Mistä Muonio saa verotulonsa?

Mikäsetyöllistää

Onko se vain jokin muu? Ennen oli valtion virkamiehet ja maatalous, en usko tuohon matkailuunkaan kun käy ja katsoo väkimääriä. Kuitenkin vauraan oloisia siellä ollaan. Olisi mielenkiintoista tietää ja mielellään asiallisia kommentteja.

30

916

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erilaisiaveropuroja

      Muonio on kokoonsa nähden yksi Lapin virkeimmistä kunnista. Se on liikenteellisesti tärkeässä solmukohdassa. Palveluammatit näyttelevät suurta osaa. Matkailu on tärkeä elinkeino, josta tulee paljon verotuloja. Kylmäteknologia työllistää paljon myös. Maataloutta ei ole kovin paljon, mutta porotaloutta on jonkin verran. Tietenkin perinteinen virkamieskunta on, mutta se sektori on pienentynyt paljon, koska valtio on leikannut paljon ja ennen hyvin työllistänyt Lennätin on ajettu alas. Tietenkin kiinteistövero tuo osansa. Vakinaisen asujaimiston lisäksi on aika suuri mökkikanta. Yhteisövero on myös merkittävä.

      Tuossa niitä verolähteitä. Tietenkin syrjäseutujen kunnat ovat paljolti myöls erilaisista valtionavuista riippuvaisia. Niin on myös Muonio.

    • Pienonenkunta

      Muistan aikoinaan,kun lennätin oli voimissaan,se oli suurin työllistäjä. Moni koululainen sai kaivattua kesätyötä ja palkka oli hyvä. Loput menini Kilpisjärvelle kauppaan töihin. Aika on muuttunut huonompaan suuntaan työllisyyden kannalta. Onhan väkikin vähentynyt huomattavasti. Vakituisia työpaikkoja ei taida olla kuin kunnassa ja tk:ssa. Jokunen pieni yksityinen ja sitten loput sesonkityyppisiä töitä. Saatan olla väärässäkin väitteilleni.

      • entinenkesätyöntekijä

        Joo, kyllä lennätin oli hyvä niille, jotka sinne "sattuivat" pääsemään. Oli liiankin hyvä. Opetti nuoret joskus liian hyvälle. Seitsemältä oli lähtö työmaalle lennättimen auton kyydissä ja paluu neljään mennessä. Kun poistui muutamaksi tunniksi kylästä, rupesi tulemaan jo päivärahakin. Näin nämä lennättimen kaverit kehua retostelivat. Antoi joskus vähän liian hyvän ja väärän kuvan todellisesta työstä ja siitä saatavasta palkasta. No, se illuusio mureni kyllä nopeasti, kun lennätin ajettiin alas.

        Kilpisjärven kauppa oli varmasti hyvä työpaikka nuorille. Olen monen "80-lukulaisen" kuullut muistelevan niitä aikoja.

        Olihan paikallisissa matkailuyrityksissä myös jonkin verran kesätyöpaikkoja, tietenkin ammatti-ihmisille ravintoloissa, mutta kesätyöntekijöille siivousta ym. ym.

        Käpyjäkin kerättíin ja niistä saatiin taskurahaa ja kesällä marjanpoiminta oli tärkeä tulonlähde. Kuinkahan moni nuori hankkii tasku- ja muutakin rahaa nykyään näillä hommilla.

        Nykyinen työlainsäädäntö ja sopimuspolitiikka aiheuttavat myös nuoriso- ja koululaistyöttömyyttä. Ei löydy enää niillä ehdoilla nuorille, ammattitaidottomille koululaisille palkanmaksajia. Ennen saattoi joku äiti palkata naapurin tytön lapsenkatsojaksi kesänajaksi. Toki palkka ei ollut lennättimen tasoinen, mutta olipahan nuorelle töitä ja sai vähän kaivattua taskurahaa. Kylässä oli heinätöitä ja joku isäntä saattoi palkata naapurin pojan heinähommiin. Saattoipa joku palkata koulupojan rakennukselle laudankantajaksi ja muihin sekahommiin. Siinäpähän sai kunnon työtä ja myös vähän taskurahaa eikä tarvinnut toimettomana lorvia. Samalla oppi kunnon työntekoa ja työmoraalia.

        Näin eläkeläisenä ja näissä kunnon vanhanajan kesätyöpaikoissa kesärahansa hankkineena olen kiitollinen tuollaisista muutamista työpaikoista. Opinpahan tekemään työtä ja oikeanlaista työkulttuuria ja samalla vanhempien työntekijöiden arvostamista. Kuuli vanhemmilta kaverilta kaikenlaisia tarinoita heidän elämänsä varrelta - mukavia, jos joskus ikäviäkin, kuitenkin todellista arkea.


    • Ennenolitoisin

      Mukavia muistoja nämä edelliset.
      Lapsenlikkana oltiin monellekkin perheelle ja etenkin nuorillepareille viikonloppuisin. Silloin kävivät kahdestaan iltamenoissa.
      Perunannostossa oltiin kaikki kynnellekykenevät sisaruksetkin ja saatiin pari säkkiä perunoita palkaksi. Tinkimaito talosta jo haettiinkin.
      Ruoka oli talon puolesta ja pullat ja mehut. Lämpimiä muistoja siitäkin. Muistellaan aina joskus vanhojen potunnostokavereiden kanssa.
      Kokokesä monena vuonna lapsenlikkana ja syksyllä ennen koulunalkua isä vei ostoksille Rovaniemelle saakka. Se oli juhlaa. Omaa rahaa ja omat ostokset sekä "muotivaatteet".
      Veli keräsi valtavat määrät käpyjä ja hilloja. Niistä omaarahaa.
      En usko, että lapsenlapseni enää lähtisivät samoihin kesätöihin kuin itse nuorena.

      • positiivistamieltä

        Hienoa, kun joku muistelee myönteisesti näitä asioita.


    • Porovero

      Kun mietitään kunnan verotulojen lähteitä, saa poromiehet unohtaa. Eivät ole koskaan juuri verotettavaa tuloa ansainneet. Nettosaajia tässä yhteiskunnassa.

      • Heittovaan

        Jos nyt jätettäisi se kateus,poromies on kuitenkin yrittäjä toki tukia saa,mutta ei se helppoa ole. On virkoja ,jossa on hyvät palkat kuitenkin työpanos nolla ja hyvä verotulo kunnalle, eikö tämä ole sitä piilotukea ? Viran voisi lakkauttaa ja alkaa poromieheksi,kultaa vuolemaan.


      • Poro_pyhälehmä

        Virkamies senthän palkkans ansaittee. Poroharrastaja loisii tukiaisilla.


      • Laivatpuuta

        Entä jos nämä poromiehet alkavat virkamiehiksi,ovatko he sitten kunniallisia veronmaksajia? Moni virkamies saa helpolla elannon,liian helpolla. Virkamies voi ilkeyttään hidastaa verotuloja kuntaan panemalla paperit pöytälaatikkoon tai lähtemällä lomalle. Entä telakkatuki.


    • Vastustankuitenkin

      Ei kukaan ole poromiehelle kateellinen. Jos puhutaan verotuloista niin poronhoito on merkityksetöntä. Kuitenkin kaikessa verotuloja tuottavassa toiminnassa, kuten esim.metsätalous, kaivostoiminta , matkailu ja liikenne, suurimmat esteet tulevat poronhoitajista.

    • KaleviP

      Ennen oli Muoniossa postiautovarikko. Postiautojen hallit ja huoltokorjaamo. Postiauton kuljettajia oli muoniolaisista monta vakinaisessa työssä, heillä myös rahastajat. Useita posteja toimipaikkoineen työntekijöineen, useissa kylissä. Samalla meni myös rahtitavaraa ja postit maaseudun laatikoille. Huom! Oli postipankki toimintakin. Nyt Muonion parhaita työllistäjiä on auto testaus autojen ajajat ja muussa testaus ja rakentamisen töissä olevat. Heillä on juuri työtä, kun lähes kaikki muoniolaiset satunnaisissa töissä olevat olisivat, juuri kaamosaikana työtöminä. Tilasto tietoa annetaan myös harhauttaen Muonion hyvästä työllisyydestä kaamosaikana. SOTE ala on Muonion suurin työllistäjä ja kunnan viran, sekä toimenhaltijat. Hotelli Harriniva on pullistellut, monilinjaisella työnantajana ja ulkomaalaiset tuovat mukavasti rahaa Muonioon. Miksi Käsivarren hotelli ja matkailutoimintaa, ei osata kehittää. Hotellit tulisi olla avoimina hiljaisinakin aikoina.
      Sekatavarakauppoja on Muoniossakin monia ennen. Entä oliko silloin maiden välissä joppauksen kaupankäyntiä. Vai naapurimaiden välillä voittaminen raha- arvojen heilahtamisissa hyötymiset puolin ja toisin. Salakuljetusten valvonta työllisti paljon tullimiehiä ennen. Työllistää nyt Urheilu eli hiihto ja pujottelu slalom hyvin.

      • tuiskuttaa

        Taitaa hyvinpaljon kertyä veroja eläkeläisiltä esim.rajavartijat,posti-ja lennätinläiset ym.Jokaisesta eurosta kovenpi veroprosetti,kuin työssä käyvillä.


    • Labba-Jussa

      No perkele poromiehiltä tietenki. Niiltä yhteiskunnan selkärangoilta.

    • Lamaeikohtanäymuoniossa

      Ennen pitäjän elinkeinot olivat, Utkuniemessä ,Kevätniemessä ja Keimiöniemessä. Nyt on yksi niemi Yliniemi.

      Elinkeino pohjaa pitäis laajentaa, ja kehittää olemassa olevaa, eikä vain kajehtia naapureita.

      • Jostarvetta

        Tarkoittaako tuo,että lisätään kuntaan työntekijoitä poistamaan ruuhkaa?


    • Pellentilipussi

      Ylivoimaisesti suurin osa tulee eteläpellen taskusta. Pelle tuo rahaa matkailun kautta ja mitä ei jaksa kantaa mukanaan, valtio ottaa sen palkasta tilittäen sen valtionapuna kunnan kassaan.
      Näitä me vain pilkkaamme, ja kitisemme kelkkauran paikasta järven jäällä tahi kirpputorin kynnyksen lakaisusta.
      Kohta kevätpellet lähtee ja matkailu sammuttaa valot. Työttömät laitetaan elämyskursseille oppimaan milloin mitäkin nypläämistä, ja pellet maksaa.

      • eipurnata

        Kyllä, totta noin on.

        Aivan turhanpäiväisistä asioista turhaa kitistään täällä ikään kuin niillä olisi suurempaakin merkitystä. Ei ole hölkäsen merkitystä, missä jäärata Olosjärvelläkin menee. Tosiasia on, että sekin jäärata on osa suurempaa kokonaisuutta, joka todella pitää Muonion elämän virkeänä ja antaa toimeentuloa.

        Etelän ihmiset tänne rahan tuovat turisteina tai maksavat veroina, joita valtionapuina Muoniollekin annetaan.

        Turha on valittaa kaikkia hankkeita vastaan. Paikallinen ihminenhän siinä vain häviää. Rikkailla on rahaa valita paikkansa ja tulevat sinne, missä palvellaan. Jos muoniolaiset eivät tätä tajua, olkoot tajuamatta.


      • etelänpelle
        eipurnata kirjoitti:

        Kyllä, totta noin on.

        Aivan turhanpäiväisistä asioista turhaa kitistään täällä ikään kuin niillä olisi suurempaakin merkitystä. Ei ole hölkäsen merkitystä, missä jäärata Olosjärvelläkin menee. Tosiasia on, että sekin jäärata on osa suurempaa kokonaisuutta, joka todella pitää Muonion elämän virkeänä ja antaa toimeentuloa.

        Etelän ihmiset tänne rahan tuovat turisteina tai maksavat veroina, joita valtionapuina Muoniollekin annetaan.

        Turha on valittaa kaikkia hankkeita vastaan. Paikallinen ihminenhän siinä vain häviää. Rikkailla on rahaa valita paikkansa ja tulevat sinne, missä palvellaan. Jos muoniolaiset eivät tätä tajua, olkoot tajuamatta.

        Saattaakin olla niin, että etelänpellet välittävät muonionpelleä enemmän missä se jäärata menee. Ainakin tämä etelänpelle suuntaa sellaisille alueille, missä niitä jääratoja ei ole. Minun rahani ei ilmeisesti kelpaa muoniolaisille?


      • Lyhytnäköisyyttä
        etelänpelle kirjoitti:

        Saattaakin olla niin, että etelänpellet välittävät muonionpelleä enemmän missä se jäärata menee. Ainakin tämä etelänpelle suuntaa sellaisille alueille, missä niitä jääratoja ei ole. Minun rahani ei ilmeisesti kelpaa muoniolaisille?

        Niin miksi tulla nauttimaan Lapin kauneudesta ja hiljaisuudesta kuuntelemalla jäärata-ajoa.
        Auton ääntä kuulee liikaakin etelässä.
        Ei Muonioon saatu tuulimyllyjäkään, kun ne näkyy ja suhisee.
        Niin ne tekee ympäri maailmaa.
        Onkohan muoniolaiset vähän yksinkertaista porukkaa yksi pelle toisen pellen kanssa vetää höpöästä koko kuntaa turistihaaveillaan tietämättä, että juuri rauhaa ja hiljaisuuttahan Muoniosta haetaan.
        Ei jäärata-ajoa.
        Kekselijäisyys ei ole hyve Muoniossa. Kaikki odottaa mitä turismi vain tuo eikö ole muita ideoita?
        Turismin tuoma raha on niin lyhytaikaista ja tuottaa vain parille suurimmalle yritykselle.


      • äläpilkkaameitä
        Lyhytnäköisyyttä kirjoitti:

        Niin miksi tulla nauttimaan Lapin kauneudesta ja hiljaisuudesta kuuntelemalla jäärata-ajoa.
        Auton ääntä kuulee liikaakin etelässä.
        Ei Muonioon saatu tuulimyllyjäkään, kun ne näkyy ja suhisee.
        Niin ne tekee ympäri maailmaa.
        Onkohan muoniolaiset vähän yksinkertaista porukkaa yksi pelle toisen pellen kanssa vetää höpöästä koko kuntaa turistihaaveillaan tietämättä, että juuri rauhaa ja hiljaisuuttahan Muoniosta haetaan.
        Ei jäärata-ajoa.
        Kekselijäisyys ei ole hyve Muoniossa. Kaikki odottaa mitä turismi vain tuo eikö ole muita ideoita?
        Turismin tuoma raha on niin lyhytaikaista ja tuottaa vain parille suurimmalle yritykselle.

        Jäärata-ajoa ei tosiasiassa Muoniossa tarvitse kuunnella. Esimerkiksi kirkonkylän edessä olevan jääradan olemassa olosta ei tiedä, jos ei ole sattunut hiihtämään sinne tai joku kertonut. Kyllä Muoniosta löytyy Lapin kauneutta ja rauhaa, vaikka pari kolme jäärataa olisikin.

        Tuulimyllyjä ei tarvitse saadakaan. Se on tosi humpuukisähköä Muoniossa. Silloin, kun niiden pitäisi jauhaa sähköä eli talvella ne yleensä seisovat ja muinakin aikoina pyörivät vain osittain. Kallista sähköä meille kuluttajille. Niin ja kaiken lisäksi ne rumilukset näkyvät kauas. Toivon mukaan Oloksen myllyt tulevat nopeasti tiensä päähän ja puretaan pois. Tuskin tilalle rakennetaan uusia. Toivottavasti ei!

        Älä aliarvioi meitä. Me olemme paljon älykkäämpiä kuin tiedätkään.

        Kekseliäisyyttä on ja ideoita on ollut myös kautta aikojen. Emme me muoniolaiset muuten olisi niin kohtalaisen hyvin pärjäävää porukkaa. Tiedätkö muuten, missä kunnassa on eniten Audeja rekisteröity asukasmäärää kohden? Sekin kertoo jo jotakin.

        Turismin tuoma raha voi olla lyhytaikaista, mutta kun sitä tulee silloin paljon, antaa se niin yrityksille kuin erittäinkin sen työntekijöille sitä, mitä pitääkin - työtä ja toimeentuloa.


      • Järkeäpäähän
        äläpilkkaameitä kirjoitti:

        Jäärata-ajoa ei tosiasiassa Muoniossa tarvitse kuunnella. Esimerkiksi kirkonkylän edessä olevan jääradan olemassa olosta ei tiedä, jos ei ole sattunut hiihtämään sinne tai joku kertonut. Kyllä Muoniosta löytyy Lapin kauneutta ja rauhaa, vaikka pari kolme jäärataa olisikin.

        Tuulimyllyjä ei tarvitse saadakaan. Se on tosi humpuukisähköä Muoniossa. Silloin, kun niiden pitäisi jauhaa sähköä eli talvella ne yleensä seisovat ja muinakin aikoina pyörivät vain osittain. Kallista sähköä meille kuluttajille. Niin ja kaiken lisäksi ne rumilukset näkyvät kauas. Toivon mukaan Oloksen myllyt tulevat nopeasti tiensä päähän ja puretaan pois. Tuskin tilalle rakennetaan uusia. Toivottavasti ei!

        Älä aliarvioi meitä. Me olemme paljon älykkäämpiä kuin tiedätkään.

        Kekseliäisyyttä on ja ideoita on ollut myös kautta aikojen. Emme me muoniolaiset muuten olisi niin kohtalaisen hyvin pärjäävää porukkaa. Tiedätkö muuten, missä kunnassa on eniten Audeja rekisteröity asukasmäärää kohden? Sekin kertoo jo jotakin.

        Turismin tuoma raha voi olla lyhytaikaista, mutta kun sitä tulee silloin paljon, antaa se niin yrityksille kuin erittäinkin sen työntekijöille sitä, mitä pitääkin - työtä ja toimeentuloa.

        Yksinkertaisuus näkyy juuri tuossa, että ilmoitat Audien määrän.
        Osalla joilla osamaksulla ostettu Audi ei muuhun rahaa olekkaan ja ovat vain noin neljä kuukautta ajamassa niitä Audeja vuodessa.
        Mietippä onko järkeä. Onhan sentään hieno auto jos ei muuta olekkaan...... Palkan voisi käyttää järkevämminkin jos olisi sitä järkeä.


      • yritäedesollafiksu
        Järkeäpäähän kirjoitti:

        Yksinkertaisuus näkyy juuri tuossa, että ilmoitat Audien määrän.
        Osalla joilla osamaksulla ostettu Audi ei muuhun rahaa olekkaan ja ovat vain noin neljä kuukautta ajamassa niitä Audeja vuodessa.
        Mietippä onko järkeä. Onhan sentään hieno auto jos ei muuta olekkaan...... Palkan voisi käyttää järkevämminkin jos olisi sitä järkeä.

        En ole niin yksinkertainen kuin kirjoitat. Asiat eivät ole aivan niin kuin tuossa kirjoitat.

        Kuka käyttää palkkansa autoon, kuka sijoittaa johonkin muuhun jne. Et voi tuomita tuolla perusteella meitä tyhmiksi tai viisaiksi.

        Tuo tilasto nyt kertoo kuitenkin jotakin kuten myös se, että paikkakunnalla olisi eniten 30 vuotta vanhoja Mosseja ja Ladoja asukaslukuun nähden.


    • Periksiantamatontakaisin

      Muonio on ongelmallinen kunta. Kunnassa tulpataan kaikki mahdolliset yritystoiminnan laajentamisen elementit aina välittömästi. Muonion kunnanvaltuusto on pahin este verojen tuottoon. Yritystoimintojen ympäristö käyttönsä tulojensa laajentamisissa. Kylmästi sanottuna valtuusto ajaa kuntaa kuntakonkurssin suuntaan. Muonion valtuusto, juupas , eipäs. Seuraavana siirretään esitys ja unohdetaan aina lopullisesti, eikä tule mitään virheitä, kun ei mitkään asiat etene päätöksiksi. Yksi iäkäs maisteri, kun tulisi takaisin. Alkaisi Pallas rakentaminen, eri toimintoineen, autotesti paikat varmasti löytyisi sopivasti, tuulipuisto tulisi suunniteltuun paikkaan tuottamaan muoniolaisille ja yrityksille sähköä, vanha terveyskeskus korjataan oikeaan käyttöön ja uusi rakennetaan, kunnan ja kylien kiinteistöjen halutut rakennukset ja vuokra asunnot peruskorjataan.

      • Samapelijatkuuuuuuuu

        Valitettavasti yksi maisteri ei kesää tee!
        Suurta vaihtoa pitäisi tulla valtuustoon sekä kunnanhallitukseen. Päätöksentekotaito puuttuu kummastakin ja puolueet eivät osaa ajaa mitään asiaa yhdessä. Vasemmisto ja sossut eivät koskaan mistään samaa mieltä. Keskustan vanhakaarti puhuu vain lämpimikseen ja jotain asioista tietävät keput ovat hiljaa aina koska he eivät ykdinään pääse lopulliseen päätökseen vaikuttamaan. Kokoomuslaisista vain pari joilla tietoa ja taitoa mutta häviävät aina. Perussuomalainen aktiivi ei yksin saa hyviäkään asioita läpi.
        Naurettavia ovat viimeaikaiset päätökset tänäkin vuonna olleet. Merkitään vain tiedoksi tai päätetään vastoin kuntalakia. Siinäpä se on ollutkin ne hyvät päätökset.
        Tuija Muotka Toimitusjohtaja


    • Herranhaltuun

      Poliitikot Muoniossa perseestä. Tilanteen pelastajina näkyvät näillä palstoilla porilainen asianajaja ja toimituskohtaja. Onneksi he tietävät kaiken. Ja osaavat kaiken. Vaalien jälkeen emme muita tarvitsekaan. Uskovaiset sanovat toisilleen:"Herran haltuun". Niin mekin voimme sitten todeta:"Nerojen haltuun"

      • Tyhjääsoopaapystyt

        Sanoo kateellinen muoniolainen " Herranhaltuun".
        Ehdota jotain uutta itse jos osaat.


    • Herranhaltuun

      Eihän tyhmän , yksinkertaisen ja vielä laiskan muoniolaisen tarvitse kuin luottaa viisaimpiin.

    • Seonniinvaikeaapäättää

      Niin ja äänestä samat paskat aina vain uudestaan päättämään senkin yksinkertaisen ja laiskan muoniolaisen asioista ja hän taas pääse valittamaan ettei mitään päätetä oikein eikä kukaan osaa päättää mistään mitään ettei astu jonkun varpaille ja tai tee hallaa sukulaisille ja itse menetä saavutettuja etuja, niinkö?

    • Faktaaaa

      Muoniolaisten keskiansio n,18500€, ei niin järin suuri. Ulkoisesti näyttää muulta.

      • Säästäväisyyskunniaan

        Kai niitä vanhoja mersuja ja audeja silläkin tulolla saa hankittua.
        Toiset osaa laittaa suut säkkiä myöten ja toiset ei.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11031
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2483
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      956
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe