Minkä verran odottaisitte parilta empatiaa / tukea / myötätuntemista? Jos alkavassa suhteessa ilmenisi, että toinen ei ilmaise empatiaa tai tukea ainakaan sanallisesti, miten selvittäisit tunteeko hän edes niitä, jos tunteiden ilmaiseminen sanallisesti ei ole vahva puoli? Tyytyisitkö siihen, jos pari ei näytä tukeaan vaikka on suhteesta kiinnostunut kanssasi? Kuulutko niihin, joiden pitää näyttää itsestään paras puoli jolla kiinostuttaa toinen, vai niihin, jotka näyttävät huonotkin hetkensä ja luottavat siihen, että niitäkin voi olla ja sinua ymmärretään ja tuetaan?
Esimerkkejä asiasta.
Miten etenisit tilanteessa, jossa sinusta ollaan "kiinnostuneita", mutta ehkä huomaat, että tunteesi tai ajatuksesi eivät herätä toisessa juuri mitään ja epäilisit toisen näkevän itsestäsi vain ulkoisen kuoren? Tai toinen ei jostain syystä puhu tunteista, vaikka niitä mahdollisesti olisikin. Kiinnostus välittyisi esim. ulkoisen kiinnostuksen kautta?
Kuinka selvittää asiaa ilman, että syyllistäisi toista tunteettomuudesta tai empatiakyvyyttömyydestä? Jos nämä eivät näy.
Esimerkkejä asiasta.
Miten etenisit tilanteessa, jossa sinusta ollaan "kiinnostuneita", mutta ehkä huomaat, että tunteesi tai ajatuksesi eivät herätä toisessa juuri mitään ja epäilisit toisen näkevän itsestäsi vain ulkoisen kuoren? Tai toinen ei jostain syystä puhu tunteista, vaikka niitä mahdollisesti olisikin. Kiinnostus välittyisi esim. ulkoisen kiinnostuksen kautta?
Kuinka selvittää asiaa ilman, että syyllistäisi toista tunteettomuudesta tai empatiakyvyyttömyydestä? Jos nämä eivät näy.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samoja asioita olen pähkinyt. En ole suhteessa, eikä ole mitään muutakaan meneillä, mutta joskus törmäsin samaan asiaan. Sellaisen huomion tein, ettei se mahdollinen vastapuolen empatia ollut pyyteetöntä. Oikeasti empaattinen ihinen ei välttämättä hae vastavuoroisuutta sille, että kykenee ymmärtämään toisen tunteita. Mutta ikäväähän se on, jos niitä ei huomioida millään tavalla.
Olin siis suhteessa, missä nainen ei osannut, halunnut, tajunnut osoittaa minua kohtaan minkäänlaista empatiaa, eikä oikein reagoinut mitenkään, jos myötäelin mukana. Jos yritin jostakin asiasta olla erimieltä tai edes vähän kyseenalaistin, sai pienikin asia suuret mittasuhteet. Lähtökohtaisesti olin siisaltavastaaja. Vähän vaikeaa ihmiselle, joka kokee olevansa henkisesti vahva, mutta tasavertainen. Luontainen empatia on hyvä ja kaunis asia, mitä ei tulisi pitää kumppanissa itsestäänselvyytenä. No eipä se meillä homma kovin pitkään kestänyt..
Niin, siis totta että empaattinen ihminen ei hae varsinaisesti vastavuoroisuutta toiselle sitä antessaan koska "elää toisen ikävän fiiliksen kautta asiaa".
Mutta, tottakaii jokainen ihminen tarvitsee oikeanlaista itsensä kuulemista eli empatiaa joskus.
Sinun tapaus kuulostaa hieman narisistilta; Ihminen joka ei kykene empatiaan eikä minkäänlaiseen syvempään konktaktiin.Pienistä kyseenlaistettavaista asioista tehdään suuria ja lopulta toisen syy.
Ja AP:lle; Ota toisen kanssa ihan kunnon keskusteluhetki.Kysy mitenkä on yleensä tunneasioita käsitellyt ja mitenkä kokee ylipäätään asioista kekustelemisen?
Reaktio kertoo paljon; jos suuttuu,hermostuu tai ei halua puhua, unohda koko tyyppi.Jos taas pystyy sanomaan edes jotain niin siitä voi koittaa avata pakettia eteenpäin.
Itse en kuitenkaan kauheasti jaksaisi toisen kanssa leikkiä "mitä tunnet nyt " leikkiä.Toimiva parisuhde on kuitenkin syvä juttu ja jotta se toimisi, pitää olla molemmilla tunnepuoli ja siitä puhuminen edes jollain tavoin kunnossa.
Ei ne sanat vaan ne teot, sanotaan kiteytyy kaikki oleellinen. Molemmat tavat tuoda esiin välittäminen olisi välttämätöntä, pitäisi pystyä edes jotain sanomaan ääneen toiselle, vaikka tekemisen kauttahan vakuuttavampi vaikutelma lopulta syntyy.
Minulla on sellainen ongelma, että olen kyllä empaattinen ja lämmin ihminen, mutta jos olen oikein tosissani mieheen ihastunut, menen jotenkin "lukkoon" enkä saa reagoitua oikein mitenkään. Saatan vain hölmönä tuijottaa, vaieta tai reagoida jotenkin vääränlaisella tavalla, tai jopa ohittaa koko tilanteen vaihtamalla puheenaihetta.. mitä milloinkin.
Tämä on aivan kamalaa varmasti sen toisen kannalta, ja tyhmintä on, että kaikkien muiden ihmisten läsnäollessa olen edelleen se välittävä ja lämmin, oma itseni. Sitten kun voin luottaa siihen, että toinen oikeasti pitää minusta ja juttu on menossa jonnekin, rentoudun vähitellen ja minusta tulee enemmän ja enemmän oma itseni.
Pelkään tälläkin hetkellä ajavani kaikkien aikojen kiinnostavimman miehen pois läheltäni, kun käyttäydyn hänen seurassaan kuin mikäkin aivokuollut. Hänelle se empaattisuus ja välittäminen vielä ovat tavallista tärkeämpiä asioita, siitä päätellen että hän puhuu niistä ominaisuuksista usein. Tämä vielä lisää minulle paineita onnistua olemaan oma itseni, ja se taas tekee haasteesta vielä tavallista pahemman. :(
Loytääkseen vastauksen noihin kysymyksiisi on olemassa asia nimeltään "seurusteluaika". Tuo on aikaa jota ei mitata tunneissa, päivissä, viikoissa eikä kuukausissa. Tuona aikana (Fiksummat) oppivat tuntemaan toisen - oppivat näkemään onko toinen täysin tunteeton, onko hänellä vain kyky esittää sanojen helinää aikomattakaan toteuttaa sanomisiaan, omistaako empatiaa tai sympatiaa, onko täysin kuollut henkiseltä puoleltaan, omistaako minkään valtakunnan moraalia tyon, käyttäytymisen, vakauksien yms suhteen jne jne jne
Jos sinä, kuten kaikki muutkin , näkisitte vaivaa oppia tuntemaan toinen ja oppia huomaamaan vastaako hän asettamiasi ehtoja (ei huumeita ei ylenmääräistä viinaa, valehtelua jne) ja vastaatko sinä hänen ehtojaan, säästyisitte hyvin paljolta sydänsurulta!
Tämä EI ole rakettitiedettä, vain yksinkertaisesti kaikille suotua järjen käyttoä!