Ristiriitainen olo.
Ihastuin muutama vuosi sitten mieheen, joka oli varattu. Samoin olin minä. Se oli sellainen "ensi-silmäyksellä" tunne, vaikka olemme aikuisia, keski-ikäisiä. Meillä oli yhteinen työprojekti eikä kumpikaan silloin tehnyt aloitetta mihinkään.
Myöhemmin olimme yhteydessä ja vietimmme yhteisen yön. Asia vaivasi minua, asia vaivasi miestä ja morkkis oli melkoinen. Päätin ettei sama toistu ja puhuimme asiasta miehen kanssa. Harhahypyt jäi siihen.
Vuosi sitten erosin puolisostani. Eron jälkeen ei kulunut kuin pari viikkoa ja tämä vuosien takainen "harha-askeleeni" soitti minulle. Kyseli kuulumisia jne. Samalla hän kertoi juuri eronneensa. Hups.
Tuon puhelinkeskustelun jälkeen olemme tapailleet ja tunne on erittäin vahva, mutta..... Aina sanotaan ettei uskottomuudesta alkanut suhde tule toimimaan. Tämä asia vaivaa minua. Tietysti asiaan vaikuttaa myös se, että aloitimme tapailun heti erottuamme eli kokonaisuuteen vaikuttaa myös omien erojen käsittely kummallakin tahollaan.
Millaisia kokemuksia teillä on? Kannattaako tapailua jatkaa vai kuuluisiko irottautua väkisin, koska taustamme on se mikä on? Tietysti myös pelkään, että vuosien takainen yhteinen harha-askeleemme tulee joskus ilmi ja loukkaa esiin tullessaan ex-puolisoitamme.
Ihastuin muutama vuosi sitten mieheen, joka oli varattu. Samoin olin minä. Se oli sellainen "ensi-silmäyksellä" tunne, vaikka olemme aikuisia, keski-ikäisiä. Meillä oli yhteinen työprojekti eikä kumpikaan silloin tehnyt aloitetta mihinkään.
Myöhemmin olimme yhteydessä ja vietimmme yhteisen yön. Asia vaivasi minua, asia vaivasi miestä ja morkkis oli melkoinen. Päätin ettei sama toistu ja puhuimme asiasta miehen kanssa. Harhahypyt jäi siihen.
Vuosi sitten erosin puolisostani. Eron jälkeen ei kulunut kuin pari viikkoa ja tämä vuosien takainen "harha-askeleeni" soitti minulle. Kyseli kuulumisia jne. Samalla hän kertoi juuri eronneensa. Hups.
Tuon puhelinkeskustelun jälkeen olemme tapailleet ja tunne on erittäin vahva, mutta..... Aina sanotaan ettei uskottomuudesta alkanut suhde tule toimimaan. Tämä asia vaivaa minua. Tietysti asiaan vaikuttaa myös se, että aloitimme tapailun heti erottuamme eli kokonaisuuteen vaikuttaa myös omien erojen käsittely kummallakin tahollaan.
Millaisia kokemuksia teillä on? Kannattaako tapailua jatkaa vai kuuluisiko irottautua väkisin, koska taustamme on se mikä on? Tietysti myös pelkään, että vuosien takainen yhteinen harha-askeleemme tulee joskus ilmi ja loukkaa esiin tullessaan ex-puolisoitamme.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Miksei se suhde voisi toimia ihan hyvin? Tietysti teidän molempien pitää käydä oma eroprosessinne lävitse sekoittamatta sitä tähän uuteen parisuhteeseen.
Tapahtuuhan sitä usein, että kun on jättänyt/tullut jätetyksi edellisestä parisuhteesta, niin löytää uuden onnen uudesta parisuhteesta jo tosi pian. Toislla se sitten kestää kauemmin, mutta ollaanhan me kaikki erillaisia.
Kyllä minä ainakin jatkaisin tapailua, jos se on molemmintuolisesti tyydyttävää. Eikä niin, että se toimii vain laastarina eroprosessin jälkipyykissä.
Miksi se harha-askel tulisi ilmi? Jos siitä tietää ainoastaan sinä ja nykyinen miesystäväsi. Eihän siitä silloin kukaan muu saa tietää, kun pidätte sen asian omana tietonanne.
Ei elämässä mene kaikki kutenoppikirjassa. Jos viihdytte suhteessa toisiinne, miksi se pitäisi lopettaa? Jos myöhemmin tuntuu siltä, että pettämishistoria vaivaa, aina voi erota. Päivä kerrallaan :)
Komppaan edellistä kirjoittajaa, etenkin, kun te olette jo aikuisia ihmisiä ja se valloittamisen sokaiseva ihanuus on jo koettu. Voitte nyt alkaa elää yhteistä arkeakin ilman, että siihen liittyy mitään yltiöromanttisia kuvitelmia.
Rehellisyys itseä kohtaan on aina kaiken lähtökohta. Teillä kahdella ei liene mitään kuvitelmia senkään asian suhteen, olette jo kokeneet sen, mitä on pettää itseään, joten tuskinpa haluatte kokea samaa enää uudelleen.
Tämä suhde kyllä tuntuu erittäin hyvältä ja pakko sanoa, että ihastumisen tunne on voimakas. Taitaa sukat pyöriä jaloissa enemmän kuin koskaan. Jotenkin sitä vaan miettii liikaa sitä, onko tämä sopivaa.
Aiempi liittoni oli ns. Kumppanuussuhde. Ei seksuaalinen eikä intohimoinen vaan ennen kaikkea kumppanuuteen ja tasa-arvoon perustuva. Siksi erokin oli sellainen asiallisesti hoidettu ja analyyttinen.
Koska tämä suhde on niin erilainen ja tunteet niin huumaavia, pelkään kai että tässä voi oikeasti myös sattua jos suhde kariutuu. Eli kai lähinnä kyse on siitä uskaltautuuko ottamaan riskin jne. Tosin onhan tässä jo vuosi tapailtu. Usein vaan sanotaan ettei suhde onnistu, jos siinä on taustalla uskottomuus. Mietinkin että onko edessä jotain mihin en osaa varautua?
"Uskottomuus taustalla" koskee pitkään kestäneitä salasuhteita, joissa suhde rakennettu valheiden päällä. Ja kun intiimisalaisuus nostattanut huuman tunnetta.
Ei teillä ole ongelmana kuin käsittelemättömät omat erot. Kipuilu niistä saattaa laueta odottamattomassa tilanteessa juuri kun olisi tarvetta vahvuuteen ja järkevyyteen. Oman tilanteesi tiedät, mutta et sitä mitä mies kantaa mukanaan entisestä liitosta. Et voi olla varma oletko joutumassa laastariksi ja oliko miehen ero lopultakaan hänen puolelta toivottu.
Toisessa kappaleessa olet varmasti juuri asian ytimessä. Kuluneen vuoden aikana aloitimme tapailun selkeästi innostuneesti, mutta varovaisesti. Eroistamme emme puhuneet. Ainakin itse koen liian intiimiksi puhua exäxtäni, koska se oli meidän kahden välinen liitto enkä oikein pidä siitä että asioista puhutaan kepein perustein "ulkopuoliselle" Toisaalta halusin tapaamisissamme keskittyä vain meihin, enkä toimia terapeuttina enkä käyttää itseään toista terapeuttina.
Tapailun edetessä on puhuttu myös entistä liitoistamme, tosin vähäisessä määrin. Enkä halua niitä yksityisasioita liikaa avattavankaan, koska asioissa on aina vähintäänkin kaksi puolta.
Laastarointi. No, sitä en taas pelkää. Tiedostamatta voimme hyvinkin olla kumpikin laastareita, mutta kyllä tämä on vienyt meitä kumpaakin eteenpäin. Onneksi kesäkin alkaa. Aurinko tekee hyvää kokonaisuudessaan. Eniten ehkä pelkään sitä, etten hallitse itseäni, kun olen ihastunut kuin pikkutyttö. MIten minulle näin kävi? Tuntuu hyvältä, mutta on kuin slalommäessä, kun ei oikein tiedä miten pitäisi laskea.
Onhan se noinkin... Mutta hei, tilanne olisi juuri sama, jos aloittaja ja tämä mies olisivat nyt vasta, eronneina tavanneet ensimmäisen kerran. Jokainen käsittelee eronsa omalla tavallaan - toiset ovat jo asioista yli ennen kuin "muste kuivaa paperissa" ja toiset kipuilevat vuosikausia. Aloittaja ei kuitenkaan ole eroa aiheuttanut eikä päinvastoin, vaan ovat eronneet omaan tahtiinsa tahoillaan.
No... Itselläni on hieman vastaavanlainen tapaus. Aiemmissa työkuvioissa tutustuin mieheen, jonka kanssa meillä ajatukset ja huumorintaju synkkasivat saman tien, ja ehkä jotain muutakin olisi ollut, mutta molemmat olimme tahoillamme parisuhteissa. Vuosien kuluttua työ johti meidät jälleen samojen asioiden ääreen, itse olin silloin eronnut. Yhteisellä työmatkalla tapahtui "jotain", joka sitten päätettiin unohtaa ja vähäinenkin yhteydenpito rajoitettiin tietoisesti työasioihin. Muutama vuosi kului ja mies otti yhteyttä. Oli eronnut ja kertoi haluavansa nähdä minut. Tapasimme ja tunteet roihahtivat "luvan kanssa" - ja olemme nykyään parisuhteessa.
kgjmkcg - Mielenkiintoista kuulla tarinasi, siinä on niin paljon samaa kuin omassa tilanteessani. Nyt kun olette parisuhteessa, niin miten koet sen? Tuli mieleen kun luin tekstisi, että taidan tehdä ihan turhaan pohdintoja sen suhteen, että vuosien takainen yhteinen hairahduksemme heittäisi jonkun varjon tulevaisuuden ylle?
Onko kipinä säilynyt välillänne?
Anna elämän viedä, nauti naisellisuudestasi, intohimoa ja lämpöä saat elämääsi.
Mulla myös kumppanuus suhde vain nykyinen.
Haluaisin kohdata myös kaltaisesi naisen.
Kiitos kivasta viestistä. Tuli tunne, että oikeasti ymmärrät mitä tarkoitan kumppanuussuhteella - mitä se sisältää ja mitä siitä puuttuu.
Avioliittoni oli alunperin kumppanuussuhde, ei siis mitään tunteiden tai intohimon ilotulitusta, mutta yhteenkuuluvuutta, asioiden jakamista ja leppoista yhdessäoloa. Mukavaa ja ulkoisesti särötöntä. Suhteens sisällä kumppanuuttamme söi vuosi vuodelta miehen haluttomuus ja kieltäytyminen seksistä ja läheisyydestä. Vuosia etsin syitä itsestäni ja tein kaikki temput, jotta suhteessamme olisi myös fyysistä hyvänäpitoa. Kyllähän tuo vaje heijastui lopulta vuorovaikutukseemme, vaikka oli apuakin haettu ulkopuolelta suhteeseemme.
Nyt tuntuu jotenkin oudolta, että miten kaikki voi olla näin helppoa. MIten kiva on saada kosketusta, eikä toinen ole siitä vaivaantunut. MIten hienoa on, että kumpikin tekee aloitteita eikä aloitteena tule torjutuksi. Se heijastuu koko yhdessä oloon. On helppo olla ja läheisyys ravitsee tunteita.
JOtenkin se ensi kohtaaminen ja "se jokin" kuullostaa typerältä, mutta niin se vaan on. Nyt en oikein tiedä oliko minulla tiedostamaton tilaus vai onko oikeasti niin että johonkin se kemia vaan kolahtaa oitis. Tietysti tutustumisen myötä myös persoona osoittautui sellaiseksi, mikä viehättää minua.
Olen kuitenkin jo keski-ikäinen, lapset muuttaneet omilleen jne. Siksi tämä tuntuu jotenkin niin ihmeelliseltä, että voiko näin oikeasti käydä. Olenko ansainnut tällaisen tunteen.
Varmasti olisin vieläkin kumppanuussuhteessani, mutta ero lähti liikkeelle exän aloitteesta. Toisaalta olin helpottunut että se oli hän, joka asian otti puheeksi.
Elämää ei voi elää etukäteen eikä kaikesta selviä aina sittenkään, vaikka tietäisi kaikki sudenkuopat. Rennosti vaan tässä hetkessä, jossa elämä tapahtuu, se on mun mottoni. Elämä on oikeasti niin lyhyt, että onnellisuudesta tulee nauttia silloin kun se kohdalle osuu.
Kiitos.... Olin jokseenkin vakuuttunut, että saan tällä palstalla ainoastaan kiukustuneita vastauksia siitä, että olen aikanaan pettänyt puolisoani. Tai no, exä kyllä usein ehdotti että hoitaisin seksin sivistyneesti salaa jonkun muun kanssa, koska hän ei minua halunnut. Mutta silti tuo parisuhteen aikainen seksikerta teki syyllisen olon.
Mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa. Olet kyllä oikeassa, että elämä taitaa olla liian lyhyt turhaan murehtimiseen.
Sinulle ollakko-vaiko... . Et menetä elämässä mitään jos olet kohdannut ihmisen jota haluat ja tuntea läheisyyden. Se on parasta terapiaa mitä voi olla.
Anna sukkien pyöriä jaloissa ja tee kaikki mistä olet jäänyt paitsi.
Olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia kanssasi s-postilla kun itse elän mitä elän.
Ajattelet samoin kanssani.
Nauti, nauti ja nauti.
Corniche missä päin olet?
Kerran pettäjä on aina pettäjä. Ihmetyttää suuresti, miten jotkut voi olla niin naiveja, että kuvittelee, ettei se samainen ketku pettäisi myös heitä itseään?!?!?!?!
Olimme kumpikin uskottomia silloisille puolisoillemme, joten sinänsä olemme samalla viivalla.
Kommenttisi pohjalta emme olisi kumpikaan sopivia kumppaneita "aina uskollisena pysyneille", joten ehkä onkin siis oikein että keskitymme toisiimme:) Tietysti plussaa on se, että kumpikin on nyt kohdannut ihmisen, joka suhtautuu seksuaalisuuteen samoin.
Hyvä sdaSaaASAa! Olen samaa mieltä. Toivottavasti tulette kumpikin pettämään toisianne... näin ketjuun saadaan uusia silmukoita. Toivottavasti myös lapsenne jatkavat vanhemmiltaan perityttyjä oppimismalleja.
Kaikki ei aina tapahdu niinkuin Strömsössä. Olisihan se aivan kamala katastrofi pettämiskriitikoille, jos keskustelun avaaja eläisi uuden miehensä kanssa ihan ilman kummankaan pettämistä.
Niin, koskaan ei voi sano ei koskaan. Tosiasia kuitenkin on se, että keski-iässä on myös elämänkokemusta ja toivon että suhtaudumme myös käytännön tasolla sitoutumiseen jo tässä vaiheessa samoin. Tosin olemme asiasta myös puhuneet.
Eletyn elämän myötä on ainakin oppinut mitä toivoo parisuhteelta ja myös sen, mitä siinä ei halua kokea. Omalla kohdalla pahin kipukohta oli totaalinen seksuaalisen erilaisuus ja kirsikkana kakun päällä se, että ex toivoi minun "ulkoistavan" parisuhdeseksin niin, että sitä voi olla minulla, mutta hän ei halua osallistua siihen. Se tuntui loukkaavalta.
Nyt nautin siitä, että nykyinen kumppani pitää minusta kiinni. Haluaa läheisyyttä sekä seksuaalisesti mutta monesti myös ilman seksuaalisia intohimoja.
Koskaan ei tiedä miten tämä menee. Mutta kuten aloituksessa yritin suoraan tai ainakin rivien välistä tuoda esiin, niin kyllä koen huonoa omaatuntoa siitä, että meillä oli se yhteinen yö muutamia vuosia sitten. Vaikks se yö liity eroihimme, niin onhan se selvää että jokin yhteys kumppaniin puuttuu, jos hairahtuu ja hairahtuminen tuo avioliiton sisälle salaisuuden, joka toimii kilpenä/muurina puolisoiden välillä salalaitavuudessaan. Tämä siis vaivaa minua. Se, että olemme loukanneet silloisia puolisoitamme. Toivon etteivät he saa koskaan tietää.
Hah, teetkö jotain tutkimusta, et oo uskottava juttuinesi :(
Ajanvietteeksi he voisivat yhdessä istua mukavasti sohvalla ja vierailla www.aviorikos.net sivustolta. Löytyisikö sieltä uutta jännitävää ihmissuhdetta molemmille tasapuolisesti elämänehtoopuolelle. Ihanaa...
Ymmärrän sarkasmisi ja olen ansainnut sen. Miten suhtaudut siihen, että ex puolisoni toivoi että hoitaisin seksuaalisen osa avioliitostamme "jonkun muun kanssa"? Reilua peliä, vallankäyttöä vai omistamisen halua?Muuta?
Kirjoitit: Tietysti myös pelkään, että vuosien takainen yhteinen harha-askeleemme tulee joskus ilmi ja loukkaa esiin tullessaan ex-puolisoitamme. Vähän ristiriidassa edellisen lausun kanssa.
Varattu mies (kahden lapsen isä) töissäni haluaisi kovasti seuraani. Päivittäin saan ihailevia katseita ja koskettelua. Vaimo on paljon nuorempi minua. Itselläni on nimettömässäni avaruuteen asti näkyvä timanttisormus. Kiitos ex-puoliso. Miten minun pitäisi reagoida? Onkohan tuo mies tuleva puolisoni??? mmm. Laitanko pahan kiertämään...
Voin sanoa sinulle suoraan ja kokemuksesta, että jos mies haluaa jotain se tulee ja ottaa sen. Täällä tarkoitan, että jos mies haluaa sinun kanssa parisuhteen, niin miksi hän on edelleen naimisissa.
Heh... Luit varmasti aloitukseni :) (> mies on eronnut, minä olen eronnut eikä erot liity toisiimme)
Eli koska mies otti yhteyttä eronsa jälkeen, hän haluaa minut. Sen tiedän kyllä - ja tunnen. Mutta silti olen ehkä pohtinut liikaakin tuota historiaamme.
Nämä spontaanit tulkinnat, jotka ei pohjaudu mihinkään, ovat ajatuksia avaavia. Ei ole siis poikkeuksellista, että luettuakin tekstiä tulkitaan ihan ohi dokumentaation oman tunnetilan rakentaessa kuvitteellisen "totuuden". Tuo samalla huvittavaa, mutta myös ajattelemisen aihetta synnyttävää.