Parrikaadille

Kyllä täytyy ihmetellä tätä Suomen kansaa! Hyväksyy kaikki mitä tämä idioottien hallitus tekee. Myy kansallisomaisuutta surutta,maksattaa sen vielä kansalaisilla, ei kuitenkaan rikkailla heille luodaan veronkierto mahdollisuuksia ja yritetään saada nekin vielä laillisiksi. Tällainen ei tietenkään onnistu,kun Suomessa. Muualla maailmassa pystytettäisiin jo mestauslavoja ja pyöveli hioisi kirvestä.
20307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Eihän sitä voi kun toivoa että tulisi vaalit että pääsisivät sossut ja punapersepaviaanit valtaan . Alkaisivatkohan käyttämään niitä rahoja joita ovat pienituloisilta vuokralaisilta ryöstäneet ja monetkymmenet optio miljoonat joista ne sutkit ei ole veroja maksaneet euroaakaan sitten te rassukat yritättä peitellä jälkiä tuolla sairaalla räkyttämisellä. Velkaa pitäisi vain ottaa lisää ja lisää eikä entisenkään lyhennyksiin löydy rahaa. Kylläpä edellis hallitus näytti huippuosaamista Rupilainenhan teki kreikan kanssa hyviä VEKSELEITÄ. Haehan tuohon kauheaan katkeruuteen ja ahistukseen apua

Äänestä
  • Jopa SDP on kepuja parempi vaihtoehto, mutta viisas äänestää aina Kommunisteja!

    Äänestä

Sipilä hallitus on vielä paskempi kuin viherpunikkien.Ei tästä enää voi mennä perseemmin.Täyttä valehtelu,vatulointia ja palveluiden karsimista.Nyt olisi jo korkea aika ottaa kepun pää pois perseestä.

Äänestä

Näyttää olevan oikein talousviisaat äänessä. On se kumma kun kansalla olisi lääkkeet laittaa maan asiat kuntoon, mutta kukan ei kuuntele.
Pitäisikö teidän yrittää neuvoa suoraan ministereitä. Menee hyvät opit hukkaan täällä S-24 vessan seinässä.

Äänestä
  • juu,kepun talous "viisaiden" tavoite tuntuu olevan kaiken suomalaisen omaisuuden lahjoitus ja myynti pilkkahintaan ulkomaille.Miltäs tuo niinkuin oikeasti tuntuu järkevältä kepulaisella järjenjuoksulla

    Äänestä

Ime kepettoa.Suomi on elänyt velaksi monia vuosia, nyt on maksun aika. Olisi pitänyt herätä jo aikoja sitten.

Äänestä
  • Nyt on maksun aika, eli tulovero nostetaan entiselle hyväksi havaitulle tasolle jossa valtion tulot riittivät kattamaan infrastruktuurin, peruspalveluiden ja muutkin menot. Mitä muutakaan kuvittelit tapahtuvan kun tuloveroastetta on laskettu dramaattisesti vuosituhannen vaihteesta saakka?
    Ei se valtion rahakirstu veroja laskemalla ja kansallisomaisuutta myymällä täyty! On vähän kuin housuun laskeminen, hetken lämmittää...

    Äänestä

  • omaisuuden myynti polkuhintaa ei lämmitä kauan, sen jälkeen saamme maksaa teiden käytöstä jollekin kiinaiselle yritykselle joka ostaa tiet polkuhintaa ja rokottaa käytöstä mitä huvittaa, siinä on kepulaisilla sitten naama vääränä kun ajatte mettälle kiinalaisten omistamia teitä pitkin ja ostatte mettätysluvat kiinalaisten omistamaan entisen valtionmettään. siinä vaiheessa viimeistään tyhminkin sipilän juoksupoika alkaa vissiin tajuamaan, että nyt taisi tulla rieskat pöksyyn. nyt voisi sanoa, että tyhmästä äänestäjästä kärsii koko kansa, mutta kenties tämä kansa on ansainnut sipilän ja soinin tekemään Suomesta euroopan persaukisin kansa.

    Äänestä

  • kepulitollo kirjoitti:

    omaisuuden myynti polkuhintaa ei lämmitä kauan, sen jälkeen saamme maksaa teiden käytöstä jollekin kiinaiselle yritykselle joka ostaa tiet polkuhintaa ja rokottaa käytöstä mitä huvittaa, siinä on kepulaisilla sitten naama vääränä kun ajatte mettälle kiinalaisten omistamia teitä pitkin ja ostatte mettätysluvat kiinalaisten omistamaan entisen valtionmettään. siinä vaiheessa viimeistään tyhminkin sipilän juoksupoika alkaa vissiin tajuamaan, että nyt taisi tulla rieskat pöksyyn. nyt voisi sanoa, että tyhmästä äänestäjästä kärsii koko kansa, mutta kenties tämä kansa on ansainnut sipilän ja soinin tekemään Suomesta euroopan persaukisin kansa.

    Olet tainnut lukea liikaa MIELEN VIKAISTEN lehteä yhtä älyttömiä höpinöitä.Se olisi hyvä kun vihervassari pösilöt tulisi valtaan loppuisi suomesta ylipainoiset aamulla kaalikeittoa niin olisi illallakin. Joka päivä kello 12 AKT.n aivopieru MÖRKÖ PÖTKÖNEN lausuisi omat uhkauksensa KEMINTIEN ajatushautomon portailta karvalakki päässä samoinkuin P-KOREAN aateveli ja kansa tärisisi pelosta ja söisi nälkään sepeliä

    Äänestä

  • En oikein ymmärrä mikä on viestisi sanoma, eipä ihme että kepupäätökset ovat yhtä sekavia kuin kepun äänestäjien viestit.

    Äänestä

  • kimilsun kirjoitti:

    Olet tainnut lukea liikaa MIELEN VIKAISTEN lehteä yhtä älyttömiä höpinöitä.Se olisi hyvä kun vihervassari pösilöt tulisi valtaan loppuisi suomesta ylipainoiset aamulla kaalikeittoa niin olisi illallakin. Joka päivä kello 12 AKT.n aivopieru MÖRKÖ PÖTKÖNEN lausuisi omat uhkauksensa KEMINTIEN ajatushautomon portailta karvalakki päässä samoinkuin P-KOREAN aateveli ja kansa tärisisi pelosta ja söisi nälkään sepeliä

    Ei mielen vikaisten lehdessä ole noin viisaita ajatuksia.
    Eikö se olisi vain hyvä jos ihmiset alkaisivat syömään terveellisesti ja ylipaino loppuisi?
    Ja mitä vikaa kunnon perinteisessä karvalakissa on? Eipähän ainakaan ole sisältö jäässä, toisin kuin näillä kepupöntereillä.
    Kannattaa sinunkin jo harkita vakavasti puolueen vaihtoa, kun ne kepulit on näköjään kaiken lisäksi opettanut sinut syömään sepeliä nälkäänsä...

    Äänestä

"Eläköön klobaali markkinatalous ja sen palvonta"
WITTU

Äänestä

"..rikkailla heille luodaan veronkierto mahdollisuuksia ja yritetään saada nekin vielä laillisiksi. "
Asiahan on niin, että kun nyt voimassa olevat verosäädökset (lait ja asetukset) säädettiin, oli vasemmisto ja demarit hallituksessa - jopa valtiovarainministerinä. Eli haukutaan oikeaa puuta.
Paskamaista hommaa tämä veroista kiemurtelu. Miksi Yle:kin yrittää nostaa profiiliaan tällaisten tietojen salailulla? Markkinatalouteen kuuluu täydellinen tieto, näissä veroasioissakin.

