Kumpi vai kampi

Tunteet ja järki ei kulje käsi kädessä. Olen valinnut ensin tunnesuhteen, mutta päättyi vuosien jälkeen melkoiseen pettymykseen.

Ajattelin jo ettei aikuisena vältämättä koe enää samanlaista tunteenpaloa kuin nuorempana, joten seuraava suhde oli tuollainen järkisuhde. Kaikin puolin loistava kumppani, mutta tunteissa ei ollut sitä terävintä kärkeä missään vaiheessa. No, suhde päättyi vuosien jälkeen. Kaveruutta oli, mutta ei asioita, joita naisen ja miehen välillä odottaisi olevan.

Nyt tapailen miestä, johon tunnen suurta kipinää, himoa, lämpöä ja rakkautta. Tämä vasta repivää on, mutta pidän tunteita silti parempana vaihtoehtona kuin pelkkää loogista ajattelua parisuhteen muodostamisessa.

Silti, teet niin tai näin, voit katua myöhemmin, mutta jossitella ei myöhemmin kannata.

Ystävyydestä ovat monet loppuelämän rakkaussuhteet alkaneet, joten mikäs kiire teillä. Sinä vain hypit seinille, koska olet niin erilainen luonteeltasikin, kuin se hiljainen rakkautesi kohde.
Anna hänen tutustua sinuun JA omiin tunteisiinsa ihan rauhassa. Ei takuulla ole helppoa "heittäytyä" yhteen toisen ihmisen kanssa, jos on sellainen henkilöhistoria kuin hänellä on. Aikaa siihen totutteluun nyt vaaditaan, aikaa, jota sullakin on. Maltat vaan seurustella kerrankin ajan kanssa.
Kiireessä ei muutenkaan ole mitään järkeä silloin, kun takana on jo erinäisiä kokemuksia kimpassa olemisesta kaikkine mausteineen. Kiire uuteen suhteeseen saatta juuri olla se juttu joka pilaa taas kaiken.
Niin että kärvistelet nyt vaan ja viestittelet silloin tällöin, että olis niin kiva tavata ja kahvitella ja nukkua yhdessä ja noin, mutta älä painosta tai roiku. Ole pehmeän joustava ja luotettava ihanuus sen miehen elämässä, niin kyllä hänkin sinuun pian tottuu. Tottuu ja alkaa sitten jo tarvitakin. Hissun kissun. Rakkaudella. Kesäkin tulossa... :)

Mitä jos etenisit rauhassa kummankin kanssa. Tuo mt tapaus voi olla matkalla terveyteen jota tukisi hyvä parisuhde. Kuitenkin tälle samat harrasteet omaavallekin olisi järkevä antaa aikaa. Oikeastaan aika on sinulle paras kertoja mitä kannattaa tehdä. Ei siis hätiköityjä päätöksiä vielä. Olet nukkunut pari yötä tän lapsuuden ihastuksen kanssa. Heräsikö myös ne seksi tarpeet miehellä. Useasti kun nuo mt lääkkeet aiheuttavat turtumusta joka päässä. Ikävä kyllä.
Katsoisin mitä kummastakin suhteesta tulee. Eihän ratkaisuun ole mitään kiirettä ?

Jatkuvat suuret tunteet ja roihuava rakkaus eivät kuulu samaan pakettiin kuin pitkä vakaa parisuhde. Voit saada toisen tai toisen mutta et molempia. Eikä tämä tarkoita etteikö pitkä parisuhde voisi olla hyvä ja etteikö siinä voisi olla vahvoja tunteita. Ne eivät vain koskaan ole sitä roihua ja ilotulitusta kuin alkurakkaudessa on. Liian moni ei vain ole tätä käsittänyt.

Kiitos kaunis kaikille vastaajille!
Ihanaa että täältä löytyy näin täysipäisiä ihmisiä jotka kykenevät vastaamaan fiksusti.

Sinänsä tämä taisi kuitenkin olla hieman väärä palsta ongelmalleni ----> "suhteen aloittaminen".
Itselläni ei siis ole mitään pakottavaa tarvetta aloittaa vakavaa parisuhdetta, koska viihdyn kuitenkin niin paljon yksin.

Tilanne on tällä hetkellä sellainen että aloin tosissani väsymään tähän pirtsakkaan, minut huomioon ottavaan, kukkia ostelevaan mieheen... (siis oikeesti, kukkia!)
Tietysti rakastan sitä että mies tuo kukkapuskan, mutta tässä tapauksessa tunsin vain olevani kiitollisuuden velassa. Koin hirveän huonoa omaatuntoa siitä että mulla ei ollut minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan.

Mulla oli hirmuisen paha olla.
Ruoka ei maistunut, uni ei tullut. Pumppu hakkasi hulluna.

Ajattelin iltaisin tätä nuoruuden ihastusta. Näin hänestä unta, ja aamulla hän oli ensimmäisenä mielessäni.
Koskaan eläessäni en ole miehen vuoksi itkenyt mutta nyt vollotin antaumuksella yksin autolla ajaessani. Varsinkin jos radiossa soi jotain "itsesääli-iskelmiä".

Keskustelin tilanteesta hyvän ystäväni kanssa ja hän toivoi että pyrkisin olemaan itsekäs, ja tekemään sen mikä itsestäni hyvältä tuntuu.

Ilmoitin varovasti"kukkamiehelle" että suhteestamme ei tulisi mitään, mutta haluaisin tosissani että olisimme ystäviä... hän ei ymmärtänyt...

Eilen tämä nuoruuden ihastukseni, hiljaisempi tyyppi soitti ja sanoi ensimmäisenä puhelimessa: "Vaikka oletkin vähän vaikea ihminen niin mä rakastan sua"

Mä en odota tällä hetkellä mitään ihmeitä enkä suhteita. Nyt olen ihan sairaan onnellinen ja odotan että näen hänet. Hitto että olen rakastunut!!!

Kiitos kun kuuntelitte :)

Toivottavasti kukkamies osaa myös hävitä kisan eikä ala stalkkaamaan sua. Kokemuksesta puhun, sillä rukkaset saanut sitkeä ihailijani uhkasi romuttaa orastavan rakkaussuhteeni toiseen mieheen heti alkumerteillä. Kauhea selvitysvyyhti, ennen kuin sain ihailijan vihdoin tajuamaan ettei hänellä ollut enää mahdollisuuksia minuun.
Sulla ehkä parempi tuuri. Enivei, onnellista kevään jatkoa!