Olen 35-v nainen. Minä olen elämäni aikana tehnyt ihmissuhteissani paljon äärettömän pahoja virheitä. Olen elämäni aikana ollut omassa parisuhteessani se uskoton osapuoli, mutta myös minua on petetty ja olen myös sinkkuna sotkeutunut varattuun mieheen. Ollut siis kaikissa uskottomuuden rooleissa. Olen käyttäytynyt ihan miten sattuu välittämättä liiemmälti muiden asioista.
Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että olen ollut varatun miehen kanssa ja että tuotan pahaa mieltä hänen perheelleen, vaimolle ja lapsille. Yritin esimerkiksi lopettaa esim ko. suhteen useaan otteeseen, mutta mies piti minua niin tiukassa otteessa, etten vain jaksanut siitä tarpeeksi voimallisesti irti pyristellä. Lisäksi tähän mieheen olin oikeasti rakastunut. Asia ajautui tilanteeseen pikkuhiljaa, olin itse juuri avioeroamassa ja minua oli petetty ja tämä mies oli turvani koko prosessin ajan. Rakastuimme toisiimme emmekä päässeet enää irti toisistamme. Tämä ei tietenkään oikeuta tekoani, mutta haluan kertoa miksi lähdin niin helposti tuohon suhteeseen ja jatkoin sitä kaikesta huolimatta.
Olennainen kysymys tässä on kuitenkin se, että miksi olen käyttäytynyt niin kuin olen. Minulla on taustalla henkisesti erittäin rikkonainen koti, ns kulissiliitto jossa vanhemmat vihasivat toisiaan ja isäni kävi melko avoimesti vieraissa koko avioliiton ajan. Äiti kärsi suhteessa tietenkin ja oli koko ajan vihainen ja vihamielinen meitä lapsia kohtaan, koska hän joutui olemaan paskassa avioliitossa ns "lasten takia". Kotona ei koskaan näkynyt vanhempien välistä hellyyttä ja läheisyyttä, pelkkää vihamielisyyttä ja mustia pilviä.
Tällainen parisuhteen malli lapsuudenkodista on johdatellut minut siihen tilanteeseen ja kasvattanut minut siihen ajatusmalliin, että on ihan normaalia käyttäytyä moraalittomasti suhderintamalla. Tiedostan että se on väärin, mutta ajattelen niin, että siitä huolimatta kaikki sitä kuitenkin tekevät. Minä olen vasta nyt tajunnut, että vika on minussa ja että minun täytyy tehdä asialle jotain. Olen menossa psykologille ja yritän hoitaa asian kuntoon. En tiedä saako minusta enää ikinä ehjää ihmistä, mutta yritän omaa päätäni hoitamalla kantaa jatkossa vastuun tekemisistäni paremmin ja olla aiheuttamatta lisävahinkoa muille ihmisille.
Minun mielipiteeni on, että jos ette pysty olemaan uskollisia avioliitoissanne niin erotkaa, jos teillä on lapsia. Ette tajuakaan miten kauaskantoiset vaikutukset uskottomuudella ja onnettomilla parisuhteilla on lapsen sydämeen ja ajatteluun. Se voi sekoittaa lapsen tunne-elämän pahemman kerran ja vaikuttaa kaikkiin hänen loppuelämän ihmissuhteisiinsa peruuttamattomasti.
Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että olen ollut varatun miehen kanssa ja että tuotan pahaa mieltä hänen perheelleen, vaimolle ja lapsille. Yritin esimerkiksi lopettaa esim ko. suhteen useaan otteeseen, mutta mies piti minua niin tiukassa otteessa, etten vain jaksanut siitä tarpeeksi voimallisesti irti pyristellä. Lisäksi tähän mieheen olin oikeasti rakastunut. Asia ajautui tilanteeseen pikkuhiljaa, olin itse juuri avioeroamassa ja minua oli petetty ja tämä mies oli turvani koko prosessin ajan. Rakastuimme toisiimme emmekä päässeet enää irti toisistamme. Tämä ei tietenkään oikeuta tekoani, mutta haluan kertoa miksi lähdin niin helposti tuohon suhteeseen ja jatkoin sitä kaikesta huolimatta.
Olennainen kysymys tässä on kuitenkin se, että miksi olen käyttäytynyt niin kuin olen. Minulla on taustalla henkisesti erittäin rikkonainen koti, ns kulissiliitto jossa vanhemmat vihasivat toisiaan ja isäni kävi melko avoimesti vieraissa koko avioliiton ajan. Äiti kärsi suhteessa tietenkin ja oli koko ajan vihainen ja vihamielinen meitä lapsia kohtaan, koska hän joutui olemaan paskassa avioliitossa ns "lasten takia". Kotona ei koskaan näkynyt vanhempien välistä hellyyttä ja läheisyyttä, pelkkää vihamielisyyttä ja mustia pilviä.
Tällainen parisuhteen malli lapsuudenkodista on johdatellut minut siihen tilanteeseen ja kasvattanut minut siihen ajatusmalliin, että on ihan normaalia käyttäytyä moraalittomasti suhderintamalla. Tiedostan että se on väärin, mutta ajattelen niin, että siitä huolimatta kaikki sitä kuitenkin tekevät. Minä olen vasta nyt tajunnut, että vika on minussa ja että minun täytyy tehdä asialle jotain. Olen menossa psykologille ja yritän hoitaa asian kuntoon. En tiedä saako minusta enää ikinä ehjää ihmistä, mutta yritän omaa päätäni hoitamalla kantaa jatkossa vastuun tekemisistäni paremmin ja olla aiheuttamatta lisävahinkoa muille ihmisille.
Minun mielipiteeni on, että jos ette pysty olemaan uskollisia avioliitoissanne niin erotkaa, jos teillä on lapsia. Ette tajuakaan miten kauaskantoiset vaikutukset uskottomuudella ja onnettomilla parisuhteilla on lapsen sydämeen ja ajatteluun. Se voi sekoittaa lapsen tunne-elämän pahemman kerran ja vaikuttaa kaikkiin hänen loppuelämän ihmissuhteisiinsa peruuttamattomasti.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lähdin perkaa tätä juttuasi ensin lopusta ...
Sinun mielipiteesi oli; "... että jos ette pysty olemaan uskollisia avioliitoissanne niin erotkaa, jos teillä on lapsia". Mutta kun mulla ja miehelläni ei ole lapsia.
Mutta kun on ihmisiä, jotka eivät tunne huonoa omatuntoa siitä, että on varatun miehen/naisen kanssa.
Ja kyllä, joskus sitä on niin kiinni toiseen, ettei itse kykene sitä lopettamaan. Jos vielä mies painostaa asian esilletuomisella, niin sitä on vain siinä suhteessa. Kun tajuaa itse, että on enemmän hävittävää jäädä suhteesta kiinni, kuin olla suhteessa, jossa on joutunut enemmänkin vain miehen panoksi niin sitä vain kärvistelee siinä ja on. Kunnes sitten saa omat asiat siihen tilaan, että on eronnut omasta miehestään. Jolloin pääsee eroon myös siitä itseään painostaneesta miehestä.
Minulla taas on ollut hyvä ja turvallinen lapsuus ja koti ympäristöineen. Vanhempani ovat nyt jo eronneet, mutta vasta 28v. yhdessäolon jälkeen ja se oli sopuero. He ovat yhä hyviä ystäviä keskenään.
Oli miten tahansa, meillä jokaisella on omat tiemme. Onnea sinun tiellesi ja tulevaisuudellesi.
Kiitos vastauksestasi ja kokemuksestasi.
Minun pääni on aivan sekaisin, en tunnista oikeata rakkautta itsessäni enkä muissa, en erota ihmisten motiiveja ja käyttäytymisen syitä ja koen olevani tunne- ja ihmissuhdeasioissa täysi nolla. En myöskään luota keneenkään mutten myöskään enää itseenikään.
Sinun on vain koetettava kasvattaa sitä omaa itsetuntosi ja luottoasi omiin tekemisiin. Niin minäkin tein. Ei se helppoa ole, mutta tiedän omasta kokemuksestani, ettei se ole mahdotontakaan. Sen verran pitkään minäkin olin huonossa sivusuhteessa, jossa jouduin olemaan reidet avoimena silloin, kun mies sitä halusi. Ja hän halusi sitä minulta usein ja monin erillaisin tavoin, mitkä häntä vain kulloinkin miellyttivät.
Vasta päästyäni hänestä irti, kykenin jonkin ajan kuluttua taas eheyttämään itseni. Vaikka alkuun se olikin aika vaikeaa ja haastavaa.
Nyt olen jo uudessa suhteessa, ollut jo jonkin aikaa, enkä aio ainakaan samoja virheitä enää toistaa uudestaan.
