Olen kaunis mutta vittumainen luonne

Mikävaivaaihmisiä

Juu, tällä on hyvä aloittaa tarina. Yhteinen taival on kestänyt yli 25 v. Vasta- myötämäkeä on ollut, lapsiakin on, suurin osa aikuisia. Tilanteet kulminoituu kumpaankin mutta pääpiru olen siis minä. Olen ollut uskoton ns tunteidentasolla, joka tuli puolisoni tietoon kun sai tietää minun viesteistä kolmannelle osapuolelle. No mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tästä ei päästä yli (ts.puoliso ei pääse yli) eikä tietenkään luottamusta ole yhtään jäljellä. Olen nyt riitojen siivittämänä muuttanut pois yhteisestä kodista ja avioerokin jo toista vaihetta vaille valmis. MUTTA miten se kuitenkin tuntuu niin pahalta ja väärältä? Ollaan koitettu kyllä keskustella asioista, mutta aina palataan samaan riitaan takaisin. Puoliso kävi terapian omien ongelmien vuoksi läpi jo aiemmin mutta ei siitä mitään apua meille tullut. Olisi tietysti pitänyt käydä vielä yhdessäkin, mutta se jäi tekemättä. Olen ihan hukassa. Puoliso uhkaili että nyt kun asun erillään, niin jos otan laastarin tähän väliin niin ei ota takaisin. (No eipä ole ilmestynyt ketään ovelle tarjoamaan.) Kuitenkin nyt itsellään on joku henkilö, jonka kanssa jo s-postit vaihtuu treffipalstan kautta. No kosto varmaan elää tässä tapauksessa ja eipä tuo kovin kivalta tunnu. Aika tyhmää touhua ja tietysti olette sitä mieltä, että niin makaa kun petaa, mutta tulipaha purkauduttua.

12

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eroavaotus

      Voisitkohan vielä jutella puolisollesi ja kävisitte vielä yhdessä terapiassa, jos ei muuten niin saattamassa loppuun pitkä liittonne?

      Kuulostaa muuten tutulta sillä erotuksella ettei meillä syy ole pettäminen vaan minä ja kamala luonteeni. Mies on täysin kyllästynyt ja aika todennäköisesti löytänyt jo oman laastarinsa. Viime kuukaudet ovat olleet yhtä riitaa, eikä mies saanut sanottua erosta ennenkuin pakotin puhumaan, ettei näin voi vaan jatkua. Silti vaikka itse eron otinkin ensimmäisenä esille olen ihan romuna, shokissa ja mietin vain miten tästä eteenpäin. Kaikki muu meni parisuhteen edelle, arkea vaan ja erityishetkiä ei enää ollut.

      Ehkä jos saisi kummankin mieleen ne suhteen alkuajat, muistella millainen se ihminen oli johon rakastui korviaan myöten ja onko häntä enää olemassa... en tiedä, olin varmaan täysin väärä ihminen vastaamaan tähän ja varmaan vastasin unenpöpperössä puutaheinää...

      Tsempit kaikille eroaville ja eronneille

    • hdhhhhh

      Älä hyvä ihminen nyt sotke asioita enempää viestittelemällä jollekin uudelle tässä tilanteessa vielä vaan lopeta se heti alkuun kaikkien osapuolien vuoksi! Ei pidä omien hetkellisten viehätysten viedä mukana vaan ajatella myös järkevästi.

      Olen samalla linjalla että hakeutukaa esim. terapiaan. Keskustele kuitenkin ensin puolisosi kanssa ja tuo aidosti esille syvät pahoittelusi omista tekemisistäsi ja toiminnoistasi ja kerro huonosta olostasi sekä toiveesi. Anteeksi anto ja saaminen on aina mahdollista jos aidosti osoittaa toiselle tehneensä väärin. Luulen että puolisosi on vielä halukas keskustelemaan ja yrittämään kun on ilmoittanut ettei halua sinulle mitään uutta sudetta laastari tms. muodossa.

    • personalTr

      Tyhmää touhua tosiaan. Etenkin puolisoltasi. Hänellä ei näköjään ole itsetunto ihan eikä edes melkein kohdallaan. Keskinkertaisella itsetunnolla, ja normaaleilla tunnetaidoilla varustettu ihminen ei hae eroa pelkästään puolison viestittelystä toisen henkilön kanssa. Epäilenkin, että teidän liitossa on alunalkaenkin ollut jotain vinossa pahemman kerran. En tiedä viestiesi laadusta tuon kolmannen henkilön kanssa. Sen voin kuitenkin kertoa, että minulla on miespuolisia ystäviä; ollut koko elämäni ajan. En olisi aloittanut minkäänlaista parisuhdetta, jos se ei kumppanilleni olisi sopinut. Lähes koko aikuisikäni olen ollut parisuhteessa.

      "Puoliso uhkaili että nyt kun asun erillään, niin jos otan laastarin tähän väliin niin ei ota takaisin"

      Itse laittaisin välit poikki exään tuossa tapauksessa kokonaan.

      • liittoontaputeltu

        Itsehän ap läksi leikkimään vieraan kanssa ja tunteitakin oli mukana. Jos se toisen mielestä on uskottomuutta ja sitä ei voi antaa anteeksi niin liitto on taputeltu. Kyllä siinä kenen vaan itsetunto romahtaa kun pelailee omia pelejään selän takana. Hyvin ymmärrän aloittajan puolisoa tuossa asiassa.
        Tuskin tuo selän takana viesteily on ainoa syy eroon. Ne on jossain syvemmällä ja purkautuivat tuossa muodossa että ap ihastui toiseen. Jos puoliso ei lähde terapiaan, menköön ap yksin. Ymmärtää ehkä sen jälkeen oman osuutensa liiton hyvissä ja huonoissa puolissa.


      • Mahdoton.mies

        Eipä se itsetunto taida olla kummallakaan ihan parhaimmillaan silloin kun erokriisi on päällänsä ja kaikki valuu hiekkaan. Usein näissä palstan kirjoituksissa viitataan puolison treffipalstoilla hengailuun: "Kuitenkin nyt itsellään on joku henkilö, jonka kanssa jo s-postit vaihtuu treffipalstan kautta". Sitä vaan ihmettelen, että mistä sen puolison treffipalstalla olemisen ja sen kautta viestittelyn tietää? En ole koskaan liittynyt mihinkään treffailusivustoon, mtta käsittääkseni ei ulkopuolinen eli sivustoon liittymätön henkilö pääse katselemaan sivuston sisäistä toimintaa. Tästä voisi kai päätellä (tietämättä sen tarkemmin aloittajan tilanteesta) että siellä nyt on palstalla eksät ja nyksät ja aloittajakin joukon jatkona. Ja kaikki kyttää toinen toistaan samalla kun kostetaan toinen toisilleen. Joo, saattaa liitossa tuosa vaiheessa olla jotain vinossa pahemman kerran. Mutta kaikkea hyvää kaikille.


    • helpotussentään

      Aloittajan kirjoituksesta ei nyt paljolti irti saa tietoja, mutta mielestäni tunteilleen ihminen ei mitään voi eli jos jotakuta toista alkaa rakastamaan niin sitten alkaa. Kertoo joko siitä, että oma suhde on toimimaton tai sitten kyseessä on suurempi rakkaus. Pelkästä ihastumisesta ja rakastumisesta en ketään näe vittumaisena. Ja vielä, jos olet puolisollesi asiasta kertonut rehellisesti niin enpä näe sitäkään vittumaisena. Jos olisit lähtenyt pettämään niin se olisi ollut ehkä vittumaista ja vielä salannut sen. Jos puolisosi asiaan reagoi noin niin minusta kannattaisi jättää puoliso. Elämässä voi muutenkin tulla hankalia asioita eteen ja jos tuosta ei pääse eteenpäin niin miksi tuhlata aikaa.
      Mutta muutoin keskustelisin asiasta ihastuksen kanssa, onko kenties molemminpuolista. Olisin rehellinen itselleni ja puolisolle ja kaikista näistä tekijöistä miettisin mitä kannattaa tehdä. Varmaa on, että suinpäin ei ihastuksen perään kannata lähteä, vaikka moni kyllä tuntee itsensä ja tietää onko helposti ihastuvaa tyyppiä ja sarjaihastuja vai vain harvoin ihastuva.
      Lisäksi en usko, että muukuin röllipeikko kutsuisi itseään vittumaiseksi.

    • Oppeliini1

      Jos todellakaan teillä ei näytä enää olevan yhteistä tulevaisuutta, miksi sitten roikkumaan ja elättelemän olemattomia.

      Laske puolisosi menemään. Jatka omaa elämääsi yksin. Onhan teillä kuitenkin jo isot lapset, voit tukea heitä omalla tavallasi ilman puolisoasi. Eivät lapsenne tyhjään katoa, he tulevat yhä olemaan osa elämääsi. Aikuiset lapsenne todennäköisesti ovat jo omillaan, nuorin(...mat) tarvise(.vat) kenties taloudellista tukeasi. Joten hyvin voit elää ilman jatkuvasti riitaisaa tunnetta puolisosi repimänä.

      Ehkä otat tuosta opiksesi; tunnistat sitoutumisen säännöt. Ellei niitä kykene noudattamaan, parasta olla sitoutumatta.

    • niitti333

      Ehkä puolisosi on syyllistänyt sinua koko liiton ajan milloin mistäkin? Nyt ainakin syyllistää. Viestittelyyn ei avioliitto kaadu. Hän vain tekee sinusta syntipukkia. Ja uhkailu ja kiristys on halpamaista!
      Hän kieltää sinulta laastarin mutta on hankkimassa itse sellaista, ehkä on jo hankkinut.
      Älä vain syyllisty, älä nöyristele kuin koira, älä konttaa hänen jalkojen juureen.

    • halpotussentään

      Piti vielä aloittajalle jatkaa, että jos olette asiaa yrittäneet sopia ym. ja toinen vain uhkailee ja käyttäytyy lapsellisesti niin ei kannata jatkaa. Tässä pätee hieman sama asia kuin pettämisessäkin. Itse esimerkiksi voisin ehkä helpostikin sanoa, että varmaan kerran pettämisen voi antaa anteeksi ja näin (mahdollisesti) vaikka jatkaa vahvempana yhteistä elämää. Valitettavasti ihmisluonne on sellainen, että kun kokee vääryyttä niin sitä ei niin vaan helposti annakaan anteeksi tai kuvittelee antaneensa. Eli, jos asiasta ei pääse yli sopimalla ja toinen vakuuttamalla jatkossa toimivansa oikein ja vaikka toinen kuinka toimisi oikein niin jos toisen luottamus on jo niin pahasti särkynyt, että mieli on myrkyttynyt ja vanhoja asioita kaivellaan niin sanoisin, että ei kannattaisi jatkaa sillä luottamus on mennyt. Itse olen ollut niin typerä, että kerta kerran jälkeen olen uskonut toisen muuttuvan valehtelusta hänen vakuuttelujensa jälkeen ja jokainen kerta on syönyt vähä vähältä luottamusta ja voinen sanoa, että kun luottamus on mennyt niin eipä siinä paljoa enää ole jäljellä.
      Sitten on näitä turhaankin epäilijöitä. Itse eräässä aiemmassa suhteessani kaveerasin joidenkin miespuolisten kanssa ja kun suhteemme ei muutenkaan ihan toiminut niin tunsin itseäni jopa syytetyksi. Varmaan jotkut ystävänsä ja tiedän myös joitakin sukulaisia, jotka silloisen kaveruksen kanssa meitä kaupungissa, päiväsaikaan juttelemassa näki hieman maalasivat kuvaan lisää. Eli montaa on puolta ja toisaalta kyllähän kaveruuksistakin monesti suhteita syntyy, ehkä jopa parempia kuin jostain baaripanoista.

    • beenthere__

      Lapsellista kitinää ja uhkailua puolisoltasi. Olette jo eronneet, niin on hyvä. Lopeta viestittely exän kanssa, ja ala elää.

    • tonkiovanni

      Yksi asia kiinnostaa, kuinka tekstittely kolmannen osapuolen kanssa alkoi? Kirjoititko itse ensimmäisen viestin, vai lähtikö viestittely jollain tavalla sen toisen aloitteesta? Oli kuinka vaan, nyt varo ottamasta yhteyksiä tai vastaamasta vaikka itse Brad Pitt haluaisi tutustua. Mies kantaa vastuun itsestään ja tekemisistään, mutta sua ei pääse kukaan kevytkenkäiseksi moittimaan. Odota rauhassa, paljon muuta et voi tehdä. Jos miehesi haluaa erota, hän tekee sen joka tapauksessa, mutta älä anna tehdä itsestäsi siihen enempää syntipukkia.

      • silmätaukikandeepitää

        Aloittajahan on kumppaninsa kanssa jo jättänyt eropaperit, joten ainakin minun mielestäni vapaa tekemään mitä tahtoo ja kenen kanssa tahtoo. Jos entinen puoliso on ollut mustasukkainen tms. niin kevytkenkäiseksi voi ilman syytäkin parjata. Jos itse tietää ettei ketään ole pettänyt se lienee tärkeintä, sillä itsensä kanssa joutuu elämään. Jos joku niin kusipäinen on, että haluaa toista loukata niin eiköhän sellainen keinon löydä ihan mistä vaan. Ja se nyt vaan sattuu olemaan niin, että sitä ei koskaan tiedä kun rakkaus kohdalle osuu. Jotkut nyt on niin helposti ihastuvia ja suosittuja, että heille noita sopivia ehdokkaita löytyy joka kulman takaa. ihan kaikilla asia ei ole noin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe