Nykyisin tuntuu, ettei ole ystäviä eikä tuttaviakaan, työkavereita lukuunottamatta. Olen siis 35v mies. Lapsuudessa on ollut kavereita kyllä, ja teinivuosinakin oli kaveriporukka missä pyörin. Jotenkin vain myöhemmin se kaveripiiri on karissut pois, eikä nykyään tule pidettyä kovinkaan aktiivisesti yhteyttä moneenkaan. Varsinkin kun on vaimo ja lapsia.
Vaimoni on eri puolelta Suomea, ja anoppilaan tulee parin tunnin ajomatka. Ollaan asuttu vaimoni kanssa Helsingissä joitain vuosia, kunnes muutimme minun kotiseudulle. Joskus käytiin kevätmarkkinoilla ja anoppilan väki oli mukana. He ihmettelivät, kun en törmännyt keneenkään tuttuun, vaikka väkeä oli paljon. Itsekin tajusin saman, hieman juureton olo synnyinseudulla. Tottakai koulututtuja olisi paljonkin, mutta jotenkin se elämä on taaksejäänyttä, ja kuka asuu missäkin, kaveriporukat on hajonneet ajat sitten. Ja ihan oikeasti, lähes kaikki ihmiset ovat synnyinseudullani täysin vieraita minulle, en tiedä miksi, mutta niin vain on. En tunne käytännössä juuri ketään, paitsi työkaverit. Työni on varsin suorittavaa, eikä siinä tarvitse verkostoitua, tai tutustua uusiin ihmisiin. Voisiko johtua myös siitä.
Vastaavasti anoppilassa, kun menemme esim vaimon ja tämän veljen kanssa kaupungille, esim torimarkkinoille. Niin tuttuja tulee tuon tuosta jotain juttelemaan. Toki tuntuu että tuossa kaupungissa kaikki ovat enemmän tai vähemmän maatalouden kanssa tekemisissä, tai jonkin sortin yrittäjiä. Lisäksi juttelut ei ole mitään säästä puhumista, tai "mitä nykyään teet" -heittoja, vaan jutuista paistaa heti läpi, että ovat viikoittain jossain tekemisissä. Olen monesti luullut hyvänpäiväntutuksi, ja yrittänyt myös keskusteluun mukaan, mutta sitten siitä jotenkin jää heti sivuosaan, kun juttelu menee äkkiä Marko sitä ja Heikki tätä. Tai joku vastaantulija kysyy ensialkuun, että ostiko Kalle jo sen puimurin. Tuntuu että anoppilan väen kaupungissa, kaikki tietää toistensa asiat, ja heidän kanssaan ei voi liikkua ilman että joka kulman takaa tulee ihmisiä kauppareissulla juoruilemaan siitä, mitä kukakin on ostanut, tehnyt, myynyt tai sanonut.
Esim vaimon veli on asunut samoilla sijoillaan koko ajan, ja hänen kouluaikainen kaveripiiri myös suurimmaksi osaksi asuu samalla paikalla. Heidän paikkakuntansa on tietyllä tapaa sisäänpäin lämpiävää, eli ulkopuolisille (kuten minulle) ei oikein haluta jutella, korkeintaan hätäisesti hymistellään. Mutta tuttavista pidetään kiinni, ja jokainen vastaantulija tunnetaan ainakin jollain tapaa, ja tuttavien kanssa halutaan jutella. Tuntuu että heillä päin ei muuteta muualle, vaan kaikki jäävät sinne omaan sisäänpäin lämpiävään verkostoonsa. Joskus olen oikein ihmetellyt, että vaimoni sekä tämän veljen kaikki koulukaverit ja lapsuuden ystävät asuvat edelleen suunnilleen samoilla kulmilla, eivätkä ole muuttaneet esim työn perässä muualle. Lisäksi suunnilleen kaikki ovat yrittäjiä tai maatalouden kanssa tekemisissä, tuntuu ettei siellä muuta työtä olekaan.
Itse taas joskus olen jutellut työkavereiden kanssa, ja moni muukin sanoo, ettei kaupungilla paljoa tuttuja näe. Työkavereilla on toki kaikilla se oma pieni kaveripiiri, mutta kaupungilla hekin sanovat ettei siellä oikein ketään tunne. Lisäksi sen ilmapiirin meikäläisen kotikaupungilla jotenkin aistiikin, ettei siellä oikein muutkaan tunne toisiaan. Tottakai teinit pyörii isoissa porukoissa ja tuntee toisensa, sekä eläkeläiset, mutta ns keski-ikäiset näyttävät muutkin melko juurettomilta.
Sen sijaan tuolla anoppilan paikkakunnassa, tuntuu että he ovat kuin yhtä suurta perhettä koko alueen väestö. Tuntuu että kaikki tuntevat toisensa, ja suunnilleen jokainen jää rupattelemaan vastaantulijoiden kanssa.
Mikäli en olisi koskaan käynyt anoppilan seudulla, niin en ehkä tajuaisi koko asiaa. Pitäisin itseäni varsin keskivertoihmisenä, joka nyt vaan on kasvanut aikuiseksi, ja kaverit karsiutuneet matkan varrella pois. Mutta kun näin tuon anoppilan seudun kulttuurin, niin sitä jotenkin havahtui, että ai tuollaistakin voi olla. Että ihmiset oikeasti elää koko elämänsä siinä samassa ihmissuhdeverkostossa, eikä karsi mitään pois, vaan laajentaa koko ajan. Ja se verkosto on heillä todella laaja, jossa on ulkopuolisen todella vaikea pysyä kärryillä, kuka Matti on milloinkin kyseessä.
Että tämmöinen kokemus.
Vaimoni on eri puolelta Suomea, ja anoppilaan tulee parin tunnin ajomatka. Ollaan asuttu vaimoni kanssa Helsingissä joitain vuosia, kunnes muutimme minun kotiseudulle. Joskus käytiin kevätmarkkinoilla ja anoppilan väki oli mukana. He ihmettelivät, kun en törmännyt keneenkään tuttuun, vaikka väkeä oli paljon. Itsekin tajusin saman, hieman juureton olo synnyinseudulla. Tottakai koulututtuja olisi paljonkin, mutta jotenkin se elämä on taaksejäänyttä, ja kuka asuu missäkin, kaveriporukat on hajonneet ajat sitten. Ja ihan oikeasti, lähes kaikki ihmiset ovat synnyinseudullani täysin vieraita minulle, en tiedä miksi, mutta niin vain on. En tunne käytännössä juuri ketään, paitsi työkaverit. Työni on varsin suorittavaa, eikä siinä tarvitse verkostoitua, tai tutustua uusiin ihmisiin. Voisiko johtua myös siitä.
Vastaavasti anoppilassa, kun menemme esim vaimon ja tämän veljen kanssa kaupungille, esim torimarkkinoille. Niin tuttuja tulee tuon tuosta jotain juttelemaan. Toki tuntuu että tuossa kaupungissa kaikki ovat enemmän tai vähemmän maatalouden kanssa tekemisissä, tai jonkin sortin yrittäjiä. Lisäksi juttelut ei ole mitään säästä puhumista, tai "mitä nykyään teet" -heittoja, vaan jutuista paistaa heti läpi, että ovat viikoittain jossain tekemisissä. Olen monesti luullut hyvänpäiväntutuksi, ja yrittänyt myös keskusteluun mukaan, mutta sitten siitä jotenkin jää heti sivuosaan, kun juttelu menee äkkiä Marko sitä ja Heikki tätä. Tai joku vastaantulija kysyy ensialkuun, että ostiko Kalle jo sen puimurin. Tuntuu että anoppilan väen kaupungissa, kaikki tietää toistensa asiat, ja heidän kanssaan ei voi liikkua ilman että joka kulman takaa tulee ihmisiä kauppareissulla juoruilemaan siitä, mitä kukakin on ostanut, tehnyt, myynyt tai sanonut.
Esim vaimon veli on asunut samoilla sijoillaan koko ajan, ja hänen kouluaikainen kaveripiiri myös suurimmaksi osaksi asuu samalla paikalla. Heidän paikkakuntansa on tietyllä tapaa sisäänpäin lämpiävää, eli ulkopuolisille (kuten minulle) ei oikein haluta jutella, korkeintaan hätäisesti hymistellään. Mutta tuttavista pidetään kiinni, ja jokainen vastaantulija tunnetaan ainakin jollain tapaa, ja tuttavien kanssa halutaan jutella. Tuntuu että heillä päin ei muuteta muualle, vaan kaikki jäävät sinne omaan sisäänpäin lämpiävään verkostoonsa. Joskus olen oikein ihmetellyt, että vaimoni sekä tämän veljen kaikki koulukaverit ja lapsuuden ystävät asuvat edelleen suunnilleen samoilla kulmilla, eivätkä ole muuttaneet esim työn perässä muualle. Lisäksi suunnilleen kaikki ovat yrittäjiä tai maatalouden kanssa tekemisissä, tuntuu ettei siellä muuta työtä olekaan.
Itse taas joskus olen jutellut työkavereiden kanssa, ja moni muukin sanoo, ettei kaupungilla paljoa tuttuja näe. Työkavereilla on toki kaikilla se oma pieni kaveripiiri, mutta kaupungilla hekin sanovat ettei siellä oikein ketään tunne. Lisäksi sen ilmapiirin meikäläisen kotikaupungilla jotenkin aistiikin, ettei siellä oikein muutkaan tunne toisiaan. Tottakai teinit pyörii isoissa porukoissa ja tuntee toisensa, sekä eläkeläiset, mutta ns keski-ikäiset näyttävät muutkin melko juurettomilta.
Sen sijaan tuolla anoppilan paikkakunnassa, tuntuu että he ovat kuin yhtä suurta perhettä koko alueen väestö. Tuntuu että kaikki tuntevat toisensa, ja suunnilleen jokainen jää rupattelemaan vastaantulijoiden kanssa.
Mikäli en olisi koskaan käynyt anoppilan seudulla, niin en ehkä tajuaisi koko asiaa. Pitäisin itseäni varsin keskivertoihmisenä, joka nyt vaan on kasvanut aikuiseksi, ja kaverit karsiutuneet matkan varrella pois. Mutta kun näin tuon anoppilan seudun kulttuurin, niin sitä jotenkin havahtui, että ai tuollaistakin voi olla. Että ihmiset oikeasti elää koko elämänsä siinä samassa ihmissuhdeverkostossa, eikä karsi mitään pois, vaan laajentaa koko ajan. Ja se verkosto on heillä todella laaja, jossa on ulkopuolisen todella vaikea pysyä kärryillä, kuka Matti on milloinkin kyseessä.
Että tämmöinen kokemus.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko kaupungissasi minkäänlaista aikuisopiskelu mahdollisuutta. Voistko kirjottautua vaikka veneenrakennuskurssille tai mikä tahaansa sinua kiinnostaa? Ainakin voisit jutella tasa-arvoisesti muiden samasta aiheesta kiinnostuneiden kanssa.
Entä jos liittyisit paikalliseen seurakuntaan, johonkin joka on lähinnä sydäntäsi tai jossa tunnet olevasi "kotona"? Sielläkin olisi aikuisia joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja ajan mittaan kenties ystävystyä.
Oletko kiinnostunut mistään; suunnistus, urheilu, vesillä liikkuminen, kalastus, valokuvaus, matkustelu, avantouinti, kokkaaminen .....? Mene vain heidän joukkoonsa osallistumaan.
Tai oletko hyvä jossain asiassa, ehkä voisit aloittaa opettamaan taitojasi muille?
Kyllä se vähän niin on että kaiken eteen, tuttavuuksienkin ja ystävien hankkimiseen, on nähtävä vaivaa. Ei ole olemassa ilmaista lounasta.