Äiti katsoi kun miehensä löi

Siis löikö äiti myös poikaansa? Vai löikö vain isä?
Jos vain isä hakkasi, kysymyksesi pitäisi olla: Miksi isä löi lastaan?
Miehesi isällä oli myös oma tahto, oma valinnanvapaus, oma ymmärrys. Hän VALITSI olla väkivaltainen. Ja samoin oli Eerikan kohdalla, isällään oli myös oma tahto ja hän valitsi väärin hirveällä tavalla.
Perheväkivaltatilanteissa useimmiten isä - muttei aina - on se joka käyttää valtaa väärin, ja vaimo ja lapset oppivat vaikenemaan ja kyyristelemään. Jos isä lyö lapsia, hän takuulla hakkaa myös vaimoa. Alussa äiti menee väliin kun lasta hakataan, mutta silloin äiti saa kunnolla selkäänsä ja usein, ja ajan myötä äiti ''oppii läksynsä'', pakenee nurkkaan.
On totta, että näissä tilanteissa usein nitistetty äiti katsoo kun lasta lyödään. Näky jää lapsen mieleen: Miksi äiti ei tehnyt mitään?
Miksi miehesi ei vihaa äitiään? Siksikö että hän muistaa kun isä hakkasi äidin hiljaiseksi?
Tietysti äiti ei näissä tilanteissa ainakaan nykyään ole täysin elämäänsä tuomittuja. Nykyään on apua saatavilla. Muutamia kymmeniä vuosia taaksepäin tilanne oli toinen, naisen keinot selviytyä olivat kapeammat.
Nämä perhejutut ovat kimurantteja. Vallankäytön keinot ovat monet. Joskus lapsi leimataan syylliseksi kaikkeen mahdolliseen ja siksi häntä täytyy ''rangaista''. Perhedynamiikassa toinen vanhempi on vallankäyttäjä, toinen alistuja, mutta usein molemmat vahvistavat toistensa käytöstä, - kuten oli Eerikan tapauksessa, äitipuoli ja isä käyttivät väkivaltaa yksissä tuumin lasta kohtaan.
Annoit aika vähän tietoja mutta tällaisia ajatuksia tuli mieleen.

edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Miksi kirjoitat asiasta tänne?

Kyse on miehesi lapsuudesta, miehesi kokemuksista, ei sinun.
Et sinä voi tietää totuutta, etkä sinä voi tietää mitä anoppisi on joutunut kokemaan tai millaiset välit anopillasi ja miehesi isällä on ollut.

Miehesi kannalta olisi paljon parempi jos hän, ja vain hän, et sinä, keskustelisi äitinsä kanssa suoraan lapsuudestaan. Miehesi voisi kysyä syytä miksi isä löi, miksi äiti ei uskaltanut tai halunnut puolustaa lastaan. Mutta se keskustelu pitäisi käydä heidän kahden keskenään, ei sinun. Sinä olet ulkopuolinen.

Voit toki olla miehesi tukena, mutta et sen enempää.
Kirjoituksestasi tulee mieleen, että sinä vahvistat ja lisäät tahallasi ikäviä ja ilkeitä ajatuksia miehesi päähän hänne äitinsä pahuudesta tuomalla esiin nämä lastensurmat yms. Et erota asioita toisistaan. Jokainen lyöjä vastaa itse omista lyönneistään, ei kukaan muu. On turha sanoa, että se ärsytti, se käski.

Nyt sinä hämärrät ja vääristät miehesi muistikuvia julkisuudessa olleilla ikävillä tapahtumilla, jossittelulla ja kauhistelulla. Miehesi on aikuinen ihminen ja pystyy kyllä itse käsittelemään lapsuuttaan omien vanhempiensa kanssa ilman että sinä hääräät siinä välikätenä jeesustelemassa.

siis mitä sekoilua????
Tässä lainaus aloituksesta:
"Silloin kun miehesi alkoi lyödä lastaan kun tämä oli alle 5-vuotias ja sinä, Äiti ja Vaimo, katsoit vierestä, tunsitko, että poikasi ansaitsi kaikki nuo iskut? Olitko onnellinen kun se toistui taas? Sinun täytyi ajatella, että iskut olivat oikein, koska et tehnyt mitään estääksesi niitä..... "

Kannustiko nainen lapsen isää lyömään kovemmin, vai mistä päättelet, että anoppisi oli onnellinen ja halusi, että isä lyö poikaansa?

