Millaisia ajatuksia ja kokemuksia kuolemasta

Etkö ole ollut saattamassakaan ketään viimeiselle matkalleen.

Tietämötönkö_vai kirjoitti:

Etkö ole ollut saattamassakaan ketään viimeiselle matkalleen.

En ole, nopea lähtö jokaisella.

Minä muistan kaksi kuolemaani. Nykyisen Saksan länsiosan alueella 1400- tai 1500 -luvulla ja Hailuodon Ojakylänlahdelta ehkä huhtikuulta jonakin vuonna alle 100 v sitten.
Ja on tuntemuksia vielä yhdestä tapauksesta, joka saattaisi olla vaikka Neuvostoliiton sotilaslentäjän kuolema.
Jos ja kun asia kuitenkin jotakuta kiinnostaa, niin voin suositella lukemaan amerikkalaisen sydänsairauksien erikoislääkäri Maurice Rawlingsin kirjasen "Kuoleman tuolla puolen" ISBN 951-9038-94-9. Kaukolainana ainakin löytyy. Omat muistoni ovat vain itse kuolinhetkeltä ja yhdestä kerrasta vähän ennen tänne syntymistäni. Sen väliajan muistaminen otettiin minulta pois kuten nähtävästi kaikilta muiltakin. Viimeisestä tosin hivenen verran jäi muistiin.
Saa uskoa tai olla uskomatta, ei liikuta minua.

täällä.taas kirjoitti:

Minä muistan kaksi kuolemaani. Nykyisen Saksan länsiosan alueella 1400- tai 1500 -luvulla ja Hailuodon Ojakylänlahdelta ehkä huhtikuulta jonakin vuonna alle 100 v sitten.
Ja on tuntemuksia vielä yhdestä tapauksesta, joka saattaisi olla vaikka Neuvostoliiton sotilaslentäjän kuolema.
Jos ja kun asia kuitenkin jotakuta kiinnostaa, niin voin suositella lukemaan amerikkalaisen sydänsairauksien erikoislääkäri Maurice Rawlingsin kirjasen "Kuoleman tuolla puolen" ISBN 951-9038-94-9. Kaukolainana ainakin löytyy. Omat muistoni ovat vain itse kuolinhetkeltä ja yhdestä kerrasta vähän ennen tänne syntymistäni. Sen väliajan muistaminen otettiin minulta pois kuten nähtävästi kaikilta muiltakin. Viimeisestä tosin hivenen verran jäi muistiin.
Saa uskoa tai olla uskomatta, ei liikuta minua.

Lue lisää

Oletko lukenut Shanti Devistä?

Kuutisenkymmentä vuotta sitten jonkin artikkelin luin. Senkin jälkeen jossakin oli pätkä hänestä.

täällä.taas kirjoitti:

Kuutisenkymmentä vuotta sitten jonkin artikkelin luin. Senkin jälkeen jossakin oli pätkä hänestä.

Siitä on olemassa kirja.

Näin SPR:n (Suomen Perse Raiskaajat) kaupassa. En ostanut.

Kuinka liekkien ja hiilloksen ääressä voi olla pimeää?

Ikuinen elämä kuulostaa minusta todella pelottavalta.

Jokainen voisi tuoda omia ajatuksiaan esille ihan haluamallaan tavalla.
Jos tohtii ja uskaltaa.

Tiedän monia, jotka eivät halua tai tahdo keskustella asiasta ollenkaan ja kieltävät sen olevan tulossa omalle kohdalle ollenkaan, kuten yhden ystäväni aviomies kuolinpäivänään sairaalavuoteessa vaimolleen.

Itselleni tulee mieleen lähes 100-vuotias entinen naapuri, joka pelkäsi kuolemaa ihan hirveästi. - Hän ja edesmennyt miehensä olivat molemmat olleet ikänsä aktiivisia (en.lut.) seurakuntalaisia.

Rouva oli ihan kauhuissaan ja pelkäsi, että Jumala saattaisi olla vihastunut ja rankaista häntä, koska hän oli ollut jollain tapaa tekemisissä myös muitten jumalien kanssa sairaala-aikanaan. Sairaalassa oli käynyt eri uskontokuntien edustajia julistamassa omia uskonkuvioitaan. Sattumalta jouduin sairaalaan ja yöksi samaan huoneeseen ko. rouvan kanssa. Hän huusi kaiken yötä kamalalla, kovalla äänellä ja esti muitakin nukkumasta. - Yritin muutaman kerran rauhoitella häntä ja muistutin, että hän on ilmeisesti matkalla aviomiehensä luo.

Tarina päättyi mielestäni onnellisesti, kun sain kuulla, että rouva oli kuollut viikon sisällä ja lähtenyt rauhallisesti, kun yksi asiallinen ja sympaattinen seurakunnan työntekijä oli vieraillut rouvan luona sairaalassa.

Kuolevainen_tääl kirjoitti:

Jokainen voisi tuoda omia ajatuksiaan esille ihan haluamallaan tavalla.
Jos tohtii ja uskaltaa.

Tiedän monia, jotka eivät halua tai tahdo keskustella asiasta ollenkaan ja kieltävät sen olevan tulossa omalle kohdalle ollenkaan, kuten yhden ystäväni aviomies kuolinpäivänään sairaalavuoteessa vaimolleen.

Lue lisää

Se on aika tavallista että ei halua miettiä kuolevaisuutta omalla kohdallaan. Tai ylipäätään vanhenemista. Minun äitini esimerkiksi ei ollenkaan hyväksy sitä että tulee vanhaksi, siis kieltää kokonaan. Rollaattorit ja muut apuvälineet on vain vanhoille, vaikka kaatuilua on tapahtunut ja liikkuminen mennyt huonoksi. Kun kerran kysyin häneltä et jos sattuisi että hänen sydämensä pysähtyisi, haluaisiko hänen että elvytettäisiin mikä saattaisi tarkoittaa sitä että jäisi henkiin mutta erittäin huonokuntoisena. Hän meni aivan lukkoon eikä osannut sanoa siihen mitään.

Omalta kohdaltani en sillä tavoin pelkää itse kuolemaa mutta katkeran kalkin aiheuttaa se että koen että minua tarvitaan vielä täällä ja minulla on paljon tekemistä vaikkakaan ymmärrän sen että en ole korvaamaton kenellekään. Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin. Se on jotenkin selkiytynuyt ihan viime aikoina että kyllä ihmisen elämä on lyhyt. Siksi pitääkin eää tässä ja nyt eikä "sitten kun".

Mulla on ihan liian monta kokemusta kuolleista, hautajasia ollu viimevuosia ei ihan jokavuosi, kun meitä on iso sisarparvi miten käynee, en oikein perusta niistä nii minusta se on kiinni miten vanhaksi elän jos elän. Hää on siinä mielessä rattosimpia ei tarvii olla kuoleman vakavia pentele, ikävä aloitus pentele.

1eero kirjoitti:

Mulla on ihan liian monta kokemusta kuolleista, hautajasia ollu viimevuosia ei ihan jokavuosi, kun meitä on iso sisarparvi miten käynee, en oikein perusta niistä nii minusta se on kiinni miten vanhaksi elän jos elän. Hää on siinä mielessä rattosimpia ei tarvii olla kuoleman vakavia pentele, ikävä aloitus pentele.

Lue lisää

Elämässä on ikäviäkin asioita joten ei auta laittaa päätä pensaaseen :). Oikiastaan helpompi kun ei laita. Kun tietyt asiat on selvillä, sehän on sen jälkeen helppoa kuin heinänteko, vaikui, onko?

Uskallanko sanoa, minä olen omiani ollut hautaamassa tosi vähän, mutta edessähän ne ovat, jos vaikka minä ensin, kuka tietää. Mut eihän täältä kukaan ole elävänä selvinny.

siilimuori3 kirjoitti:

Elämässä on ikäviäkin asioita joten ei auta laittaa päätä pensaaseen :). Oikiastaan helpompi kun ei laita. Kun tietyt asiat on selvillä, sehän on sen jälkeen helppoa kuin heinänteko, vaikui, onko?

Uskallanko sanoa, minä olen omiani ollut hautaamassa tosi vähän, mutta edessähän ne ovat, jos vaikka minä ensin, kuka tietää. Mut eihän täältä kukaan ole elävänä selvinny.

Lue lisää

Nii i minäkin kuuskympisenä tuumailin tai ilmoitin eläväni 80 vuotiaaksi ajattele, ennee 12 vuotta, tässä on alettava elämöö iloisesti voi että onneksi on kesä tulossa, minä elän ja naetiskelen. Kaekki yli kaheksankympin on plussaa ja tehä uuvven aika rajan.

1eero kirjoitti:

Nii i minäkin kuuskympisenä tuumailin tai ilmoitin eläväni 80 vuotiaaksi ajattele, ennee 12 vuotta, tässä on alettava elämöö iloisesti voi että onneksi on kesä tulossa, minä elän ja naetiskelen. Kaekki yli kaheksankympin on plussaa ja tehä uuvven aika rajan.

Lue lisää

Ennää kaksitoista vuotta? Sehän on hirrrrrveen pitkä aika. Elämää pitää elää tässä ja nyt eikä miettiä vuosia. Ikä on vain numero. Samana vuonna syntyneet voivat olla hyvin eri ikäisiä. Elämästä pitää ottaa kaikki irti niin kauan kuin kynnelle kykenee eikä jäädä peukaloitaan pyörittelemään ei myötä eikä vastapäivään.

siilimuori3 kirjoitti:

Se on aika tavallista että ei halua miettiä kuolevaisuutta omalla kohdallaan. Tai ylipäätään vanhenemista. Minun äitini esimerkiksi ei ollenkaan hyväksy sitä että tulee vanhaksi, siis kieltää kokonaan. Rollaattorit ja muut apuvälineet on vain vanhoille, vaikka kaatuilua on tapahtunut ja liikkuminen mennyt huonoksi. Kun kerran kysyin häneltä et jos sattuisi että hänen sydämensä pysähtyisi, haluaisiko hänen että elvytettäisiin mikä saattaisi tarkoittaa sitä että jäisi henkiin mutta erittäin huonokuntoisena. Hän meni aivan lukkoon eikä osannut sanoa siihen mitään.

Omalta kohdaltani en sillä tavoin pelkää itse kuolemaa mutta katkeran kalkin aiheuttaa se että koen että minua tarvitaan vielä täällä ja minulla on paljon tekemistä vaikkakaan ymmärrän sen että en ole korvaamaton kenellekään. Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin. Se on jotenkin selkiytynuyt ihan viime aikoina että kyllä ihmisen elämä on lyhyt. Siksi pitääkin eää tässä ja nyt eikä "sitten kun".

Lue lisää

"Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin." kirjoittaa siilimuori3.
Näin se varmasti on siilimuori ja hetkittäin sen kyllä tietääkin. Kai ihminen kuitenkin haluaa olla jotenkin tärkeä, ainakin jollekulle. Muuten pakkaa turhautuminen iskeä päälle, eikä sekään kivaa ole...
Silti minua jotekin kiehtoo jonkun idän viisaan toteamus: "omiin asioihinikaan en enää puutu". Olla niin vapaa, niin luottavainen...

de-meter kirjoitti:

"Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin." kirjoittaa siilimuori3.
Näin se varmasti on siilimuori ja hetkittäin sen kyllä tietääkin. Kai ihminen kuitenkin haluaa olla jotenkin tärkeä, ainakin jollekulle. Muuten pakkaa turhautuminen iskeä päälle, eikä sekään kivaa ole...
Silti minua jotekin kiehtoo jonkun idän viisaan toteamus: "omiin asioihinikaan en enää puutu". Olla niin vapaa, niin luottavainen...

Lue lisää

Hieno toteamus tuo " "omiin asioihinikaan en enää puutu". Olla niin vapaa, niin luottavainen..."
Antaa van virran laillaan viedä ja lakata räpiköimästä vastavirtaan. Ottaa avoimen rennon uteliaana vastaan kaikki mitä on tullakseen :D. Ei nyt ehkä ihan voi heittäytyä puuttumattomaksi omista asioista mut ehkä osittain.

siilimuori3 kirjoitti:

Se on aika tavallista että ei halua miettiä kuolevaisuutta omalla kohdallaan. Tai ylipäätään vanhenemista. Minun äitini esimerkiksi ei ollenkaan hyväksy sitä että tulee vanhaksi, siis kieltää kokonaan. Rollaattorit ja muut apuvälineet on vain vanhoille, vaikka kaatuilua on tapahtunut ja liikkuminen mennyt huonoksi. Kun kerran kysyin häneltä et jos sattuisi että hänen sydämensä pysähtyisi, haluaisiko hänen että elvytettäisiin mikä saattaisi tarkoittaa sitä että jäisi henkiin mutta erittäin huonokuntoisena. Hän meni aivan lukkoon eikä osannut sanoa siihen mitään.

Omalta kohdaltani en sillä tavoin pelkää itse kuolemaa mutta katkeran kalkin aiheuttaa se että koen että minua tarvitaan vielä täällä ja minulla on paljon tekemistä vaikkakaan ymmärrän sen että en ole korvaamaton kenellekään. Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin. Se on jotenkin selkiytynuyt ihan viime aikoina että kyllä ihmisen elämä on lyhyt. Siksi pitääkin eää tässä ja nyt eikä "sitten kun".

Lue lisää

Kuol4ema on ottamassa sen osan, mikä kierrossa on välttämätöntä. Tappamisen osan, jotta evoluutio kehittyy taas jotain uutta ehkä luomaan.
Näin se on kaikessa: materia muuttuu, biologia ehkä loppuu. Yksittäinen ihminen poistuu naama peruslukemilla ja tuoreet ihmiset tekevät uusia kuolevia naama virneessä.
On siellä kuoleman takana ehkä jotain voimaa, mutta mitä?
Siihen jokainen saa ehkä vastauksen kuolemansa jälkeen.

Olen pohtinut asiaa ja todennut, että luonto varmaan hoitaa hommansa, ainakin jollain tapaa. Jos tuska ja kivut ylittävät kestokyvyn, lähtee taju - luultavasti.

o-Orvokki kirjoitti:

Olen pohtinut asiaa ja todennut, että luonto varmaan hoitaa hommansa, ainakin jollain tapaa. Jos tuska ja kivut ylittävät kestokyvyn, lähtee taju - luultavasti.

Onneksi kivun hoidossa on menty parempaan suuntaan.

Saattohoidon määrittely: Oikeus kuolla arvokkaasti.

Sosiaalinen alue, itsemääräämisoikeus, läheiset.
Fyysinen alue, perushoito, kivunhoito.
Psyykkinen alue, tärkeiden asioiden selvittäminen.
Hengellinen alue, kuolemaan valmistautuminen, oman vakaumuksen mukaan.

Tuohon edeliseen puolisoni poisnukkumiseen liityen voin lisätä sen,
että jokin ihmeelinen hyvyys leijaili siinä huoneessa,
kun puoliso teki poislähtöä,
saman koki tyttäreni,
hänellä oli saman tunne,
että huoneessa oli jokin ihana kirkas olento yhtäaikaa paikalla,
se oli käsinkosketeltava tunne,
on olemassa jotain suurempaa ihmisen ulkopuolella,
meillä kaikilla on oma suojelusenkeli aina paikalla,
ilmeisesti se joka sitten vie meidät tuonpuoleiseen,
kun se aika koitaa,
sitä mietin,
voisi olla niitä useampia samaan aikaan liikkellä kuoleman hetkellä,
jää arvotukseksi, mutta voi olla luulen,

Niin kummallinen kysymys, että tiedenainen on tehnyt aiheesta väitöskirjan ja väitellyt tohtoriksi. Hän on tutkinut kuoleman kokemuksia sekä kuolevan että läheisten kokemuksiin perustuen.

Kun kuoleman pohtiminen voi olla myöhäistä tuonpuoleisessa, niin kyllä se pitää tapahtua täällä maan päällä eläessä. Se on sillä lailla hyväkin, että juttu ei tule niin suurena yllärinä ja puskista eteen kuin monille iäkkäille ja varsinkin heidän omaisilleen näyttää tulevan.

Kuoleman kohtaaminen on maailman vaikein asia. Siitä huolimatta että luulisi jokaisen pitkän elämän eläneen jo tietävän mikä lopputulema on.

Osanottoni.

En osaa kuvitella mitään kamalampaa, kuin oman lapsen kuoleman kohtaaminen. Olen todennut, että uskon selviäväni jollain tapaa elämästä ja sen vastoinkäymisistä tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Oikees oot mielikki ,on rankka rasti edessä kun tarttuu lapsensa arkun kantoliinaan.

Jo tekstejänne lukiessa nousee pala kurkkuun ja silmät kostuvat.
On helpompi hyväksyä, ettei ehkä saa lapsenlapsia ollenkaan kuin menettää sellainen.

O-Orvokki kirjoitti:

Jo tekstejänne lukiessa nousee pala kurkkuun ja silmät kostuvat.
On helpompi hyväksyä, ettei ehkä saa lapsenlapsia ollenkaan kuin menettää sellainen.

"On helpompi hyväksyä... ...kuin menettää sellainen." jotenkin jäi vaivaamaan tuo ajatus. Mitä mahdat tarkoittaa.
Sitä voi vain aavistaa miltä oman lapsen menetys tuntuu, mutta onhan lapsen kanssa eläen koettu ja saatu niin paljon, että ikimaailmassa en olisi halunnut elää ilman lapsiani siinä pelossa että heidät joutuisin kuolemalle menettämään. Emmehän me omista lapsiamme, välikäsiä tässä vain ollaan, mutta heillä on ihan oma elämänkaarensa.

Olin lukenut tekstejä huolimattomasti, ja ajatukseni siirtyivät lapsista lapsenlapsiin. - Itse en voi olla varma, että lapsenlapsia syntyisi jonain kauniina päivänä minullekin.

Todistuksia jälkeen on monia todistajien läsnä.

En keskustele asiasta.

Kaikilla on elämä, mutta mitä on elämän jälkeen monelle savua ja tuhkaa, ei minulle toivon tapaamiseen.

xx9 kirjoitti:

Todistuksia jälkeen on monia todistajien läsnä.

En keskustele asiasta.

Kaikilla on elämä, mutta mitä on elämän jälkeen monelle savua ja tuhkaa, ei minulle toivon tapaamiseen.

Lue lisää

Suomi on nolla elämä tai kuolema, vaikka kaikki tietävät... siis venäjä.

Liian lyhyt?

On ihmisiä, jotka tappavat itsensä, koska elämä tuntuu liian pitkältä.

Iäkkäänkin ihmisen kuolema tuntuu olevan luonnoton tapahtuma silloin kun se tulee itseä lähelle.

Kuolema ei liity uskontoihin, vaikka monet uskovaiset luulevat olevansa kuolemattomia ja perivät iänkaikkisen elämän.

satuja_vain kirjoitti:

Kuolema ei liity uskontoihin, vaikka monet uskovaiset luulevat olevansa kuolemattomia ja perivät iänkaikkisen elämän.

Ehkä en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit, mutta minusta kuolemalla on keskeinen sijainti kaikissa uskonnoissa. Elämme jotta kuolemme, eli hetken elämä kulminoituu elämän jälkeiseksi oloksi. Nuhteeton elämä on vaihtotavara iänkaikkiseen. Sarkastisesti katsottuna.

Monta lähtöä olen nähnyt.
Niitä, joille se on kauhistus. Niitä, jotka tietävät pian lähtevänsä, yleensä he ovat sinuja elämänkaarensa kanssa.
Sitten on niitä, jotka ovat niin sairaita, etteivät toivo enää mitään muuta, kuin päästä pois.
Minusta kuolema on väkivaltainen silloin, jos itse ei ole valmis lähtemään, eikä läheiset päästä irti. ( En siis nyt ajattele mitään tappamisen kautta poistuneita tässä yhteydessä.)
On joskus niin surullista se, kun kuoleva lohduttaa itkeviä, kauhistelevia omaisiaan.
Ajattelisin, että, jos ei kunnioita kuolemaa, ei kunnioita elämääkään.

eppu2 kirjoitti:

Monta lähtöä olen nähnyt.
Niitä, joille se on kauhistus. Niitä, jotka tietävät pian lähtevänsä, yleensä he ovat sinuja elämänkaarensa kanssa.
Sitten on niitä, jotka ovat niin sairaita, etteivät toivo enää mitään muuta, kuin päästä pois.
Minusta kuolema on väkivaltainen silloin, jos itse ei ole valmis lähtemään, eikä läheiset päästä irti. ( En siis nyt ajattele mitään tappamisen kautta poistuneita tässä yhteydessä.)
On joskus niin surullista se, kun kuoleva lohduttaa itkeviä, kauhistelevia omaisiaan.
Ajattelisin, että, jos ei kunnioita kuolemaa, ei kunnioita elämääkään.

Lue lisää

Hienosti kiteytetty eppu2. Tuo kuoleman väkivaltaisuuskin tuli tarkennettua...
Moni ikäihminen huokailee, että olisi jo valmis lähtemään täältä, mutta kun se hetki tulee, hän saattaa keksiäkin jonkin kesken jääneen asian..,))
Kuten äitini, jolta jäi lukematta juuri lahjaksi saatu historiateos..

Aivan, kuolevan ei tulisi joutua lohduttamaan jälkeenjääviä. Ei kai tunteille mitään voi, mutta ehkä siinä auttaisi jonkinlainen etukäteistyö itsensä kanssa, tai ainakin taju siitä, että nyt ei ole kyse minusta, vaan hänestä joka lähtöä tekee.

de-meter kirjoitti:

Hienosti kiteytetty eppu2. Tuo kuoleman väkivaltaisuuskin tuli tarkennettua...
Moni ikäihminen huokailee, että olisi jo valmis lähtemään täältä, mutta kun se hetki tulee, hän saattaa keksiäkin jonkin kesken jääneen asian..,))
Kuten äitini, jolta jäi lukematta juuri lahjaksi saatu historiateos..

Aivan, kuolevan ei tulisi joutua lohduttamaan jälkeenjääviä. Ei kai tunteille mitään voi, mutta ehkä siinä auttaisi jonkinlainen etukäteistyö itsensä kanssa, tai ainakin taju siitä, että nyt ei ole kyse minusta, vaan hänestä joka lähtöä tekee.

Lue lisää

hän saattaa keksiäkin jonkin kesken jääneen asian..,))

Ei pitäisi nauraa, mutta väkisinkin hymyilyttää, koska naapurini liki 100-vuotias (eili 104-v) käveli aina plantaaseillaan, siis meidän naapurissa, vahtien puitaan.

Olipa joku kysynyt siltä, että etkö aio kuolla koskaan, niin hän oli vastannut, että ei hän jouda, koska joku kaatelee aina luvatta hänen puitaan, muka tietä leventääksekseen!

No, eihän se asia ihan noin mennyt, mutta oli hän kuitenkin sanonut nuo maagiset sanansa, josta oli paljonkin hupia hänen kanssaan. Virkeä vanhus oli.

eppu2 on nähnyt monta lähtöä ja minä vain yhden ja se oli äitini, jonka lähellä sain olla hänen viimeiset elin hetkensä. Nyt harmittaa, että en kysynyt samaa häneltä, kuin isältäni joskus aikaisemmin, että lupaako hän tulla kuolemansa jälkeen minulle "esiin" ja isäni sanoi heti. En tule.

Veljeni tuli kuitenkin luokseni unessa. Hän kuoli autokolarissa ja hän näytti, mihin sattui, mutta lohdutti, että nyt on hyvä olla. Lopuksi hän halasi minua ja heräsin siihen istualtani ja tunsin vielä hänen halauksensa voimakkaana.

unessa-voi-nähdä kirjoitti:

hän saattaa keksiäkin jonkin kesken jääneen asian..,))

Ei pitäisi nauraa, mutta väkisinkin hymyilyttää, koska naapurini liki 100-vuotias (eili 104-v) käveli aina plantaaseillaan, siis meidän naapurissa, vahtien puitaan.

Olipa joku kysynyt siltä, että etkö aio kuolla koskaan, niin hän oli vastannut, että ei hän jouda, koska joku kaatelee aina luvatta hänen puitaan, muka tietä leventääksekseen!

No, eihän se asia ihan noin mennyt, mutta oli hän kuitenkin sanonut nuo maagiset sanansa, josta oli paljonkin hupia hänen kanssaan. Virkeä vanhus oli.

eppu2 on nähnyt monta lähtöä ja minä vain yhden ja se oli äitini, jonka lähellä sain olla hänen viimeiset elin hetkensä. Nyt harmittaa, että en kysynyt samaa häneltä, kuin isältäni joskus aikaisemmin, että lupaako hän tulla kuolemansa jälkeen minulle "esiin" ja isäni sanoi heti. En tule.

Veljeni tuli kuitenkin luokseni unessa. Hän kuoli autokolarissa ja hän näytti, mihin sattui, mutta lohdutti, että nyt on hyvä olla. Lopuksi hän halasi minua ja heräsin siihen istualtani ja tunsin vielä hänen halauksensa voimakkaana.

Lue lisää

Moni varmasti toivoo tuota: että saisi vaikka unessa kohdata kuolleen läheisensä "unessa-voi-nähdä".
Kaikille sitä ei vain suoda. Veljeni perhe toivoi sitä kovasti, kun poika kuoli. Joku naapuri sensijaan näki pojasta unen, samantyyppisen kuin kerroit veljestäsi ja kyllä se heitä lohdutti...

Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä, demeter, olet ainakin jonkin verran uskovainen (?) jolloin mitään brändäystä ei tarvitakaan. Se kuoleman ilosanoma on uskoon sisäänleivottu - kärsimysten loppuminen, jälleennäkeminen ym.
Meillä ateisteilla ei ole sitä. Kun se on ohi, niin se on ohi. Jäljelle jää pelkkä kitkerä maku. Ei sen tarttis olla niin. Se voisi olla myös elämän ylistystä, kiitos siitä mitä oli. Kunnioitusta sitä elämää kohtaan mikä on jäljellä.

hmp.f kirjoitti:

Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä, demeter, olet ainakin jonkin verran uskovainen (?) jolloin mitään brändäystä ei tarvitakaan. Se kuoleman ilosanoma on uskoon sisäänleivottu - kärsimysten loppuminen, jälleennäkeminen ym.
Meillä ateisteilla ei ole sitä. Kun se on ohi, niin se on ohi. Jäljelle jää pelkkä kitkerä maku. Ei sen tarttis olla niin. Se voisi olla myös elämän ylistystä, kiitos siitä mitä oli. Kunnioitusta sitä elämää kohtaan mikä on jäljellä.

Lue lisää

Heh, hauskasti sanottu, hmp.f, "jonkinvarran uskovainen"..))
Sanottaisiko, etten usko, mutta pidän mahdollisena, olen tietoinen jonkin itseäni isomman voiman läsnä- tai poissaolosta.
Arvelinkin, ettet tarkoittanut kaupallisia markkinoita tuolla brändäyksellä ja "elämän ylistys, kiitos ja kunnioitus" sopii myös "jonkinverran uskovaisen" pirtaan, eivätkä ne taida täysin uskovillekaan aivan vieraita olla..)) Mutta totta, sitä puolta olisi kyllä varaa painottaa enemmän.

hmp.f kirjoitti:

Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä, demeter, olet ainakin jonkin verran uskovainen (?) jolloin mitään brändäystä ei tarvitakaan. Se kuoleman ilosanoma on uskoon sisäänleivottu - kärsimysten loppuminen, jälleennäkeminen ym.
Meillä ateisteilla ei ole sitä. Kun se on ohi, niin se on ohi. Jäljelle jää pelkkä kitkerä maku. Ei sen tarttis olla niin. Se voisi olla myös elämän ylistystä, kiitos siitä mitä oli. Kunnioitusta sitä elämää kohtaan mikä on jäljellä.

Lue lisää

"humps"

Tästä on jo aikaa, kun kysyin Jesseltä mitä tehdä tuon de-meterin kanssa.
Anna sen olla, sanoi Jesse.
Se on ihan liikaa tasa-painossa jo.
Melkein joutaisi jo meille.
No, enhän minä malttanut.
Enkä ole katunutkaan.
De-Meter on viisautta...pullollaan :)
Kuinka lie kaunis oli jo nuorena hän.

H.

hmp.f kirjoitti:

Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä, demeter, olet ainakin jonkin verran uskovainen (?) jolloin mitään brändäystä ei tarvitakaan. Se kuoleman ilosanoma on uskoon sisäänleivottu - kärsimysten loppuminen, jälleennäkeminen ym.
Meillä ateisteilla ei ole sitä. Kun se on ohi, niin se on ohi. Jäljelle jää pelkkä kitkerä maku. Ei sen tarttis olla niin. Se voisi olla myös elämän ylistystä, kiitos siitä mitä oli. Kunnioitusta sitä elämää kohtaan mikä on jäljellä.

Lue lisää

Luin jostain lehdestä jutun antropologista, joka oli neljäkymmenen ikäisenä ymmärtänyt, ettei ole mitään jumalaa eikä jesseä. Hän oli syvästi uskonnollisesta perheestä lähtöisin, kasvatettu uskovaksi. Vasta opiskeltuaan, maailmaa nähtyään, monissa maissa elettyään hän tavallaan "heräsi" ja usko muuttui ateismiin.
Minäkin olen joskus kuvitellut tai toivonut jonkin isomman voiman olevan läsnä. Ei sitä ole, se on vain ihmisen toiveajatus, jonka avulla elämän koettelemukset saattaa helpommin kestää. Siirtää vastuuta sille näkymättömälle "jumalalle", ellei itse jaksa.

hunksz kirjoitti:

"humps"

Tästä on jo aikaa, kun kysyin Jesseltä mitä tehdä tuon de-meterin kanssa.
Anna sen olla, sanoi Jesse.
Se on ihan liikaa tasa-painossa jo.
Melkein joutaisi jo meille.
No, enhän minä malttanut.
Enkä ole katunutkaan.
De-Meter on viisautta...pullollaan :)
Kuinka lie kaunis oli jo nuorena hän.

H.

Lue lisää

Vai olet sinä oikein jesseltä kysellyt minusta, hunksi ? ..))Etkö luota omaan arvioosi ? Jesse nyt ei anna pahaa todistusta kenestäkään, joka hänet haluaa tuntea ja lasten ja lapsenmielisten on tunnetusti taivasten valtakunta...Mutta kiitos nyt kuitenkin tunnustuksesta.

Niin Ancelina. Minusta ihminen tarvitsee toivoa, ainakin minä tarvitsen.
Ja kun en ole olemassaolon mysteeriä pystynyt ratkaisemaan, jätän asiat auki. Uljaampaa olisi tietysti edustaa varmuutta, vakuuttaa, että mitään ihmistä isompaa ei ole, mutta mikä todistaa, ettei ole ?

Onko jotenkin väärin siirtää vastuuta tai pyytää apua, ellei jaksa ?
Kovastihan nyt kehotetaan apua hakemaan - ihmisiltä. Sekö on hyväksyttävää, mutta jos pyytää sitä Jumalalta onkin heikko luuseri ?

de-meter kirjoitti:

Vai olet sinä oikein jesseltä kysellyt minusta, hunksi ? ..))Etkö luota omaan arvioosi ? Jesse nyt ei anna pahaa todistusta kenestäkään, joka hänet haluaa tuntea ja lasten ja lapsenmielisten on tunnetusti taivasten valtakunta...Mutta kiitos nyt kuitenkin tunnustuksesta.

Niin Ancelina. Minusta ihminen tarvitsee toivoa, ainakin minä tarvitsen.
Ja kun en ole olemassaolon mysteeriä pystynyt ratkaisemaan, jätän asiat auki. Uljaampaa olisi tietysti edustaa varmuutta, vakuuttaa, että mitään ihmistä isompaa ei ole, mutta mikä todistaa, ettei ole ?

Onko jotenkin väärin siirtää vastuuta tai pyytää apua, ellei jaksa ?
Kovastihan nyt kehotetaan apua hakemaan - ihmisiltä. Sekö on hyväksyttävää, mutta jos pyytää sitä Jumalalta onkin heikko luuseri ?

Lue lisää

Jokainen voi uskoa ja toivonsa laittaa ihan mihin haluaa, ei siihen todisteita välttämättä tarvitse esittää.
Sehän on monen uskovan ajatus, uskoa johonkin tai jotain silleen varmuuden vuoksi. Jos kuitenkin onkin jotain suurempaa ja onhan sitä, avaruuskin on valtava, eikä olla siitä kaikkea nähty. Kuvissakin vain pieni osa.
Ei toki ole luuseri jos joltain jumalista apua pyytää, mutta saako sitä, se on eri juttu. Toki voi kuvitella saavansa ja kun asiat järjestyvät, kuten olisivat järjestyneet muutenkin, on kiitos jumalalle paikallaan.
Minä luotan enemmän ihmisten apuun, he ovat tässä ja nyt, konkreettisesti sekä henkisesti auttamassa.

de-meter kirjoitti:

Heh, hauskasti sanottu, hmp.f, "jonkinvarran uskovainen"..))
Sanottaisiko, etten usko, mutta pidän mahdollisena, olen tietoinen jonkin itseäni isomman voiman läsnä- tai poissaolosta.
Arvelinkin, ettet tarkoittanut kaupallisia markkinoita tuolla brändäyksellä ja "elämän ylistys, kiitos ja kunnioitus" sopii myös "jonkinverran uskovaisen" pirtaan, eivätkä ne taida täysin uskovillekaan aivan vieraita olla..)) Mutta totta, sitä puolta olisi kyllä varaa painottaa enemmän.

Lue lisää

Ei aina tiedä millä tasolla ihmiset uskoo, ei ollut tarkoitus olla loukkaava tai mitään. Toisille uskonto on johtotähti, minkä mukaan elävät, toisille uskonto lähinnä yksi lamppu monien joukossa valaisemaan tietä.

Ancelina kirjoitti:

Luin jostain lehdestä jutun antropologista, joka oli neljäkymmenen ikäisenä ymmärtänyt, ettei ole mitään jumalaa eikä jesseä. Hän oli syvästi uskonnollisesta perheestä lähtöisin, kasvatettu uskovaksi. Vasta opiskeltuaan, maailmaa nähtyään, monissa maissa elettyään hän tavallaan "heräsi" ja usko muuttui ateismiin.
Minäkin olen joskus kuvitellut tai toivonut jonkin isomman voiman olevan läsnä. Ei sitä ole, se on vain ihmisen toiveajatus, jonka avulla elämän koettelemukset saattaa helpommin kestää. Siirtää vastuuta sille näkymättömälle "jumalalle", ellei itse jaksa.

Lue lisää

Melkein kakskymmentä vuotta uskovaisen kanssa elänneenä, en ole nähnyt että ainakaan hän olisi mitenkään vastuun elämästään kenellekään luovuttanut. Lähinnä se oli omanlaisensa laki- ja moraalikirja. Päätökset hän teki kyllä ilman mitän taivasmerkkien hakemista.
Jokainen kaipaa varmaan joskus sellaista turvan tunnetta, että menipä miten tahansa, niin joku kantaa. Voin hyvin kuvitella, että ihminen jolla on tuo turva, on tasapainoisempi ja luottavaisempi. Ehjempi? Toisaalta, kaikki me uskomme johonkin, jokainen tarvitsee sen rakkauden ihan missä tahansa muodossa.

hmp.f kirjoitti:

Melkein kakskymmentä vuotta uskovaisen kanssa elänneenä, en ole nähnyt että ainakaan hän olisi mitenkään vastuun elämästään kenellekään luovuttanut. Lähinnä se oli omanlaisensa laki- ja moraalikirja. Päätökset hän teki kyllä ilman mitän taivasmerkkien hakemista.
Jokainen kaipaa varmaan joskus sellaista turvan tunnetta, että menipä miten tahansa, niin joku kantaa. Voin hyvin kuvitella, että ihminen jolla on tuo turva, on tasapainoisempi ja luottavaisempi. Ehjempi? Toisaalta, kaikki me uskomme johonkin, jokainen tarvitsee sen rakkauden ihan missä tahansa muodossa.

Lue lisää

Ei tietenkään kokonaan voikaan vastuuta elämästään millekään näkymättömälle luovuttaa, mutta eräs tuntemani uskovainen perustelee lähes kaikki päätöksensä ja tekonsa sillä, että "näin jumala tahtoisi", mistä hän sen tietää. Tämä ihmetyttää hänen tuttavapiirissään muitakin kuin minua, tuntuu siltä ettei hänellä ole omaa mielipidettä, vaan hän turvautuu jonkin toisen voimiin ja sanomaan, vaikkei sitä oikeasti tiedäkään. Eikö se ole tavallaan vastuun siirtämistä, etten minä, mutta kun oletan että jumala niin tahtoo.
Uskovaisia on yhtä montaa sorttia kuin ihmisiä muutenkin, ei heitä voi niputtaa yhteen.
Varmasti ihmisellä on turvan haun tunne, kuka löytää sen mistäkin. En ollenkaan väheksy uskovaisten korkeimpiin voimiin asettamaa turvan hakemista. Ehkä se sieltä löytyykin, mistä minä sen voisin tietää.

Ancelina kirjoitti:

Jokainen voi uskoa ja toivonsa laittaa ihan mihin haluaa, ei siihen todisteita välttämättä tarvitse esittää.
Sehän on monen uskovan ajatus, uskoa johonkin tai jotain silleen varmuuden vuoksi. Jos kuitenkin onkin jotain suurempaa ja onhan sitä, avaruuskin on valtava, eikä olla siitä kaikkea nähty. Kuvissakin vain pieni osa.
Ei toki ole luuseri jos joltain jumalista apua pyytää, mutta saako sitä, se on eri juttu. Toki voi kuvitella saavansa ja kun asiat järjestyvät, kuten olisivat järjestyneet muutenkin, on kiitos jumalalle paikallaan.
Minä luotan enemmän ihmisten apuun, he ovat tässä ja nyt, konkreettisesti sekä henkisesti auttamassa.

Lue lisää

Aivan, Ancelina. Valtaoja on vakuuttavasti todistellut tähtitaivaan puolesta..)) Niin että pieniä ihmisiä ollaan pienellä tähdellä...

Kirjoitit Ancelina, että luotat ihmisiin ja heidän apuunsa. Minusta se ei sulje pois sitä, että joskus toinen ihminen voi olla taivaallisen avun välikappale. Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. Mutta kuten sanot, usko voi vahvistaa kokemusta
(ja kokemus uskoa)...

En mitenkään kokenut sinua loukkaavana, hmp.f. Sen verran tekisi vielä mieli julistaa, että jos uskot rakkauteen, uskot Jumalaan. Ja rakkaus on kuitenkin kaikkien uskontojen ydin.

de-meter kirjoitti:

Aivan, Ancelina. Valtaoja on vakuuttavasti todistellut tähtitaivaan puolesta..)) Niin että pieniä ihmisiä ollaan pienellä tähdellä...

Kirjoitit Ancelina, että luotat ihmisiin ja heidän apuunsa. Minusta se ei sulje pois sitä, että joskus toinen ihminen voi olla taivaallisen avun välikappale. Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. Mutta kuten sanot, usko voi vahvistaa kokemusta
(ja kokemus uskoa)...

En mitenkään kokenut sinua loukkaavana, hmp.f. Sen verran tekisi vielä mieli julistaa, että jos uskot rakkauteen, uskot Jumalaan. Ja rakkaus on kuitenkin kaikkien uskontojen ydin.

Lue lisää

Tuo on juuri sitä uskoa, että kas kun tuo ihminen sattui tulemaan kinkkisessä tilanteessa avukseni. Entä jos hän olisi tullut muutenkin, ilman että siinä mitään korkeamman voiman johdatusta olikaan.
Jokainen tulee uskossaan autuaaksi, sovitaan niin.

Ancelina kirjoitti:

Tuo on juuri sitä uskoa, että kas kun tuo ihminen sattui tulemaan kinkkisessä tilanteessa avukseni. Entä jos hän olisi tullut muutenkin, ilman että siinä mitään korkeamman voiman johdatusta olikaan.
Jokainen tulee uskossaan autuaaksi, sovitaan niin.

Lue lisää

Tuotakaan asiaa ei voi tietää, puoleen eikä toiseen.
Aina voidaan sanoa, todista, että niin on tai todista, ettei niin ole.
Jos uskoo jonkin korkeimman energian olemassaoloon, siihen ei tarvita uskontoja, eikä kirkkoja.
Niitähän juuri ihminen on käyttänyt keppihevosenaan tappamiselle.

de-meter kirjoitti:

Aivan, Ancelina. Valtaoja on vakuuttavasti todistellut tähtitaivaan puolesta..)) Niin että pieniä ihmisiä ollaan pienellä tähdellä...

Kirjoitit Ancelina, että luotat ihmisiin ja heidän apuunsa. Minusta se ei sulje pois sitä, että joskus toinen ihminen voi olla taivaallisen avun välikappale. Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. Mutta kuten sanot, usko voi vahvistaa kokemusta
(ja kokemus uskoa)...

En mitenkään kokenut sinua loukkaavana, hmp.f. Sen verran tekisi vielä mieli julistaa, että jos uskot rakkauteen, uskot Jumalaan. Ja rakkaus on kuitenkin kaikkien uskontojen ydin.

Lue lisää

Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. kirjoitti de-meter

Minäkin olen usein miettinyt, mistä nämä auttajat ilmestyi vierelleni.

Olin 13 -v maalaistyttö ja lähdin Pohj.Karjalasta Karhulaan palvelukseen. Kotkaan osasin hyvin, mutta siitä jatko Karhulaan olikin tenkkapoo, vaikka bussinkin tiesin, siis numeron. Pysäkillä kysyin neuvoa eräältä rouvalta ja hän sanoi menevänsä samaan taloon ja opasti minut perille.

Sitten 19 -v lähdin Englantiin palvelukseen ja matkaa tein laivalla Ruotsiin, siitä junalla, ...niin...mihin, mutta laivalla jatkoin kuitenkin. Määränpää oli kuitenkin jossain Oxfordin lähellä ja juna-asema, josta täytyi lähteä oli Paddington. Kielitaito oli aika kehno, mutta laivalla sattui hytti kaveriksi tyttö, joka oli menossa samaan paikkaan ja opasti minut perille.

Kyllä sitä nuorena uskalsi, kun nyt en uskalla oikein mennä lähikaupunkiin, ainakaan omalla autolla. Onkohan usko mennyt noihin suojelus enkeleihin "syntieni" vuoksi, mutta tulenlieskoissa tuskin kuoltuani olen. Sellaiseen en usko ollenkaan, tai sitten on Piru matkassa, jos aikoo minut sellaiseen opastaa.

eppu2 kirjoitti:

Tuotakaan asiaa ei voi tietää, puoleen eikä toiseen.
Aina voidaan sanoa, todista, että niin on tai todista, ettei niin ole.
Jos uskoo jonkin korkeimman energian olemassaoloon, siihen ei tarvita uskontoja, eikä kirkkoja.
Niitähän juuri ihminen on käyttänyt keppihevosenaan tappamiselle.

Lue lisää

Eikö se niin ole kaikessa yliluonnollisessa, myös uskossa, mitään ei voida todistaa.
Sitähän usko on, uskomista ilman näkyviä perusteita. Kirkko ei siihen liity muuten kuin seremoniamestarin roolissa.
Uskonnon varjolla tehdään niin pahoja tekoja, että se vie pohjaa kaikelta siihen liittyvältä.

Ancelina kirjoitti:

Tuo on juuri sitä uskoa, että kas kun tuo ihminen sattui tulemaan kinkkisessä tilanteessa avukseni. Entä jos hän olisi tullut muutenkin, ilman että siinä mitään korkeamman voiman johdatusta olikaan.
Jokainen tulee uskossaan autuaaksi, sovitaan niin.

Lue lisää

Aivan. Sitähän sanoin, Ancelina. Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. So what ?
Uskomista ilman näkyviä perusteita ? On monia asioita, joita emme näe, mutta silti ne toimivat ja palvelevat meitä. Radioaallot, ydinvoima...

Uskonnon varjolla tehdään pahoja tekoja ja se vie pohjan kaikelta siihen liittyvältä ? Ei kai sentään. Pahat teot tekee ihminen, ei uskonto.
Eikö sekin ole uskoa, että jos joku tekee pahaa uskonnon varjolla, kaikki muutkin tekevät ? Uskomusten voima on uskomaton..))

suojelusenkeli-avuksi kirjoitti:

Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. kirjoitti de-meter

Minäkin olen usein miettinyt, mistä nämä auttajat ilmestyi vierelleni.

Olin 13 -v maalaistyttö ja lähdin Pohj.Karjalasta Karhulaan palvelukseen. Kotkaan osasin hyvin, mutta siitä jatko Karhulaan olikin tenkkapoo, vaikka bussinkin tiesin, siis numeron. Pysäkillä kysyin neuvoa eräältä rouvalta ja hän sanoi menevänsä samaan taloon ja opasti minut perille.

Sitten 19 -v lähdin Englantiin palvelukseen ja matkaa tein laivalla Ruotsiin, siitä junalla, ...niin...mihin, mutta laivalla jatkoin kuitenkin. Määränpää oli kuitenkin jossain Oxfordin lähellä ja juna-asema, josta täytyi lähteä oli Paddington. Kielitaito oli aika kehno, mutta laivalla sattui hytti kaveriksi tyttö, joka oli menossa samaan paikkaan ja opasti minut perille.

Kyllä sitä nuorena uskalsi, kun nyt en uskalla oikein mennä lähikaupunkiin, ainakaan omalla autolla. Onkohan usko mennyt noihin suojelus enkeleihin "syntieni" vuoksi, mutta tulenlieskoissa tuskin kuoltuani olen. Sellaiseen en usko ollenkaan, tai sitten on Piru matkassa, jos aikoo minut sellaiseen opastaa.

Lue lisää

Vähän samalla tavalla on käynyt minulle, "suojelusenkeli-avuksi". Samaa johdatusta ja varjelusta ei tuntuisi enää olevan. Ehkä ne enkelit ovat muissa tehtävissä ja tulevat apuun kutsuttaessa..)) Tai sitten ei ole ollut oikein kuulolla...

eppu2 kirjoitti:

Tuotakaan asiaa ei voi tietää, puoleen eikä toiseen.
Aina voidaan sanoa, todista, että niin on tai todista, ettei niin ole.
Jos uskoo jonkin korkeimman energian olemassaoloon, siihen ei tarvita uskontoja, eikä kirkkoja.
Niitähän juuri ihminen on käyttänyt keppihevosenaan tappamiselle.

Lue lisää

Tommy Hellsten sanoi jossakin haastettelussa, ettei hän ole uskova, (vaikka onkin teologian maisteri) koska se mielletään jonkinlaiseksi pakkopaidaksi, hän käytti ilmaisua tietoisena oleminen ja sopii minullekin... Että ovi on auki.

de-meter kirjoitti:

Aivan. Sitähän sanoin, Ancelina. Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. So what ?
Uskomista ilman näkyviä perusteita ? On monia asioita, joita emme näe, mutta silti ne toimivat ja palvelevat meitä. Radioaallot, ydinvoima...

Uskonnon varjolla tehdään pahoja tekoja ja se vie pohjan kaikelta siihen liittyvältä ? Ei kai sentään. Pahat teot tekee ihminen, ei uskonto.
Eikö sekin ole uskoa, että jos joku tekee pahaa uskonnon varjolla, kaikki muutkin tekevät ? Uskomusten voima on uskomaton..))

Lue lisää

Eikö näitä uskoon perustuvia terrori-iskuja tehdä juuri siksi, että uskonto niin määrää, Allahin luo on kiirus.
Tekisivätkö nämä ihmiset samoja hirmutekoja, kävisivätkö uskonsotia ilman uskontoa.
Suo anteeksi, mutta en viitsi enää tästä jatkaa.

de-meter kirjoitti:

Aivan. Sitähän sanoin, Ancelina. Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. So what ?
Uskomista ilman näkyviä perusteita ? On monia asioita, joita emme näe, mutta silti ne toimivat ja palvelevat meitä. Radioaallot, ydinvoima...

Uskonnon varjolla tehdään pahoja tekoja ja se vie pohjan kaikelta siihen liittyvältä ? Ei kai sentään. Pahat teot tekee ihminen, ei uskonto.
Eikö sekin ole uskoa, että jos joku tekee pahaa uskonnon varjolla, kaikki muutkin tekevät ? Uskomusten voima on uskomaton..))

Lue lisää

On tosiaan lukematon määrä mitä emme näe, tai näemme vain laitteiden avulla ja silti uskomme.
Jos joku sanoo, että on nähnyt enkelin, kuka kukaan on väittämään vastaan. Millä perusteella.
Maailma on täynnä asioita ja on aina ollut, joita avarakatseiset ihmiset ovat visioineet ja jotka ovat arkea tänä päivänä.
Kuitenkin aikalaisiltaan ovat saaneet hölmön leiman otsaansa.
Esim. sähkö on aina ollut olemassa, näkyväksi se tuli, kun ihminen oppi sen valjastamaan.
Kuka tietää mitä vielä löytyy ´näkymättömästä´ maailmasta.
Onneksi löytyy niitä tiedemiehiä/naisia, jotka ennakkoluulottomasti tutkivat maailmaa.

de-meter kirjoitti:

Aivan. Sitähän sanoin, Ancelina. Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. So what ?
Uskomista ilman näkyviä perusteita ? On monia asioita, joita emme näe, mutta silti ne toimivat ja palvelevat meitä. Radioaallot, ydinvoima...

Uskonnon varjolla tehdään pahoja tekoja ja se vie pohjan kaikelta siihen liittyvältä ? Ei kai sentään. Pahat teot tekee ihminen, ei uskonto.
Eikö sekin ole uskoa, että jos joku tekee pahaa uskonnon varjolla, kaikki muutkin tekevät ? Uskomusten voima on uskomaton..))

Lue lisää

Et kai sä demetter vertaa ydinvoimaa ja vastaavia uskoon ?? Ei kait ne mitään uskonasioita ole vaan ihmisten suunnittelemii ja hoitamiu jutskii. ;))

hyvä.tavaton.sua kirjoitti:

Et kai sä demetter vertaa ydinvoimaa ja vastaavia uskoon ?? Ei kait ne mitään uskonasioita ole vaan ihmisten suunnittelemii ja hoitamiu jutskii. ;))

Ei oo sopivaa arvostella Hunksukan lemmikkii.

kehua.pitää kirjoitti:

Ei oo sopivaa arvostella Hunksukan lemmikkii.

Eiköhän täällä jokaisella ole oikeus mielipiteensä ilmaista, oli se jonkun lässyn mieleen tai ei.

de-meter kirjoitti:

Aivan, Ancelina. Valtaoja on vakuuttavasti todistellut tähtitaivaan puolesta..)) Niin että pieniä ihmisiä ollaan pienellä tähdellä...

Kirjoitit Ancelina, että luotat ihmisiin ja heidän apuunsa. Minusta se ei sulje pois sitä, että joskus toinen ihminen voi olla taivaallisen avun välikappale. Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. Mutta kuten sanot, usko voi vahvistaa kokemusta
(ja kokemus uskoa)...

En mitenkään kokenut sinua loukkaavana, hmp.f. Sen verran tekisi vielä mieli julistaa, että jos uskot rakkauteen, uskot Jumalaan. Ja rakkaus on kuitenkin kaikkien uskontojen ydin.

Lue lisää

Jos uskon rakkauteen, voin myös kohdistaa sen ihmisiin, ja nähdä se heissä. En minä siihen jumalia tarvitse. Tuossa asiassa siis komppaan Ancelia.
Mutta olet oikeassa siinä, että ihminen tarvitsee myös uskoa ja toivoa. Nekin voi löytää toisissa ihmisissä, vaikka vähän piilossa välillä onkin :))
Tuohon johdatukseen ja korkeamman voiman ohjailuun.... Uskon että meidän aivot tekevät enemmän työtä meidän puolesta kuin tiedostammekaan. Se alitajunta. On mullekin käynyt niin, että vastauksia on eteeni tullut kun olen niitä kaivannut. Ettei vaan ollut kuitenkin niin, että olisin päässyt eteenpäin myös muilla vastauksilla...

hmp.f kirjoitti:

Jos uskon rakkauteen, voin myös kohdistaa sen ihmisiin, ja nähdä se heissä. En minä siihen jumalia tarvitse. Tuossa asiassa siis komppaan Ancelia.
Mutta olet oikeassa siinä, että ihminen tarvitsee myös uskoa ja toivoa. Nekin voi löytää toisissa ihmisissä, vaikka vähän piilossa välillä onkin :))
Tuohon johdatukseen ja korkeamman voiman ohjailuun.... Uskon että meidän aivot tekevät enemmän työtä meidän puolesta kuin tiedostammekaan. Se alitajunta. On mullekin käynyt niin, että vastauksia on eteeni tullut kun olen niitä kaivannut. Ettei vaan ollut kuitenkin niin, että olisin päässyt eteenpäin myös muilla vastauksilla...

Lue lisää

En ole nyt kauppaamassa uskoa kenellekään, hmp.fi, etenkään ihmisille, jotka näyttävät pärjäävän hyvin ilman sitä. Monille syrjäytyneille tai ahdingossa eläville se näyttäisi kuitenkin olevan viimeinen mahdollisuus saada elämästä ote.
Kriminaalityöntekijöillä oli kokemus, että taparikollisen voi parantaa vain nainen tai Jeesus..)) Että fifty-fifty olivat puntit sielläkin. Helluntaiseurakuntaan ja vapaaseurakuntaan näyttäisi myös päätyvän näitä, jotka hakevat "parannusta", isoa muutosta elämäänsä. Heistä voisi kertoa monta tarinaa, joista osa ei ole edes vaitiolovelvollisuuden takana, mutta kun tuolla alempana jo toinen kirjoittaja sai hyi-hyin ja nuhteet kertoessan omista kokemuksistaan, niin annetaan olla.

Juuri mahdollisuutena, elämän syventäjänä, uskon ulottuvuuden näen, en minään pakkopaitana tai varman päälle pelaamisena. Joku evankelista, taisi olla Anne Pohtamo, sanoi, että hänestä ei tullut uskovaa siksi, että hänen asiansa olisivat olleet huonosti, vaan siksi, että ne olivat niin hyvin.

de-meter kirjoitti:

En ole nyt kauppaamassa uskoa kenellekään, hmp.fi, etenkään ihmisille, jotka näyttävät pärjäävän hyvin ilman sitä. Monille syrjäytyneille tai ahdingossa eläville se näyttäisi kuitenkin olevan viimeinen mahdollisuus saada elämästä ote.
Kriminaalityöntekijöillä oli kokemus, että taparikollisen voi parantaa vain nainen tai Jeesus..)) Että fifty-fifty olivat puntit sielläkin. Helluntaiseurakuntaan ja vapaaseurakuntaan näyttäisi myös päätyvän näitä, jotka hakevat "parannusta", isoa muutosta elämäänsä. Heistä voisi kertoa monta tarinaa, joista osa ei ole edes vaitiolovelvollisuuden takana, mutta kun tuolla alempana jo toinen kirjoittaja sai hyi-hyin ja nuhteet kertoessan omista kokemuksistaan, niin annetaan olla.

Juuri mahdollisuutena, elämän syventäjänä, uskon ulottuvuuden näen, en minään pakkopaitana tai varman päälle pelaamisena. Joku evankelista, taisi olla Anne Pohtamo, sanoi, että hänestä ei tullut uskovaa siksi, että hänen asiansa olisivat olleet huonosti, vaan siksi, että ne olivat niin hyvin.

Lue lisää

Mitä jos Pohtamolle tulisikin huonoja tilanteita eteen ettei kaikki enää olisi niin hyvin. Jaksaisiko uskoa.

de-meter kirjoitti:

En ole nyt kauppaamassa uskoa kenellekään, hmp.fi, etenkään ihmisille, jotka näyttävät pärjäävän hyvin ilman sitä. Monille syrjäytyneille tai ahdingossa eläville se näyttäisi kuitenkin olevan viimeinen mahdollisuus saada elämästä ote.
Kriminaalityöntekijöillä oli kokemus, että taparikollisen voi parantaa vain nainen tai Jeesus..)) Että fifty-fifty olivat puntit sielläkin. Helluntaiseurakuntaan ja vapaaseurakuntaan näyttäisi myös päätyvän näitä, jotka hakevat "parannusta", isoa muutosta elämäänsä. Heistä voisi kertoa monta tarinaa, joista osa ei ole edes vaitiolovelvollisuuden takana, mutta kun tuolla alempana jo toinen kirjoittaja sai hyi-hyin ja nuhteet kertoessan omista kokemuksistaan, niin annetaan olla.

Juuri mahdollisuutena, elämän syventäjänä, uskon ulottuvuuden näen, en minään pakkopaitana tai varman päälle pelaamisena. Joku evankelista, taisi olla Anne Pohtamo, sanoi, että hänestä ei tullut uskovaa siksi, että hänen asiansa olisivat olleet huonosti, vaan siksi, että ne olivat niin hyvin.

Lue lisää

En mä sitä ajatellutkaan, että olet mitenkään mitään kauppaamassa, kunhan nyt mielipiteitä vaihdetaan eri uskonnoista :) sellainenhan se minunkin on, uskonto, kun uskon ihmisten hyvyyteen.
Vai nainen tai Jeesus pelastaa :)) Tulee mieleen että ihminen on aina jotenkin vaillinainen, jokaisella on aukkoja johon etsii täytettä. Harvoin ihminen on niin sanoisiko ehjä, ettei kaipaa mitään. Kai se on se joka pitää meidän kehityksen syrjässä kiinni? Ettei koskaan ole täydellinen tai täysin tyytyväinen.

hmp.f kirjoitti:

En mä sitä ajatellutkaan, että olet mitenkään mitään kauppaamassa, kunhan nyt mielipiteitä vaihdetaan eri uskonnoista :) sellainenhan se minunkin on, uskonto, kun uskon ihmisten hyvyyteen.
Vai nainen tai Jeesus pelastaa :)) Tulee mieleen että ihminen on aina jotenkin vaillinainen, jokaisella on aukkoja johon etsii täytettä. Harvoin ihminen on niin sanoisiko ehjä, ettei kaipaa mitään. Kai se on se joka pitää meidän kehityksen syrjässä kiinni? Ettei koskaan ole täydellinen tai täysin tyytyväinen.

Lue lisää

Eilen katselin ohjelmaa, jossa nuori mies onnettomuuden seurauksena päätyi aivokuolleeksi.
Oli jo suunnitelmat irroittaa hengityskone. Lääkärit jo kysyivät omaisilta elinluovutuksesta.
Omaiset eivät halunneet vielä luopua toivosta. 22päivän kuluttua hän heräsi. Palautui ihan normaaliksi ja kertoi kuulemansa puheet ja. että olisi halunnut huutaa, ettei ole vielä kuollut.
Lääkärit sanoivat, että on vahvoja viitteitä siitä, että tietoisuus voi toimia aivojen ulkopuolella. (Olen törmännyt tähän asiaan ennenkin)
Mahdollisesti tutkimukset ovat pääsemässä jonkun ennen tuntemattoman asian jäljille.

liiankin.hyvin kirjoitti:

Mitä jos Pohtamolle tulisikin huonoja tilanteita eteen ettei kaikki enää olisi niin hyvin. Jaksaisiko uskoa.

Jaa, "liiankin.hyvin". Pohtamon puolesta en voi tietenkään puhua, mutta uskoisin, että uskovia kantaa seurakuntayhteys aika huvin - siis toiset ihmiset - ihan niinkuin meitä muitakin jos olemme onnekkaita...

eppu2 kirjoitti:

Eilen katselin ohjelmaa, jossa nuori mies onnettomuuden seurauksena päätyi aivokuolleeksi.
Oli jo suunnitelmat irroittaa hengityskone. Lääkärit jo kysyivät omaisilta elinluovutuksesta.
Omaiset eivät halunneet vielä luopua toivosta. 22päivän kuluttua hän heräsi. Palautui ihan normaaliksi ja kertoi kuulemansa puheet ja. että olisi halunnut huutaa, ettei ole vielä kuollut.
Lääkärit sanoivat, että on vahvoja viitteitä siitä, että tietoisuus voi toimia aivojen ulkopuolella. (Olen törmännyt tähän asiaan ennenkin)
Mahdollisesti tutkimukset ovat pääsemässä jonkun ennen tuntemattoman asian jäljille.

Lue lisää

Aika huikea tarina... Sinänsä minusta hyvä että on eri uskomuksia ja suuntauksia, että jos vaan todetaan jonkun kohdalla että "tämä on ainoa oikea", niin kaikki muu jää tutkimatta.
Vaatiihan fysiikassa voima aina jonkun vastavoiman.
Ite suhtaudun aika skeptisesti kaikkeen mihin en ole tottunut, se on varmaan osittain tullut äidinmaidon mukana, että sellaisia maailmoja ei ole joita en näe :) Ei mun ehkä kantsis IHAN niin laakisti kaikki torjua.

hmp.f kirjoitti:

Aika huikea tarina... Sinänsä minusta hyvä että on eri uskomuksia ja suuntauksia, että jos vaan todetaan jonkun kohdalla että "tämä on ainoa oikea", niin kaikki muu jää tutkimatta.
Vaatiihan fysiikassa voima aina jonkun vastavoiman.
Ite suhtaudun aika skeptisesti kaikkeen mihin en ole tottunut, se on varmaan osittain tullut äidinmaidon mukana, että sellaisia maailmoja ei ole joita en näe :) Ei mun ehkä kantsis IHAN niin laakisti kaikki torjua.

Lue lisää

Ethän Sinä näe bakteereja ja viruksiakaan. Oli aika jolloin niistä ei tiedetty mitään.
Emme me näe ultraviolettiakaan, joka on arkipäivää monille eläimille. Käärmeet käyttävät saalistuksessaan infrapunaa, sitäkään me emme näe.
Sokeatkaan eivät näe, silti maailma on todellinen paikka heillekin.
On lukemattomia asioita arjessamme nytkin joita emme näe, ne vain ovat todennettu toisella tapaa.
Emmehän me kuulekaan kaikkia ääniä. Ihmisen kuuloalue on pieni moniin eläimiin verrattuna.
Syntymäkuurotkaan eivät tiedä kuulemisen kokemuksesta mitään.
Minusta on antoisaa ja mielenkiintoista olla avoin maailman ilmiöille.
Ei se tarkoita sitä, että kaikki pitäisi purematta niellä. Päinvastoin, mitä enemmän seuraa erilaisia ilmiöitä, myös erottelukyky kasvaa.

eppu2 kirjoitti:

Eilen katselin ohjelmaa, jossa nuori mies onnettomuuden seurauksena päätyi aivokuolleeksi.
Oli jo suunnitelmat irroittaa hengityskone. Lääkärit jo kysyivät omaisilta elinluovutuksesta.
Omaiset eivät halunneet vielä luopua toivosta. 22päivän kuluttua hän heräsi. Palautui ihan normaaliksi ja kertoi kuulemansa puheet ja. että olisi halunnut huutaa, ettei ole vielä kuollut.
Lääkärit sanoivat, että on vahvoja viitteitä siitä, että tietoisuus voi toimia aivojen ulkopuolella. (Olen törmännyt tähän asiaan ennenkin)
Mahdollisesti tutkimukset ovat pääsemässä jonkun ennen tuntemattoman asian jäljille.

Lue lisää

Hieno tarina, eppu2. Elämä on täynnä ihmeitä, eivätkä ne kaikki taida olla ihmisen aikaansaamia..))
Ja että vanhemmat toivoivat. Elleivät olisi toivoneet, poika olisi mennyttä. Mikä voima siinäkin oli ja mistä se tuli..))
Tuli ohjelma telkkarista ?

eppu2 kirjoitti:

Ethän Sinä näe bakteereja ja viruksiakaan. Oli aika jolloin niistä ei tiedetty mitään.
Emme me näe ultraviolettiakaan, joka on arkipäivää monille eläimille. Käärmeet käyttävät saalistuksessaan infrapunaa, sitäkään me emme näe.
Sokeatkaan eivät näe, silti maailma on todellinen paikka heillekin.
On lukemattomia asioita arjessamme nytkin joita emme näe, ne vain ovat todennettu toisella tapaa.
Emmehän me kuulekaan kaikkia ääniä. Ihmisen kuuloalue on pieni moniin eläimiin verrattuna.
Syntymäkuurotkaan eivät tiedä kuulemisen kokemuksesta mitään.
Minusta on antoisaa ja mielenkiintoista olla avoin maailman ilmiöille.
Ei se tarkoita sitä, että kaikki pitäisi purematta niellä. Päinvastoin, mitä enemmän seuraa erilaisia ilmiöitä, myös erottelukyky kasvaa.

Lue lisää

Aivan eppu2. Pakko siteerata taas, vaikka siitä juuri pilkattiin..))
Yrjö Kallista tällä kertaa: "tutustuesaan uusiin asioihin ihminen ei voi menettää muuta kuin ennakkoluulojaan".
Mutta kai siinä on turvallisuudestakin kyse. Lukkoon lyöty maailmankuva tuntuu turvalliselta. Minusta se vain on yksiuloitteinen ja tylsä..))

de-meter kirjoitti:

Aivan eppu2. Pakko siteerata taas, vaikka siitä juuri pilkattiin..))
Yrjö Kallista tällä kertaa: "tutustuesaan uusiin asioihin ihminen ei voi menettää muuta kuin ennakkoluulojaan".
Mutta kai siinä on turvallisuudestakin kyse. Lukkoon lyöty maailmankuva tuntuu turvalliselta. Minusta se vain on yksiuloitteinen ja tylsä..))

Lue lisää

Aika paljon kaikkea pystyy näkemään ja mittaamaan muullakin kuin silmillä ja korvalla, jotka ovat aika karkeita instrumentteja :) viruksia, atomeja, aaltoja...
Mulla on ainakin taustalla selkeä epäluulo ja tottumus pysyä epäluuloisena, koska pitkään sain kuulla tarinoita joissa ei ollut kuin vesiperää (äitini). Jonkun piti olla järjen ääni, ja siinä tulin hiontuneeksi :)
Tasapainoa pitää olla. Jos tuuli on liian myötäinen, se karkaa käsistä :))
En mä silti väitä että olisitte väärässä. En voi sitäkään todistaa.

de-meter kirjoitti:

Hieno tarina, eppu2. Elämä on täynnä ihmeitä, eivätkä ne kaikki taida olla ihmisen aikaansaamia..))
Ja että vanhemmat toivoivat. Elleivät olisi toivoneet, poika olisi mennyttä. Mikä voima siinäkin oli ja mistä se tuli..))
Tuli ohjelma telkkarista ?

Lue lisää

Tuli kanava 6, kanavapaikka 11. Oli muistaakseni nimi: Elossa sittenkin.

hmp.f kirjoitti:

Aika paljon kaikkea pystyy näkemään ja mittaamaan muullakin kuin silmillä ja korvalla, jotka ovat aika karkeita instrumentteja :) viruksia, atomeja, aaltoja...
Mulla on ainakin taustalla selkeä epäluulo ja tottumus pysyä epäluuloisena, koska pitkään sain kuulla tarinoita joissa ei ollut kuin vesiperää (äitini). Jonkun piti olla järjen ääni, ja siinä tulin hiontuneeksi :)
Tasapainoa pitää olla. Jos tuuli on liian myötäinen, se karkaa käsistä :))
En mä silti väitä että olisitte väärässä. En voi sitäkään todistaa.

Lue lisää

Kaikella on aikansa, hmp.f ja vaikka tuntisi kiinnostusta arkitodellisuuden ulkopuolella olevaan, arki on sittenkin se ankkuri , jonka me kaikki tarvitsemme pysyäksemme koossa, pystyäksemme hoitamaan niitä asioita mitkä hoitaa pitää - ja yleensähän ne liittyvät tähän näkyvään maailmaan..))

eppu2 kirjoitti:

Tuli kanava 6, kanavapaikka 11. Oli muistaakseni nimi: Elossa sittenkin.

Kiitos eppu2. Yritän löytää ohjelman, vaikka sen sisällön jo pääpiirteissään kerroitkin.

de-meter kirjoitti:

Kiitos eppu2. Yritän löytää ohjelman, vaikka sen sisällön jo pääpiirteissään kerroitkin.

Siinä oli 2 muutakin mielenkiintoista tapausta.

Oliko tämä sama veli kun 1-vuotiaana kuoli, eli sinä olet nyt 11-vuotias?

7.4.2013 oli sunnuntai eikä edes pääsiäinen.

Vuoden 2013 juhlapyhät:

http://www.webcal.fi/fi-FI/pyhat.php?y=2013

pääsiäinenkin kirjoitti:

Vuoden 2013 juhlapyhät:

http://www.webcal.fi/fi-FI/pyhat.php?y=2013

Muistelinkin että oli sekä toinen pääsiäispäivä että aprillipäivä, kun liukastuin ja käteni murtui. Kahdeksan tuntia istuin ensiavussa, ennen kuin ehtivät kipsaamaan.
Ei ihme, että persiilleen meni sekin homma.
Kaikenlaista kuolemankielissä olevaa vaivaista tupa täynnä, taisin olla siinä sakissa pirteämmästä päästä.

Onneksi osasivat ja viitsivät kipsata kätesi kunnolla, vaikka olikin aprillipäivä.

Minulta kului vielä paljon enemmän odottelu- ja hoitoaikaakin, kun peijakkaan työntekijä kipsasi käteni väärään asentoon Peijaksen sairaalassa. Rannetta tutkittiin, se leikattiin, varustettiin titanium-teräksisellä tukilastalla ja monilla ruuveilla useiden viikkojen jälkeen Töölön sairaalassa. - Yksi ruuveista olisi kyllä voitu asettaa parempaan paikkaan, jotta jokin jänne ei liikkuisi sen kohdalla aina rannetta kääntäessä.

Hoitokuvioon liittyi monenlaisia mutkia ja kohtaamisia kaikenlaisten ihmisten kanssa, mm. tosi äkäisen iäkkään mieslääkärin kanssa, joka paiskasi kiukkuisena tukilastani työhuoneensa ylimmälle hyllylle. - Voisin kirjoittaa pitkän esseen aiheesta, mutta jätän sen toiseen kertaan.

optimisti-orvokki kirjoitti:

Onneksi osasivat ja viitsivät kipsata kätesi kunnolla, vaikka olikin aprillipäivä.

Minulta kului vielä paljon enemmän odottelu- ja hoitoaikaakin, kun peijakkaan työntekijä kipsasi käteni väärään asentoon Peijaksen sairaalassa. Rannetta tutkittiin, se leikattiin, varustettiin titanium-teräksisellä tukilastalla ja monilla ruuveilla useiden viikkojen jälkeen Töölön sairaalassa. - Yksi ruuveista olisi kyllä voitu asettaa parempaan paikkaan, jotta jokin jänne ei liikkuisi sen kohdalla aina rannetta kääntäessä.

Hoitokuvioon liittyi monenlaisia mutkia ja kohtaamisia kaikenlaisten ihmisten kanssa, mm. tosi äkäisen iäkkään mieslääkärin kanssa, joka paiskasi kiukkuisena tukilastani työhuoneensa ylimmälle hyllylle. - Voisin kirjoittaa pitkän esseen aiheesta, mutta jätän sen toiseen kertaan.

Lue lisää

No ei ole meillä kummallakaan ihan hyvin mennyt.
Käteni kipsaus kyllä onnistui, mutta luunpäät kippasivat pois paikoiltaan. Kaksi ja puoli viikkoa kipsissä, sitten leikattiin ja titaanilevy laitettiin. Kaikkiaan yhdeksän viikkoa käsi oli kipsissä.
Outo kynnys kädessä, mikä lie, lääkäri arveli että joku ruuveista on lian pitkä. Kunhan ei tule nahasta läpi, niin olkoon.
Eihän käsi taivu normaalisti ja kipujakin on, mutta tuossahan tuo mukana kulkee.

vaiko.toinen.veli kirjoitti:

Oliko tämä sama veli kun 1-vuotiaana kuoli, eli sinä olet nyt 11-vuotias?

Pikkuveli kuoli -59 ja isoveli 3v sitten

kawe kirjoitti:

Pikkuveli kuoli -59 ja isoveli 3v sitten

Oliko pääsiäislauantai, kun ei kuulema pidä paikkaasa?

vaiko.toinen.veli kirjoitti:

Oliko pääsiäislauantai, kun ei kuulema pidä paikkaasa?

Oikeassa olet siitä on jo 4-vuotta, silloin se pv oli 7.4-12
Vuodet kiitää, eikö

Tämä oli hyvä kommentti ja juuri näin ihmiselle pitäisi elämän, kasvamisen ja kokemisen tuloksena käydä. Lapsena ja nuorena ei vielä ymmärrä asiaa ja kuolema tuntuu raskaalta ja ahdistavalta. Mitä enemmän ikää siunaantuu, sitä kevyemmältä aiheen pitäisi alkaa tuntumaan. Vaan miksi ei ...

Ehkä juuri aiheen keventämisen tarpeesta tykkäsin Mullan alla -sarjasta joka joskus vuosia sitten tuli töllöstä. Se oli hyvä siksi, että juttuun suhtauduttiin ja sitä käsiteltiin toisella tavalla kuin yleensä, ei uskonnoista eikä kasvatuksen ja kulttuurin antamista ahtaista rajoista lähtöisin vaan vapauttavammin.

Kevennösvapauttaa kirjoitti:

Tämä oli hyvä kommentti ja juuri näin ihmiselle pitäisi elämän, kasvamisen ja kokemisen tuloksena käydä. Lapsena ja nuorena ei vielä ymmärrä asiaa ja kuolema tuntuu raskaalta ja ahdistavalta. Mitä enemmän ikää siunaantuu, sitä kevyemmältä aiheen pitäisi alkaa tuntumaan. Vaan miksi ei ...

Ehkä juuri aiheen keventämisen tarpeesta tykkäsin Mullan alla -sarjasta joka joskus vuosia sitten tuli töllöstä. Se oli hyvä siksi, että juttuun suhtauduttiin ja sitä käsiteltiin toisella tavalla kuin yleensä, ei uskonnoista eikä kasvatuksen ja kulttuurin antamista ahtaista rajoista lähtöisin vaan vapauttavammin.

Lue lisää

Joskus luin jostain lehdestä, siinä oli kuviakin. Vanhempia ihmisiä, valmistivat itselleen arkun, se lienee ollut joku puutyökerho.
Ajattelin, että mikäpä siinä, samalla voi ajatuksia vaihtaa aiheesta.

eppu2 kirjoitti:

Joskus luin jostain lehdestä, siinä oli kuviakin. Vanhempia ihmisiä, valmistivat itselleen arkun, se lienee ollut joku puutyökerho.
Ajattelin, että mikäpä siinä, samalla voi ajatuksia vaihtaa aiheesta.

Lue lisää

Naapuripitäjässäni oli myös sellainen puutyöpiiri.
Mies teki omaa kuolemaansa ajatellen taiten arkkua oman metsän honkapuusta. Puutyöpiirissä oli mukava tunnelma, se oli vapauttavaa tekemistä, niin he kertoivat.
Vaimo kutoi pellavasta ja ompeli kuolinvaatteetkin valmiiksi, sekin oli lohduttavaa tekemistä.
Elämän raadollisuus ja käsikirjoituksen arvaamattomuus paljastui, kun he saivat kaiken valmiiksi.
Heidän nuori tyttärensä kuoli yllättäen ja ikään kuin kaikki olikin valmistettu juuri tätä heidän ainokaistaan varten. Surutyötä olikin tehty jo etukäteen, tavallaan.

rosaliiin kirjoitti:

Naapuripitäjässäni oli myös sellainen puutyöpiiri.
Mies teki omaa kuolemaansa ajatellen taiten arkkua oman metsän honkapuusta. Puutyöpiirissä oli mukava tunnelma, se oli vapauttavaa tekemistä, niin he kertoivat.
Vaimo kutoi pellavasta ja ompeli kuolinvaatteetkin valmiiksi, sekin oli lohduttavaa tekemistä.
Elämän raadollisuus ja käsikirjoituksen arvaamattomuus paljastui, kun he saivat kaiken valmiiksi.
Heidän nuori tyttärensä kuoli yllättäen ja ikään kuin kaikki olikin valmistettu juuri tätä heidän ainokaistaan varten. Surutyötä olikin tehty jo etukäteen, tavallaan.

Lue lisää

Koskettava kertomus.
Ikäänkuin heitä olisi jo etukäteen valmistettu tulevaan.

rosaliiin kirjoitti:

Naapuripitäjässäni oli myös sellainen puutyöpiiri.
Mies teki omaa kuolemaansa ajatellen taiten arkkua oman metsän honkapuusta. Puutyöpiirissä oli mukava tunnelma, se oli vapauttavaa tekemistä, niin he kertoivat.
Vaimo kutoi pellavasta ja ompeli kuolinvaatteetkin valmiiksi, sekin oli lohduttavaa tekemistä.
Elämän raadollisuus ja käsikirjoituksen arvaamattomuus paljastui, kun he saivat kaiken valmiiksi.
Heidän nuori tyttärensä kuoli yllättäen ja ikään kuin kaikki olikin valmistettu juuri tätä heidän ainokaistaan varten. Surutyötä olikin tehty jo etukäteen, tavallaan.

Lue lisää

Hieno tarina tosiaan. Ikäänkuin jokin isompi käsi ohjaisi kulkuamme.
Vai haluaako joku todistaa toisin ?..))

Kuolemisen hetki on varmasti se "enkelin siiven hento heilahdus", sitä tuskin kukaan pelkää. Aika ennen sitä on se, mitä pelätään, ymmärtäisin.

Puolisoni äiti oli Karjalasta. Kun hänen sukuaan on haudattu, on kyllä tullut todistetuksi sananparsi: " karjalaisissa hautajaisissa on enemmän iloa kuin hämäläisissä häissä"...
Keveys, ilo kyynelten takaa, on niissä ollut vallitseva tunnelma.
Tuota arkun kierrättämistä ja/tai keventämistä on mietitty paljon.
Ehkä siihen on tulossa muutoksia, "kuluttajat" eivät vain ole ilenneet sitä vaatia...

de-meter kirjoitti:

Puolisoni äiti oli Karjalasta. Kun hänen sukuaan on haudattu, on kyllä tullut todistetuksi sananparsi: " karjalaisissa hautajaisissa on enemmän iloa kuin hämäläisissä häissä"...
Keveys, ilo kyynelten takaa, on niissä ollut vallitseva tunnelma.
Tuota arkun kierrättämistä ja/tai keventämistä on mietitty paljon.
Ehkä siihen on tulossa muutoksia, "kuluttajat" eivät vain ole ilenneet sitä vaatia...

Lue lisää

Pitäisiköhän ottaa asiasta oma missio, jos ei olisi paljonkaan muuta tekemistä. Sehän voisi olla ekologisempikin vaihtoehto.

Tuo sanonta on minulle uusi ja ilahduin sitä lukiessa. En taida olla yksin omine "suunnitelmineni".

Puinen arkku on ekologisempi ja kaikin puolin 'toimivampi' kuin pahviarkku, se myös sopii nimenomaan tuhkaukseen huomattavasti paremmin.

Arkkupeitto on mielestäni oikein hyvä vaihtoehto, tosin en itse tuntisi mitään tarvetta peittää hinnaltaan edullistakaan arkkua.

Uurniahan saa ostaa tai valmistaa itse, ja kai niitä saa jostain vuokratakin. Parin litran maitotölkistä ei kuitenkaan kannata ruveta uurnaa väkertämään, sitä ei kelpuuteta. Kovin paljon vaatimuksia uurnille ei ole asetettu, mutta kahden litran maitotölkki on liian pieni vauvankin tuhkalle.

Mielestäni olisi parempi tyytyä vähemmän ruhtinaalliseen kestitykseen joissain kohdin ja laittaa jokunen kymppi enemmän noihin pakollisiin; arkkuun ja uurnaan, mutta minä nyt arvostankin sovinnaista ja 'perinteistä' käyttäytymistä näissä asioissa.

Kiitos valistuksesta, bessie. - Pitää ottaa selvää muutamista asioista, vaikka luotankin jälkikasvuuni.
Tytär pyysi kirjaamaan ylös toivomuksiani isänsä muistotilaisuuden jälkeen, kun huomasi, että ilman minua hänellä ei olisi ollut minkäänlaista käsitystä isänsä toiveista. (Vaikka olimme eronneet, olin kai mieheni paras ystävä hänen elämänsä loppuun asti. Tiesin mieheni toiveista, hoidin asioita yhdessä jälkikasvun kanssa ja muistotilaisuuskin järjestettiin kotonani.)

Jos kuolen lähialueilla ja ruumistani on käytetty oppimateriaalina Anatomian laitoksella, se toimitetaan varmaankin jonkinlaisessa arkussa krematorion kappeliin ja säilytystiloihin.

Kustannuksilla ei ole väliä, koska haluan, että suurissa ja iloisissa läksiäisjuhlissani jokainen saa nautiskella myös ruoka- ja ja kahvipöydässä. Halutessaan ihmiset voivat esiintyä ja muistella yhteisiä mukavia hetkiä. - Siunaus ja tuhkan piilottaminen on läheisten yksityinen tapahtuma. Ystävät, naapurit, kaverit ja tutut kutsutaan vain "läksiäisiini" juhlimaan elettyä elämää.

O-Orvokki kirjoitti:

Kiitos valistuksesta, bessie. - Pitää ottaa selvää muutamista asioista, vaikka luotankin jälkikasvuuni.
Tytär pyysi kirjaamaan ylös toivomuksiani isänsä muistotilaisuuden jälkeen, kun huomasi, että ilman minua hänellä ei olisi ollut minkäänlaista käsitystä isänsä toiveista. (Vaikka olimme eronneet, olin kai mieheni paras ystävä hänen elämänsä loppuun asti. Tiesin mieheni toiveista, hoidin asioita yhdessä jälkikasvun kanssa ja muistotilaisuuskin järjestettiin kotonani.)

Jos kuolen lähialueilla ja ruumistani on käytetty oppimateriaalina Anatomian laitoksella, se toimitetaan varmaankin jonkinlaisessa arkussa krematorion kappeliin ja säilytystiloihin.

Kustannuksilla ei ole väliä, koska haluan, että suurissa ja iloisissa läksiäisjuhlissani jokainen saa nautiskella myös ruoka- ja ja kahvipöydässä. Halutessaan ihmiset voivat esiintyä ja muistella yhteisiä mukavia hetkiä. - Siunaus ja tuhkan piilottaminen on läheisten yksityinen tapahtuma. Ystävät, naapurit, kaverit ja tutut kutsutaan vain "läksiäisiini" juhlimaan elettyä elämää.

Lue lisää

Tarkoitukseni ei ollut "valistaa", vaan osallistua keskusteluun kertomalla oman mielipiteeni ja vähän 'faktatietoakin' kun sattui oleman aihe joka sekä kiinnostaa että on tullut liiankin tutuksi. Ympäristöasiat ovat aina olleet minulle tärkeitä, ja hautajaisiakin olen joutunut viime aikoina järjestelemään.

Muistelen muuten jo vuosia sitten lukeneeni, ettei Anatomian laitoksella ole mahdollisuutta ottaa läheskään kaikkia heille tarjottuja ruumiita vastaan. Sitä en tiedä, onko ylitarjontaa vielä.

Olen aina ollut innokas järjestämään juhlia ja illanistujaisia, ja aika hanakka osallistumaan sellaisiin. Eron jälkeen on jäänyt vähemmälle noiden omien kutsujen järjestäminen, muiden järjestämille osallistuminen taa huomattavasti lisääntynyt, se kun on nykyään vain omasta halukkuudesta ja viitsimisestä kiinni ja tilaisuudetkin ovat lisääntyneet.
Mieluummin minä osallistun omiin suuriin ja iloisiin juhliini elävänä, pelkkiä iloisia "läksiäisiä" (ilman siunaustilaisuuteni osallistumista), en todellakaan aio ennakkoon valmistella tai poikaani sellaiseen velvoittaa. Jos jotkut (ei lähiomaiset) omasta aloitteestaan jotain tekevät, niin ajatus siitä tuntuu mielestäni mukavalta, ehkä. Erittäin epätodennäköiseltä myös.

bessie
En tarkoittanut valistamisella mitään negatiivista. Sinä kerroit minulle uutta tietoa!

bessie- kirjoitti:

Tarkoitukseni ei ollut "valistaa", vaan osallistua keskusteluun kertomalla oman mielipiteeni ja vähän 'faktatietoakin' kun sattui oleman aihe joka sekä kiinnostaa että on tullut liiankin tutuksi. Ympäristöasiat ovat aina olleet minulle tärkeitä, ja hautajaisiakin olen joutunut viime aikoina järjestelemään.

Muistelen muuten jo vuosia sitten lukeneeni, ettei Anatomian laitoksella ole mahdollisuutta ottaa läheskään kaikkia heille tarjottuja ruumiita vastaan. Sitä en tiedä, onko ylitarjontaa vielä.

Olen aina ollut innokas järjestämään juhlia ja illanistujaisia, ja aika hanakka osallistumaan sellaisiin. Eron jälkeen on jäänyt vähemmälle noiden omien kutsujen järjestäminen, muiden järjestämille osallistuminen taa huomattavasti lisääntynyt, se kun on nykyään vain omasta halukkuudesta ja viitsimisestä kiinni ja tilaisuudetkin ovat lisääntyneet.
Mieluummin minä osallistun omiin suuriin ja iloisiin juhliini elävänä, pelkkiä iloisia "läksiäisiä" (ilman siunaustilaisuuteni osallistumista), en todellakaan aio ennakkoon valmistella tai poikaani sellaiseen velvoittaa. Jos jotkut (ei lähiomaiset) omasta aloitteestaan jotain tekevät, niin ajatus siitä tuntuu mielestäni mukavalta, ehkä. Erittäin epätodennäköiseltä myös.

Lue lisää

Jätin 60-vuotisjuhlat pitämättä, kun pääsin rakkaitteni järjestämälle juhla- ja hemmottelumatkalle.

Kun ihmiset kyselivät ja kertoivat odottavansa juhliani, lupasin, että saavat halutessaan osallistua aikanaan viimeisiin suurempiin juhliini, omiin läksiäisiini, kun lähden elämäni viimeiselle tutkimusmatkalle.

Itseasiassa ei juurikaan nauti omista suurista juhlissani, koska siellä ei yleensä ehdi rauhassa seurustella kaikkien paikalle tulleiden kanssa. - Muissa juhlissa on mukavampaa, kun ei ole velvoitteita pyrkiä osoittamaan henkilökohtaista huomiota kaikille. - Jotkut tulevat kaukaakin ja itse pääsen vaihtamaan vain muutaman repliikin heidän kanssaan. Pienemmät juhlat ovat mielestäni mukavampia.

Mitä siinä nyt muka menettää?
Naimalla saatu ilmainen henki.
Suurimman osan ihmisistä olisi saanut heittää jo pesuveden mukana ikkunasta pihalle.
Ei elämä mitenkään ainutlaatuista ja harvinaista ole.
Sitä tapahtuu maailmassa joka hetki.

turhaavouhkaamista kirjoitti:

Mitä siinä nyt muka menettää?
Naimalla saatu ilmainen henki.
Suurimman osan ihmisistä olisi saanut heittää jo pesuveden mukana ikkunasta pihalle.
Ei elämä mitenkään ainutlaatuista ja harvinaista ole.
Sitä tapahtuu maailmassa joka hetki.

Lue lisää

Jokainen elämä un erilainen ja ainutkertainen. Ei ole kahta samanlaista.

No ehkä sulla on sitten vain tyhjää kun kerran olet sitä mieltä. Minä odotan muuta ...

Minä kävin katsomassa kuollutta isääni arkussa. Siinä sisareni kanssa ihasteltiin että niin nätti arkkukin. Johon hautaustoimiston mies että "ihan tavallinen". Jäipä jotenkin mieleen :).

Hyvä juttu mutta miksi kaksi kertaa? Kyllä se yhdelläkin selväksi tuli.

Hyvä, ettei tullut kolmattakin. Kone tai ohjelma väitti, että oli lähetyshäiriö, eikä kommenttini lähtenyt matkaan. ;)

Joillekin on olemassa vain minä. Oli tilanne mikä hyvänsä puhe kääntyy itseen. Elänevät minä-minä -maassa.

Kiitos tarinasta, O-Orvokki. Teit todella hienoa työtä. Näin, luontevasti ja kuin huomaamatta, ihmiset voivat toisiaan palvella, auttaa arvokkaaseen lähtöön...

de-meter kirjoitti:

Kiitos tarinasta, O-Orvokki. Teit todella hienoa työtä. Näin, luontevasti ja kuin huomaamatta, ihmiset voivat toisiaan palvella, auttaa arvokkaaseen lähtöön...

Teit todella hienoa työtä.

Ainakin minulle antoi paljon mietittävää, kuinka menetellä läheisen kanssa, joka on "tuomittu" jo kuolemaan sairauden vuoksi. Paljon olen nähnyt jo niitä, minut mukaan lukien, että mikäli on kyseessä työkaveri, tai täti/setä, niin sitä ei osata lähestyä.

Ehkä se on avuttomuuden tunne, kun ei osaa auttaa?

siilimuori3 kirjoitti:

Joillekin on olemassa vain minä. Oli tilanne mikä hyvänsä puhe kääntyy itseen. Elänevät minä-minä -maassa.

Joillekin on olemassa vain minä. ??

Joillekin taas toisten asioiden penkominen. Kirjoituksiakin arkistoidaan, että varmasti muistaisi, mitä joku kirjoitti silloin joskus ja mielipidettä ei saisi siitään muuttaa.

Onhan nuo kivoja juttuja, millaisia alusvaatteita käytä, mitä on päälläsi nyt, entäs hiuksesi, ja ennenkaikkea mitä söit/joit ja kävitkö jo kakalla? Niin ja tietenkin se naiminen?:DD

Kristiina23 kirjoitti:

Teit todella hienoa työtä.

Ainakin minulle antoi paljon mietittävää, kuinka menetellä läheisen kanssa, joka on "tuomittu" jo kuolemaan sairauden vuoksi. Paljon olen nähnyt jo niitä, minut mukaan lukien, että mikäli on kyseessä työkaveri, tai täti/setä, niin sitä ei osata lähestyä.

Ehkä se on avuttomuuden tunne, kun ei osaa auttaa?

Lue lisää

Aivan, Kristiin23. Ihmiset kokevat avuttomuutta ja sehän on sietämätöntä nykyihmiselle, jonka pitää olla niin pätevä... O-Orvokin tarina minusta nimenomaan rohkaisi siihen, ettei tarvitse olla mitään erityistä, kulkea vierellä vain ja antaa aikaansa.
Olen ollut mukana kahden läheisen saattohoidossa. Usein minulta kysyttiin, mitä puhun kuolevan kanssa. Puhuin sitä mitä muidenkin kanssa, mitä oli ennenkin puhuttu. Jos kuoleva tahtoi ottaa kuolemisen puheeksi, puhuimme siitä. Onneksi molemmat olivat osansa hyväksyneet, eikä lähestyvä loppu heitä ahdistanut, morfiini auttoi kivuissa.

siilimuori3 kirjoitti:

Joillekin on olemassa vain minä. Oli tilanne mikä hyvänsä puhe kääntyy itseen. Elänevät minä-minä -maassa.

Sanos muuta, siilimuori. Sekin tuli tarinassa hyvin esille: MINUN puolisoni kuoIi, MINÄ jäin ilman miestä, MINULLE tuli surua ja hankaluutta, MINUN ympärilläni pyörii kaikki...
Enkä ollenkaan usko, että tarinan kaunis leski olisi ainoa laatuaan tässä minä-minä-kulttuurissa, jossa kuolemastakin voi tehdä demonstraation, esityksen. Monttubileistäkin muistan jonkun puhuneen...

de-meter kirjoitti:

Aivan, Kristiin23. Ihmiset kokevat avuttomuutta ja sehän on sietämätöntä nykyihmiselle, jonka pitää olla niin pätevä... O-Orvokin tarina minusta nimenomaan rohkaisi siihen, ettei tarvitse olla mitään erityistä, kulkea vierellä vain ja antaa aikaansa.
Olen ollut mukana kahden läheisen saattohoidossa. Usein minulta kysyttiin, mitä puhun kuolevan kanssa. Puhuin sitä mitä muidenkin kanssa, mitä oli ennenkin puhuttu. Jos kuoleva tahtoi ottaa kuolemisen puheeksi, puhuimme siitä. Onneksi molemmat olivat osansa hyväksyneet, eikä lähestyvä loppu heitä ahdistanut, morfiini auttoi kivuissa.

Lue lisää

Toiset eivät edes halua ajatella kuolemaa, siksi tilanteita vältellään.
Myöskin siksi vältellään, ettei tiedä mitä sanoa, miten suhtautua.
Kuvitellaan, että pitäisi osata olla nyt jotenkin erityisesti.
Kuitenkin henkilö on ihan elävä viimeiseen hengenvetoon asti, eikä kuolema tartu.
Riittää ja on parasta, kun on oma itsensä niinkuin ennenkin. Keskustellaan asioista mistä kuoleva haluaa ja jos ei jaksa, niin istutaan vieressä ja pidetään vaikka kädestä.
Toivomuksia voi kysyä ja kyllä ihminen yleensä ne ilmaisee halutessaan, jos on siinä kunnossa.

de-meter kirjoitti:

Aivan, Kristiin23. Ihmiset kokevat avuttomuutta ja sehän on sietämätöntä nykyihmiselle, jonka pitää olla niin pätevä... O-Orvokin tarina minusta nimenomaan rohkaisi siihen, ettei tarvitse olla mitään erityistä, kulkea vierellä vain ja antaa aikaansa.
Olen ollut mukana kahden läheisen saattohoidossa. Usein minulta kysyttiin, mitä puhun kuolevan kanssa. Puhuin sitä mitä muidenkin kanssa, mitä oli ennenkin puhuttu. Jos kuoleva tahtoi ottaa kuolemisen puheeksi, puhuimme siitä. Onneksi molemmat olivat osansa hyväksyneet, eikä lähestyvä loppu heitä ahdistanut, morfiini auttoi kivuissa.

Lue lisää

mitä puhun kuolevan kanssa. ?

Siinäpä se, mitä puhua? En edes muista mitä tätieni kanssa puhuin, mutta sen muistan, että todella ahdistunut olo oli yhden tätini luona vierailu. Ennen niin "verevä" ja iloinen tätini, oli kuin kuihtunut linnunpoikanen. Osteoropoosi oli vienyt hänet aivan olemattomiin, joten en mennyt enää sinne. Pelkuri olin.

Äiti luona olin 5 pv sairaalassa samassa huoneessa. Ei siinä paljon juteltu, koska hän sai jo paljon lääkkeitä, mutta jäähyväispuheen hän piti meille lapsille. Olkaa sovinnolla. Eihän me olla oltu!:;)

Se oli ihmeellistä, kun hän oli jo "tajuton", siis puhumaton, mutta kuitenkin laulujeni lomassa sanoin, että kirjoitan nimppari kortin (XXoma tytär), haluatko laittaa terveisiä? Hän sanoi; "mie en enää jaksa"! Olin pudota tuolilta! Siis hän kuuli lauluni ja jutteluni. Seuraavana iltana hän kuoli.

Lapsilleni kerroin, että mummi sai diapamia ja morfiinia vuorotellen, jolloin toinen tokaisi. Mummi siis kuoli huumeisiin! No, sehän oli ironista häneltä siis feikki, koska mummi oli tunnetusti se "raivoraitis", joka ei koskaan ottanut mitään alkoholipitoista, kotikaljaa vahvempaa ainakaan..

No, kaikkea sitä tulee mieleen kuolemastakin, vaikka en olekaan kuollut, vielä.DD

eppu2 kirjoitti:

Toiset eivät edes halua ajatella kuolemaa, siksi tilanteita vältellään.
Myöskin siksi vältellään, ettei tiedä mitä sanoa, miten suhtautua.
Kuvitellaan, että pitäisi osata olla nyt jotenkin erityisesti.
Kuitenkin henkilö on ihan elävä viimeiseen hengenvetoon asti, eikä kuolema tartu.
Riittää ja on parasta, kun on oma itsensä niinkuin ennenkin. Keskustellaan asioista mistä kuoleva haluaa ja jos ei jaksa, niin istutaan vieressä ja pidetään vaikka kädestä.
Toivomuksia voi kysyä ja kyllä ihminen yleensä ne ilmaisee halutessaan, jos on siinä kunnossa.

Lue lisää

Tuossapa olisi kaikille sopiva ja yksinkertainen resepti kuolevanpelkoon, eppu2.

Kristiina23 kirjoitti:

mitä puhun kuolevan kanssa. ?

Siinäpä se, mitä puhua? En edes muista mitä tätieni kanssa puhuin, mutta sen muistan, että todella ahdistunut olo oli yhden tätini luona vierailu. Ennen niin "verevä" ja iloinen tätini, oli kuin kuihtunut linnunpoikanen. Osteoropoosi oli vienyt hänet aivan olemattomiin, joten en mennyt enää sinne. Pelkuri olin.

Äiti luona olin 5 pv sairaalassa samassa huoneessa. Ei siinä paljon juteltu, koska hän sai jo paljon lääkkeitä, mutta jäähyväispuheen hän piti meille lapsille. Olkaa sovinnolla. Eihän me olla oltu!:;)

Se oli ihmeellistä, kun hän oli jo "tajuton", siis puhumaton, mutta kuitenkin laulujeni lomassa sanoin, että kirjoitan nimppari kortin (XXoma tytär), haluatko laittaa terveisiä? Hän sanoi; "mie en enää jaksa"! Olin pudota tuolilta! Siis hän kuuli lauluni ja jutteluni. Seuraavana iltana hän kuoli.

Lapsilleni kerroin, että mummi sai diapamia ja morfiinia vuorotellen, jolloin toinen tokaisi. Mummi siis kuoli huumeisiin! No, sehän oli ironista häneltä siis feikki, koska mummi oli tunnetusti se "raivoraitis", joka ei koskaan ottanut mitään alkoholipitoista, kotikaljaa vahvempaa ainakaan..

No, kaikkea sitä tulee mieleen kuolemastakin, vaikka en olekaan kuollut, vielä.DD

Lue lisää

Vaikka saattohoidossa oleva näyttää olevan "tajuton", emme voi tietää mitä hän kuulee ja aistii. Sen vuoksi olisinkin varovainen puheissani hänen huoneessaan. Ettei tulisi ihan mitä sattuu möläyteltyä.

de-meter kirjoitti:

Sanos muuta, siilimuori. Sekin tuli tarinassa hyvin esille: MINUN puolisoni kuoIi, MINÄ jäin ilman miestä, MINULLE tuli surua ja hankaluutta, MINUN ympärilläni pyörii kaikki...
Enkä ollenkaan usko, että tarinan kaunis leski olisi ainoa laatuaan tässä minä-minä-kulttuurissa, jossa kuolemastakin voi tehdä demonstraation, esityksen. Monttubileistäkin muistan jonkun puhuneen...

Lue lisää

Aivan. Jospa se on vaikea antaa edes hautajaisissa vainajan olla se keskipiste.

siilimuori3 kirjoitti:

Vaikka saattohoidossa oleva näyttää olevan "tajuton", emme voi tietää mitä hän kuulee ja aistii. Sen vuoksi olisinkin varovainen puheissani hänen huoneessaan. Ettei tulisi ihan mitä sattuu möläyteltyä.

Lue lisää

Ettei tulisi ihan mitä sattuu möläyteltyä.???

Luuletko todella, että "saattohoidossa" olevalle "möläytellään mitä vain?

Ainakin minun tapauksessa oli oma äitini ja vieraiten "saattohoidossa " en tule olemaan koskaan läsnä.

Miksi kärjistät minun kirjoituksia "möläytysten" suuntaan? Niitä voi tehdä sellainen, joka menee vähemmän tuntevansa luokse, mutta ei oman rakkaan äitinsä.

Kristiina23 kirjoitti:

Ettei tulisi ihan mitä sattuu möläyteltyä.???

Luuletko todella, että "saattohoidossa" olevalle "möläytellään mitä vain?

Ainakin minun tapauksessa oli oma äitini ja vieraiten "saattohoidossa " en tule olemaan koskaan läsnä.

Miksi kärjistät minun kirjoituksia "möläytysten" suuntaan? Niitä voi tehdä sellainen, joka menee vähemmän tuntevansa luokse, mutta ei oman rakkaan äitinsä.

Lue lisää

Kristiina23. Turhaan kiehahdit.

En tarkoittanut sinun tapaustasi mistä mitään en tiedä vaan otin kantaa tähän aiheeseen että mitä siell jutellaan silloin kun näyttää että hoidettava on tajuton.
Usein saattohoidettavan huoneessa on muitakin kuin yksi omainen ja saateltava. Siellä voi olla useampi omainen ja hoitajiakin. Tarkoitin sellaista että mitä nämä muut keskenään möläyttelee olettaen että hoidettava ei enää kuule tai ymmärrä.

Ehkä minun olisi pitänyt osoittaa viestini demeterille, koska viestini oli jatkumoa hänen kirjoitukseensa:
"Se oli ihmeellistä, kun hän oli jo "tajuton", siis puhumaton, mutta kuitenkin laulujeni lomassa sanoin, että kirjoitan nimppari kortin (XXoma tytär), haluatko laittaa terveisiä? Hän sanoi; "mie en enää jaksa"! Olin pudota tuolilta! Siis hän kuuli lauluni ja jutteluni. "

siilimuori3 kirjoitti:

Kristiina23. Turhaan kiehahdit.

En tarkoittanut sinun tapaustasi mistä mitään en tiedä vaan otin kantaa tähän aiheeseen että mitä siell jutellaan silloin kun näyttää että hoidettava on tajuton.
Usein saattohoidettavan huoneessa on muitakin kuin yksi omainen ja saateltava. Siellä voi olla useampi omainen ja hoitajiakin. Tarkoitin sellaista että mitä nämä muut keskenään möläyttelee olettaen että hoidettava ei enää kuule tai ymmärrä.

Ehkä minun olisi pitänyt osoittaa viestini demeterille, koska viestini oli jatkumoa hänen kirjoitukseensa:
"Se oli ihmeellistä, kun hän oli jo "tajuton", siis puhumaton, mutta kuitenkin laulujeni lomassa sanoin, että kirjoitan nimppari kortin (XXoma tytär), haluatko laittaa terveisiä? Hän sanoi; "mie en enää jaksa"! Olin pudota tuolilta! Siis hän kuuli lauluni ja jutteluni. "

Lue lisää

Kristiinan kirjoitushan tuo oli.

älä.sekoile kirjoitti:

Kristiinan kirjoitushan tuo oli.

No niinpä olikin, miksi sitten vetää herneet nenuun ja ottaa henkilökohtaisesti tyhjästä? Minä jo ehdinkin ihmetellä et miten vastasin demeterin tekstiin kristiinalle mutta kristiinanhan se olikin ;).

Miniä oli helpottunut, otti heti sormuksen sormestaan kun miehensä kuoli. Alkoi nopeasti odottaa lasta toiselle. Käytöksensä oli erittäin tökeröä muutenkin.

Omista kokemuksista kerroin, ja tuskin kukaan asioita enää osaisi yhdistää. - Anonyymi tarina vuosien takaa. Yksi asianosaisista on poistunut muihin maisemiin. - Ei hävetä yhtään. Jospa rehellisyyden kunniallisuus tarjoaa vastapainoa sivistymättömyydelle.

kirjoitella muiden asioista????

Kun kuolemasta on aloitus, niin harva taitaa pystyä kertomaan täällä omasta kuolemasta.

Useimmilla on kuitenkin kokemusta läheisen kuolemasta ja kuinka sen tunsi ja koki.

Radiostakin tuli juttua kuolemasta, siis hautajaisista ja siellä todettiin, että kirkossa ja haudalla itketään, mutta jo kahvi/ruokatarjoilun aikaan hersyviä naurunremahduksia, kun muistellaan vainajan edes `otamuksia eläessään.

:). :D

O-Orvokki kirjoitti:

Omista kokemuksista kerroin, ja tuskin kukaan asioita enää osaisi yhdistää. - Anonyymi tarina vuosien takaa. Yksi asianosaisista on poistunut muihin maisemiin. - Ei hävetä yhtään. Jospa rehellisyyden kunniallisuus tarjoaa vastapainoa sivistymättömyydelle.

Lue lisää

Jospa minäkin omista... Olin tulossa tänne Maan päälle paikasta, jossa oli kullanväristä, rakkautta, hyvä olla jne. Olin siellä lepäämässä. Olisin halunnut vielä levätä, mutta ei sitä minulta kysytty vaan lähdettävä oli. Sellaisen kaiteen takana seisoin, takana tiski ja vanha mies ison kirjan sivuja käänteli. Sanoi, että saat hyvät eväät, mutta et akkaa etkä pysyvää työpaikkaa. Näytti sitten minulle syyn ja totesin sen olevan oikein ja kohtuullista. Ja sitten sen näkemisen muistaminen otettiin minulta pois. Sitten lähdin alasvievään pimeähköön porraskuiluun. Seuraava muisto onkin, että alle puolivuotiaana ryömin pihanurmella ja totesin, ettei täällä näköjään puohin (= aitan toisissa murteissa) nurkat olekaan lyhyitten tolppien päällä kuten "siellä".
No siitä "siellä" olosta on pikkuhiljaa muistunut paljonkin pätkiä mieleen. Paikkakunnan tiedän, talonkin nimen ja paikan, mutta silloin siinä oli toisenlainsen talo ja vähän toisessa paikkaa. Siitä muistan pätkiä, joista viimeinen oli kun oman tyhmyyteni takia isän käsivarsille kuolin. Ensin tuntui hirveän pahalta se hengiyksen pidätys, mutta sitten helpotti. Tuli uskomattoman riemukas tunne, että minä kuolen! Minä PÄÄSEN POIS täältä!!!
Sitten on hatara mielikuva siitä, kun josskin nykyisen Saksan länsiosassa (???kirchen ?) istuin ehkä 1400-1500 -luvulla pienessä yksihuoneisessa maalattiaisessa huneessa edessäni pöytä ja sen vasemmalla puolella huoneen ainut ikkuna, josta näkymä pienelle joelle. Muita huonekaluja kuin se pöytä ja se tuoli jolla istuin, en muista nähneeni. Ovi tähän keltamullalla maalattun taloon oli vastakkaisella suívulla.
Siinä istuessani joku näppärästi sivalsi pitkällä veitsellä tms (muoto pitkä ja kapeahko kolmio) minulta pään irti. Ei käynyt kipeää. Samassa huoneeseen ryntäsi muutamia muitakin ihmisiä ja he hämmästyivät kovasti, kun se joku muu oli ehtinyt ennen heitä. Näin itseni siinä seisomassa hopeanvärisenä, mutta sitä muut eivät nähneet. Pöydällä oli harmahtava puulautanen ja tahdonvoimallani välitin pääni irrottajalle viestiä, että pane se pää tuohon lautaselle. Ja pani.
Minä olin siis tehnyt jotain niin pahaa, että sain siinä rangaistukseni. Olisiko se ollut mahdollista vaimoa kohtaan, kun verrataan eväisiini tähän inkarnaatioon?
Sain tosiaan hyvät eväät. Viimeisen koulun todistus oli koko koulun paras vaikka en juuri ponnistellut. Työpaikat oli pätkiä, tosin viimeisin 30 vuotta. Ja naimisissakin sain olla 15 v, tosin tuhoisin seurauksin. Sitä ainakin piti yläkerrasta pyytää ja pieleenhän se meni. Vanha totuus on oikeassa ja pätee yhä: "Varokin pyytämästä mitään. Voit vielä saada sen".

Sitten asiasta kiinnostuneille suosittelen pikku kirjasta Maurice Rawlinks: Kuoleman tuolla puolen. Kannattaa ehdottomasti lukea! Kirjoittaja on amerikkalainen sydänsairauksien erikoislääkäri.
Toivon, että olen onnistunut sen verran oikein elämään, että edes rimaa hipoen pääsisin sinne parempaan paikkaan. Eikä minun enää tarvitsisi tulla tänne. Tosin se sotien jälkeinen tuhatvuotinen valtakunta saattaisi nippa nappa tulla kysymykseen. Alle 30 vuoden kuluttua sekin on selvillä...

Täällä.taas kirjoitti:

Jospa minäkin omista... Olin tulossa tänne Maan päälle paikasta, jossa oli kullanväristä, rakkautta, hyvä olla jne. Olin siellä lepäämässä. Olisin halunnut vielä levätä, mutta ei sitä minulta kysytty vaan lähdettävä oli. Sellaisen kaiteen takana seisoin, takana tiski ja vanha mies ison kirjan sivuja käänteli. Sanoi, että saat hyvät eväät, mutta et akkaa etkä pysyvää työpaikkaa. Näytti sitten minulle syyn ja totesin sen olevan oikein ja kohtuullista. Ja sitten sen näkemisen muistaminen otettiin minulta pois. Sitten lähdin alasvievään pimeähköön porraskuiluun. Seuraava muisto onkin, että alle puolivuotiaana ryömin pihanurmella ja totesin, ettei täällä näköjään puohin (= aitan toisissa murteissa) nurkat olekaan lyhyitten tolppien päällä kuten "siellä".
No siitä "siellä" olosta on pikkuhiljaa muistunut paljonkin pätkiä mieleen. Paikkakunnan tiedän, talonkin nimen ja paikan, mutta silloin siinä oli toisenlainsen talo ja vähän toisessa paikkaa. Siitä muistan pätkiä, joista viimeinen oli kun oman tyhmyyteni takia isän käsivarsille kuolin. Ensin tuntui hirveän pahalta se hengiyksen pidätys, mutta sitten helpotti. Tuli uskomattoman riemukas tunne, että minä kuolen! Minä PÄÄSEN POIS täältä!!!
Sitten on hatara mielikuva siitä, kun josskin nykyisen Saksan länsiosassa (???kirchen ?) istuin ehkä 1400-1500 -luvulla pienessä yksihuoneisessa maalattiaisessa huneessa edessäni pöytä ja sen vasemmalla puolella huoneen ainut ikkuna, josta näkymä pienelle joelle. Muita huonekaluja kuin se pöytä ja se tuoli jolla istuin, en muista nähneeni. Ovi tähän keltamullalla maalattun taloon oli vastakkaisella suívulla.
Siinä istuessani joku näppärästi sivalsi pitkällä veitsellä tms (muoto pitkä ja kapeahko kolmio) minulta pään irti. Ei käynyt kipeää. Samassa huoneeseen ryntäsi muutamia muitakin ihmisiä ja he hämmästyivät kovasti, kun se joku muu oli ehtinyt ennen heitä. Näin itseni siinä seisomassa hopeanvärisenä, mutta sitä muut eivät nähneet. Pöydällä oli harmahtava puulautanen ja tahdonvoimallani välitin pääni irrottajalle viestiä, että pane se pää tuohon lautaselle. Ja pani.
Minä olin siis tehnyt jotain niin pahaa, että sain siinä rangaistukseni. Olisiko se ollut mahdollista vaimoa kohtaan, kun verrataan eväisiini tähän inkarnaatioon?
Sain tosiaan hyvät eväät. Viimeisen koulun todistus oli koko koulun paras vaikka en juuri ponnistellut. Työpaikat oli pätkiä, tosin viimeisin 30 vuotta. Ja naimisissakin sain olla 15 v, tosin tuhoisin seurauksin. Sitä ainakin piti yläkerrasta pyytää ja pieleenhän se meni. Vanha totuus on oikeassa ja pätee yhä: "Varokin pyytämästä mitään. Voit vielä saada sen".

Sitten asiasta kiinnostuneille suosittelen pikku kirjasta Maurice Rawlinks: Kuoleman tuolla puolen. Kannattaa ehdottomasti lukea! Kirjoittaja on amerikkalainen sydänsairauksien erikoislääkäri.
Toivon, että olen onnistunut sen verran oikein elämään, että edes rimaa hipoen pääsisin sinne parempaan paikkaan. Eikä minun enää tarvitsisi tulla tänne. Tosin se sotien jälkeinen tuhatvuotinen valtakunta saattaisi nippa nappa tulla kysymykseen. Alle 30 vuoden kuluttua sekin on selvillä...

Lue lisää

Joo, semmonen iltasatu tällä kertaa.

Kuolema tulee kaikille 100% varma. Olen nähnyt tuntia kädestä pitäen nämä vaiheet, tietenkin kuolema voi tulla hetkessä.

Mutta sielu-henki elää sen tiedän siitä en keskustele.

lisäys, kun kuolen en ikinä synny uudestaan,
en ikinä,
pistän jumalalle hanttiin riivatusti,
roikun sen helmoissa,
en suostu lähtemään maailmaan enään ei ikinä,

Luin ketjun alusta loppuun.
Näyttää siltä, kun kirjoitukset osoittaisi, monia jännittää tulevaisuus, miten. millätavalla , koska kuolen siis missä iässä? Onko ihmisessä fyysinen olemus ja henkinen olemus siis sielu. Kuka tietää, fyysinen olemus näkyy, mutta sielusta sen olemassa olosta riittää pohtimista.

Elämä ei kuitenkaan ole aina loogista eikä useimpiin loppumetrien ongelmiin löydy ratkaisua, vaan todellisuus (sielu) on täynnä epävarmuutta ja paradokseja. Logiikan ja ristiriidan ymmärtäminen vaatii varsin korkeatasoista ajattelua. Itsenäinen ajattelu - tutkijoiden mukaan - mahdollistuu myöhemmällä iällä ensisijalla kokemuksen kautta. Kuten tämäkin ketju osoittaa, saattaa heijastaa, jopa kypsempää sekä realistisempaa tilanteen havainnoimista.

26v sitten olin aviomieheni vuoteen äärellä näkemässä hänen siirtymistä tiedostetusta tilasta tieodostamattomaan ja se ei ollut helppoa havainnoida tilanteen muuttumista 3 t aikana sairaala huoneessa. Tuossa "pesässä" kello seinällä mittasi aikaa - se on ulkomaailmasta tulleille tuttua, valkoiset seinät huoneessa kertoivat rajatusta tilasta, tila oli vain hänen ja meidän lähiomaisten tila,ulkomaailma tulvahti huoneeseen mukanamme, toimme huoneeseen ulkopuolella tunnistettavaa kiihkeää elämänrytmiä. Tässä huoneessa, kiire tuntui väistyvän tuulen tavoin, kiire vain liukui pois. Kamppailin ajatuksen kanssa, olenko minä seuraava, pitääkö minun jättää opiskelemassa olevat lapseni oman onnensa nojaan, silloin en voi olla heille tukena, auttavana äitinä. Ajatus kauhistutti, aiheutti minussa suurta epävarmuutta. Tajusin epävarmuus on pahinta omia eteentulevia asioista miettiessä.

Niin hiljaa tyynen veden liplatuksen lailla siirryit ajattomuuteen pilvien tuolle puolen, viimeinen henkäyksesi viesti meille hyvästijättöä, ympärillä oleva hiljaisuus puhui rakkaudesta, jota olimme eläneet perheessämme.

Opin elämään, olemaan vain hiljaa, olla kiirehtimättä, odottaa, elää, kuunnella, elämän eri vaihtoehtoja, joita ympärillä oli. Niin polttava oli kaipuu, joka ajan kuluessa häipyi monien muistojen joukkoon. Onneksi olemme saaneet soputumisen ja unohduksen lahjan.

Heitä on paljonkin, jotka ovat pitkänkin kliinisen kuoleman jälkeen tulleet takaisin kertomaan mitä näkivät ja kokivat. Etkö sinä lue kirjoja - tai mitään? Mutta voihan se tosiaan olla niinkin, että jos ihmisen henki on tyhjä ja kuori kuolee, niin mitään ei jää jäljelle.

Mun äidillä on kokemus ruumiista irtautumieseta levon aikana, kävi hieman kehonsa yläpuolella, mutta sanoi pelänneensä tilannetta ja palasi takaisin. Vaimoni sisar on käynyt tuonpuoleisessa ja kertoi siellä olevan valoisaa ja rauhallista. Jatkaa hänkin vielä tässä maailmassa.

kai Lähtemisen lopullisuus on pelottavaa, eikä se tule kellokaulassa. kaikilla on oma vuoronsa. kaikki palasivat sinne mistä olivat tulleet tänne.

Itsekin olen lähtenyt kerran leijumaan ja harmittaa ihan pilusti että pelästyin niin kamalasti, että tarrasin penkistä kiinni. 'Sata' viulua ja kukkaisvalssin tahti saivat aikaan jonkun merkillisen hallusinaation vai minkä lie joka vaikutti sillä tavalla kerran Finlandia-talon konsertissa.