Kiinnostaako tehdä sanoistasi biisejä?

Moikka! Haen oman musiikin teosta ja erityisesti lyriikkapuolesta kiinnostuneita Pirkanmaalta. Itse olen säveltänyt kappaleita jo kauan ja nyt heräs visio tehdä kokonaan valmiita biisejä. Tyylinä on ollut lähinnä pop, kevyt rock ja välillä vähän elektronisempi. Sävellän pianolla, kitaralla sekä koneella.

Bänditoiminnasta on kokemusta, mutta nyt kiinnostaisi hoitaa soittopuoli kokonaan itse. Tyyliksi sopisi hyvin esimerkiksi The Calling, Dan Shay, Christina Perry jne, käy ihmeessä kuuntelemassa. Voit toki ehdottaa muunlaistakin jos hieman erilainen tyylisuunta kiinnostaa.

Ainakin alkuun äänitys onnistuu luonani. Löytyy äänitysmikki, piano & kitara jne. Jos saadaan sopivia biisejä kasaan, niin voidaan myöhemmin mahdollisesti hakea keikkoja tai tarjota musiikkia esimerkiksi radiolähetykseen. Ei tietenkään ole mikään välttämättömyys.

Jos tykkäät sanoittaa ja laulaminen on plussaa niin ilmoita vaikka sähköpostilla ([email protected]) katotaan sitten mitä tehdään! Iällä tai sukupuolella ei ole väliä, mutta itse olen parikymppinen joten samanikäisyys olisi toki plussaa. : )


-Oskari
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


TheSongMaker kirjoitti:

Moikka! Haen oman musiikin teosta ja erityisesti lyriikkapuolesta kiinnostuneita Pirkanmaalta. Itse olen säveltänyt kappaleita jo kauan ja nyt heräs visio tehdä kokonaan valmiita biisejä. Tyylinä on ollut lähinnä pop, kevyt rock ja välillä vähän elektronisempi. Sävellän pianolla, kitaralla sekä koneella.

Bänditoiminnasta on kokemusta, mutta nyt kiinnostaisi hoitaa soittopuoli kokonaan itse. Tyyliksi sopisi hyvin esimerkiksi The Calling, Dan Shay, Christina Perry jne, käy ihmeessä kuuntelemassa. Voit toki ehdottaa muunlaistakin jos hieman erilainen tyylisuunta kiinnostaa.

Ainakin alkuun äänitys onnistuu luonani. Löytyy äänitysmikki, piano & kitara jne. Jos saadaan sopivia biisejä kasaan, niin voidaan myöhemmin mahdollisesti hakea keikkoja tai tarjota musiikkia esimerkiksi radiolähetykseen. Ei tietenkään ole mikään välttämättömyys.

Jos tykkäät sanoittaa ja laulaminen on plussaa niin ilmoita vaikka sähköpostilla ([email protected]) katotaan sitten mitä tehdään! Iällä tai sukupuolella ei ole väliä, mutta itse olen parikymppinen joten samanikäisyys olisi toki plussaa. : )


-Oskari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu