Mietin tässä isien ja tyttärien sekä äitien ja poikien suhteita...
Itse olin täysi-ikäisyyteen saakka isän pikku prinsessa, jota tuli maailmalta suojella. Koskaan en mitään pahaa voinut tehdä :) isän mielestä.
Kuitenkin jo kymmenen vuotta sitten jopa minun isäni oppi kuuntelemaan aikuista ääntäni. Alkoi kohdella minua enemmän ihmisenä kuin prinsessana. Tajusi, että kasvanuthan se tyttö on, osaa se apua pyytää jos tarvii.
Kuitenkin...
Tunnen lukemattoman määrän aikuisia miehiä, joiden äidit kohtelevat heitä kuin pikkupoikia. Tehdään leivät, kuoritaan perunat ja kaadetaan maito valmiiksi lasiin... ja niin edelleen. Hyvässä lykyssä asutaan äidin helmoissa kolmikymppisiksi asti!
Siis huh huh. Onko niin, etteivät naiset osaa päästää irti poikalapsistaan? Tyttöjen kasvaminen ei tunnu olevan niin vaikeaa äideille. Onko niinkin, että miehet osaavat paremmin päästää isin pikku prinsessat pesästä, mitä äidit poikasensa?
Ja millaisiksi ne pojat sitten kasvaa!? Tahdottomiksi tollukoiksi, jotka antaa äidin passata, mutta samalla myös aika pitkälle määrätä elämänsä.
Onko äiti miehen elämän nainen?
Itse olin täysi-ikäisyyteen saakka isän pikku prinsessa, jota tuli maailmalta suojella. Koskaan en mitään pahaa voinut tehdä :) isän mielestä.
Kuitenkin jo kymmenen vuotta sitten jopa minun isäni oppi kuuntelemaan aikuista ääntäni. Alkoi kohdella minua enemmän ihmisenä kuin prinsessana. Tajusi, että kasvanuthan se tyttö on, osaa se apua pyytää jos tarvii.
Kuitenkin...
Tunnen lukemattoman määrän aikuisia miehiä, joiden äidit kohtelevat heitä kuin pikkupoikia. Tehdään leivät, kuoritaan perunat ja kaadetaan maito valmiiksi lasiin... ja niin edelleen. Hyvässä lykyssä asutaan äidin helmoissa kolmikymppisiksi asti!
Siis huh huh. Onko niin, etteivät naiset osaa päästää irti poikalapsistaan? Tyttöjen kasvaminen ei tunnu olevan niin vaikeaa äideille. Onko niinkin, että miehet osaavat paremmin päästää isin pikku prinsessat pesästä, mitä äidit poikasensa?
Ja millaisiksi ne pojat sitten kasvaa!? Tahdottomiksi tollukoiksi, jotka antaa äidin passata, mutta samalla myös aika pitkälle määrätä elämänsä.
Onko äiti miehen elämän nainen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi siitä passaamisesta pitää äitiä syyttää? Saahan se poika itsekkin lakata löllyröimastä ja passuuttamasta itseään.
Ihme hommaa kun pitää aina naista syyttää. Ihan niinkuin ei miehet voisi ottaa vastuuta omasta kotoamuutostaan.
Ehkä se on niin, että tyttäret jossain vaiheessa repivät itsensä irti äidistään itsenäistyäkseen ja se isästä irrottautuminen tapahtuu siinä sivussa, hieman huomaamatta. Hups, tytär aikuistui eikä kukaan voinut sitä estää. Pojilla ei tällaista äidistäirrottautumisen tarvetta taida ihan samassa mittakaavassa olla. Isät ja pojat - siitä suhteesta minulla taas ei ole minkäänlaisia kokemuksia. Toisaalta, harvemmin tälläkään palstalla soimataan niitä appiukkoja, sitäkin enemmän anoppeja. Vai johtuuko se siitä, että me naiset olemme kovempia arvostelemaan - ehkäpä täältäkin löytyisi muutama vävypoika, jolla on ongelmallinen appisuhde, jos oikein kaivelisi.
En ole ikinä nähnyt että appiukko olis mustasukkainen pojastaan ja veljet ovat ihan eri asia kuin siskot.
Mun poikakaveri on äidin ja siskon luottamushenkilö, pitää yhteyttä äitiin ja siskoon, mutten ymmärrä miks he ovat niin hemmetin mustasukkaisia?...
Kun istuin poikakaverin sylissä, siskon oli ihan pakko liittyä seuraan(ja se ei ole mikään höyhen), kun olin halaamassa poikakaveria, sen sisko työnsi mua pois. Hänellä muuten oli oma poikakaveri mukana. Sitten sisko otti viinaa ja huusi mulle naama punaisena (????) Siis silloin kun nähtiin ekan kerran...
Ottaako päähän että nyt on uusi tyttö joka on yhtä rakas? Ymmärrän etten voi korvata äitiä/siskoa! Onko se ihan normaalia, että mustasukkainen 32v. käyttäytyy kuin 10v.?
Sama tilanne oli myös kerran aikaisemmin.
Yleistät aivan liikaa. Ei sillä sukupuolella ole mitään väliä, samalla tavalla tossutetaan ukkoa kuin akkaakin. Minä syytän vanhempia. Joillain heistä on tapana dominoida varsin vahvasti koko lähipiiriään, ja tämä tarttuu kyllä lapsiin. Näin ne aikamiespojat ja -tytöt eivät koskaan pääse irti siteistä, sillä eivät paremmasta tiedä. Yleensä tuollaiset mammat pitävät vielä aika tiukasti ohjaksista kiinni.
Meillä on vaimon kanssa samanlaista ongelmaa mitä muillakin tästä aiheesta valittavilla. Meillä muija ei osaa itse päättää mitään. Aina se soittaa äidilleen. Monta kertaa päivässä. Vaatekaupassakin mennään ensin sovituskoppiin, sovitellaan vaatteita, soitetaan äidille välillä ja äiti kertoo mitä pitää ostaa. Ja sitten vielä kaupan jälkeen soitetaan äidille ja kerrotaan tarkkaan mitä ostettiin. Kaikki asiat menee äidin läpi. Sen äiti on melkoinen matami, ja hän käyttääkin "valtaansa" myös muihin lähellään. Sen mies on ihan tossun alla, ei päätä itse mitään, muija kertoo mitä tehdään ja milloin. Samoin se yrittää pomottaa meikää. Nyt on suhteet vähän viilenneet kuin ei pomomeininki onnistukaan.
Lisäjännitettä tulee myös siitä, että koska vaimo ei pysty tekemään mitään päätöksiä, niin minä teen sitten monesti ne hänen puolestaan. Ja tästähän anoppi riemastuu. Kehtaankin astua hänen leikkikentälle! Vaimolle tämä tietenkin on vaikeaa, sillä hän ei tiedä mihin suuntaan kääntyä. Yleensä kuitenkin syytää minua lopuksi ;)
Kun on vanhempi, niin huomaa enemmän niin muista kuin itsestäänkin. Esim. sen, että lain mukaan ihminen on itsenäinen 18-vuotiaana, mutta todellinen irroittautuminen rakkaasta kodista voi vielä viedä vuosia. Vielä silloin, kun omat lapset jo tassuttelevat jaloissa, on kiva soittaa äidille ja kertoa lasten kuulumiset ja vaateostokset ja kysyä mielipidettä.
Yht´äkkiä sitten ei enää. Esim. 35-vuotiaana. Huomaa, että äiti se soittaakin useammin kuin minä. Minulla ei ole kerrottava. Meidän perheen asioista ei haluakaan enää tehdä tiliä muille. Ongelmat lastenkasvatuksessa keskustellaan aviopuolison ja koulun kanssa. Äidillä on vanhentuneet tiedot työelämän ongelmista, koulumaailmasta, lasten harrastuksista, musiikista, kaikesta nykypäivästä.
Äiti on vanha!
Tälle palstalle kirjoittavat ihmiset ovat vielä kodissa kiinni. Nelikympåpisenä asiat muuttuvat. Odota siihen asti.
Hienoa lukea kypsän ihmisen puheenvuorojakin täällä "Äiti ei anna naida, mitä teen ?"-kyselyjen ja yhtä älykkäiden vastausten joukossa. Olkoon nämä ongelmat sitten keksittyjä tai todellisia, niin 95% niistä ei olisi olemassa, jos ihmiset olisivat osanneet itsenäistyä silloin kun sen luonnollinen aika on ollut. Biologisia ja sitä kautta tunnepohjaisia siteitä ei tietysti voi kiistää, mutta kun armeijaan lähdön jälkeen olin kotioven sulkenut ja sille reissulle lapsuuden kotiini nähden jäin, asetin omat vanhempani ja veljeni samaan asemaan hyvien ystävieni kanssa eli yhteyttä pidetään ja kylässä käydään, mutta kenestäkään ei olla riippuvaisia suuntaan eikä toiseen; ei sen paremmin taloudellisesti kuin muutenkaan. Vanhemmat ovat menneet nyt pois keskuudestamme, kauniit muistot elävät, mutta arkipäiväiseen elämään ei ole mitään korvaamatonta aukkoa syntynyt. Kuulostaako julmalta ? No, sellaisesta, joka on aikuisikään asti tottunut kaiken saamaan valmiiksi vanhemmiltaan, kuulostaa varmasti, mutta joka on samalla lailla itsenäistynyt ajoissa, ymmärtää varmasti, mitä tarkoitan. Oma vaimo ottaa vielä varsin hanakasti kaikenlaista pomottelua vanhemmiltaan vastaan - esitetyt kutsut mielletään ehdottomina käskyinä jne. Eihän kukaan aikuinen ihminen mene suinpäin toteuttamaan esim. naapurinsa käskyjä..... Ottakaa hyvät ihmiset ajoissa välimatkaa omiin ja huom. myös puolisonne vanhempiin ennen kuin huomaatte olevanne viisikymppisiä - ja vielä lapsia ! Välimatkan ottaminen ei tarkoita samaa kuin välien rikkominen, tämänkin seikan hallitseminen vaatii kypsyyttä.
Kiitokset kiittämästä. Olen senkin (äiti, yli 70 vee.) kokenut, että pojat itsenäistyvät sillä tavalla nopeammin, että yhteyttä ei pidetä siten kuin tyttäret tekevät. Kuitenkin - ja tällä en tietenkään tarkoita sinua - monet pojat siirtyvät vaimon "lapsiksi", koska kätevämpäähän se on. Näissä palstan kirjoitelmissa voi lukea ilman muuta sen, että kiistat ovat anopin ja miniän välisiä, ikäänkuin poikaa ja aviomiestä ei edes tarvittaisi mukaaan tähän kisaan.
Minusta se kertoo näiden aikalailla näiden aviomiesten ajattelumaailmasta.
Koska itselläni ei onneksi ole näin kovia murheita lasten perheiden kanssa, en voi antaa näille tulehtuneille suhteille hoitokeinoja, mutta kyllä täytyy olla vikaa aika monella taholla, että näin kurjaan jamaan asiat päästetään.
Meillä tuo ainakin on aikalailla noin mennyt kotona. Itse kun olen tyttö ja toiseksi vanhin,olen äitini käskystä joutunut pienestä pitäen hoitamaan pikkusisaret,tekemään kotityöt,käymään muissa töissä(tosiaankin,jo ala-asteella.)jne.,loputon lista. isoveli sai jo silloin mennä miten halusi,olla koko ajan kavereiden kanssaan ja sai aina uudet pelit ja mitä nyt ikinä tahtoikaan,samalla lailla myös pikkuveli kasvatettu. Isän kanssa olen aina tullut paremmin toimeen,paljon mieluummin olin jo pienenä autotallissa laittamassa autoja jne.,aika samanlaiset välit edelleenkin.Vanhempien tullessa kylään äiti järjestää paikat miten haluaa isän vieressä estellessä,tietenkin äiti myös muistaa haukkua miten sotkuista on ja kun mikään ei ole hyvin.Isoveljen luona taas siivoaa mukisematta ja kaikki on niin hienoa mitä isoveli tekee. Onneksi oman miehenpuoliskoni äiti ei ole samanlainen. Eikä tuo miehenpuoliskokaan minun äidistä pidä pätkääkään,melkeinpä vihannut ensinäkemältä(tai siis,siitä hetkestä kun se eukko aukaisi suunsa.),isän kanssa taas tulee oikein hyvin juttuun,mutta kukapa ei tulisi :)
vanhemmalle omaa sukupuolta olevan lapsen aikuistuminen on helpompaa, kun se on tavallaan tuttua. Isälle on helpompaa nähdä kun pojasta tulee mies, sillä hän muistaa kuinka hänestä itsestään kasvoi mies ja mitä mielessä silloin pyöri. Mutta mies ei voi tietää mitä tytön mielessä pyörii kun tytöstä kasvaa nainen... nainen on jotain ihan muuta kuin isä itse, ja tyttärestä tulee jotenkin vieras ja se on pelottavaa.
Isät monesti pyrkivät myös suojelemaan tyttäriään vaikka tyttäret olisivat jo aikuisia. Poikiaan eivät niinkään, sillä isät tietävät että aikuistunut poika pärjää... pärjäähän isäkin. Mutta pärjääkö tytär? Sitä isä ei voi tietää.
Ja sama toisin päin. Miehistyvä poika ei ole äidille tuttu, sillä äidistähän on kasvanut nainen - ei nainen voi tietää, miten aikuistuvan/aikuistuneen pojan pää pelaa.
Pitäisi vain luottaa siihen, että jokainen aikuistuu joskus, ja lapsille pitää sukupuoleen katsomatta antaa mahdollisuus pärjätä ihan itse. Vaikka äidistä ja isukista tuntuisikin hiukka hurjalta ;-)