Tarvitsen apuanne

qweryuiopå

Hei kaikille, kirjotin tän ihan sama jutun vauva palstalle, mut siel kaikki syytti provoks. Tää ei todellakaan oo mikää sellane, kumpa oliski.

Olen 16-vuotias lukiolainen jonka isä on narsisti. Psykologiasta kiinnostuneena tiedän kyllä, että en voi tietää narsismia varmaksi sillä häntä ei ole diagnisoitu. Mutta hänellä on melkein kaikki narsistin oireet/tuntomerkit.
Minulla on vuotta nuorempi sisko ja 13-vuotias pikkuveli, joka on täysin isäni hallussa. Onneksi voin kuitenkin puhua näistä asioista siskoni kanssa.

Kuitenkin, isäni on todella kontrolloiva etenkin äitiäni kohtaan. Ennen töihin menoa hän teippaa äitini alusvaatteet kiinni vartaloonsa, koska on niin kamalan mustasukkainen. Tämä on melkein ironista sillä vanhempani ovat eronneet ja hän oli se joka petti äitiäni.
Hänellä on myös äänityslaitteita kotonamme (äitini ja isäni siis asuvat silti yhdessä) ja äitini laukussa/takissa. Hän myös uhkailee meitä ja äitiäni ja kertoo meille lapsille hänestä valheellista tietoa (esim että hän haluaa tappaa meidät/ei rakasta meitä). Tottakai minä ja siskoni tiedämme, että on keksinyt koko homman, mutta pikkuveljeni uskoo kaikkeen.
Kaiken päälle hän lyö äitiämme sen jälkeen kun olemme menneet nukkumaan (ja pari kertaa olemme jopa nähneet sen). Meitä hän ei kuitenkaan lyö enää, vaikka on hän pari kertaa ollessamme todella nuoria.
Kulisseja pidetään kyllä kunnolla yllä. Isäni ei ole kertonut erosta vanhemmilleen ja muutenkin ainan pitää teeskennellä, äitini mukaan jopa meidän, lasten edessä.
Äänityslaitteiden takia voin puhua äidilleni kunnolla vain, kun viemme sisarusteni kanssa roskia. Hän kertoo meille kaiken ja on tehnyt tätä siitä asti kun olimme noin 11 vuotiaita. Veljelleni hän ei kuitenkaan puhu, koska olemme varmoja, että hän kertoisi isälle.
Vanhempani erosivat ollessani 12. Muistan kuinka jouduin painostamaan äitiäni pistämään paperit postiin. Joka kerta kun viemme roskia sanon hänelle, että en jaksa ja pyydän häntä hakemaan yksinhuoltajuutta. Äitini lupaa hoitaa asian, mutta ei ikinä sitä teekään.

Lisäyksenä myös se, että mulla ei oo yhtään koulun ulkopuolista sosiaalista elämää, juuri isäni takia.

Nyt minusta tuntuu siltä, että en oikeasti jaksa enää. En pysty elämään kulissia enää. En tiedä mitä tehdä, vanhemmillani on yhteishuoltajuus.

11

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näissämerkeissä

      No, miksei tämä voisi olla tottakin. On maailmassa kummempaakin tapahtunut.

      • ei vittu mikä trolli, hahahahaha. ja jos et oo trolli niin vittu mää nauran sille miten sulla menee. ahahahaha


      • itsenäinen10

        Tapa ittes chosen one.Olet joku toivosi menettänyt luuseri selkeästi kommenteistasi päätellen!!!!


    • qwyibh

      Sitä minäkin.

      Ap

    • helpinghand2

      Perheesi ja äitisi tarvitsee pikaisesti ulkopuolista apua. Soita vaikka kriisipuhelimeen, tai oman kuntasi lastensuojeluun. Puhelinnumerot löytyvät kuntasi nettisivuilta. Lastensuojelussa todennäköisesti sinua uskotaan ja tilanne ymmärretään ihan oikein, narsistit ovat kovin tuttuja heille asiakkuuksien myötä.

      • fkgkgg

        Kiitoksia vinkeistä. Pelkään vaan sitä, että äitinikin huoltajuus otetaan pois, vaikka haluaisin asua hänen kanssaan ja hän tekee kaiken puolestamme

        Ap.


