Ulkomailta kuuluu hyviä uutisia. Liikenteessä koheltavat öykkärit ja kaahailijat saavat pulittaa enemmän vakuutusmaksuja kuin liikenteessä sääntöjen mukaan liikkuvat. Siis ilmeisesti muutenkin kuin vahinkojen tapahduttua bonuksien menetyksien myötä. Toivottavasti saadaan Suomeenkin, jotta tarpeeton muskelien näyttäminen liikenteessä loppuisi.
Ehkä sekin vähenee kun autonomiset autot tulevat muutaman vuoden kuluttua.
Ehkä sekin vähenee kun autonomiset autot tulevat muutaman vuoden kuluttua.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Elektroniset hillitsimet ovat vielä pitkään lisävarusteita tai kalliiden autojen vakioita. joten menee 20-30 vuotta ennenkuin ne ovat yleisiä ja näin saavuttaisivat tilastoissa onnettomuuden estäjinä suuren merkityksen.
Kolarin aiheuttajalle tulee vain 20 %:n menetys vakuutusmaksujen lisääntymisenä, joten sen voisi kyllä korottaa, niin maksut kohdentuisivat oikeille henkilöille. Itsellekin tuli lisää vakuutusmaksuja pikku kolarista vaivaiset 100€/v ja ainoastaan 4:n vuoden ajalle, niin homma on sillä kuitattu. Sehän on vielä halpaa kuin saippua.
Usein kolaroivia voisi rokottaa oikein huolella, sillä juuri niistä johtuvat jatkuvat ja suuret vakuutusmaksujen korotukset, joita yhtiöt perustelevat "huonolla kehityksellä" eli huolellisetkin aina maksavat tunareitten tekoja.
Jos korjauskulut ovat samoissa kuin maksettava hinta vakuutuksesta, niin mitä järkeä koko vakuutuksessa on? Kyllä ne jatkuvasti kolaroivat maksavat paljon vakuutuksistaan kun mennään bonuksissa miinuksen puolelle.
Autolla voi sattua myös muista johtuvia vahinkoja, vaikka sääntöjän mukaan olet maksumies ja silloin on kohtuutonta jos siitä rankaistaisiin älyttömillä maksuilla. Sakot sitä paitsi lisää koheltajien taakkaa mukavasti ja tietysti ajokiellot.
Miten olisi OMAVASTUU liikennevakuutukseen.
Vaikkapa 500€
itselleni kävi niin että ostin 100€ auton, siihen liikennevakuutuksen 0 bonuksilla ja vahingossa ajoin kaverin autoa päin, se meni lunastukseen
Omat vahingot 100€ muutaman viikon vakuutus
Vakuukusyhtiön korvaus oli reilu kymppitonni
Audi- ja Skoda-uuvateilla riittää fyrkkaa, ei niitä kiinnosta muu, kuin oma napa.
Toyotasetä vikisee.
Silloin kun ylinopeus ollut syynä kolariin niin voi vahingot aiheuttajan maksettaviksi. Sekin hyvä puoli että kytät voi hoitaa oikeita rikoksia eikä tarvitse olla rahastamassa ja häiritsemässä liikennettä tien päällä.
Vakuutusten- ja poliisin rekisterin voisi yhdistää niin että ne ketkä saa ylinopeussakkoja ja syyllistyy muihinkin liikennerikkeisiin, ne maksaisivat myös korotettua liikennevakuutusmaksua. Kannustaisi ajamaan sääntöjen mukaan.
Ylimieliset munapersetollot kaahaa firman autoilla, ei niillä omissa nimissä ole mitään.
Ei liikennevahingot ole sidoksissa ylinopeuksiin, sattuu paljon hiljaa ajaville jotka eivät hallitse autoaan.
Suuremmissa nopeuksissa kun ei hallita sitä autoa niin tulee paljon pahempaa jälkeä kuin hiljaisessa nopeudessa.
Ihan lailliset nopeudet riittää hyvin tappamaan kun se matelija törttöilee.
Oikeissa automaissa vakuutusmaksu nousee myös ylinopeussakoista.
Saksassa öykkörinnin jälkeen joutuu jopa suorittamaan hyvinkin pitkiä kurseja jotta saa korti takaisin ja muutamista rikkeistä kortti lähtee pysyvästi.
Suomeen voisi ottaa mallia Saksasta ja Britanniasta.
Saksan malli sopisi varmasti tämänkin palstan jannuille kun Saksaa ja sen autoja ihannoidaan muutenkin.
Suomessa nousee sakot ylinopeuden ja maksukyvyn mukaan, se riittää ja on liikaa nytkin.
Liikaako? No sehän on helppo ratkaista, et vaan aja ylinopeutta. Ei ylinopeutta ole mikään pakko ajaa!
Vain kuolla pakko. Sinäkin ja kaikki liikenteessä matelijat teette paljon muille haitallisia asioita, ylinopeus ei yleensä ole sellainen. Esim tupakanpoltto pitäisi kieltää kokonaan, sehän on ilman muuta haitallinen kaikille lähellä oleville.
Etkö osaa ajatella nenääsi pidemmälle, eikö juolahda mieleen että ehkäpä nopeusrajoituksille on jokin SYY miksi ne on laitettu.
Nopeusrajoituksen mukaan ajava EI OLE MATELIJA vaan noudattaa rajoitusta. Ylinopeutta toisten perstuntumassa kaahaavat ovat se oikea ongelma, tajua se. Liikenteessä voi sattua yllättäen mitä tahansa ja mitä kovemmin ajaa, sen pahempaa jälkeä tulee. Voi kai sitä sen verran edesauttaa itsensä ja muidenkin pääsemistä mahdollisimman vähällä ajamalla edes nopeusrajoitusten mukaan jos jotain sattuu.
Riittääkö yksi kartonki viikoksi, mieti paljon naapurit ja muut sivulliset joutuu hengittämään käryjäsi ja kuinka paljon heität tumppeja luontoon, eläimetkin sairastuu niistä. Pahimmillaan aiheutatte hehtaarien metsäpaloja ja asuntopaloja missä naapureitakin kuolee. Omaisuutta tuhoutuu miljoonien arvosta, isot sairaalakulut keuhkosyöpien hoidosta jne...Mutta eihän se mitään jos noudattaa nopeusrajoituksia ja mieluiten ajaa 10-20km/h alle rajoitusten kuten monet tekee.
Juuri Saksassa ja Britanniassa vakuutusyhtiöt alkavatkin kaahareita suitsia em viranomaistoimenpiteiden lisäksi. Saksassahan lähtee kortti helposti myös perässä roikkujalta, siellä kun saa ajaa itselleen katsomaa turvallista nopeutta. Vain kaahailijat aiheuttavat vaaraa, eivät muut!