Minä olen ollut, kuten sinäkin, kaikissa noissa rooleissa, varsinkin petettynä ja pettäjänä. Kakkosen roolissa en ole ollut vaikka senkin viittaa minulle on soviteltu joten tiedän mitä siinäkin roolissa joutuu kokemaan. Minulla oli ihana lapsuus, rakastavat vanhemmat jotka rakastavat vieläkin toisiaan, suuri perhe ja suuri suku. Eli ns. turvallinen ja lämmin lapsuus sekä nuoruus. En usko että minun aikuisena kohtaamani parisuhdeongelmat johtuvat lapsuudesta. Ihmiset tekevät vääriä ja oikeita ratkaisuja huolimatta siitä millainen tausta heillä on. Miksi sitten haetaan syitä omaan käyttäymiseen esim. lapsuudesta? Ei todellakaan tarvitse aina niin kauas mennä. Tärkeintä elämässä on myöntää omat virheensä, jättää muiden syyttäminen heille itselleen. Mennä elämässä eteenpäin ja nauttia jokaisesta hetkestä. Näin sinusta tulee rakastettu ja voit antaa rakautta myös muille.
Samaa mieltä sun kanssa. Mulla samanlainen lapsuus kuin sinulla ja siltikin, jokaisessa roolissa olen ollut. Omat valinnat kyseessä. Omat halut. Omassa päässä se vika ettei halua olla uskollinen. Ei ole lapsuuteni syytä. Ei mulle kukaan opettanut että saa pettää ja jättää.
Elämänpolussasi on joltain osin samaa mitä omassanikin on, ei kuitenkaan ihan täysin samaa. Ymmärrän melko hyvin varmaankin mitä tunnet.
Olin eroon päättyneessä avioliitossani petetty, enkä sen takia koskaan suostu ketään pettämään enkä myöskään kakkoseksi, koska tiedän miten pahalta uskottomuus tuntuu ja miten paljon murhetta se aiheuttaa, kun perhe hajoaa.
Niin minäkin olin petetty ja silti tein mitä tein. En tajua miten olen ollut näin vastuuton ja hirveä ihminen! Inhoan itseäni.
Kun nyt ajattelet noin, olet jättänyt nuo huonot asiat taaksesi. Ainahan voi muuttua, ja hyvä niin.
Mulla myös ihan normilapsuus yms yms. 20v uskollinen, vaan joku naps sitten. "Tässäkö tää elämä oli""Onko koskaan seksiä jonkun muun kanssa " ja niin edelleen. Ja sitten petin. Että ei se taustasta ole kiinni. Voi olla ihan muut asiat. ..
Mielestäni avioliitosta menee jotain lopullisesti pilalle, jos pitkä luottamus rikotaan. En pystynyt jatkamaan liittoani, vaikka yritin puoli vuotta miehen salasuhteen paljastumisen jälkeen. Uskottomuus muuttaa tunteita liikaa puolisoa kohtaan. Ei ole enää sama luotettava elämänkumppani. Eikä olisi halunnut mies erota, ei sitten millään.
Komppaan täysin. Minulla ihan sama tilanne, paitsi että olen mies. Kun luottamus on menetetty, mikä tahansa suhteessa voi olla valhetta, sekä mennyt että tuleva. Kun ei ole luottamusta, ei voi olla aitoa liittoakaan.
Lopulta kuitenkin se epärehellinen menettää enemmän. Ainakin itse koen, että olen jatkanut elämääni onnellisempana, kuin exäni. En ole tosin vastakkaiseen sukupuoleen halunnut edes vilkaista, kun on niin helpottunut olo rankan eron jälkeen.
Tiettyyn pisteeseen asti voi oman käyttäytymisen laittaa lapsuuden kokemusten piikkiin mutta jossain vaiheessa tulisi ottaa vastuu omasta elämästä ja toiminnasta. Isäsi petti ja äitisi kärsi ja tästä mallista valitsit isäsi toiminnan eli pettäminen on sallittua. Elämä on täynnä valintoja ja päätöksen tekoja, joista jokainen meistä itse on vastuussa, samoin seurauksista voi syyttää vain itseään.
Karman lakikin toimii suht hyvin elämässämme. Olet ollut varatun miehen kakkonen, luultavasti tulet petetyksi tulevaisuuden parisuhteissakin. Näin se vain menee.
Luultavasti tulenkin. Itse olen valintani tehnyt ja niistä tulen kärsimään lopun ikääni. Olkaa te muut viisaampia.
Aloittaja on oikeassa mm. siinä, että lapsuuden kokemuksilla on valtavat vaikutukset ihmisen elämään. Sieltä tulevat myös mallit ihmissuhteisiin. Samoin tunne siitä, onko arvokas ihmisenä, naisena, miehenä jne. Vanhemmilla on suuri vastuu lapsen tulevaisuudesta. Vanhempien uskottomuus toisiaan kohtaan luo varmasti perheeseen epäluottamuksen ilmapiirin. Pettämiseen liittyy usein myös salailua, epämääräisiä menoja, vaikenemista jne. Perheestä puuttuu avoimuus ja rehellisyys, ilo ja onni.