Pariskunnat! Kuinka te vietätte tällaiset loppiaiset ym. pyhäpäivät? Minä ite alan olla melko tympääntynyt. Minä taidan ruveta tekemään töitä pyhäisinkin niin ei tartte yksistään nyhjöttää. Meillä meni tämä päivä siihen, että lypsyn ja aamupuuron jälkeen menin reiluks tunniks pitkäkseni, isäntä jäi syömään. Kun heräsin, se luki kirjaa sohvalla ja torkuskeli.
Minä lähdin siitä internettiin surffailemaan, kun toisella kului kerran aika noin rattoisasti. Ja sen jälkeen ruoanlaittohommiin. Voi että kun tympäs. Koko päivänä se ei vihjannukkaan mitään mistään yhdessäolosta.Vaan tulipa siihen eloa, kun ajoin sen ylös sohvalta ja siskonsa ja sen tyttö kävivät piipahtamassa. Enkä mä kyllä itekään suoraansanoen itteäni enää tyrkytä sille, kun se tuntuu olevan niin turhaa, niin turhaa.
Edes töihin se ei mua taho mukaan,isänsä kanssa tekevät mitä tekevät. Lypsylle sentään kelpaan, mutta en mä siellä äskenkään ollu, kun ei jaksa sitä mökötystä. Mökötys alkoi siitä, kun sanoin melko vaativaan sävyyn että voitais ruveta käymään jossain kylässäkin joskus, ettei aina tarvis kotinurkilla maleksia. Vaan ei häntä kuulemma haittaa vaikka ei missään käytäis koskaan eikä kukaan kävis meillä.Ja eilen se oli sitä mieltä että tänään voitais lähteä vaikka sukuloimaan, kun sitä ehotin.Pitää vissiin mennä taas yksin jos johonki meinaa.
Herää kysymys, jos kerran yksin on niin hyvä olla, niin miks se sitten emäntää haki yleensäkään.Töihin varmaan.
Sekin tympii kun joka asia mihin pitäis vähän paneutua ei saa minkäänlaista vastakaikua. Tämmöset asiat on sisustukseen ja talon remontointiin liittyvät, yleensäkin kaikki missä vois joutua vähän käyttämään käsiään, vasaraa tai jotain. Miten se voi olla noin hankalaa tehdä jotain miehisiä askareita. Kuten lampun vaihto taikka repsottavan lukon vaihto. Kaikki tällaset pikku remontit tuntuu olevan aivan mahdoton tehtävä. Tuntuu muutenkin vähän semmoselle, että jos mä jotain ehotan, niin se ei millään passaa. Aivan niinkuin hän ite päättäis omasta ajastaan. Kyllähän se niin onkin, vaan kun on joitakin pikku hommia, jotka tuppaa jäädä roikkumaan turhan pitkäks aikaa.Aina saa komentaa. Se niin kovasti haluais tehä vaan sitä mikä millonkin huvittaa eikä sitä mikä olis aiheellista.
Musta on alkanu tuntumaan ettei se välitä musta enää ollenkaan. Kun se tietää mitä minä siltä toivosin, mutta sillä ei oo mitään aikomustakaan edes yrittää täyttää mun toiveita. Joskus tuntuu että sille on vanhemmat ja sisarukset tärkeämpiä kuin minä.
Toivosin että käytäis jossakin, edes ajelulla yhessä jollonkin. Tai kylässä. Vaan se ei halua. Se uppoutuu johonkin uhkapelihommiin tietokoneella tai lukee jotain tai nukkuu. Enimmäkseen nukkuu. Sillä on myös joitakin terveydellisiä vaivoja, joita se ei hoida. Vaikka tietää kuinka huolissani oon. Se ei kampaa tukkaa, joka nytkin on kasvanu aivan ylipitkäksikin vielä. Mutta ei saa leikkuutettua. Ei aja partaa eikä pese hampaita edes kerran päivässäkään aina. Työkamppeissa kuleksii kaiket päivät,harvoin edes pyhäpäivänä oma-aloitteisesti vaihtaa parempia vaatteita. Se ei vaan huolehdi itestään.
Musta todellakin tuntuu, ettei se enää välitä minusta, kun arki on astunu meidänkin elämään. Se saattaa luvata jotain vaan ei pidä lupaustaan. Siispä en enää oo siltä pitkään aikaan juuri mitään pyytänytkään.
Mä oon masentunut tästä kohtelusta. En tunne olevani juuri minkään arvoinen, luulin olevani arvokas ja tärkeä ihminen hänelle. Ainoa missä oon tarpeen on nuo navettahommat. Hyvä että edes johonkin kelpaan.
Nyt oli kyllä melkonen purnaus, mutta pakko oli saada johonkin vähän purnata. Vaikka en kai minä itekään oo yhtään kummempi.
Minä lähdin siitä internettiin surffailemaan, kun toisella kului kerran aika noin rattoisasti. Ja sen jälkeen ruoanlaittohommiin. Voi että kun tympäs. Koko päivänä se ei vihjannukkaan mitään mistään yhdessäolosta.Vaan tulipa siihen eloa, kun ajoin sen ylös sohvalta ja siskonsa ja sen tyttö kävivät piipahtamassa. Enkä mä kyllä itekään suoraansanoen itteäni enää tyrkytä sille, kun se tuntuu olevan niin turhaa, niin turhaa.
Edes töihin se ei mua taho mukaan,isänsä kanssa tekevät mitä tekevät. Lypsylle sentään kelpaan, mutta en mä siellä äskenkään ollu, kun ei jaksa sitä mökötystä. Mökötys alkoi siitä, kun sanoin melko vaativaan sävyyn että voitais ruveta käymään jossain kylässäkin joskus, ettei aina tarvis kotinurkilla maleksia. Vaan ei häntä kuulemma haittaa vaikka ei missään käytäis koskaan eikä kukaan kävis meillä.Ja eilen se oli sitä mieltä että tänään voitais lähteä vaikka sukuloimaan, kun sitä ehotin.Pitää vissiin mennä taas yksin jos johonki meinaa.
Herää kysymys, jos kerran yksin on niin hyvä olla, niin miks se sitten emäntää haki yleensäkään.Töihin varmaan.
Sekin tympii kun joka asia mihin pitäis vähän paneutua ei saa minkäänlaista vastakaikua. Tämmöset asiat on sisustukseen ja talon remontointiin liittyvät, yleensäkin kaikki missä vois joutua vähän käyttämään käsiään, vasaraa tai jotain. Miten se voi olla noin hankalaa tehdä jotain miehisiä askareita. Kuten lampun vaihto taikka repsottavan lukon vaihto. Kaikki tällaset pikku remontit tuntuu olevan aivan mahdoton tehtävä. Tuntuu muutenkin vähän semmoselle, että jos mä jotain ehotan, niin se ei millään passaa. Aivan niinkuin hän ite päättäis omasta ajastaan. Kyllähän se niin onkin, vaan kun on joitakin pikku hommia, jotka tuppaa jäädä roikkumaan turhan pitkäks aikaa.Aina saa komentaa. Se niin kovasti haluais tehä vaan sitä mikä millonkin huvittaa eikä sitä mikä olis aiheellista.
Musta on alkanu tuntumaan ettei se välitä musta enää ollenkaan. Kun se tietää mitä minä siltä toivosin, mutta sillä ei oo mitään aikomustakaan edes yrittää täyttää mun toiveita. Joskus tuntuu että sille on vanhemmat ja sisarukset tärkeämpiä kuin minä.
Toivosin että käytäis jossakin, edes ajelulla yhessä jollonkin. Tai kylässä. Vaan se ei halua. Se uppoutuu johonkin uhkapelihommiin tietokoneella tai lukee jotain tai nukkuu. Enimmäkseen nukkuu. Sillä on myös joitakin terveydellisiä vaivoja, joita se ei hoida. Vaikka tietää kuinka huolissani oon. Se ei kampaa tukkaa, joka nytkin on kasvanu aivan ylipitkäksikin vielä. Mutta ei saa leikkuutettua. Ei aja partaa eikä pese hampaita edes kerran päivässäkään aina. Työkamppeissa kuleksii kaiket päivät,harvoin edes pyhäpäivänä oma-aloitteisesti vaihtaa parempia vaatteita. Se ei vaan huolehdi itestään.
Musta todellakin tuntuu, ettei se enää välitä minusta, kun arki on astunu meidänkin elämään. Se saattaa luvata jotain vaan ei pidä lupaustaan. Siispä en enää oo siltä pitkään aikaan juuri mitään pyytänytkään.
Mä oon masentunut tästä kohtelusta. En tunne olevani juuri minkään arvoinen, luulin olevani arvokas ja tärkeä ihminen hänelle. Ainoa missä oon tarpeen on nuo navettahommat. Hyvä että edes johonkin kelpaan.
Nyt oli kyllä melkonen purnaus, mutta pakko oli saada johonkin vähän purnata. Vaikka en kai minä itekään oo yhtään kummempi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tällä hetkellä musta tuntuu ihan samalta, paitti että meillä ei ole edes navettaa, jossa olisin mitenkään herralle tarpeen.
Sun pitää ny ottaa ukkoa kiinni "arasta paikasta" ja sanoa sille ettei tämä vetele nyt on tosi kyseessä. Lypsyrobotteja pihanavetoihin saa kaupasta muttei vaimoa. Jos ei puhuminen auta ja ukko herää niin vasta sitten järeämpiin toimenpiteisiin.
kyllä ei käy kateeksi,samaa koin minäkin.Navettaa ei ollut,mutta koti oli kun navetta.Ei mikään enää kiinnostanut siinä parisuhteessa,kaikki kuoli pystyyn ja itsekkin olin kuin pystymetsästä lopulta.Miestä en saanut pystyyn vaikka mitä yritin loppusuoralla.Ihanaa vapaus koitti,joskin pitkä ja kivinen oli tieni.
no, meillä on tilanne sellainen, että ukko on hurahtanut täysin internetin maailmaan. istuu päivät pitkät töiden jälkeen koneella tai makaa silleen,että painaa samalla ovea jaloillaan, ettei kukaan vain pääse huoneeseen. joskus lapset ovat tulleet yllättäen isännän huoneeseen, niin siellähän se on seksisivuilla. pojat ihmeissään, että mitä tuo isi noita kultakutreja koko ajan kattoo.
mua loukkaa tuollainen salassa katselu, en ole itsekkään mikään nipottaja, mutta tuollainen loukkaa.tunnen itseni ihan panopuuksi, äkkiä kuvia koneelle kattomaan ja sitten vaimon kimppuun. ei tiedä kuinka kauan tällaista paskaa jaksaa. hänellä on ollut mielialan muutoksia paljon, ja jättänyt lääkkeensä syömättä ja minähän maho lehmä (eilen sanoi) olen sen tuntenut nahoissani. olen monasti ajatellut, että oliskos minun elämäni poikieni kanssa parempaa ilman tuollaista murrosikäistä ukkoa? kummasti on jo vuosien(16) aikana minun itsetuntoni latistunut. aina olla sitä kannustamassa ja tukemassa, mutta kun minä tarvitsen tukea ja lohtua, sitä ei kyllä saa.aina mennään ukon tarpeiden mukaan. haaveeni on muuttaa takaisin lasten kanssa kotiseudulle, jääköön ukko tänne sadan kilometrin päähän. kaiken on saanut valmiina hankkikoon nyt itse asunnon ja muut asiat hoitakoon itse. kerranhan se tuumasi mulle, että olet kuin äiti minulle. hyi...
huh, kun helpotti....vastauksia ja ajatuksia
kiittää ja kumartaa
Kuulostaa ihan tutulta. Meillä ei tosin ole navettaa mutta ite hoidin huushollin ja lapset. Ukkeli vietti aikaansa netissä. Sain ystävältä hyvän vinkin joka tepsi. Sun pitää mennä ensin ite, kyllä ukko sit perässä seuraa. Mä varasin laivareissun bestiksen kanssa ja aloin mennä muihinkin menoihin. Johan munkin armas heräsi netin lumosta. Kannattaa kokeilla, ei noi ukot tahdo vaihtamalla parantua!
Tulipa mieleen semmoinenkin että paljon nukkuminen, pikkujuttujen tekemättä jättäminen, ihmisten välttely ja itsensä hoitamattomuus voivat kieliä myös vakavasta masennuksesta. Kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Ja nyt siis puhuu kokemus. Tekeekö hän muuten mitään, liikkuuko, pitääkö yhteyttä muihin ihmisiin oma-aloitteisesti, harrastaako muuta kuin lukemista tai muuta "kevyttä"? Jos ei, kannattaisi todella yrittää potkia häntä sinne lääkärille. Tai edes kävelylenkeille päivisin.