Mitä "Vaimo"-sana tässä vaikuttaa tuohon lyömiseen?
Sallivatko "Vaimot" lasten pahoinpitelyn enemmän tai useammin kuin esim. "Puoliso" tai "Emäntä"?

Ihmettelen ihan samaa. Miksi kirjoitat tänne. Miksi puutut asiaan jonka taustoja et tiedä etkä varmasti ymmärräkkään. Meistä kukaan ei voi tietää mitä siellä on oikeasti tapahtunut. Mitä äidille olisi tapahtuntu jo olisi mennyt väliin. Et voi tietää mitä siellä perheessä äiti joutuu kärsimään etkä tiedä millaisia oman tunnon tuskia hän joutuu yksin kantamaan. Asiat ei ole noin mustavalkoisia kuin sinä sen näät.
Anna asioiden olla mihin et voi vaikuttaa ja mistä et täysin 100% tiedä kaikkea. Tuo asia on sinun miehen ei sinun. Jos hän antaa asian olla niin sinun ainakin pitää antaa sen olla.

Olisi se tietysti ollut hyvä jos äiti olisi puuttunut asiaan vahvemmin. Luulepa että äitikin oli väkivallan uhri, alistettu.

Jos kerran miehesi ei vihaa äitiään, niin onko se muka sinun asiasi päättää että nyt ei olla enää lainkaan yhteydessä häneen? Ei ole. Se on miehesi ja hänen äitinsä välinen asia, ei asia jonka sinä päätät. Sinun ei tulisi myöskään painostaa miestäsi mihinkään päätökseen. Minusta olisi parempi jos he yrittäisivät keskustella asiasta ja miehesi voisi yrittää ymmärtää miksi tilanne oli mikä oli. Asiasta tunnetaan selvästi vielä katkeruutta, joka jää kyllä miestäsi vaivaamaan, jos hän ei saa asiasta keskustella. Sinä selvästi olet päättänyt vain syyllistää sitä äitiä ja saada miehesi vihaamaan häntä. Ehkä vihaat omaa äitiäsi ja projisoit?

Kyllä minä ymmärrän miniää, joka on järkyttynyt miehensä lapsuudenkokemuksista. Hän joutui ne kokemaan, oli syy sitten mikä tahansa.
Aina lapsi maksaa.
Aikuisten ihmisten ei tietenkään pidä seistä tumput suorana huonoissa tilanteissa, apua on hankittava ja etsittävä. On kuitenkin muistettava, että lapsien pahoinpitely on tullut rangaistavaksi teoksi vasta joskus 80-luvulla. Siihen asti ei kukaan lasta puolustanut vanhempien pahoinpitelyltä. Mooseksen lain mukaanhan se meni.
Jos aloittajan aviomies on tuon ikäinen, ei perheen äiti varmaankaan saanut apua mistään. Eihän raiskauksetkaan olleet rikoksia, vaan naisen provosoimia tilanteita, joten pahoinpidellyt naiset eivät saaneet apua poliisilta eikä mistään muualtakaan.
Sodan runtelemat miehet tulivat mieli särkyneenä rintamalta ja heidän paha olonsa saattoi purkautua hallitsemattomasti ja kohdistua perheeseen. Tuhannet perheet sen kokivat.
Silti ymmärrän miniää. Jos itsellä ei ole samanlaisia kokemuksia omasta lapsuudesta, ei voi todellakaan käsittää, millaista on elää väkivaltaisen miehen terrorisoimassa perheessä. Kuten alkoholismi, myös väkivalta sairastuttaa kaikki muutkin.
Tietenkin lapsi kärsii myös siitä, ettei äiti auta. Ehkä miehellesi myöhemmin selvisi, millaista perhe-elämä heillä on ollut. Syyllinen on joka tapauksessa isä, ei äiti. Mutta tietenkin on niitä ihmisiä, jotka ovat tukahduttaneet kaikki tunteensa, eikä myötätuntoa heru kuvatussakaan tilanteessa, eikä jälkeenkään päin. Silloin on pelko ja torjunta jo tuhonnut empatian.
Mutta miniän on vain herkällä kovalla kuunneltava aviomiehen mielialaa. Hänellä on oma taistelunsa kestettävänä. Pahaa oloa ei kannata lisätä.

Niin tai jos se äiti oli myös väkivallan uhri ja pelkäsi, että jos menee väliin niin mies vaikka tappaa hänet, jolloin poika jäisi väkivaltaisen isän kanssa joka joutuisi vankilaan ja poika huostaan jne jne...surullista, mutta joskus totta.