Polttohautauksen tuhkaa ei jauhettu

Nuorena aikuisena kuollut lapseni polttohaudattiin vähän aikaan sitten. Uurnaa ei ollut liimattu kiinni, koska halusimme sirotella tuhkat luontoon.
Olen lukenut, että uunista kolattu tuhka jauhetaan hienojakoiseksi ja siinä erottuvat naulat pois.

Meidän tapauksessa tuo jauhamisvaihe on jostain syystä jäänyt pois. Yllätyin kovasti, kun katsoin uurnaan. Siellä oli nauloja ja ruuveja heti pinnalla näkyvissä. Kun otin käteeni valkoisia kappaleita ja katsoin tarkasti niin nehän olivat luun palasia.
Ei siinä sikäli mitään, että oman pojan jäännöksiähän ne on.

Jotenkin olin ajatellut mielessäni, että veteen sirotellessa tuhka valuu käsistä ja lentää tuulen mukana kauemmas. Nyt on niin karkeaa ja painavaa ainesta, että pitää ottaa käteen varoen teräviä kappaleita ja viskata menemään kuin kiviä heittelisi.

Sirottelua ei ole vielä tehty.
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomalaisista krematorioista/palamisprosessista johtuen vainajasta jäävä tuhka on sen verran painavaa ja karkeaa, että ei se kovin hennon tuulen mukana vielä lähde. Käsistä se kyllä valuu. Mutta ei siellä pitäisi ruuveja ja luunkappaleita olla, siinä on käynyt fiba tuhkan käsittelijältä..

Äänestä
  • Miten on sitten mahdollista, että olen lukenut joidenkin askartelevan paperista/pahvista uurnan. Sellaiset ei nyt kovin painavaa jätöstä kestä.

    Äänestä

  • Aikuisesta ihmisestä tuleva tuhka painaa n. 3-5 kiloa. Eli ei ihan kovin ohuesta paperista tehty uurna sitä kestä. Vahvempi pahvi voi kestää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikkremimiN kirjoitti:

Nuorena aikuisena kuollut lapseni polttohaudattiin vähän aikaan sitten. Uurnaa ei ollut liimattu kiinni, koska halusimme sirotella tuhkat luontoon.
Olen lukenut, että uunista kolattu tuhka jauhetaan hienojakoiseksi ja siinä erottuvat naulat pois.

Meidän tapauksessa tuo jauhamisvaihe on jostain syystä jäänyt pois. Yllätyin kovasti, kun katsoin uurnaan. Siellä oli nauloja ja ruuveja heti pinnalla näkyvissä. Kun otin käteeni valkoisia kappaleita ja katsoin tarkasti niin nehän olivat luun palasia.
Ei siinä sikäli mitään, että oman pojan jäännöksiähän ne on.

Jotenkin olin ajatellut mielessäni, että veteen sirotellessa tuhka valuu käsistä ja lentää tuulen mukana kauemmas. Nyt on niin karkeaa ja painavaa ainesta, että pitää ottaa käteen varoen teräviä kappaleita ja viskata menemään kuin kiviä heittelisi.

Sirottelua ei ole vielä tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu