Isän kuolema + masennus

Hei,

Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on erilaisia tukipalveluita, voisiko niistä olla apua sinulle?

Lainaus heidän vastauksestaan erääseen viestiin heidän sivuillaan:

"Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14–20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17–20."

Olen itsekin ollut aika pohjalla, joten pystyn jossain määrin tuntemaan tuskasi, vaikka minulla ei noin rankkoja kokemuksia ole ollutkaan.

Tsemppiä, selviät kyllä!

Mooi! Mulla ei itselläni oo hirveästi kokemusta mutta paras kaverini jonka oon tuntenu 12 vuotta menetti myös isänsä pari vuotta sitten :( sitäkin alkoi masentaa ja sillä oli sama tilanne kun sulla :( tilanne vielä paranee! Puhu jollekkulle esim: sukulaisille tai kuraattorille :) se auttaa enemmän kuin luuletkaan! Mullakin on masennusta ja älä ala itsetuhoiseksi (kokemusta on) se ei ikinä ole hyvä ratkaisu! Toivottavasti olo helpottaa tulevaisuudessa <33

Vaikka mielesi onkin nyt pahasti järkyttynyt, et saa jäädä maahan makaamaan - se ei hyödytä ketään, ei sinua eikä äitiäsi. Voisitko mennä esimerkiksi puhumaan koulupsykologille?

Ihmiset kyllä välittävät sinusta, vaikka siltä ei juuri nyt tuntuisi! Itsekin olen todella huolissani sinusta. Älä tee mitään harkitsematonta mitä tulet katumaan myöhemmin, sopiiko?

Voimia sulle täältä jostakin!Itsekin olen menettänyt isäni jo kauan sitten, jäljellä muistot ja kaipuu.Olette aika yksin surunne kanssa,vois olla hyvä puhua jollekin ettei ahista liikaa esim.seurakunta tai sairaalan henkinen ensiapu.

Älä sitten edes yritä itsemurhaa! Vaikka kuinka masentais niin ajattele vaikka että sun pitää elää sun isäs vuoksi! Kyllä siihen tottuu ajan myötä

Otan osaa suruusi! Oman rakkaan vanhemman menettäminen on aivan järkyttävän kauheaa. Kerroit toisessa ketjussa isäsi sairaudesta. Nyt se pahin sitten tapahtui. Ei ihme, että olet aivan sekaisin ja shokissa.

Kuten tässä monet ovat kehottaneet, olen samaa mieltä: nyt tarvitset kiireesti apua. Jollei muuta mahdollisuutta ole, hakeudu paikkakuntasi terveyskeskukseen nyt mahdollisimman pian. Sinulla on oikeus saada apua, älä kieltäydy siitä nyt. Myös oman seurakuntasi papit ja diakonit ovat sitä varten, että he osaavat tukea ja kuunnella. Heille voit purkaa suruasi ja vaikkei se tuo isääsi takaisin, se auttaa sinua käsittelemään surua.

Sinä selviät tästä kyllä. Mutta yksin ei kukaan jaksa tällaista. Siksi pyydän: hae apua itsellesi.

Halauksin
Pappi Elisabet

Itsellänikin kuoli isä kun olin 9vuotias se oli kesällä ja mun isä kuoli verenmyrkytykseen kun se oli mennyt talvella potkukelkalla kauppaan mutta sitten joku amis-sankari tulee ikivanhalla ooppelin romulla peräsivussa koko tien leveydeltä kun tie oli meilkein peilijäässä. Isä hyppää pois auton edestä potkukelkan kanssa ojaan ja toinen kelkan "suksista" tulee polveen ja avohaava tuli mutta ei kukaan ajatellut että se oli mitään erikoista pieni naarmu vain. Kesällä isä kuitenkin kuoli sairaalassa kun haava oli mennyt tosi pahaksi. Viimeiset sanat mitä kuulin isältä oli "Moikka! Olkaa kilttejä äidille ja totelkaa! Nähdään parin viikon päästä." Vaan eipä ikinä enään nähty ); Mua harmittaa nykyään kun mun perhe meni kattoon isää vielä sairaalaan kun se oli elossa mutta en mennyt koska mulla oli joku tyhmä peli jota pelasin. Ensi viikolla perhe menee uudestaan sairaalaan mutta en mennyt vieläkään mukaan koska pelasin sitä tyhmää peliä. Kun perhe palaa kaikki itkevät ja mietin mikä on ja isosisko tulee kertomaan että "isä on nukkunut pois" en tajunnut mitä se tarkoitti mutta kysyin vaan että mitä niin sisko karjui mulle "ISÄ ON KUOLLUT!" ja purskahtaa enemmän itkuun ja lähtee pois mä jäin vaan piirtämään jotain rumaa autoa ja muka odotin että isä tulisi takaisin. Nykyään en oikeastaan ajattele asiaa tai koitan vain unohtaa sen mutta aina välillä kun miettii kaikkea mitä on kokenut elämän aikana nämä tapahtumat tulee ensimmäisenä mieleen ja alkaa vaan itkemään. Ensimmäiset pari vuotta isän kuolemasta oli mulle rankimpia. Sanoin äidille että isästä ei saa puhua ja aina jos olin menossa kaverin luo yöksi aloin itkeä ja kun kaveri kysyi mikä on sanoin että "no kun mulla ei oo isää" ja sitten lähdiin kotiin itkien. Osa mun kavereista ei vieläkään tiedä tästä mutta haluaisin kertoa koska kaikki kertoo jotain hauskoja ja siistejä tarinoita mitä tekivät isänsä kanssa tai mitä heidän isät tekivät. Oon nyt 15vuotias ja oon poika