Olen ollut pitkään huonossa parisuhteessa ja jäänyt siihen syystä jos toisesta. Aina olen selittänyt jäämisen parhain mahdollisin selityksin uskoen parempaan huomiseen ja jokaisen oikeuteen "second changeen". Niistä vain tuli kolmansia, neljänsiä jne. Niistä tuli ympyrä...oravanpyörä, josta ei selvitty "luokalta toiselle", jossa junnattiin samaa uudestaan ja uudestaan.
Yksi motiiveistani on ollut, että olen pitänyt kiinni ihimisen perushyvyydestä. Sitä olen nähnyt, tai luullut/toivonut näkeväni huonojen hetkien jälkeen. Olen tuntenut syyllisyyttä siitäkin, mistä ei olisi pitänyt tuntea, olen luullut olevani "koti", "suojelusenkeli", "psykologi" ja ties mitä...
Ja mitä kävi...
Kuin olisi ollut filmissä, jossa kelataan samaa kohtaa aina uudestaan,. Kun puolisoa koetteli vastoinkäymiset, hän joi alkoholia, sittemmin molemmat, hän sai voimaa aliarvostelusta lähes kaikkiin ihmisiin, joiden kanssa oli tekemisissä. Jos en yhtynyt samaan ja vaikka yhdyinkin joskus, lopputulos oli se, että jos ketään muita päähänpotkittavia ei ollut lähellä, minusta tuli sisäsyntyisen vihan kohde.
Vuosikausien stressi toi seuraamukset. Kun en pystynyt irtautumaan, vaikkakin tunsin loukun liian ahtaaksi, yritin itsaria. Epäonnistuin. Olin joutunut raiteltani mettään pöpelikköön. Tunnistin kyllä, että en toiminut enää minuna, olin menettänyt itseni, olin epätoivoinen ja hukassa. Halusin vapauteen, mutta en noin.
Kun en osannut päättää, elimistöni ilmoitti, että nyt riittää. Sain sydänkohtauksen. En ehtinyt toipua siitä, kun tuli heti kohta perään uusi vakava varoitus; syöpä. Sen kanssa nyt pohdin elämääni. Hukkaan heitettyä sellaista.
Kaikkea muuta stressin aiheuttamaa en tähän enää lisää, mutta sanon sinä päivänä kun lähden, "Oli rankka matka" eikä loppupeleissä kannattanut.
Ehkä minä tilasin "sitä saa, mitä tilaa" Ympyräjuoksu ei ole kehittymistä.
En kirjoittanut tätä minkään muun vuoksi, kuin sen, että, jos hiffais jotain, kun miettii, mitä tekis...
Yksi motiiveistani on ollut, että olen pitänyt kiinni ihimisen perushyvyydestä. Sitä olen nähnyt, tai luullut/toivonut näkeväni huonojen hetkien jälkeen. Olen tuntenut syyllisyyttä siitäkin, mistä ei olisi pitänyt tuntea, olen luullut olevani "koti", "suojelusenkeli", "psykologi" ja ties mitä...
Ja mitä kävi...
Kuin olisi ollut filmissä, jossa kelataan samaa kohtaa aina uudestaan,. Kun puolisoa koetteli vastoinkäymiset, hän joi alkoholia, sittemmin molemmat, hän sai voimaa aliarvostelusta lähes kaikkiin ihmisiin, joiden kanssa oli tekemisissä. Jos en yhtynyt samaan ja vaikka yhdyinkin joskus, lopputulos oli se, että jos ketään muita päähänpotkittavia ei ollut lähellä, minusta tuli sisäsyntyisen vihan kohde.
Vuosikausien stressi toi seuraamukset. Kun en pystynyt irtautumaan, vaikkakin tunsin loukun liian ahtaaksi, yritin itsaria. Epäonnistuin. Olin joutunut raiteltani mettään pöpelikköön. Tunnistin kyllä, että en toiminut enää minuna, olin menettänyt itseni, olin epätoivoinen ja hukassa. Halusin vapauteen, mutta en noin.
Kun en osannut päättää, elimistöni ilmoitti, että nyt riittää. Sain sydänkohtauksen. En ehtinyt toipua siitä, kun tuli heti kohta perään uusi vakava varoitus; syöpä. Sen kanssa nyt pohdin elämääni. Hukkaan heitettyä sellaista.
Kaikkea muuta stressin aiheuttamaa en tähän enää lisää, mutta sanon sinä päivänä kun lähden, "Oli rankka matka" eikä loppupeleissä kannattanut.
Ehkä minä tilasin "sitä saa, mitä tilaa" Ympyräjuoksu ei ole kehittymistä.
En kirjoittanut tätä minkään muun vuoksi, kuin sen, että, jos hiffais jotain, kun miettii, mitä tekis...
Vastaukset 12
Vanhimmat
En oikeastaan kirjoita tätä vastaukseksi sinulle, vaan muille lukijoille.
Ihminen on vastuussa omasta onnestaan ja se tuli tässä jutussa karulla tavalla selville.
oletko sinä BEM onnellinen?
Olen samaa mieltä.
Tosin moni on sitä mieltä, että tuo on kanssaihmisten epäonnen väheksyntää. Vain itsekkäät oikeistolaiset ajattelevat noin ja samalla repivät onnensa heikompiensa selkänahasta. Sama pätee tietysti myös ihmissuhteisiin, jossa kaikille ei anneta samoja mahdollisuuksia.
No voihan ihmisen tielle sattua tietysti asoita, jotka asettuvat onnen ja esteeksi.
En siis ajatellutkaan, että ihminen pystyy kaikki onnettomuudet tieltään raivaamaan. on lukemattomia asioita, joille vain ei voi mitään, kuten esim sairaudet, synnynnäiset vammat, kuolema ne on vain kestettävä.
On myös asioita, joille voi tehdä jotain, kuten huono parisuhde, lihavuus, huono koulutus, ystäväpiiri.
Kuten aloittaja sanoi:
" Sen kanssa nyt pohdin elämääni. Hukkaan heitettyä sellaista."
"Olen ollut pitkään huonossa parisuhteessa ja jäänyt siihen syystä jos toisesta"
Aloittajan vallassa olisi ollut ottaa vastuu omasta onnestaan ja lähteä etsimään sitä. Hän kuitenkin keksi tekosyitä ja sekin on ihan inhimillistä, koska tuttu helvetti on monesti houkuttelevampi, kuin tuntematon taivas. Itsekin olen roikkunut huonossa parisuhteessa liian pitkään.
Niinpä. Usein on helpompaa jäädä kuin lähteä. Ja kun on jääty maahan makaamaan, syytetään siitä muita, kun eivät tulleet pystyyn nostamaan. Hoksaamatta, että olisi itsekin kannattanut pyrkiä pystyyn, vaikka välillä kompastuisikin.
Hullu akka pakotti lapsella kiristämällä minut takaisin Suomeen onnellisesta elämästä ulkomailla. Kyllä toiset ihmiset pystyvät pilaamaan elämäsi jos vain haluavat. Nyt elämäni päätehtävä on tehdä hullun akan elämästä niin vaikeaa kuin mahdollista.
Nuo ovat täysin sinun omia päätöksiäsi, se mikä niihin vaikuttaa, on myös sinun päätettävissäsi. Nykyisen elämän sisältösikin olet näköjään päättänyt, kaipa se tekee onnelliseksi.
Tän oisin vaikka itse voinut kirjoittaa, paitsi etten ole ihan itsemurha-asteelle joutunut, kun tajusin, että pakko on tehdä muutos tai sairastun. Hiukan epäselväksi jäi, vieläkö roikut löysässä hirressäsi? Tutustupa kirjoituksiin narsistien uhrien tuen keskustelufoorumilla, löydätkö yhtäläisyyksiä omaan tilanteeseesi. Jos löydät, merkitsee se todennäköisesti sitä, että sinulla on taipumus ajautua vastaavaan tilanteeseen uudelleen, ja vaikea tunnistaa, mitä itse haluat, ja miten sen saat. Nyt jos koskaan tarvitset lujuutta ja aikaa, yksinoloakin, vaikka koetkin ehkä olevasi yksinäinen. Kyllä meihin risukasoihinkin päivä paistaa, kun vaan maltetaan olla eikä anneta muiden meitä talloa :)
"jos hiffais jotain, kun miettii, mitä tekis..."
Löydä tasapaino, vaikka sitten väkisin. Näin löytyy myös onni. Komenna itseäsi, ota elämäsi ohjat käsiisi. Ensi töiksesi pistät eron vireille, ellei se jo ole. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, kuten tuossa jo sanottiin.
Elämässä on paljon hyviä asioita, sellaisia, jotka ovat itsestään selvyyksiä aikansa; sitten kun ne menettää vasta huomaa, miten niistä voi nauttia. Liikkuminen on yksi asia, joka on monelle itsestään selvää, kivuttomuus toinen. Samoin se, että on koti ja ruokaa, on myös itsestään selvää ja harva niistä tuntuu olevan kiitollinen, se vain on asia, joka on.
Kun menettää jonkun noista yllä mainituista, huomaa niiden tärkeyden. Kantapään kautta itsekin tuon opin. Nyt harjoittelen liikkumista, uudelleen ja kivut pikku hiljaa väistyvät. Nautin suunnattomasti ihan tavallisista asioista ja harmaasta yksinkertaisesta arjesta.
Tämä kommentti siksi, että jos mietit, mistä olla kiitollinen tai mistä löytää onnen avaimia....
Miksi täällä kirjoitetaan, kuin aloittaja olisi jo kuollut?
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Periksi ei saa antaa!
Voi olla, että esim. syöpä on niin pitkälla ettei hoidot auta. Silti on vielä elämää jäljellä! Voi ajatella itsekkäästi, nauttia jokaisesta hetkestä minkä saa! Omalla isälläni on levinnyt keuhkosyöpä. Se todettiin 2008, nyt lopetetaan hoidot turhina. Isän omasta halusta. Hän on ottanut elämästään paljon irti, matkustellut pitkin maailmaa, kokenut ihmeellisiä asioita,nähnyt paljon ja kokenut paljon. Isä myös haluaa kuolla kotona, se on perheen kesken sovittu.
Koraanissa on tällainen lause: "Allah sanoo: Minä annan kaikille olennoille maan päällä, ihmisille,eläimille ja päiväperhosille 24 tuntia vuorokaudessa. Ja voi olla,että vielä toiset 24 tuntia".
Toisin sanoen, hetkeä ja päivää ei tiedä kukaan, elä siis jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi. Elä se mahdollisimman hyvin, rakasta paljon ja syö hyvin!
Missä vaiheessa syöpäsi on? Suurin osa syövistä nykyisin on parannettavissa. Se ei ole enää kuolemantuomio kuten 20 vuotta sitten!
Ehkä tämä saa sinut vihdoinkin tajuamaan ja hakeutumaan rauhallisempaan elinympäristöön. Se on kuin avunhuuto keholtasi: JO RIITTÄÄ, on aika valita erilainen elämänmuoto vaikka yksin ja turvautua ihmisiin jotka ovat läpikäyneet samaa kuin sinäkin.
Mihin tahaansa uskonnolliseen kuppikuntaan kuulutkin, hae sieltä tukea! He eivät jätä sinua tyhjän päälle! Sinun ei tarvitse olla huolinesi yksin, usko vain monet haluaisivat olla tukenasi jos vain annat heille tilaisuuden.