Inarin tie

Miten on ? millainen on tien kunto tänä päivänä Kittilästä Inaria kohti.?
Ajoin yli kymmenen vuotta sitten viimeksi Inarista -> Kittilään , Pokasta alkoi soratie ja vettä tuli taivaan täydeltä, autoa ei tuntenut ulkoapäin omaksi, kun saavuttiin Sirkkaan. Millainen on nykyään sama väli ?
226131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Laittavat perseeseen kultaa!

Äänestä

Mikä tie? Ei sitä enään voi edes tieksi kutsua.

Paitsi tietysti luokituksen puolesta.

Äänestä

"Tuskien tieksi" myös kutsutaan.

Äänestä

jokohan siellä on kelirikko, toukokuussa yleensä kannattaa välttää sitä, pahimmillaan tie on niin liejuinen että sinne voi jäädä kiinni

Äänestä
  • Liejuiseen suoleen laittavat kuparia ja gouldenia! Köntteinä!

    Äänestä

Se ei ole tie vaan pottupelto. Kauheassa kunnossa aina! Ja nyt keväällä varsinkin!

Äänestä
  • VOI KAUHISTUS. Tänään lähdettiin Inarista suorinta tietä Kittilään. Pokkaan asti jonkinmoinen pikitie mutta sen jälkeen aivan kamala tie. Monttua montun perään välillä ei tiennyt mistä ajaa. Ojassakin olisi ollut varmaan vähemmän monttuja. Keskinopeus 20 km/tunti. Eli älkää hyvät ihmiset eksykö tälle tielle. Autoa ei meinannut Sirkan kohdalla tosiaan omaksi tunnistaa. Hävettävää tienhoitoa Lapin matkailualueella.

    Äänestä

  • Lapinmatkaajat kirjoitti:

    VOI KAUHISTUS. Tänään lähdettiin Inarista suorinta tietä Kittilään. Pokkaan asti jonkinmoinen pikitie mutta sen jälkeen aivan kamala tie. Monttua montun perään välillä ei tiennyt mistä ajaa. Ojassakin olisi ollut varmaan vähemmän monttuja. Keskinopeus 20 km/tunti. Eli älkää hyvät ihmiset eksykö tälle tielle. Autoa ei meinannut Sirkan kohdalla tosiaan omaksi tunnistaa. Hävettävää tienhoitoa Lapin matkailualueella.

    Minä kanssa ajaa rytyytin Pokasta eteenpäin ja olen kyllä ihan kittiläläinen.

    Voi kauhistus, piti vaihtaa kuskia kun pelkääjän penkillä istunut auton omistaja alkoi sättimään minua huonosta ajo tyylistä.

    Ei tosiaan tiennyt mistä köröttää, ajelin varmaan niin kuin humalainen
    laidasta laitaan.

    Eipä auttanut kuskin vaihtokaan. Samaa rytytystä
    Ei meitä kukaan pelasta kukaan.

    Ei kansalaiset hoida teitä kuntoon, ei etelässä eikä lapissa.

    Otappa yhteyttä valtio valtaan ja valita tien huonosta kunnosta.

    Siellä kai on joku liikenneministeri jolle valittaa Lapin teiden huonosta kunnosta.

    Ennenmin kierrän Sodankylän kautta, menkööt aikaa vaikka kuinka ja luulisi ettei turisteilla ole hoppua minnekkään joten tehkää sma temppu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä kanssa ajaa rytyytin Pokasta eteenpäin ja olen kyllä ihan kittiläläinen.

    Voi kauhistus, piti vaihtaa kuskia kun pelkääjän penkillä istunut auton omistaja alkoi sättimään minua huonosta ajo tyylistä.

    Ei tosiaan tiennyt mistä köröttää, ajelin varmaan niin kuin humalainen
    laidasta laitaan.

    Eipä auttanut kuskin vaihtokaan. Samaa rytytystä
    Ei meitä kukaan pelasta kukaan.

    Ei kansalaiset hoida teitä kuntoon, ei etelässä eikä lapissa.

    Otappa yhteyttä valtio valtaan ja valita tien huonosta kunnosta.

    Siellä kai on joku liikenneministeri jolle valittaa Lapin teiden huonosta kunnosta.

    Ennenmin kierrän Sodankylän kautta, menkööt aikaa vaikka kuinka ja luulisi ettei turisteilla ole hoppua minnekkään joten tehkää sma temppu.

    Kekkonen teki tien kun asukkaan tarpeeksi valittivat mutta nyt ei ole enää KEKKOSTA.

    Äänestä

Tämmöistä se täällä on...päivittäin ihmisten pitää ajaa aamua iltaa töihin tuommoista tietä. Turistit ajavat vain kerran läpi, mutta paikalliset joutuvat kärsimään huonosta tiestä aina....jokapäivä!

Äänestä
  • Mitäs asutte siellä tollot, aina voi muuttaa, kun ollaan vapaassa maassa.

    Äänestä

Tie on hyvä, tyhjää puhutte, kuten lappilaiset aina.

Äänestä
  • Sehän oli turisti joka valitti.
    Me omistamme sellaiset autot että ei tarvitse valittaa.
    Tie Inariin Pokan kautta on road to hell.

    Äänestä

Mikä päivitetty tilanne tiellä Kittilästä Pokan kautta Inariin?

Äänestä
  • Mene Kiistalan kautta Pokkaan ja siitä Inariin. Ennen Pokkaa on tie kamalassa kunnossa.

    Äänestä

  • Kierrä sodankylän kautta..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kierrä sodankylän kautta..

    Ei kun pysyttele vaan napapiirin eteläpuolella. Ei tänne velikulta kannata edes haaveilla tulevan..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kierrä sodankylän kautta..

    Sodankylän kautta on kierretty, mutta nyt haluttais nähdä Pokan seutuja. Oikeesti, missä kunnossa se tie on?

    Äänestä

Huonossa...

Äänestä
  • Mitä tarkoittaa huono? Onko kuoppainen ja nimismiehen kiharoilla kuten muutkin Suomen hiekkatiet vai lähes lävitsepääsemätön kynnöspelto?

    Äänestä

Ajettiin muutama päivä sitte ja oli Pokasta Sirkkaan AIVAN KAMALASSA KUNNOSSA.kuoppa kuopan vieressä,Ennen Sirkkaa on tie työtä.Ihmettelen kyllä että miten paikalliset jaksaa ajaa työ matkoja tommosella tiellä.

Äänestä

Tuo on syrjäisintä suomea. Antakaa tien olla... Säästyy rahhaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ajellaan kirjoitti:

Miten on ? millainen on tien kunto tänä päivänä Kittilästä Inaria kohti.?
Ajoin yli kymmenen vuotta sitten viimeksi Inarista -> Kittilään , Pokasta alkoi soratie ja vettä tuli taivaan täydeltä, autoa ei tuntenut ulkoapäin omaksi, kun saavuttiin Sirkkaan. Millainen on nykyään sama väli ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu