipeensä tulee saamaan. Karvaasti.
Mutta eihän se sitä haittaa, joka on heppoisemmin suhteessa kiinni. Ihan sama sille, kuinka paljon sattuu, eihän sitä itseään satu. Ei kaikki mitään tunnontuskia tosiaan koskaan tunne. Paitsi jos itse saa kolhuja...minä minä. :)"mutta hyvittelyillä pelataan lisäaikaa."
Niih.....Päivä hyvää tai edes normaalia ja 30 päivää enemmän tai vähemmän p*skaa tai jopa sellaista, että tuntuu helvetinkin olevan lomaparatiisi..... ;P
"Periaatteessa uskon, että osa porukasta on ihan oikeasti ryhtymässä hyvään suhteeseen, mutta pettyy johonkin jossain kohtaa ja heittää sen evvk vaihteen silmään ja katsoo kausko sillä pääsee."
Jeps, mitäs mieltä olet tästä osasta "porukkaa", joka näin toimii ja tähän kykenee......empaattisia ja muutenkin ihania luonteita edes hieman vai ei?
"Mutta eihän se sitä haittaa, joka on heppoisemmin suhteessa kiinni. Ihan sama sille, kuinka paljon sattuu, eihän sitä itseään satu."
Sama kysymys kuin yllä.....ihan ihania persoonia/luonteita ovat varmasti ennenkaikkea, kun kuitenkin puolustuksena on vielä tuo, että on "heppoisasti suhteessa kiinni"........jeps, en tiedä kuinka monen mielestä on ihan normaalia ja inhimillistä, mutta "syy" se on tekosyykin ja "hyvyyttä" se on omahyväisyyskin, vai eikö ole?.......naurettavinta on, että tälläisiä yksilöitä tulee jatkuvasti vastaan ja he väittävät olevansa empaattisia ja ties mitä..........- sönkkö
"Jeps, mitäs mieltä olet tästä osasta "porukkaa", joka näin toimii ja tähän kykenee......empaattisia ja muutenkin ihania luonteita edes hieman vai ei?"
Periaatteessa saattavat olla empaattisia, kun kohdalle sattuu ihminen joka sen empatian herättää ja ehkä jotain kehitystä ja kasvua on omassakin päässä tapahtunut vuosien varrella. Oletetaan ettei kyseessä olisi ihan psykopaatti. :)
Tokihan tämä kaikki on inhimillistä, mutta sitä keljumpaa sorttia inhimillisyyden ilmenemisestä. Siksikin usein saatan sanoa, että rakkauden määrä ei ole vakio. Se elää ja muuttuu. Se myöskin puoliskoiden välillä voi olla hyvinkin erilaista ja eri asteista. Ihminen on aina pohjimmiltaan itsekäs otus, rakastuminenkin on itsekästä. :) sönkkö kirjoitti:
Siiten vielä, kun keuhkoamisen makuun nyt pääsin. Niin on erikseen ne naiset, jotka haluamalla haluavat jännämiehiä ja ne jotka eivät niitä halua, mutta erehtyvät joskus sellaisen samaan.
Ne jotka haluavat niitä, tuskin koskaan katuvat heidän kohtaamistaan ja ne jotka eivät halua, mutta sellaisen kanssa on joskus yhteen päätynyt katuvat ja pettyvät ja koittavat etsiä toisenlaista tyyppiä jatkossa. Silti äkisti niputetaan yks yhteen aina, jos siihen tilaisuus tulee. Se on semmosta kiusallani en halua ymmärtää eroa tässä asiassa tai sitten pitää olla oikeasti aika luupää ja likinäköinen. :)"mutta erehtyvät joskus sellaisen samaan.
Ne jotka haluavat niitä, tuskin koskaan katuvat heidän kohtaamistaan ja ne jotka eivät halua, mutta sellaisen kanssa on joskus yhteen päätynyt katuvat ja pettyvät ja koittavat etsiä toisenlaista tyyppiä jatkossa."
Jeps, eipähän nämä(kään) asiat ole sukupuolisidonnaisia, mutta jos ei varsinkaan yhden pahan tapauksen jälkeen opi, niin sitten en oikein tiedä, oliko vain siinä toisessa jotain, kummassakin vai leperteleekö kertoja enemmän tai vähemmän valheita....
Niin kuin aiemmin mainitsin, eli mitä pahemmin on siipensä OIKEASTI polttanut sitä varmemmin tietyt elementit estävät/puolustavat joutumasta samantapaisiin tilanteisiin uudestaan..........tosin pitää muistaa ja tajuta itsekin, että puolustus mekanismit voivat hälyyttää välillä "halleluujaa" johtuen näistä aiemmin koetuista asioista, vaikka ei välttämättä kyseisessä tilanteessa olisi tarvetta ihan niin suureen "hälytystason" nousuun.........Noh, asia ei ole ongelma tietenkään oikeanlaisen yksilön seurassa, koska sellaisen yksilön kanssa asiasta kuin asiasta voi varmasti keskustella avoimesti ja rehellisesti, kuin myös voi olettaa hänellä olevan ainakin halu ymmärtää tai jopa kykykin....
En tiedä sitten onko empatiastakin eri versioita ja määritelmiä......eli vähän jokaiselle omansa ja miten muut luonteen/persoonan piirteet esim, herkkyys ja erityinen herkkyys, sekä kokemukset siihen kokonaisuudessan vaikuttavat, mutta tiettyihin tekoihin ei kaikki pysty ja kykene ilman, ettei siitä saisi sen verran pahaa oloa aikaan itselleen, että se ohjaa käytöstä aika tehokkaasti.......tunto se on omatuntokin ja sitäkin on jaettu yksilöille erillaisia määriä.......jotkut tosin ovat ehkä jääneet ilman.... ;P- sönkkö
MGTOW kirjoitti:
"mutta erehtyvät joskus sellaisen samaan.
Ne jotka haluavat niitä, tuskin koskaan katuvat heidän kohtaamistaan ja ne jotka eivät halua, mutta sellaisen kanssa on joskus yhteen päätynyt katuvat ja pettyvät ja koittavat etsiä toisenlaista tyyppiä jatkossa."
Jeps, eipähän nämä(kään) asiat ole sukupuolisidonnaisia, mutta jos ei varsinkaan yhden pahan tapauksen jälkeen opi, niin sitten en oikein tiedä, oliko vain siinä toisessa jotain, kummassakin vai leperteleekö kertoja enemmän tai vähemmän valheita....
Niin kuin aiemmin mainitsin, eli mitä pahemmin on siipensä OIKEASTI polttanut sitä varmemmin tietyt elementit estävät/puolustavat joutumasta samantapaisiin tilanteisiin uudestaan..........tosin pitää muistaa ja tajuta itsekin, että puolustus mekanismit voivat hälyyttää välillä "halleluujaa" johtuen näistä aiemmin koetuista asioista, vaikka ei välttämättä kyseisessä tilanteessa olisi tarvetta ihan niin suureen "hälytystason" nousuun.........Noh, asia ei ole ongelma tietenkään oikeanlaisen yksilön seurassa, koska sellaisen yksilön kanssa asiasta kuin asiasta voi varmasti keskustella avoimesti ja rehellisesti, kuin myös voi olettaa hänellä olevan ainakin halu ymmärtää tai jopa kykykin....
En tiedä sitten onko empatiastakin eri versioita ja määritelmiä......eli vähän jokaiselle omansa ja miten muut luonteen/persoonan piirteet esim, herkkyys ja erityinen herkkyys, sekä kokemukset siihen kokonaisuudessan vaikuttavat, mutta tiettyihin tekoihin ei kaikki pysty ja kykene ilman, ettei siitä saisi sen verran pahaa oloa aikaan itselleen, että se ohjaa käytöstä aika tehokkaasti.......tunto se on omatuntokin ja sitäkin on jaettu yksilöille erillaisia määriä.......jotkut tosin ovat ehkä jääneet ilman.... ;PKyllä, ihan asiaa kirjoitat. Omasta mielestäni on aina molemmissa jotain vikaa tavalla tai toisella. Kukaan ei yksin riitele tms. Mutta tottakai toinen voi olla se vaikeampi osapuoli joka hakemalla hakee alituiseen ongelmia ja aiheuttaa eripuraa. :)
Alkaa taas tämän päivän kiintiö olla täynnä, meinaan kuuluu seinän takaa semmoisa ääniä että siellä aletaan heräilemään. Unirytmit uudessa hakusessa ja vähän taas pitää itsekin uudelleen orientoitua. :)
Mukavaa pääsiäisen aikaa vielä kerran ja pidä ittes tuommoisena positiivisena. Maailma kun ei murjottamalla parane. :) sönkkö kirjoitti:
"Jeps, mitäs mieltä olet tästä osasta "porukkaa", joka näin toimii ja tähän kykenee......empaattisia ja muutenkin ihania luonteita edes hieman vai ei?"
Periaatteessa saattavat olla empaattisia, kun kohdalle sattuu ihminen joka sen empatian herättää ja ehkä jotain kehitystä ja kasvua on omassakin päässä tapahtunut vuosien varrella. Oletetaan ettei kyseessä olisi ihan psykopaatti. :)
Tokihan tämä kaikki on inhimillistä, mutta sitä keljumpaa sorttia inhimillisyyden ilmenemisestä. Siksikin usein saatan sanoa, että rakkauden määrä ei ole vakio. Se elää ja muuttuu. Se myöskin puoliskoiden välillä voi olla hyvinkin erilaista ja eri asteista. Ihminen on aina pohjimmiltaan itsekäs otus, rakastuminenkin on itsekästä. :).....hieman tunteiden tasaannuttua.... ;D
Siis ymmärrän termin EVVK jossain määrin, eli että näitä hetkiä on ja ei niissä mitään riippuen toki millainen tilanne on kyseessä, kun EVVK voi tarkoittaa kaikkea maan ja taivaan väliltä ja siihen sisältyy paljon sellaista mikä on ihan eriasia mistä itse puhuin.....mutta tämä seuraava menee jo sellaiseksi, että tuohon olisi mukava saada kattavaa tarkennusta......ei kauheen helpolla taivu ainakaan minun "normaaliin", noh tosin taidan ollakkin epänormaali.... ;P ...."Ihan sama sille, kuinka paljon sattuu, eihän sitä itseään satu."
En nyt minään laupiaana samarialaisena tai enkelinä itseäni pidä, eli siis itsellä menee hieman niin, että en kauheasti yleensä tunne sääliä tai sympatiaa, jos joku hyväksikäyttää hyväksikäyttäjää, pettää pettäjää, kusettaa kusettajaa...jne..jne, mutten kuitenkaan itse pysty oikeen sellaiseen toimintaan ainakaan kovin helposti......enkä varsinkaan sen tason toimintaan, mikä taas joillekin on ehkä ihan "normaalia/inhimillistä"........esim, Suomalaisille niin rakkaat autot on sellainen myynti/osto väline, että osa myy ilman omantunnontuskia suuriakin vikoja sisältävän auton kertomatta niistä vioista ja jopa valehtelevat suoraan niistä kysyttäessä ja vaikka itse tälläisen kusetuksen kohteeksi joutuisin, niin siltikään pystyisi sitä laittamaan samalla tavalla "kiertoon" seuraavalle.......noh, tosin pienellä varauksella voisin "uittaa" tälläisen autokauppaan, varsinkin jos tiedän autokaupan itsekin harrastavan enemmän tai vähemmän koijaamista ja olisin niistä kuullut........omantunnon tuskia tulisi kuitenkin, tosin sitä vähemmän mitä varmemmin tietäisin heidän harrastavan itsekin "outoiluja".....
Jos esim, suhteessa toinen pettäisi, niin minulle ei olisi luonnollista pettää takaisin, lorun loppu se olisi, mutta joillekin syy voi olla mikä tahansa ja välillä tuntuu ettei syytä tarvitse olla tai ainakin sen voi tarvittaessa sitten vaikka keksiä, eikä omantunnon tuskia tunneta oikein edes tuntevan.........esim, jos suhteen toinen osapuoli on kohdellut huonosti, niin se riittää joillekin pettämiseen.......eipähän tälläiseen yksilöön voi sitoutua, kuin toinen mokoma, kun "huonosti" kohteluksi voi riittää ihan mikä vain, vaikka jopa itse aiheutettu riita...
Toki voisi tulla tilanteita, jossa jotain tulisi satutettua/loukattua enemmän tai vähemmän ja en tuntisi huonoa omatuntoa siitä......esim, joku raiskari, ahdistelija tjms, tilanne.........oman kumppanin raiskaus tilanteessa voisi jopa mennä vintti sen verran pimeeksi, että en tiedä mitä sitä tulisi tehtyä eikä kaduttaisi yhtään tjmv...... ;DDDD
Nyt taisin taas harhailla siellä täällä....mitähän oon mahtanut taas kirjoittaa???... ;PPPsönkkö kirjoitti:
Kyllä, ihan asiaa kirjoitat. Omasta mielestäni on aina molemmissa jotain vikaa tavalla tai toisella. Kukaan ei yksin riitele tms. Mutta tottakai toinen voi olla se vaikeampi osapuoli joka hakemalla hakee alituiseen ongelmia ja aiheuttaa eripuraa. :)
Alkaa taas tämän päivän kiintiö olla täynnä, meinaan kuuluu seinän takaa semmoisa ääniä että siellä aletaan heräilemään. Unirytmit uudessa hakusessa ja vähän taas pitää itsekin uudelleen orientoitua. :)
Mukavaa pääsiäisen aikaa vielä kerran ja pidä ittes tuommoisena positiivisena. Maailma kun ei murjottamalla parane. :)"ja pidä ittes tuommoisena positiivisena."
Noh, naureskelin hetken, että heititkö tuon pilke silmäkulmassa hieman sarkastisesti hymy suupielissä vihjaten jotain vai oliko tämä tarkoitettu niin kuin se oli kirjoitettu.... ;D
Sehän tässä hymyilyttää, naurattaa ja välillä ihmetyttääkin, että miten voi olla niin hyvä olo, kun on ollu pidemmän aikaa sellaisessakin prässissä et "prässin" automatiikka jostain kuNmasta syystä nostaa prässin tehoja vaan lisää mitä murskaantuneenmpana "prässin" automatiikka prässättävän kohteen havaitsee olevan........onhan se mukava löytää pieniäkin asioita jotka luuli jo kadottaneeen ja/tai menettäneen........hymykin on mukava löytää ja sekin taisi tuntua 8:nelta ihmeeltä, kun se peijooni jossain oli piileskellyt ja sitten salakavalasti hiippaili takaisin paikoilleen, varsinkin aito, vaikka eipä se teennäinenkään tainnut oikein onnistuvan.. ;DDD
"Maailma kun ei murjottamalla parane. :)"
Jeps, pitää täysin paikkaansa......"minulle on annettu nämä olosuhteet ja onnellisuus vain pitää rakentaa niihin".......eli helppoa kuin heinän teko... ;DDMGTOW kirjoitti:
"ja pidä ittes tuommoisena positiivisena."
Noh, naureskelin hetken, että heititkö tuon pilke silmäkulmassa hieman sarkastisesti hymy suupielissä vihjaten jotain vai oliko tämä tarkoitettu niin kuin se oli kirjoitettu.... ;D
Sehän tässä hymyilyttää, naurattaa ja välillä ihmetyttääkin, että miten voi olla niin hyvä olo, kun on ollu pidemmän aikaa sellaisessakin prässissä et "prässin" automatiikka jostain kuNmasta syystä nostaa prässin tehoja vaan lisää mitä murskaantuneenmpana "prässin" automatiikka prässättävän kohteen havaitsee olevan........onhan se mukava löytää pieniäkin asioita jotka luuli jo kadottaneeen ja/tai menettäneen........hymykin on mukava löytää ja sekin taisi tuntua 8:nelta ihmeeltä, kun se peijooni jossain oli piileskellyt ja sitten salakavalasti hiippaili takaisin paikoilleen, varsinkin aito, vaikka eipä se teennäinenkään tainnut oikein onnistuvan.. ;DDD
"Maailma kun ei murjottamalla parane. :)"
Jeps, pitää täysin paikkaansa......"minulle on annettu nämä olosuhteet ja onnellisuus vain pitää rakentaa niihin".......eli helppoa kuin heinän teko... ;DD"Omasta mielestäni on aina molemmissa jotain vikaa tavalla tai toisella. Kukaan ei yksin riitele tms."
Jooh.....tällä lauseella jotkut perustelevat itselleen ehkä jotain tiettyihin tarpeisiin...joskus on, mutta ei todellakaan aina....
Eikä nyt jutella perus pikku kinasta tai ilman putsaamisesta, vaan ihan jostain muusta..
Esim, joku ihminen voi päättää tehdä vaikka mitä jo ihan siitä syystä, ettei toinen suostu toisen "outoiluihin"......."outoiluja" voi olla hyväksikäyttäminen, valheellinen mustamaalaaminen, ei uskota toisen selviä valheita, valehdellaan ihan päin naamaa ja muutetaan ja vääristellään jatkuvasti tarinaa, sekä myös omia sanoja keskustelussa vaikka hyvin tietää että se toinen osapuoli keskustelussa tietenkin tietää miten keskustelu on edennyt....jne...jne...ja riitelyn osapuolet voivat tietenkin olla missä vain vuorovaikutussuhteessa toisiinsa......eli satunnaisesta kohtaamisesta ties mihin.....
Hyväksikäyttäjätkin voivat olla ihan sellaisia mitkä luontevasti odottavat, että kaikkiin heidän "pyyntöihinsä" vastataan ja/tai ainakin haluavat aina paljon enemmän kuin mitä itse ovat valmiit antamaan takaisin ja jos näin ei ole, niin hyökkäävät jopa niitä vastaan monin tavoin, jotka eivät ole toimineet niin kuin haluaisivat........itse pyrin siihen luonnostaan, etten odota keltään mitään, mutta jos apua tai jotain muuta olen saanut pyydettäessä tai pyytämättä, niin sen kyllä muistan ja yritän sen korvata tavalla tai toisella......ja mieluummin antaen hieman enemmän takaisin...
"Mutta tottakai toinen voi olla se vaikeampi osapuoli joka hakemalla hakee alituiseen ongelmia ja aiheuttaa eripuraa."
Niih...mites tämä nyt sopii tuohon ensimmäiseen lainaukseen???.......kaikista tilanteista ja suhteista yms, harvemmin pääsee pois sormia napsauttamalla, jolloin ei olisi enää tilanteessa mukana, eli ns, "riitelijä"............tai voihan sitä......töissä jos tätä kohtaa, niin ottaa lopputilin, parisuhteessa ottaa eron (Miehellä voi tuottaa tuskaa seuraava asia jos paha tapaus kyseessä; jos olisi lapsia ja saisi pelätä syystä tai toisesta lasten puolesta, kun ilman todella vahvoja todisteita, sekä perusteluita lapset jäävät äidilleen varsinkin jos ovat niin nuoria, etteivät saa itse päättää ja lapsille tilanne voi olla monesta syystä muutenkin vaikea varsinkin jos eivät voi pelkäämättä tuoda tulki omaa tahtoaan......ilman "ehtoa" avierossa, jos nyt sattuu olemaan sellainen ketä ei ole "riitelijä/outoilija" ja hän menettää "riitelijä/outoilijalle" jotain ansaitsematonta, niin se voi tuntua enemmän tai vähemmän vääryydeltä.....tosin "riitelijä/outoilija" saakin menettää, jos se toinen on oikeasti ihan jotain muuta.....vähintään suhteessa kipuihin ja kärsimykseen yms.), sukulais/tuttu/kaveruus/ystävyys suhteissa sanoa et se on loppu nyt jne...jne.........
Eikä siinä mitään jos itsekin "outoilee" samalla tavalla, kuin ne muutkin kenen kanssa on tekemisissä ties mistä syystä tai on jopa itse se "tunkion kuningas" joka jakaa sontaa paljon enemmän kuin ne muut hänelle.....eihän se silloin missään tunnu, kun se on normaalia, mutta jos oletkin jotain muuta niin asia on hieman eri.........
Jooh, tulipas taas näämmä innostuttua niin paljon, etten ehkä saa itsekään tuosta mitään selvää... =)
- Atm32
Eipä tietenkään naiset myönnä että ovat jonkun paskan jännämiehen kanssa olleet.
- sönkkö
Onhan se myönnetty jo moneen kertaan eri asiayhteyksissä. Eikö mun kommenttia lasketa naisen kommentiksi, koska olen kurppa ikäinen? :)
Eikö jännämies ole mies ainakin pohjimmiltaan, joka joskus tai jopa usein sortuu pettämään, juopottelee, lyö ja käyttäytyy ilkeästi ja karttelee vastuuta? Rikollinen eikä huumeveikko varmaan tarvi välttis olla ollakseen jännis? - sönkkö
sönkkö kirjoitti:
Onhan se myönnetty jo moneen kertaan eri asiayhteyksissä. Eikö mun kommenttia lasketa naisen kommentiksi, koska olen kurppa ikäinen? :)
Eikö jännämies ole mies ainakin pohjimmiltaan, joka joskus tai jopa usein sortuu pettämään, juopottelee, lyö ja käyttäytyy ilkeästi ja karttelee vastuuta? Rikollinen eikä huumeveikko varmaan tarvi välttis olla ollakseen jännis?Mutta se, että näkeekö päällepäin että joku on jännämies, niin ei kaikista näe. Miehet joilla taipumuksia huonoihin juttuihin on kokolailla hyviä roolisuorittajia halutessaan.
Naisasialooseri1 kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Eli kemioiden kohdatessa ja molempien halutessaan toistaan myös fyysiseen kontaktiin tarkoittaa sitä, että jännämies ja jännänainen ovat kohdanneet toisensa?
Noh, onhan se toisaalta ihan jännääkin molemminpuolin varmasti, että siltä pohjalta ajatellen.... ;P
- ja.junon.kikkeli.maistuu
janna tai he erosivat ettei janna jää kiinni huumeista ja maine mene epäilen kumpikin käyttää mömmöjä juno jäi kiinni ja pian olisi jäänyt jannakin nyt muka erottiin ja silti yhdessä mömmöilee
- 164cmM
Ei tuo Janna mikään järjen jättiläinen ole niin kuin ei kuten muutkaan bimbot, pääasia että pääsee paneskelemaan eksoottisen miehen kanssa. Sitä paitsi tuo muijahan näyttää ihan perseeltä ja Juno oli sellainen hassun hauska hamppuveikko hihih.
- BEM
No nämä ovat juuri osa niitä "juoksuja" joita juostaan ja joista niin paljon täällä keskustellaan.
Jos Janna yhtään on katsonut miten naiset Junon ympärillä pyörii ja kuinka Juno niitä käyttää, ei ihan suurena yllätyksenä olisi pitänyt tulla uskottomuus. Tosin ainahan sitä silmänsä voi ummistaa ja uskoa, että juuri minä olen se poikkeus.
Katsotaan, koska Juno, Pete Parkkonen ja Axl ovat seuraavassa parisuhteessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418