Kävi tässä yksi päivä taas niin, että satuin olemaan kahdestaan erään tuntemattoman naisen kanssa. Emme olleet tekemisissä toistemme kanssa, mutta sattumalta samassa paikassa. En sitten millään keksinyt mitään sanottavaa, joten lähdin lopulta pois. Tai olisin voinut alkaa tentata parinvalintakriteerejä, mutta käsittääkseni normaalisti aloitetaan jollain typerällä small talk -höpinällä, ja kaikki sellainen tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä, ettei vain pysty.
Mistä puhuttavaa keskustelun avaukseen?
epäsosiaalinenätmi
9174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olisit kysyny vinkkejä peräaukon siistimiseen. Höylällä, vahalla vai ammattilaisen hoteissa. Ei o häpeä, että miehellä on silkinpehmeä anus.
Itse olen miettinyt että voisin kertoa miksi häneen ihastuin. Eli ei mitään small talkia.
Seuraavalla kerralla voit aloittaa keskustelun sanomalla: "tekisi mieli tentata parinvalintakriteerejäsi, mutta kai se pitäisi yrittää jotain small talkia heittää"
"Kevättä pukkaa. Mietin aamulla otanko ohuemman takin, mutta pelasin sitten varman päälle, kun on ollut tuota flunssaakin. Monenko miehen käyttämä muuten olet?"
Sulla toi loppu menee: "monenko jepen käyttämä olet?"
Kiitti! Haluatkos käsilaukustani vai otatko korvapuustin ilman kynsiä?
Seuraavaksi sinä voitkin ihastella miten kaunis olen suuttuneena!
Siitä se rento small talk alkaa kuin itsestään.... hyvinhän tämä meiltä sujuu!
Hyvää yötä!
sivumennen sanoa posket punehtuneina käsiveskaa heilauttava että.silleen voisi olla ihan suloinen näky, jostain syystä tuli mieleen Scarlett O'Hara.
https://media.licdn.com/mpr/mpr/p/2/005/077/3c8/0cd90ee.jpg
Puhun sellaisista asioista joista jännämiehet puhuvat. Aika usein siitä miltä maailma minun kalloni sisältä tarkasteltuna näyttää. En toki avaa pandoran lipasta kuin hiljalleen, ennemminkin sohin ensin kepeiden letkautuksien kepeillä sitä kuinka kepeää jäätä on edessä. Jos nainen ei osoita älyllisen heräämisen merkkejä riittävän varhain olen tarkoituksella unohtanut kämppääni levyn päälle joten voi sujuvasti siirtyä sitä sammuttelemaan siinä missä tutustumistakin. Jos naisessa on jotain hohtoa ja hän tarttuu tarinoihini niin koitan toki ymmärtää että millä tasolla nyt liikutaan ja että kuinka pahasti ja syvältä minulle tällä kertaa vittuillaan; sen mukaan pystynkö vastaamaan taisteluhansikkaisiin joko näpäyttelen takaisin samalla mitalla vai vedänkö joviaalin vaihteen päälle ja osoitan assertiivista paineettomuutta.
Jos ja kun tässä vaiheessa hyvältä näyttää niin päälle jätetty hella on hoitanut tehtävänsä voin heittää sen killerin oikealla tavalla valmistellulle miellyttävälle naiselle : "Kämppäni näyttäisi olevan tulessa. Sä oot kiva. Mä muutan sun luo.".
paskanjäykistäjät...mult ei puutu mitään - sillä Jumala viihtyy kanssani