Isätrauma johtaa siihen, ettei mies usko itseensä elämässä, tai jos hän on taipuvainen aggressioon, hän ylikompensoi emotionaalista tyhjyyttään liian aggressiivisella käytöksellä.
Äiti voi rohkaista ja tukea poikaansa, mutta hän ei voi korvata isää. Isän rooli on olla miehen vahvistaja tunnetasolla. Isä, joka on ylpeä poikansa aikaansaannoksista, tukee poikaa miehisyyttä vaativissa asioissa, eli opastaa poikaansa elämään miehenä, on korvaamaton mieheksi kasvamisessa.
Mies, jonka isä on ollut poissaoleva, kasvaa elämän haasteiden edessä joko liian pelokkaaksi, tai liian aggressiiviseksi, mikä sekin aiheuttaa ongelmia yhtä lailla kuin liiallinen passiivisuus.
Suomessa on valtavasti isätraumasta kärsiviä miehiä, ja syy siihen on viime sodat. Sodassa Neuvostoliittoa vastaan herkässä iässä olevat nuoret sotilaat vammautuivat henkisesti ja palasivat rintamalta tunnekylminä ja muuten hermoraunioina. He kohtelivat poikiaan kylmästi ja liian ankarasti, mikä johti 1960-luvun opiskelijaradikalismiin, jossa kapinalliset nuoret kostivat isiensä kylmyyden hylkäämällä vanhempiensa konservatiiviset arvot ja vasemmistolaistamalla Suomen. Valitettavasti uudet vasemmistolaiset sukupolvet eivät olleet kuin hieman terveempiä kuin sodassa kärsinyt miesten sukupolvi. Isiensä vammauttamat pojat piiskasivat omat poikansa 80-luvun juppisukupolven menestymisen pakkoon. Et ole mikään mies, jos et menesty. Suomalaisen miehen takakireä henkinen pakkopaita, joka näkyy myös suhteessa naisiin. Nainen on sukupolvien vammautumista kantavalle suomalaiselle miehelle vuoren korkuinen haaste, jolle pitää koko ajan todistaa omaa erinomaisuuttaan.
Ruotsista puuttuu lähestulkoon kokonaan miesten jäykkyys ja kylmyys toisiaan kohtaan, vaikka tarvittaessa ruotsalaisen miehen itsetunto on yhtä lailla menestymistä tukeva kuin meidän suomalaisten macho-öyhötys. Syynä on se, että ruotsalaiset säästyvät sodalta.
Vieläkin suomalaiset nuoret miehet kantavat sodista periytyvää henkistä kipsiä. Tervettä itseluottamusta ei ole riittävästi. Kylmä isä siirtää kylmyyden pojalleen, ja tämä omalle pojalleen. Niin kuin sanoin, mieheksi kasvamisessa nainen ei voi korvata läsnäolevaa isää. Miehen terve itseluottamus opitaan isältä.
Suunta on parempaan päin, mutta edelleen Suomessa kärsitään tästä henkisestä perinnöstä. Täytyy muistaa että jokainen mies on kulttuurinsa tuote. Ei kannata ruveta aurinkoiseksi kasvissyöjä munkiksi vain siksi että kärsii isänsä käytöksen vuoksi. Ei vaan kannatta. Jotain voi silti yrittää tehdä paremmin, vaikka olisi miten kurja isäukko. Oma isäni oli lämmin ja hyvä miehen malli, mikä on ollut valtava voimavara elämässäni.
Miehen mallin puute
9
164
Vastaukset
- tuetarvitsevaa
Isätraumaa(vai äiti)on miehillä jotka sinkkuinakin ollessaan eivät voi olla lojaaleja sinkkunaiselle.Periaatteessa olisin itse yksinäisen puolella,koska hänellä ei ole sitä ukkotukea jo kotoa.Sinkkumies voi kohdella sinkkunaista kuin vierasta sikaa?Vaikka ei olekaan mitään deittailuista kyse.
- Teoriamies
Jos mies heittäytyy siaksi, niin taustalla on alemmuuskompleksia, jonka mies on perinyt omalta isältään.
- Nainen_28v
Eri-iässähän vaihtelee se, kumpi vanhempi on tärkeämpi, omaa vai vastakkaista sukupuolta oleva.
Eikä siis voida sanoa, että vain miehen malli olisi pojalle tärkeä tai naisen malli tytölle.- Teoriamies
Puuttuvaa isää ei kuitenkaan voi korvata. Jos isää ei ole, niin mies kantaa haavaa sisällään useimmiten lopun elämäänsä.
- Nainen_28v
Teoriamies kirjoitti:
Puuttuvaa isää ei kuitenkaan voi korvata. Jos isää ei ole, niin mies kantaa haavaa sisällään useimmiten lopun elämäänsä.
Puhutko nyt biologisesta isästä vai miehen mallista?
Olen miettinyt monet kerrat että millä voisi parhaiten kompensoida omalle lapselle hänen isänsä / minun puutteitani. Jos minä en pysty kompensoimaan naisena isän puutteita niin riittääkö muu miehen malli tilkitsemään sen aukon? - Teoriamies
Nainen_28v kirjoitti:
Puhutko nyt biologisesta isästä vai miehen mallista?
Olen miettinyt monet kerrat että millä voisi parhaiten kompensoida omalle lapselle hänen isänsä / minun puutteitani. Jos minä en pysty kompensoimaan naisena isän puutteita niin riittääkö muu miehen malli tilkitsemään sen aukon?Biologinen isä on siihen tietenkin paras, mutta myös muu poikaasi vähintään 10 vuotta vanhempi kypsä aikuinen mies kelpaa siihen.
- muuten.homppeli
Nainen_28v kirjoitti:
Puhutko nyt biologisesta isästä vai miehen mallista?
Olen miettinyt monet kerrat että millä voisi parhaiten kompensoida omalle lapselle hänen isänsä / minun puutteitani. Jos minä en pysty kompensoimaan naisena isän puutteita niin riittääkö muu miehen malli tilkitsemään sen aukon?oma isä on oma isä sitä miehen mallia ei voi muut antaa vain oikeat isä ja iso isät voi sen antaa ja vain he pystyy antamaan oikeita neuvoja miehellä on vain muuta mies jota se kunnioittaa omaa isää isoisät ja veljet ja oma/omat pojat jos on lapsia
- Nainen_28v
Teoriamies kirjoitti:
Biologinen isä on siihen tietenkin paras, mutta myös muu poikaasi vähintään 10 vuotta vanhempi kypsä aikuinen mies kelpaa siihen.
Kyllä mä vähän vanhempia miehen malleja olen haalinut muista sukulaisista kuin vain 10-vuoden ikäerolla ^^
- Teoriamies
Nainen_28v kirjoitti:
Kyllä mä vähän vanhempia miehen malleja olen haalinut muista sukulaisista kuin vain 10-vuoden ikäerolla ^^
No sanotaan että vähintään pitäisi olla se 10 v. ikäeroa, mutta varmaan on yksilökohtaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418