Aasian kriisi opetti kuinka tärkeää ovat pienetkin hetket lähinmäisten kanssa.
Mieheni tuli taas tänään kesken työpäivän käymään kotona kesken imuroinnin. Ärsyynnyin siitä tietenkin(mutten näyttänyt sitä) vaan jupisi imurin hurinaan,"voi kun tuo häipyisi." ja toivoin että hän olisi pyörinyt Thaimaan hyökyaallossa kuin pesukoneessa ja olisin vain vilkuttanut hei, hei kun aalto olisi vienyt hänet merelle. Oikein hätkähdin ajatustani, enkö rakastakkaan häntä oikeasti? Tai edes välitä hänestä.
Mieheni tuli taas tänään kesken työpäivän käymään kotona kesken imuroinnin. Ärsyynnyin siitä tietenkin(mutten näyttänyt sitä) vaan jupisi imurin hurinaan,"voi kun tuo häipyisi." ja toivoin että hän olisi pyörinyt Thaimaan hyökyaallossa kuin pesukoneessa ja olisin vain vilkuttanut hei, hei kun aalto olisi vienyt hänet merelle. Oikein hätkähdin ajatustani, enkö rakastakkaan häntä oikeasti? Tai edes välitä hänestä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...välillä ajattelen että olis parempi ilman miestäni. Ei haluta erota mutta silti ajattelen usein että jos se kuolis ni sais alottaa elämän ihan alusta. Leskenä ois niin paljon parempi olla kuin eronneena.
Kauheeta tunnustaa tämmöstä. Kyllä mä rakastan miestäni ja periaatteessa haluan olla hänen kanssaan.
Yks kysymys: jos kysytään et ketä maailmassa arvostat eniten niin mikä vastaus? Yksissä illanistujaisissa joskus mietittiin tota ja moni sano just oman miehensä. Mulla se ois kyllä ihan joku muu. En mä todellakaan arvosta sitä. siis ainakaan sillei et eniten maailmassa.
Mä en koskaan edes ajatellut kuolemaa, saati sit toivonut sitä, mutta eräänä päivänä se vain kohtasi minut ja vei mieheni mennessään. Olin elänyt suojattua ihanaa elämää monta vuotta ja nyt tuo kaikki oli viety minulta. Leskeys ei koskaan ole helppoa, saatika jos jäät yksinhuoltajaksi. Rakastakaa puoisoitanne, koska
koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
mielestäni olisi kovin outoa, että parisuhteessa ei koskaan ärsyyntyisi siihen toiseen. Olen huomannut, että vaikka olen hyvin rakastunut mieheeni, silti joskus saan todella etsiä tunteitani häneen ja miettiä onko minulla häntä ikävä kun ei nähdä ja sen sellaista. Luule, että tuollaiset ajatukset ovat normaaleja suhteeseen kuuluvia, ei kai kukaan (aikuinen) ihminen pysty olemaan KOKO AJAN täysillä rakastunut tai lähinnä tarkoitan sitä tunnetta joka siihen sisältyy vaan se rakkaus on ja pysyy ajatuksista huolimatta. Tietenkin jos miehesi ärsyttää sinua ihan jatkuvasti, on ehkä syytä pohtia suhteenne tulevaisuutta, siinäkin voi auttaa jo pieni erillään olo. Eikä silloin välttämättä tarvitse sille toiselle sanoa varsinaista syytä, turha huolestuttaa toista jos mitään syytä ei olekaan. Lähde vaikka sukulaisten tai kavereiden luokse viikonlopuksi miettimään tunteitasi.
Minulla on takanani 2 pitkää reilu 10v kestänyttä suhdetta, joissa kummassakin huomasi alun jälkeen itselläni olevan samanlaisia ajatuksia kuin sinulla on nyt. Minun kohdallani se kyllä kertoi rakkauden kuolleen ja suuristakaan ponnistuksista huolimatta suhteet eivät parantuneet, vaan pahoinvointi vain lisääntyi. Ensimmäinen suhde päättyi mieheni kuolemaan oikeasti ja vaikka kuolema on surullinen asia enkä sitä hänelle olisi suonut, olin samalla onnellinen saamastani vapaudesta. Toinen suhde päättyi eroon ilman kolmansia osapuolia ja nyt olen ollut liki 10 vuotta yksinhuoltajana enkä koskaan ole eroa katunut. Paitsi korkeintaan sitä, että olin tyhmä kun en lähtenyt aikaisemmin vaan pilasin kaikkien elämää sinnittelemällä yhdessä, kun niin kerran kuuluu tehdä.
Olen ollut toistakymmentä vuotta naimisissa kunnon miehen kanssa. Suloiset lapsetkin on yhdessä hankittu. Mies täyttää kyllä helposti sellaiset kriteerit, joita esim. seuranhakuilmoituksissa tavallisimmin esitetään. Hänessä ei ole mitään varsinaista vikaa.
Mutta aika ajoin minua KYLLÄSTYTTÄÄ niin että hänen lähestyessään jupisen hiljaa "älä tule, älä tule, pysy nyt siellä toisessa huoneessa". Onko se pelkkää kyllästymistä vai emmekö sittenkään oikeasti sovi toisillemme? Onko hän todellisuudessa täysi tahvo?
Onko sellaisia pitkiä liittoja, joissa toinen ei koskaan ärsytä ja kyllästytä? Että toisen kohtaa aina kuin parhaan ystävänsä?
Mieheni, akateemisesti koulutettu, urallaan menestynyt ja henkevän maineessa, taantuu usein kotioloissa uskomattoman lapselliseksi. "Vitsitkin" sen tasoisia että hohhoijakkaa.
Tai sitten hän on tasaisen poissaoleva kaiken aikaa. Korkeintaan vastailee kysymyksiini epäoleellisessa saivarrellen. Tosi ärsyttävää.
Kun viimein kivahdan, hän alkaa murjottaa.
Ei häneltä älyä ja nokkeluuttakaan puutu mutta miksi hän ei kotona välitä tarjota vaimolleen korkeatasoisempaa seuraa?
Ihailen häntä kun olemme vieraitten seurassa. Silloin hänen juttunsakin ovat oikeasti hyviä ja mielenkiintoisia. Naispuoliset ystäväni pitävät häntä unelmamiehenä.
Kuitenkin, välillä tulee mieleen että erotako tuosta pitäisi? On niin tylsää kotona yhdessä. Tuntuu kurjalta ja vähän hävettävältäkin tällainen ongelma.
Eihän tuollaisen nais hirviön kanssa voi mitenkään olla.
Sinähän koitat pitää miestä tohvelin alla.
Minä olisin jo kauan sitten lähtenyt,ethän anna miehellesi suun vuoroa.
En olis kuunnellut typeriä juttujasi.