Kuinka pitkään olette jaksaneet olla erossa kumppanistanne? Meillä on sellainen tilanne, että sekä minä, että avomieheni olemme alalla, jolla eteneminen useimmiten vaatii vuoden tai parin ulkomaanreissun. Lähtö on varmaan edessä kummallakin vuoden parin päästä. Yritämme tietysti tähdätä samaan vuoteen, että erosta tulisi mahdollisimman lyhyt (tosi hyvällä säkällä sama maakin voisi onnistua...). Rakastan miestäni todella, mutta tuleva kaukosuhde-vaihe pelottaa niin, etten uskalla ihan täysin nauttia siitä, miten hyvin asiat meillä ovat. Kuinka te olette pärjänneet vuoden tai kahden erosta, kun välimatkaa on tuhansia kilometrejä ja tapaamaan pääsee ehkä pari kertaa vuodessa?
Kuinka pitkään erossa?
ani113
4900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos on jo hyvä suhde(ja suht pitkäaikanen)ennen tuota pidempää eroa, niin kyllä se varmasti sen kestää, jos luottamusta ja tahtoa löytyy. Kyllähän se vuosi ja varsinkin pari vuotta kuulostaa tähtitieteellisen hurjalta, mutta jos se tuntuu sen arvoiselta, niin ei varmasti kannata heti luovuttaa. Mulla ei ole tuommosesta kokemusta, enkä tiedä, miten itse tuos tilanteessa sitten loppujen lopuksi tekisin.
Kirjoitin muualla:
Aiemmassa ketjussa kirjoitin:
Mielestäni reissuhommat on ihan OK, mutta vaikeinta ehkä on, jos kyseessä rajoittamaton aika. Itselläni ukko oli kolme vuotta maailmalla, eli Kanadassa duunissa, siinä sitten nähtiin 8-10 kertaa vuodessa. Takana oli joitakin vuosia avoliittoa, ja vielä tämän 3 v jälkeenkin niin paljon rakkautta, että naimisiin mentiin vuosi miehen paluun jälkeen. Nyt sitä avioliittoakin on jo kestänyt 4 v ja edelleen OK. Jos oma itsetunto, työ, ystävät ja muu tukiverkko on kunnossa, niin kyllä muutaman vuodenkin jaksaa etäsuhdettakin.
Tsemppiä vaan, en väitä että se on helppoa, mutta pidemmätkin ajat ovat ihan OK, jos vaan asennetta riittää.
Kaikennäköisten paskanpuhujien kommentteihin ei sitten kannata vaivautua edes katsomaan saati kuuntelemaan, niitäkin tulee varmaan riittämään.
...rohkaisevasta vieastistä! Onneksi meillä on tässä vielä hetki aikaa lujittaa suhdetta ja pohtia vaihtoehtoja. Ja jos tosiaan pääsisi reissuun yhtä aikaa, niin ehkä se ei tuntuisi niin kamalalta. Kaikkein kurjimmalta minusta tuntuisi jäädä yksin Suomeen, tuttujen tavaroiden sekaan yhteiseen kotiin, kun toinen on jollain muulla mantereella...
Se, joka lähtee, on siinä paremassa asemassa, että hänellä on tiedossa kaikkea uutta kokemusta, se joka jää, on siinä paremmassa asemassa että hänellä on lähellä ystävät ja muut tukiverkot.
Kokemus on kaikinpuolin kasvattava ja jälkikäteen sitten kuitenkin yllättävän nopeastikin mennyt. Jos yhtäaikainen tilanne kohdalle sattuu, niin siinä tilanne on sitten tasaväkisin, kunhan ette lähde skabaamaan, kummalla on jännempää.
Tsemppiä ja lykkyä tykö parhaaseen ratkaisuun kannaltanne.