Äänestä
  • Asiahan oli juurikin päinvastoin. Oikeistopuolueet ja varsinkin Stubb kannatti halintarekisteriä joka mahdollistaa veronkierron ja rahanpesun, onneksi vasenlaita oli taas hereillä palautti nämä lierot maanpinnalle. Stubb yritti vielä jälkeenpäin valehdella että 90% viranomaisista kannattaa hallintarekisteriä, no kiinnihän noin törkeästä valehtelusta jää... todellinen luku oli 10%

    YLE ei voi loukata tietolähdettään lähdesuojan takia. Jos sen YLE tekee, niin oli muuten viimeiset banamapaperit jotka annetaan Suomen YLE:n toimittajille.
    Näissä asioissa toimitaan aina hyvän journalismitavan ehdoilla.

    Äänestä

  • "YLE ei voi loukata tietolähdettään lähdesuojan takia"

    HöPöHöPö. Materiaalin jemmauksella ei suojata muita kuin veroja vältteleviä, saattapi olla jopa rikollisia.
    Ylen toimittajat pääseet nyt kiinni tietoihin, joista voi louhia pari kolme hälyuutista kuukaudessa. Tarkoitushan tällä ylen väellä ei ole muu kuin oma napa, ylen toimittajakaartin säilyttäminen massiivisena - joka siis ylläpidetään verovaroin.

    Äänestä

  • Kaikki_aikanaan kirjoitti:

    Asiahan oli juurikin päinvastoin. Oikeistopuolueet ja varsinkin Stubb kannatti halintarekisteriä joka mahdollistaa veronkierron ja rahanpesun, onneksi vasenlaita oli taas hereillä palautti nämä lierot maanpinnalle. Stubb yritti vielä jälkeenpäin valehdella että 90% viranomaisista kannattaa hallintarekisteriä, no kiinnihän noin törkeästä valehtelusta jää... todellinen luku oli 10%

    YLE ei voi loukata tietolähdettään lähdesuojan takia. Jos sen YLE tekee, niin oli muuten viimeiset banamapaperit jotka annetaan Suomen YLE:n toimittajille.
    Näissä asioissa toimitaan aina hyvän journalismitavan ehdoilla.

    "..joka mahdollistaa veronkierron ja rahanpesun.."
    Lainsäädännön, joka mahdollistaa Ylen uutisoiman ketkuilun, takana ovat niin sdp kuin vassaritkin. Asioiden sotkeminen osoittaa, että tilanne on heidän kannaltaan hankala - jotain pitää keksiä vaikka sitten totuus uhraten.

    Äänestä

"Väyrynen, Pohjantie 34"

Paavo parrikaadeille - ei kai?

Paavon aika oli ja meni. Ja paljonhan tuo aikoinaan touhusi, nyt menee puuhat aiempien saavutusten dissaamiseen.

Äänestä

Paavo kääntää suunnan kansan eduksi, kunhan hän pääsee vallankahvaan. Kukaan muu ei sitä tee. Persut lupasivat, mutta nyt ovat yhtä pataa Stubbin peesissä kansan niskavilloissa repimässä.

Äänestä

Samaa mieltä! Paavo kuninkaaksi, minulla on jo muki. Kun Paavo on kuninkaana, osan veroista voi maksaa kuivattuna haukena. Niinkuin ennen Ruotsin kuninkaalkekin.

Äänestä

Joo ja pakoloisia annetaan lappaa kohta,saattapa nähä ja vasta niitä lappais jos vasurit ja vihreät ,demarit ja rkp olis kahvassa. Sauli ainoa joka teki väliaikaisen stopin.Ei Timo,Petteri jotain.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ministerit-ensin kirjoitti:

Kyllä täytyy ihmetellä tätä Suomen kansaa! Hyväksyy kaikki mitä tämä idioottien hallitus tekee. Myy kansallisomaisuutta surutta,maksattaa sen vielä kansalaisilla, ei kuitenkaan rikkailla heille luodaan veronkierto mahdollisuuksia ja yritetään saada nekin vielä laillisiksi. Tällainen ei tietenkään onnistu,kun Suomessa. Muualla maailmassa pystytettäisiin jo mestauslavoja ja pyöveli hioisi kirvestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu