Kohta ylittyy 30v ja saan harvasa päivä kuullu joka suunnalta sitä "mikset seurustele tai edes yritä mennä juttelemaan"...
En tiedä olenko sitten aseksuaali vai onko jotain autismin piirteitä, omasta mielestäni oon ihan normi tallaaja, minulla on ihan mukavan paljon kavereita, harrastuksia ja ok huumorintaju,ym. Naisista tykkään. Koko kaveripiirini kuumottelee jatkuvasti siitä että alan olla jo liian vanha ja blaablaa... Oon melko ujo kyllä, mutta loppupeleissä en tiedä onko kyse kiinnostuksen puutteesta? Menee tosi hyvin näinkin ja saan päivät kulumaan.
Se juttelemaan meneminen ei sinäänsä tunnu isolta asialta, aina voisi kysyä että miten menee. Toinen asia on se että mua alkaa ihan silmittömästi kyrsimään aina jos vastaus on "ei mitenkään" tai "mitäs tässä"-jälkimmäinen niin ettei tule mitään vastakysymystä- mitä siihen voi vastata kun että "okei, no eisit mitää, sori". En tajua, miksi nykyään pitää harrastaa sitä sosiaalista pelailua, miksei ihmisille voi vaan puhua jotain-ja miksi pitää olla niin happaman näköinen että pienikin kiinnostus mennä juttelemaan, kuolee samantien pois. Eikö niiden iskurepliikkien ja draaman ja pelailun sijaan voisi jutella mukavasti niitänäitä ja tutustua siinä samalla ihan oikean avoimesti vai onko tää meidän myrtsi kulttuuri nakertanut juuret jo siltä sponttaanilta keskustelun mahdollisuudeltakin.
Ehkä oon ennakkoluuloinen myös, mutta ahdistaa ajatus seurustelusta, jossa olisin vaan suorittaja, opiskelun ja töiden lisäksi olisi jatkuvaa "peliä", kyräilyä....EI. Enkä voi kuvitella tykkääväni kenestäkään pitkällä tähtäimellä jos jo pelkän katsekontaktin saamiseksi pitää olla jotenkin super erityinen- millainen supersosiaalinen täydellisyys sitten pitäisi olla että kun tämän katsekontaktin jälkeen uskaltautuu mennä juttelemaan niin sen puoliksi nenänvarttahyväksyvän katseen suuntaan viitsii jotain sanoa tai kysyä? :D Baareissa, klubeilla, ym. en käy muutenkaan-en siedä ihmispaljoutta tai ryysistä eikä sellaisilla mestoilla voi mielestäni puhua luontevasti tai ainakaan vapautuneesti. Harrastusten kautta olen muutaman mukavan ihmisen tavannut ja ystävystynyt-mutta varattuja.
En tiedä... Tulipahan vaan mieleen. Olen mennyt sillä asenteella että meen ihan omia polkuja ja omaan tahtiin, tärppää JOS tärppää mutta pitää pääkoppaan muutakin mahtua. Välillä vaan alkaa väkisinkin ajatella että luulisi tässä vaiheessa jo seurustelun, seksin tai paisuhteen kiinnostavan muutenkin että "tulee jos tulee mutta jos ei niin ei-oho, telkkarista tulee Kummeli"....
En tiedä olenko sitten aseksuaali vai onko jotain autismin piirteitä, omasta mielestäni oon ihan normi tallaaja, minulla on ihan mukavan paljon kavereita, harrastuksia ja ok huumorintaju,ym. Naisista tykkään. Koko kaveripiirini kuumottelee jatkuvasti siitä että alan olla jo liian vanha ja blaablaa... Oon melko ujo kyllä, mutta loppupeleissä en tiedä onko kyse kiinnostuksen puutteesta? Menee tosi hyvin näinkin ja saan päivät kulumaan.
Se juttelemaan meneminen ei sinäänsä tunnu isolta asialta, aina voisi kysyä että miten menee. Toinen asia on se että mua alkaa ihan silmittömästi kyrsimään aina jos vastaus on "ei mitenkään" tai "mitäs tässä"-jälkimmäinen niin ettei tule mitään vastakysymystä- mitä siihen voi vastata kun että "okei, no eisit mitää, sori". En tajua, miksi nykyään pitää harrastaa sitä sosiaalista pelailua, miksei ihmisille voi vaan puhua jotain-ja miksi pitää olla niin happaman näköinen että pienikin kiinnostus mennä juttelemaan, kuolee samantien pois. Eikö niiden iskurepliikkien ja draaman ja pelailun sijaan voisi jutella mukavasti niitänäitä ja tutustua siinä samalla ihan oikean avoimesti vai onko tää meidän myrtsi kulttuuri nakertanut juuret jo siltä sponttaanilta keskustelun mahdollisuudeltakin.
Ehkä oon ennakkoluuloinen myös, mutta ahdistaa ajatus seurustelusta, jossa olisin vaan suorittaja, opiskelun ja töiden lisäksi olisi jatkuvaa "peliä", kyräilyä....EI. Enkä voi kuvitella tykkääväni kenestäkään pitkällä tähtäimellä jos jo pelkän katsekontaktin saamiseksi pitää olla jotenkin super erityinen- millainen supersosiaalinen täydellisyys sitten pitäisi olla että kun tämän katsekontaktin jälkeen uskaltautuu mennä juttelemaan niin sen puoliksi nenänvarttahyväksyvän katseen suuntaan viitsii jotain sanoa tai kysyä? :D Baareissa, klubeilla, ym. en käy muutenkaan-en siedä ihmispaljoutta tai ryysistä eikä sellaisilla mestoilla voi mielestäni puhua luontevasti tai ainakaan vapautuneesti. Harrastusten kautta olen muutaman mukavan ihmisen tavannut ja ystävystynyt-mutta varattuja.
En tiedä... Tulipahan vaan mieleen. Olen mennyt sillä asenteella että meen ihan omia polkuja ja omaan tahtiin, tärppää JOS tärppää mutta pitää pääkoppaan muutakin mahtua. Välillä vaan alkaa väkisinkin ajatella että luulisi tässä vaiheessa jo seurustelun, seksin tai paisuhteen kiinnostavan muutenkin että "tulee jos tulee mutta jos ei niin ei-oho, telkkarista tulee Kummeli"....
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.