Käyttövoimavero Dieselvero historiaan

Pakko on tavaran ja työntekijöiden liikkua. Talous ei pyöri, jos tavara ei liiku. Talous ei pyöri, jos ihmiset jäävät koteihin. Liikkuminen ja liikuttaminen vaatii isoja kulkuneuvoja - dieselautoja.
Iso piristys olisi taloudelle, jos jo vihdoin saataisiin toteutettua pitkään puhuttu 'dieselveron' eli käyttövoimaveron poisto.
Niin pienelle kuin isommallekin firmalle dieselveron poisto toisi kaivatun helpotuksen ankeassa taloustilanteessa. Moni työntekijäkin saan työn perässä ja puolesta ajaa jopa satoja kilometrejä viikossa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Polkupyörällä pääsee ja ruoantuotannossa tarvittavat traktorit kulkee verottomalla polttoöljyllä. Rahtifirmat saa taas vähentää polttoaineet tuloistaan.

Tavallista ihmistä ei dieselvero haittaa yhtään. Sitä voisi itseasiassa nostaakin, jos samalla saataisiin eläkeläisille lisää liksaa, eli ostovoimaa.

Äänestä

Pitkänmatkan työtöntä voi hyvinkin kiinnostaa dieselveron poistuminen.
>>
TS
Tiedossa on, että esimerkiksi työn vastaanottovelvoitteen kiristymisestä pidetään kiinni hallitusohjelman mukaisesti. Yksityiskohdissa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työttömien autonomistajien odotetaan jatkossa ottavan töitä myös kauempaa kuin 80 kilometrin säteeltä kotoa.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/859353/Ansiosidonnainen ja peruspaivaraha pienenevat
>>

Äänestä

Dieselveroa ei voi enää perustella edes halvemmalla polttoaineella. Lähes saman hintaisia ovat.
Käyttövoimavero on historiallinen jäänne, mistä pitäisi luopua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakko_liikkua kirjoitti:

Pakko on tavaran ja työntekijöiden liikkua. Talous ei pyöri, jos tavara ei liiku. Talous ei pyöri, jos ihmiset jäävät koteihin. Liikkuminen ja liikuttaminen vaatii isoja kulkuneuvoja - dieselautoja.
Iso piristys olisi taloudelle, jos jo vihdoin saataisiin toteutettua pitkään puhuttu 'dieselveron' eli käyttövoimaveron poisto.
Niin pienelle kuin isommallekin firmalle dieselveron poisto toisi kaivatun helpotuksen ankeassa taloustilanteessa. Moni työntekijäkin saan työn perässä ja puolesta ajaa jopa satoja kilometrejä viikossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu