Pakkien antaminen

Itistimetomakeherpay

Naiset tunnetusti tykkäävät antaa pakkeja miehille, joilla ei ole milliä tilillä. Toisaalta olisihan itsestänikin ihanaa nähdä aivan lähietäisyydeltä, kun toisen unelmat murskautuvat ja sydän särkyy palasiksi. Lisäksi olisin vielä itse, joka on aiheuttanut tuon kaiken kärsimyksen. Jälkeenpäin siitä olisi myös kivaa kertoa kavereille, joiden kanssa voitaisiin nauraa sille **********, joka kehtasi osoittaa aitoa kiinnostusta. Sinänsä siis ymmärrettävää.
Kuitenkin näyttäisi siltä, että naisten mieli muuttuukin tuon rahan suhteen, mikä tarkoittaa, ettei se ehkä ollutkaan oikea syy.
Mutta sitten itse kysymykseen: Mitä muuta te naiset tunnette tuon aikaisemman lisäksi, kun annatte miehille pakkeja? Tunnetteko esimerkiksi jonkinlaista voitonriemua?

2

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8plus3

      Pakkien antajahan on aina voittaja ja saaja häviäjä. Siksi on tärkeä naisien ekaks antaa pakit että kokee olevansa voittaja. Onhan täällä montakin keskustelua nähty jossa naiset sanoo että eivät tee aloitteita kun pelkäävät saavansa pakit. Eli edes sille kiinnostavallekaan ei voi tehdä tuon takia aloitetta. No toisaalta onhan tuo ymmärrettävää kun naisille on aina tulossa ottajia ovista ja ikkunoista niin on varaa valita.

      • Itistimetomakeherpay

        Joskus tulevaisuudessa onneksi robotit korjaavat ongelman. Sitten on vihdoinkin luotettava kumppani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe