1918 (osa-4)

Taivas oli kirkkaan sininen, kevään ensimmäiset voikukat heräsivät talviuniltaan. Valkoinen lippu liehui Viipurin linnan tornissa, oli 29. huhtikuuta 1918. Valkoinen armeija oli vallannut viipurin ja suurin osa punaisen armeijan johtajista oli paennut Venäjälle.

Sotavangeiksi jäivät lähinnä ne onnettomat, joiden syy liittyä punakaartiin ei ollut ideologinen, vaan nälkä. Koko maassa oli nälänhätä. Liittyminen punakaartiin tai valkoiseen armeijaan oli monelle kirjaimellisesti hengissä pysymisen pakollinen edellytys.

Tämä julma, hullu ja niin tarpeeton sota olisi voitu välttää. Se repi rikki perheitä, monet jäivät orvoiksi, niin monet leskiksi. Monissa perheissä sisarukset taistelivat toisiaan vastaan eri puolilla rintamaa. Tämä sota tulee arpeuttamaan kansakunnan muistin vuosisadoiksi. Suljin päiväkirjani ja nostin kynän sille kuuluvaan telineeseen kirjoituspöydällä. Katsoin ulos ikkunasta ja näin kuinka valkoiset sotilaat juhlivat sodan päättymistä, eräs valkokapteeni oli pukenut naisten hameen ylleen ja tanssi iloisten sotilaiden keskellä. Ajattelin hiljaa mielessäni, ehkä veljeni onkin ihan normaali.

Päivä oli hämärtynyt jo illaksi ja kartanossa oltiin käymässä yöpuulle, kun oveamme hakattiin voimakkaasti. Avatkaa he huusivat! Palvelusväen avatessa oven sen takana seisoivat Yaytsodrovitš ja Carl Gustav. Seisoin silkkisessä yöpuvussani portaikon yläpäässä ja tähyilin alas. Huusin -"Kuka siellä?" Yaytsodrovitš vastasi -"Se olen minä rakas pikkuveli. " Juoksin rappuset alas ja tervehdin Yaytsodrovitšia ja Carlia. Olin hämmentynyt veljeni tapaamisesta, niin paljon oli ehtinyt tapahtua tänä-aikana ja nyt hän seisoi kartanomme suuressa aulassa keskellä yötä.

Yaytsodrovitš sanoi -"On ihana nähdä sinua rakas pikkuveli, olen onnellinen että voit hyvin. "

Vastasin -"Niin minustakin sinua."

Yaytsodrovitš jatkoi -"Etsimme isä Kowalskia, missä hän on?"

Kysyin -"Mitä te hänestä tahdotte, hän on rauhaa rakastava mies."

Yaytsodrovitš katsoi Carlia ja naurahti sitten hän katsoi minua syvälle silmiin ja vastasi -"Rauhaa rakastava kaikkea sitä kuuleekin, hänen oikea nimensä on Aleksandr Iljitš Uljanov."

Vastasin hämmentyneenä -"Mitä sitten moni pappi saa uuden nimen vihkiytyessään papiksi."

Carl tuhahti vihaisena ja sanoi -" Etkö sinä ymmärrä hän on Leninin vanhempi veli."

Sanoin kärkkäästi takaisin -"Mahdotonta Uljanov osallistui Venäjän keisari Aleksanteri III:a vastaan suunnatun salamurhan suunnitteluun ja hänet hirtettiin siitä hyvästä Pähkinälinnan vankisaarella."


Yaytsodrovitš vastasi väliin -"Niin mekin luulimme, kunnes saimme tietää, että hän lavasti oman kuolemansa ja on kokoajan toiminut punikkien kontaktina Venäjälle."

Carl ja Yaytsodrovitš kaivoivat pistoolit esiin ja kysyivät uhmakkaasti -"Viimeisen kerran missä hän on?"

Olin hiljaa, enkä vastannut mitään, mutta keittiöpiika sanoi -"Yläkerrassa nukkumassa. "

Carl tönäisi keittiöpiian sivuun ja lähti marssimaan rappusia ylös -"Minä haen sen rakin." Hän sanoi kivutessaan rappusia vihaisena. Päästyään viimeiselle rappuselle Yaytsodrovitš huusi -"Carl ole varovainen." Carl kääntyi hymyillen ja lähetti lentosuukon Yaytsodrovitšille. Kun Carl astui viimeiseltä rappuselta tasanteelle isä Kowalski juoksi pimeydestä esiin ja löi sapelilla pahaa aavistomattoman Carlin pään irti. Seisoimme shokissa rappusten alapäässä, kun Carlin pää vieri kolisten rappusia alas. Sadankahdenkymmenviiden rapun jälkeen Carlin pää vihdoin vierähti vasten Yaytsodrovitšin kiiltävää mustaa saapasta ja pysähtyi. Yaytsodrovitš kirkui hysteerisenä ja tulitti pistoolillaan kohti isä Kowalskia osumatta häneen. Voimattomana hän lankesi polvilleen. Hän itki suunnattomasti ja piteli Carlin päätä sylissään, sitten hän lausui rikkinäisellä äänellä -"Elonsuukko sut henkiin herättää." Ja suuteli Carlin huulia. Kului noin 10 minuuttia kun Yaytsodrovitš nousi vihaisena ylös ja ojensi Carlin pään minulle, hän sanoi -"huolehdi Carlista." Kauhistuneena tapahtuneesta pudotin pään lattialle, hänen yrittäessä ojentaa sitä minulle. Yaytsodrovitš huusi naama punaisena poimiessaan sitä uudelleen ylös. Isä Kowalski hiipi verisiä rappusia alas ja kysyi rauhallisella äänellään -"Emmekö voisi keskustella tästä sivistyneesti?"
Yaytsodrovitš kohotti pistoolinsa kohti isä Kowalskia, mutta panokset olivat onneksi loppuneet. Isä Kowalski jatkoi -"Poikaseni minä olen teidän isänne, enkä tarkoita nyt hengellistä isää." Katsoimme Yaytsodrovitšin kanssa isä Kowalskia, joka seisoi verisissä rappusissa, Carlin ruumis vierellään. Hän kieltämättä näytti ihan meiltä, yhdennäköisyys oli valtava. Isä Kowalski käveli rappuset alas mustassa papin asussaan ja sanoi -"Eiköhän keitetä teetä ja puhuta asiat halki." Hän jatkoi matkaansa keittiöön ja viittoi meitä seuraamaan.

Jatkuu..