30 vuotta aviomies on painostanut avioliittoon, painostanut siinä myös säännölliseen seksiin. Eikä ole suostunut avioeroon. Jokainen tietää, miten vaikeaa on avioero, silloin kun toinen osapuoli haraa kaikella mahdollisella tavalla sitä vastaan.
Syy miksi tämän liiton pitäisi päättyä on se, että nyt avioliitosssa on elänyt 30 vuotta, kaksi ihan erityyppistä ihmistä. Joilla ei ole muuta yhteistä, kuin lapset.
Mies on lähes häiriintyneen levoton, eikä ole edes lasten ollessa pieniä, pystynyt koskaan rauhoittumaan ja olemaan kotona ja perheensä kanssa. Häntä ajaa takaa jokin levottomuus. Öitäänkään hän ei ole koskaan pystynyt nukkumaan kokonaisina, vaan ravaa yötkin asunnossa sängystä toiseen. Mitään miehille kuuluvia kotitöitä hän ei pysty tekemään, koska hänen keskittymisensä ei riitä siihen. Kyseessä on jonkinlainen ahdh persoona. Hän haluaa vain mennä ja viihdyttää itseään. Matkustella ja hoitaa kuntoaan ja kyläillä muiden kodeissa ja käydä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Kaikki muut miehille kuuluvat asiat on olleet aina tekemättä ja rempallaan.
Elämämme on ollut hyvin repaleista ja rauhatonta. Koska, jos hän ei saa elää näin, hän on agressiivinen ja ilkeä.
Itse olen paljon kotona viihtyvä, ns."koti-ihminen" rauhallinen luonne.
Siksi olen kokenut olevani tässä liitossa aina yksin. Mies ei ole koskaan viihtynyt kotona. Myöskin perheen yhteisillä ja kahdenkeskisillä reissuilla ja matkoilla, mies on eritytynyt aina omille teilleen. Minun puolestani hän saa olla tälläinen, omanlaisensa. Mutta mielestäni, hänen elämäntyylinsä ei sovi avioliittoon, eikä parisuhteeseen.
Mielestäni toisen pitäisi huomioida avioliitossa toisenkin tarpeet ja tunteet.
Mutta tähän hän ei pysty. Hän haluaa tälläisen elämän jatkuvan, siitä
huolimatta, että minä kärsin tästä ja olen päiväpäivältä ahdistuneempi.
Koen olleeni aina ja koen olevani edelleen tässä liitossa todella yksinäinen.
Muiden mielestä, mieheni on narsistinen egoisti, joka haluaa nauttia helposta avioelämästään loppuun asti, jonka on muokannut itselleen sopivaksi ja mieleiseksi, huomioimatta muita avioliittoon ja perheeseen kuuluvia.
Mitä minun pitäisi tehdä tälläisen miehen ja tilanteen kanssa?
Auttakaa!
Syy miksi tämän liiton pitäisi päättyä on se, että nyt avioliitosssa on elänyt 30 vuotta, kaksi ihan erityyppistä ihmistä. Joilla ei ole muuta yhteistä, kuin lapset.
Mies on lähes häiriintyneen levoton, eikä ole edes lasten ollessa pieniä, pystynyt koskaan rauhoittumaan ja olemaan kotona ja perheensä kanssa. Häntä ajaa takaa jokin levottomuus. Öitäänkään hän ei ole koskaan pystynyt nukkumaan kokonaisina, vaan ravaa yötkin asunnossa sängystä toiseen. Mitään miehille kuuluvia kotitöitä hän ei pysty tekemään, koska hänen keskittymisensä ei riitä siihen. Kyseessä on jonkinlainen ahdh persoona. Hän haluaa vain mennä ja viihdyttää itseään. Matkustella ja hoitaa kuntoaan ja kyläillä muiden kodeissa ja käydä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Kaikki muut miehille kuuluvat asiat on olleet aina tekemättä ja rempallaan.
Elämämme on ollut hyvin repaleista ja rauhatonta. Koska, jos hän ei saa elää näin, hän on agressiivinen ja ilkeä.
Itse olen paljon kotona viihtyvä, ns."koti-ihminen" rauhallinen luonne.
Siksi olen kokenut olevani tässä liitossa aina yksin. Mies ei ole koskaan viihtynyt kotona. Myöskin perheen yhteisillä ja kahdenkeskisillä reissuilla ja matkoilla, mies on eritytynyt aina omille teilleen. Minun puolestani hän saa olla tälläinen, omanlaisensa. Mutta mielestäni, hänen elämäntyylinsä ei sovi avioliittoon, eikä parisuhteeseen.
Mielestäni toisen pitäisi huomioida avioliitossa toisenkin tarpeet ja tunteet.
Mutta tähän hän ei pysty. Hän haluaa tälläisen elämän jatkuvan, siitä
huolimatta, että minä kärsin tästä ja olen päiväpäivältä ahdistuneempi.
Koen olleeni aina ja koen olevani edelleen tässä liitossa todella yksinäinen.
Muiden mielestä, mieheni on narsistinen egoisti, joka haluaa nauttia helposta avioelämästään loppuun asti, jonka on muokannut itselleen sopivaksi ja mieleiseksi, huomioimatta muita avioliittoon ja perheeseen kuuluvia.
Mitä minun pitäisi tehdä tälläisen miehen ja tilanteen kanssa?
Auttakaa!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuota....olet siis ollut naimisissa 30 vuotta ja tilanne on ollut aina kuvatun lainen? En oikein ymmärrä pointtiasi (tässä vaiheessa) meinaatko siis muuttaa itseäsi vai mitä? Vai jatkaa samalla tavalla?
Avioeron saa, jos haluaa. Ja onnellinenkin voi olla, jos uskaltaa ottaa itse vastuun siitä.
Mitä vielä kyselet? Ei tietenkään liitonne tule onnistumaan enää. Ei mitenkään päin. Ihmettä on turha odottaa.
Hae eroa. Tuossa tapauksessa kannattaa ehdottomasti kääntyä lakimiehen puoleen.
Sanot viisaasti että hän saa olla omanlaisensa mutta ettei hänen käytöksensä sovi avioliittoon.
Juuri näin on. Hän ei varmaankaan kykene muuttamaan käytöstään, eikä tuollainen levottomuus ole hänelle itselleenkään helppoa.
Hän saa olla sellainen kun on, mutta SINULLA on lupa reagoida hänen käytökseensä haluamallasi tavalla. Jos siis ahdistut aina vain enemmän, reagoi, tee jotakin. Varmaan tiedätkin, ettei HÄN tee mitään, ei reagoi.
Kaikenlaisia idiootteja tekin siedättte - jopa 30 vuotta!!!!
Haloo! En muuta sano.
Kiitän aloittajana vastauksistanne.
Mikään ero ei ole helppo tuosta vaan, eikä etenkään 30 vuoden jälkeen ja jos toinen osapuoli on sitä rajusti vastaan. Jos tämä hakee tukea myös muilta puhumalla heille vain omaa näkemystään. Valittaen, että vaimo uhkailee avioerolla raukkamaisesti, koska haluaa sitoa ja kahlita sosiaalisen ja menevän ihmisen paikoilleen. Vaikka kyse on vain, hieman tuon menemishalun hillitsemisestä ja rajoittamisesta, eikä suinkaan mistään kahlitsemisesta.
Yksikään ihminen ei ole sanonut hänelle vielä, ettei hänen tyylinsä sovi parisuhteeseen. Eroamaan häntä on tosin kehoitettu, mutta vaimoa syyllistäen, kahlitsijaksi ja jarruksi moittien. Näin siis muut näkevät tilanteemme.
Nyt minun pitäisi vaan löytää voimia ja ratkaisu, tälläiseen ongelmalliseen ja ristiriitaiseen tilanteeseen.
Suosittelen ainakin kaikille avioon aikoville itsensä tutkailua.
Jos omaa sellaisia piirteitä, että haluaa jatkaa menevää sinkkuelämää avioliitosta ja parisuhteesta huolimatta. Jos on kovin menevää tyyppiä ja tuleva kumppani ei ole samanlainen. Jos huomaa tälläistä sopeutumattomuutta, kannattaa pysyä ehdottomasti sinkkuna. Kaltaisiani uhreja ei tarvitta yhtään lisää.
Vaikka tiedän, sellaisia suhteita syntyvän kokoajan, joissa toinen jää aina yksin. Lähinnä siksi, ettei rakkaudenhuumassa huomata, että loppupeleissä ollaankin liian erilaisia. Meidän kotonaviihtyvien pitäisi siis myös olla
tarkkana kumppanin valinnassa. Ainakin silloin, jos ei sopeudu siihen kotonaviihtymiseensä ja yksin olemiseen myös parisuhteessa. Tälläinen elämä sinua odottaa, jos kumppanisi on menevää lajia ja tulee olemaan sellainen koko elämänsä.
Keinojahan on! Jaatte ne kodin hommat. Miksi nainen tekisi itsestään täydellisen marttyyrin, että toisella ei olisi velvollisuuksia? Vuoroviikot,kutakin hommia kullekin- esimerkiksi! Voi sopia että palvelut- esimerkiksi puusavotta, ruohikonhoito, jne ostetaan, ellei tehdä, ja aina se kaivaa kuvettaan, jonka huki on ollut tehdä. Mieskään monesti maksa noin kolkyt nelkyt euroa tunnille kodin "miestentöistä". Josko noita miestentöitä muuten on, kun nykyaikana sen minkä osaa tehdä mies, niin nainenkin.
Ja edellytät että mieskin on tietyt ajat kodin piirissä. Pakkokos siellä kenenkään on aina elää kenenkään muun sääntöjen mukaan? Voihan ne leivätkin paahtaa vaikka benny ja joon elokuvan tapaan silitysraudalla...
Ihan se on parin keskenään sovittavissa että arki luistaa, miten mikäkin hoidetaan. Ja aloittaja, tunnistan miesystäväni tuosta kuvauksesi miestyypistä. Tiedän miten vaikeaa joskus on ymmärtää ihan eri lailla ajattelevaa tyyppiä. Toisaalta tehköön juuri niinkuin hyvä tulee. Hinkatkoon jotain epäolennaista ja kerätköön joutavaa roinaa, ja minun puolesta heilukoon kavereittensa luona heidän työpaikoillaan ja ihan mitä ikinä...
Tilanteessa helpottaa taviksemmalla oma duuni/harrastukset, ja ei-sanan osaaminen. Minusta oma siippani on rikkaus tälle maailmalle eikä ongelma.
Meistä jokainen on omasta elämästään vastuussa, eikö totta. 30 vuoden pakkoavioliittoja ei ole Suomessa olemassa, koska täällä saa eron ilman toisen osapuolen suostumusta. Varmaankin mukana on sinunkin puoleltasi ollut muutakin kuin pakkoa, mutta et nyt väsyneenä ja kyllästyneenä sitä näe. Jokin teitä on vetänyt yhteen ja pitänyt noin pitkään yhdessä, joten molempien osalta olisi aihetta keskustella, miten tähän on tultu.
Siksi kehotankin sinua menemään mieluiten puolisosi kanssa terapiaan (esimerkiksi kirkon perheneuvonta tai yksityinen parisuhdeterapeutti) miettimään, voisiko teidän liittonne rooleja vielä muuttaa. Olet kärsinyt ja myöntynyt, ja se kantaa nyt satoa väsymisenä ja erohaluna. On tärkeää opetella näkemään omat tarpeet ja huolehtimaan niistä, koska muut eivät sitä pysty tekemään. Jokainen on itse vastuussa elämästään ja onnellisuudestaan, puolisoa ei voi syyttää omista valinnoista. Miehesi ei halua luopua sinusta ja avioliitosta, ehkäpä hän rakastaa sinua. Avioliitossa monenlaiset persoonat voi sovittaa yhteen, jos halua vielä on.
Ammatti-ihminen osaa teitä keskusteluttaa sillä tavalla, että pääsette puhumaan asioista uudella tavalla toisianne kuunnellen. Se on tärkeää, vaikka ero tulisikin, se helpottaa eroa. Ero on raskas, mutta jos sen haluat, niin miehesihän ei sitä voi estää. Suurimmassa osassa eroistahan toinen haluaisi jatkaa liittoa. Se on liiankin tuttu tarina, että tyytymätön puoliso on liian kiltti ja suostuu elämään toisen varjossa, kunnes mitta tulee täyteen eikä eroa enää voi välttää, vaikka puoliso yrittäisi mitä. Suosittelen kuitenkin ensin keskustelemaan tilanteesta terapiassa ennen kuin teet päätöksen.
Ulkopuolisten ajatukset avioliitostanne voit jättää omaan arvoonsa. Miehesi hakee tukea tilanteen puhumalla muille, sinäkin voit käydä läpi puhumalla muille ja käymällä terapiassa ja miettiä, onko ero oikea ratkaisu.
Kiitos. Usko tai älä. Näissäkin on kyllä jo käyty, eikä tilanne muuttunut hullua hurskaammaksi. En pettynyt pahemmin tähän parisuhdeneuvontaan, koska en edes mennyt sinne suurin odotuksin.
Ei edes nämä asiantuntijat saaneet miestäni kuuntelemaan minua, koska hän ei kuuntele heitäkään. Hän ei vaan kertakaikkiaan osaa, eikä halua elää parisuhteessa ja avioliitossa, muulla tavalla, kuin näin miten olen kuvaillut hänen elävän.
Ainoa asia mikä hänen pitäisi nyt jo nähdä ja ymmärtää, on se ettei hän sovellu parisuhteeseen, eikä avioliittoon, kaltaiseni ihmisen kanssa. Enkä minä hänenlaisensa kanssa. Se aika on nyt ohi, kun jaksoin katsella tälläistä elämää läpi sormien. Asiantuntijoista ei tunnu tässä olevan apua. He voivat tarjota vain jotain uusia näkökulmia asioihin. Jotka nekään ei välttämättä auta ratkaisemaan mitään.
Lopulliset ratkaisut, päätökset pitää tehdä aina itse, oli sitten muiden ohjeet millaiset hyvänsä. Liika sivustatuki ja jokaisen erilaiset ohjeet sekoittavat vaan omaa mieltä lisää. Erilaisten neuvojen paljous ei rohkaise tekemään lopulta minkäänlaisia muutoksia suuntaan, tai toiseen. Silti haluan kuulla ihmisten mielipiteitä tälläisestä tilanteesta. Mieheni väittää todellakin rakastavansa minua. Mutta eikö ole omituinen tapa rakastaa, jos ei juurikaan viihdy rakastamansa ihmisen kanssa?
Minusta parisuhde ja avioliitto ei vaan ole jatkuvaa yksinoloa. Toisen lämpö ja läheisyys ja tuki on tärkeää, jos se on puuttunut aina ja puuttuu edelleen.
Eihän tästä mitään tule. Valitettavaa vaan, ettei toinen millään tätä suostu ymmärtämään. Tiedän, että mieheni ei voi estää tätä eroa. Mutta sanoinkin sen olevan vain monella tavalla hankalaa, siksi koska hän vastustaa tätä eroa.
Jos näin on, niin silloin kaikki voitava on tehty. Eivät asiantuntijat koskaan tee ratkaisuja eivätkä edes suosittele mitään, he ovat sitä varten, että tilannetta voi tarkastella monesta näkökulmasta.
Kuulostaa siltä, että olet päätöksesi tehnyt. Mies haraa vastaan, mutta omaisuuden osittaminen ja muut asiat kyllä hoituvat, kunhan laitat eropaperit menemään. Eihän se helppoa ole, mutta ei mahdotontakaan. Ehkä sinun on vaikea nähdä itseäsi aktiivisena toimijana, jos olet vuosia mukautunut toisen tahtoon. Kun tekee sen, mitä haluaa, niin sellaisella on aina myös ikäviä seurauksia, helpompi on mukautua, mutta tästä tilanteesta et taida päästä niin että mies "auttaisi" erossa, vaan erossa aina on se aktiivisempi osapuoli se, joka haluaa erota. Toinen haraa vastaan. Miehesi ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Hyvä asia on se, ettei tarvitse ajatella lasten huoltajuusriitoja.
Käytännön asioiden järjestäminen, muutot, ositus jne. vaativat paljon voimia, joten kannattaa suunnitella ne hyvin. Jos mies ei halua ymmärtää, niin mielestäni on ajan hukkaa selittää hänelle. Olisihan hän jo ymmärtänyt terapiassa, jos se olisi mahdollista.
Aktiivinen toimija, olen kyllä joutunut olemaan aina tässä liitossa monellakintapaa. Koska mies ei ole kovin paljon osallistunut yhteisten
asioiden hoitamiseen. Avioeroon liittyvien juttujen hoitaminen on tietysti
nyt hieman uutta ja erilaista, kuten myös totuttelu erilaiseen loppuelämään.
30 vuodessa molemmat puolisot tottuu tietynlaiseen elämään, jopa huonompaakin ja sen vaihtuminen uuteen ja toisistaan erillään, tuntuu alkuun oudolta. Tähän totuttelu tulee olemaan kuitenkin vaikeampaa miehelleni,
joka ei varmasti helposti tilalleni löydä, kaikessa joustavaa kodinhoitajaa ja seksikumppania. Hän on usein sanonut, että thaimaalainen, alistuva ja miehen ehdoilla elävä nainen olisi hänelle mieluisin. Minustapa ei ollutkaan loppuun asti sellaiseksi vaimoksi. Näiden em.tarpeiden täyttäjää ilman tämä mies ei kyllä tule toimeen. Hän varmasti etsii nopeasti jonkun tilalleni. Näin tekee yleensä kaikki, tietynlaiseen elämään tottuneet eronneet ja leskimiehet.
Itse uskon pärjääväni hyvin yksiksenikin, koska olen sellaiseen jo niin tottunut.
Hiukan toisenlaisen vanhuuden olisin tietenkin toivonut, sellaisen yhteisen
ja seesteisen. Mutta sellainen nyt vaan ei onnistunut tuollaisen ihmistyypin kanssa. En aio ottaa paineita tulevasta, vaan annan mennä omalla painollaan.
Koska näihän se kuitenkin menee kaikesta huolimatta. Paljon on asioita hoidettavana ja olen varautunut siihen, että helppoa se ei tule olemaan.
Kaiken jälkeen tuntuu varmasti huojentavalta, kun huomaan selvityneeni tästä ruljanssista. Aloittamaan loppuelämäni ensimmäistä päivää.
Olen varautunut siihenkin, että vietän loppuelämänikin ilman kaipaamaani rakkautta ja läheisyyttä. Ei avioero ehkä tuo muutosta tähän. Se on sitten vaan minun kohtaloni ja sitä on turha surra ja siitä on turha katkeroitua.
Kiitän vielä vastanneita kaikista mielipiteistä ja kommenteista.
Kaikkea hyvää sinulle! Selviät kyllä, siitä olen aivan varma. Eron ottaja joutuu joidenkin mielessä syntipukin paikalle, mutta heidän puheensa saa päästää toisesta korvasta ulos hyvällä omallatunnolla. Olet omalta osaltasi toiminut niin hyvin kuin on tässä tilanteessa mahdollista, mennyt terapiaan, yrittänyt saada muutosta, enempää ei voi keneltäkään vaatia.
Kertoessasi kaikesta mitä on ollut, niin uskon että sinä tulet nauttimaan itsenäisestä elämästä. Niin käy monille, jotka eivät enää näe mitään säilyttämisen arvoista liitossa ja se on pelkkä rasite ja kiviriippa. Kun asiat on harkittu loppuun asti, niin ero on suuri helpotus.