    • hilde123

      Soita lastensuojeluun, pyydä saada aika sinne mahdollisimman pian, että saat kertoa rauhassa koko tarinan. Varaa aika koulupäivän aikana niin sinun ei tarvi selittää kotona mitään syitä minne menet. Opettajalle voit tietysti sanoa.
      Tai onko koulussasi kuraattori tai terveydenhoitaja? He ovat työssään nähneet paljon ja haluavat varmasti auttaa sinua. He voivat myös auttaa sinua varaamaan ajan lastensuojeluun.
      Älä enää koita jaksaa vaan tee asialle jotain, heti maanantaina kun menet kouluun!!
      jos haluat voit lähettää minulle sähköpostia. Olen eronnut 50v. 2-aikuisen lapsen äiti.
      [email protected]

      • bxjcjcg

        Kiitos todella paljon tuestanne! ❤
        Jos äiti ei tätä asiaa hoida niin sitten hoidan minä puhumalla koulumme kuraattorille

        Ap.


    • Aptäällä

      Hei!

      Halusin vain tulla tännekin kertomaan, että nyt koko perhe on turvassa ja syytekin on isää vastaan nostettu :D

      Ap.

    • Pahoinpidelty.lapsesta

      Hyvä aloittaja! Minä voin tukea sinua vain kertomalla omista kokemuksistani perheväkivallasta.
      Olen jo vanhempi, joten minun lapsuuteni aikana tekniikka ei ollut kehittynyt, kuten nykyisin.
      Äitini oli sotia kokenut kouluttamaton kotiäiti - useamman pienen lapsen kanssa miehen ollessa kursseilla.
      Minä vanhimpana sain kuulla, miten saan auttaa äitiä sisarusteni kouluttamisessa, kun isä jättää meidät.
      Viina, laulu ja naiset olivat isukin melodia. Kun hän lähti harrasteisiinsa, niin äiti jäi nöyryyttettynä lasten kanssa ja kun ei kyennyt miehelleen muuta tekemään niin hakkasi miehen jälkeläiset verisiksi. Niin pian kun oltiin pussiltu itkien lähtiäisiksi.
      Mies poulestaan hakkasi äitiä oman turhautumisensa helpottamiseksi.
      Lasten tuli ollaa yleisönä mielihyvän lisäämiseksi.
      Maksoin oman keskikouluni olemalla työssä samaan aikaan.
      Etsin meille asuntoa useamman kerran, kun äiti sitä itkien pyysi.
      Sitten isä tuli kotiin ja minusta tehtiin syyllinen joka yritti rikkoa vanhempieni välit!
      Olin 16-vuotias ja elämäni oli todella raskasta koulussa, töissä ja asioiden järjestelyssä, kun äiti oli peloissaan ja masentunut.
      Minulla on niin paljon puoli-sisaruksia pitkin Suomea, isän kylvettyä "villikauraansa".
      Erosta ei tullut koskaan mitään, mutta 19-vuotiaana olosuhteeni olivat sellaiset, että oli pakko lähteä kotoa. Sain kävellä työhön 5km tullen, mennen tullen enkä enää kyennyt työhön sen väkivallan jatkuessa kotona.
      Olen ollut sairaseläkkeellä40-vuotiaasta asti, sairastellut, käynyt läpi useita leikkauksia...Koulutukseni jäivät kesken, masennusta, ahdistusta koko elämäni.
      Tietysti tunsin huonoa omaatuntoa vielä tänä päivänä, että jätin perheeni, mutta hermoni olivat lopussa. Äitini syytti minua itsekkääksi. Hulluksi hän huusi minua jo alakoulusta asti. Sisarukseni ymmärsivät minua ja antoivat anteeksi lähtöni.
      Äiti ja isä eivät koskaan eronneet. Se tuntui jotenkin hyvältäkin. Se draama oli heidän tarpeensa - ehkä sodan kauhuista johtuen. En tiedä.
      Minulla ei ole oikeutta neuvoa sinua, koska olosuhteemme eroavat.
      Oman kokemukseni perusteella en usko vanhempiesi eroavan.
      Tulet kasvattamaan kivirekeä perässäsi, mitä kauemmin olet kotona.
      Tulet tietämään sisimmässäsi, mitkä mahdollisuudet ovat sinulle oikeat.

    • moonlite

      Soittakaa nyt edes poliisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      124
      5261
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3728
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2470
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      35
      1715
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1624
    6. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1588
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1580
    8. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1501
    9. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1342
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1333
    Aihe