Veikka Gustafsson totesi juuri tv-keskustelussa kuunneltuaan vasemmiston, ay-liikkeen, yrittäjien ja hallituksen edustajien keskustelua, että emme ole riittävästi kusessa, että ihmiset haluaisivat mennä samaan päämäärään. STTK:n Palola sanoi viisaasti, että on vähän ikävää, että kilpailukykysopimusta on väännetty kohta vuosi ja sitten sanotaan, ettei siitä ole mihinkään. Pitäisi olla enemmän luottamusta ja samaan hiileen puhaltamista.
SDP haukkuu koko ajan hallitusta ja sen keinoja. Rinne äskenkin luetteli omaa agendaansa. SDP:n koko vuoden eduskunnan "ei"-keskustelu on kyllä luottamusta rassannut. Meidän yhteiskuntajärjestys on sellainen, että vaalit ovat neljön vuoden välein. Oppositionkin pitäisi tukea hallituksen ohjelmaa ja katsotaan sitten kolmen vuoden päästä ketä ihmiset äänestetään. Kanxsa on puhunut, pulinat pois. Ei huudella viltistä!
SAK:n liitot AKT etunenässä ovat muiluttaneet maata ja sen ihmisiä vetkuttelemalla kilpalilukykysopimuksen kanssa vuoden. Se ei kyllä yhtään ole lisäännyt uskoa ay-liikkee kykyyn tukea yrittämistä ja työllistämistä. SAK ja SDP ovat "ei"-porukkaa. Heidän asenteensa pitää muuttua, että maa saadaan parempaan asentoon.
Toimittajat syllistyvät vakavasti epäsopulietsonnan eteen. Äskeisessäkin keskustelussa vasemmiston ja äärivasemmiston kommentteja saatiin kuunnella enemmän kuin suhteessa heitä on maassa. Toimittajat provosoivat keskustelua ja vastakkaisasettelua eikä pyrikään yhteen hiileen puhaltamiseen. Somessa 40% kommenteista on vasemmiston tai äärivasemmiston populismia vaikka heidän kannatus on noin 20%. Suurin osa kansasta on eri mieltä!
SDP haukkuu koko ajan hallitusta ja sen keinoja. Rinne äskenkin luetteli omaa agendaansa. SDP:n koko vuoden eduskunnan "ei"-keskustelu on kyllä luottamusta rassannut. Meidän yhteiskuntajärjestys on sellainen, että vaalit ovat neljön vuoden välein. Oppositionkin pitäisi tukea hallituksen ohjelmaa ja katsotaan sitten kolmen vuoden päästä ketä ihmiset äänestetään. Kanxsa on puhunut, pulinat pois. Ei huudella viltistä!
SAK:n liitot AKT etunenässä ovat muiluttaneet maata ja sen ihmisiä vetkuttelemalla kilpalilukykysopimuksen kanssa vuoden. Se ei kyllä yhtään ole lisäännyt uskoa ay-liikkee kykyyn tukea yrittämistä ja työllistämistä. SAK ja SDP ovat "ei"-porukkaa. Heidän asenteensa pitää muuttua, että maa saadaan parempaan asentoon.
Toimittajat syllistyvät vakavasti epäsopulietsonnan eteen. Äskeisessäkin keskustelussa vasemmiston ja äärivasemmiston kommentteja saatiin kuunnella enemmän kuin suhteessa heitä on maassa. Toimittajat provosoivat keskustelua ja vastakkaisasettelua eikä pyrikään yhteen hiileen puhaltamiseen. Somessa 40% kommenteista on vasemmiston tai äärivasemmiston populismia vaikka heidän kannatus on noin 20%. Suurin osa kansasta on eri mieltä!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sopua edistää siis parhaiten se että työtätekevä saa tehdä sitä enemmän pienemmällä palkalla kuten tässä Ek;n ohjaamassa hallituksessa ja sen ehdotuksessa tehdään.
Sopua lisää varmaan myös kilpailukykyä auttava 5-10% ansionlasku , varsinkin jos kilpailun verrokki otetaan vaikka Puolasta jossa ansiot ovat luokkaa neljäsosa meidän palkasta.
Todella sopua edistävää on ajatus tielaitoksen yhtiöttömisestä siis verojen sijaan maksua , mitä eroa tavalliselle duunarille? oikeistolle verot ovat aina kauhistus, pienetkin.
Sopua edistää myös se että työeläkeretkaisuhin haettiin yhteistyöllä työmarkkinajärjestelmien kanssa neuvottelutulos joka saatiin .
Sopu on vääräsana kun edessä on SSSipilän hallituksen vatuloimat pakkolait.
Sopua ja varsinkin työpaikkoja tuli yhteisöverojen poistolla , vai tuliko kumpaakaan?
Sopua lisää merkittävästi työttömyysturvan heikennys.
Sopua lisää myös tämä yllättävä hallitusten ratkaisujen puoltaminen ja ainakin selkeästi Ay-liikkeen mollaminen.
Itse työelämää yli 30 vuotta olisin vieläkin enemmän huolissani ellei maassa olisi ammattiyhditysliikettä ja ammattiliittoja muutoin "sopu" tulisikin helposti koska se olisi juuri niin kuin työnantaja sanoo.
Luulisi, että SAK ottaisi jo etäisyyttä SDP:n riidankylväjiin, jotka eivät osaa arvostaa vuoden aikana tehtyä merkittävää työtä.
Niin lähinnä sovun vastaista on se että näissä talkoissa palkansaajien osuus menee suoraan työnantaja taskuun, eikö.
Saati näissä keskusteluissa (eilinen A2 ilta ) menee lapselliseksi viihteeksi kun Kaisa Liski tai Hjallis ja tämä Veikka yms otetaan viisastelemaan vaikka kuinka ovatkin yrityksiä pystyttäneet ja menestyneet , eivät kaikki yrittäjät menesty vaikka puskisivat 24/7 työtä.
Konkretia työpaikkojen luomiseen onkin jo utopiaa.
Vain yritykset työllistävät. Siinä konkretiaa. RKP:n Haglundkin kertoi esimerkin, kuinka paikallisesti yrityksessä oli sovittu, miten hommat saadaan jatkosssa hoidettua. Ei kelvannut Helsingin liiton herroille. Sen firman työpaikat siirtyivät Viroon. Eikä ole ainut tapaus. Ja ay-liike ehta vielä korostaa, että paikalliseen sopimiseen on jo mahdollisuus. Oikeesti. Työlisyyden eikä työttömyyden asialla!
Olisko jo viimein ay-liikkeen näyttää voimansa ja julistaa yleislakko??
vai olisiko jo viimein aika lopetettaa koko ay-hölmöily, lopullisesti.
Mikä Ay-liikkeen hölmöily?
Ay-liikkeen ansiosta meillä kaikilla, osakkeenomistajilla, johtajilla, maahanmuuttajilla, ihan jokaisella suomalisella on tämä hyvinvointivaltio!
Nyt kun ollaan jälkiteollisessa globaalissa tilanteessa niin miten RAHANVALTA kuvittelee säilyttävänsä yhteiskunnan rakenteet kansalaisia ja Ay-liikettä kyykyttämällä?
Tämä hyvinvointi on rakennettu YHDESSÄ, päättäjien, pääoman, yrittäjien ja duunarien kanssa ja ainoastaan yhdessä se säilytetään ja/tai parannetaan sitä!
Pelkkä raha tai rahanvalta ei korjaa tai rakeena mitään!!
Se yhteiskunnassamme nyt paistaa päälle että kaikkien tekemää työtä dissataan, sitä työtä joka on perusduunia, sen oppii helpolla eikä ole vastuuta jne.
Mutta miten on sen kalliimman työn, johtamisen ja sen vastuun siellä yläpäässä joukkojen edessä , on harvoin nähty muutakuin järjetöntä ahneutta jopa eläkkeetkin ovat mediaaniansioiden yläpuolella, on todella sopua edistävää.
Optioiden avokätistä jakamista puolustellaan juuri omistamisen vastuulla tai riskinotolla joka pitää palkita, niin pitääkin, mutta palkkio on palkkio jos työntekijänä saat satasia ja johtajana useita satojatuhansia, onko onnistuminen useinkaan johtamisessa kysykääpä nokian Ollilalta, oikein marttojen martta, tuote myi hyvin , brändi huipussaan, kehitystyössä virhe , ei auttaunut mikään johtaminen kun ei myy, niin myy, sama meidän vientivetoisessa maassamme, vaikka laskisimme palkat latvijan tasolle ei sillä voittoa tekisi kuin työnantaja kun markkinoilla ei ole kysyntää suurien investointien laitteista ja koneista.
Omistamisen vastuun perään todella voi ja pitää kysyä. Pienet ja keskisuuret yritykset toimivat lainarahalla ja yrityslainojen vakuutena on tietenkin yrittäjän ja osakkaiden omaisuus jos sitä on, mutta pankit, vakuutusyhtiöt ja muut yritysrahoittajat vaativat vakuuksia lainoille jos ja kun yrittäjän/osakkaiden vakuudet eivät riitä niin tarvitaan takaajia ja he ovat tavallisia duunareita ja eläkeläisiä.
Kun yritys tekee konkurssin tai todetaan maksukyvyttömäksi niin takaajien vastuu realisoituu, heiltä velotaan yhtiön/yrittäjän lainoja ja se on sitä RISKIÄ sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä asia sivuutetaan aina. Tavallisen duunarin palkastaan ja eläkeläisen eläkkeestään jos realisoitava omaisuus ei riitä on loppuelämän savotta. Siinä sitä palkittavaa yrittämisen riskiä on vaikka muille jakaa!
Aina hehkutetaan sitä yrittämisen riskiä ja vastuuta, mutta se on aikojen alussa jo pyritty siirtämään muiden maksettavaksi ja kannettavaksi.
Olisi oikein ja kohtuullista, että takaajien vastuun realisoituessa se otettaisiin verotuksessa huomioon täysimääräisesti vähentävänä tekijänä.
SAK ja SDP ovat todellakin riidankylväjiä. Yrittävä marxismin mukaan ensi kärjistää, sitten kurjistaa, mutta nykyisin sen jälkeen tuleekin YTK!
Ay-liikkeen työttömyyden edistämistoiminta on niin nähty. Ay-jäsenmäärä laskussa ja YTK nousussa.
https://ytk.fi/tietoa-ytk-sta/jasenmaaran-kehitys
Marxismia on se kuinka jonkun muun kuin yrittäjän/yrityksen pitää TEHDÄ yrityksestä kannattava!
Täällä hehkutetaan kuinka yrittäjällä on vastuu ja riskikin vielä, mutta vastuu on siirretty Ay-liikkeele, riski takaajille/veronmaksajille (eläkeläiset duunarit) muut rahaa ja omaisuutta omaavat ovat suunnitelleet verojen maksun sijaan siirtää rahansa veroparatiisiin kiitokseksi, kuolutuksesta toimivasta infrakstuurista, logistiikasta ja demokraattisesta hyvinvointiyhteiskunnasta!
Wärtsilä vähentää kilpailukykysyistä. Onneksi olkoon SAK ja SDP. Odotellaan, odotellaan,..