irtiottoIII

ymmärsin erittäin hyvin.
Et halua olla tekemisissä miniäsi ja vävysi kanssa enää ikinä.
Miten se käytännössä onnistuu?
Siten, että tapaisit jatkossa vain tytärtäsi ja poikaasi, mutta oikeassa elämässä: hei, eivät he tule hyppäämään luonasi ilman puolisoitaan/perhettään. Älä unta näe. Alussa käyvät muutaman kerran vuodessa olemassa pari tuntia, mitä vanhemmaksi tulevat sitä harvemmin käyvät. Lopulta käyvät enää jouluna ja äitienpäivänä pikaisesti tuomassa lahjan. On kiire, oma perhe odottaa.

Äiti voit olla kuolemaasi saakka mutta mitä merkitystä on äitiydellä jossa ne omat lapset ja lastenlapset eivät ole läsnä?

Alemmuudentunteesi aiheuttaa kitkaa välillenne, eristää sinut pikku hiljaa eroon lapsistasi ja yksinäiseen vanhuuteen. Mieti omaa asennettasi, onko ihan pakko ottaa nuorten puheet kirjaimellisesti ja niin syvälle itseesi kohdistuvina arvosteluina?

En tiedä, miksi sanoisin "ikäviä asioita" millään tavalla. Minun asiani ei ole sekaantua poikani perheen elämään. En voi ymmärtää, millaisia ikäviä asioita kommentoisin positiivisesti. Jos miniäni haluaa purkaa sydäntään, olen kuuntelija, mutta en ikinä lähde neuvomaan toista ihmistä hänen ongelmissaan. En minä voi tietää taustoja, en ole tämän päivän työelämässä enää mukana, en tiedä kouluista enää mitään, kaikesta olen vuosikymmenien päässä. Ei minun kokemukseni enää päde.

älähän nyt yleistä.
Eivät kaikki ihmiset ole itsekkäitä, oman edun tavoittelijoita ja kerskaajia.

Kun vertaan omaa elämääni esim. anoppini ja mieheni tädin, omien vanhempieni elämään, minulla ja miehelläni on kaikki paremmin kuin hyvin.
Ei ole puutetta mistään, on terveyttä, lapsilla on kaikki hyvin.
Minä autan lapsiani ja muita ihmisiä, kuuntelen jos heillä on jotain sydämellään ja autan jos he tarvitsevat apua.
Vilpittömän halauksen, kiitoksen ja kannustuksen sanoja voi sanoa myös miniälle ja vävypojalle. Hekin ovat hyviä ihmisiä siinä kuin omat lapsetkin.

"Appivanhempia harvemmin kiinnostaa oikein todella tuntea teitä ja taustojanne. Parhaiten sujuu kun kuuntelette ja kyselette itse. Appivanhempien ikäiset tykkää muistella omia asioitaan. "

Jaa. Minusta on kyllä melko sosiaalisesti ja älyllisesti laiskaa, jos ei yhtään halua tutustua oman lapsensa kumppanin taustoihin, tai ei ole kiinnostunut hänen kuulumisistaan.

Muutenkin ihmettelen tuota "appivanhempien ikäiset" -lausetta. Valtaosahan menee naimisiin siinä 25-35 ikävuoden paikkeilla. Ne appivanhemmat ovat siinä 50-65 paikkeilla silloin. Ei kai sen ikäinen nyt sentään vielä ole niin hautaan valmis ja älyllisesti laiska, että haluaisi vain muistella nuoruuttaan? Kyllä minun vanhempani ainakin elävät vielä ihan aktiivista elämää ja tekevät uusia asioita, eivätkä vain elä menneisyydessä.

Jos vanhemmat eivät ole kiinnostuneita kenestäkään muusta kuin itsestään ja lapsistaan, niin he ovat epäkohteliaita ja itsekeskeisiä.

Miksi tällaiset rauhalliset ja asialliset puheenvuorot ovat niin vähissä täällä? Kuitenkin on varma asia, että suurin osa eri ikäisistä ihmisistä elää juuri noin: omaa elämäänsä, johon kuuluu tällä hetkellä lapsenlapset, miniät ja vävyt, sekä ehkä heidän vanhempansakin silloin tällöin isommissa tilaisuuksissa. Perhe laajenee suvuksi. Muutaman vuoden kuluttua se on entistä pienempi, kun lapsenlapset siirtyvät aikuisuuteen.
Lapsenlapsia tavataan elämäntilanteiden mukaan. Jos isovanhemmat ovat yhä työelämässä, lapsia ei voi tavata niin usein kuin toivoisi, ja vanhemmalla iällä voi terveydentila estää tapaamiset. Onnelliset ne isovanhemmat, joilla on voimaa ja halua viettää aikaansa lapsenlapsiensa kanssa. Siitä nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin.
On vain kovin ahdasmielistä syytellä isovanhempia silloin, kun heillä ei ole tilaisuutta järjestää yökyläilyjä tai lomareissuja. Heillä on siihen omat syynsä ja ne ovat aina yhtä päteviä. Isovanhemmat ovat lapsenhoitoiän jo sivuuttaneet, kaikille lastenhoito ei enää onnistu. Se ei ole vika eikä synti. Kysymys voi olla myös pienestä eläkkeestä, jolla juuri ja juuri tullaan toimeen. Monen isovanhemman on siitä vaikea puhua menestyville lapsilleen.

Silti.rakkaat kirjoitti:

Miksi tällaiset rauhalliset ja asialliset puheenvuorot ovat niin vähissä täällä? Kuitenkin on varma asia, että suurin osa eri ikäisistä ihmisistä elää juuri noin: omaa elämäänsä, johon kuuluu tällä hetkellä lapsenlapset, miniät ja vävyt, sekä ehkä heidän vanhempansakin silloin tällöin isommissa tilaisuuksissa. Perhe laajenee suvuksi. Muutaman vuoden kuluttua se on entistä pienempi, kun lapsenlapset siirtyvät aikuisuuteen.
Lapsenlapsia tavataan elämäntilanteiden mukaan. Jos isovanhemmat ovat yhä työelämässä, lapsia ei voi tavata niin usein kuin toivoisi, ja vanhemmalla iällä voi terveydentila estää tapaamiset. Onnelliset ne isovanhemmat, joilla on voimaa ja halua viettää aikaansa lapsenlapsiensa kanssa. Siitä nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin.
On vain kovin ahdasmielistä syytellä isovanhempia silloin, kun heillä ei ole tilaisuutta järjestää yökyläilyjä tai lomareissuja. Heillä on siihen omat syynsä ja ne ovat aina yhtä päteviä. Isovanhemmat ovat lapsenhoitoiän jo sivuuttaneet, kaikille lastenhoito ei enää onnistu. Se ei ole vika eikä synti. Kysymys voi olla myös pienestä eläkkeestä, jolla juuri ja juuri tullaan toimeen. Monen isovanhemman on siitä vaikea puhua menestyville lapsilleen.

Lue lisää

Itselläni on 5 lasta, kaikki elävät parisuhteessa, lapsenlapsiakin on jo 12. Minä saisin olla ostamassa lahjoja joka viikko ja hoitamassa vuorokaudet ympäriinsä taaperoita, jos sille tielle olisin lähtenyt. Vietän siitä huolimatta todella paljon aikaa kaikkien yllämainittujen kanssa vaikka olen vielä työelämässäkin.
Olemme sopineet, että minä en osta kenellekään lahjoja enkä hoida kuin äärimmäisessä hädässä muksuja, mutta... minun luonani saa sylitystä ja lupaan kuunnella jokaista lastenlastani ja myös miniää, vävyä, omia lapsiani aina ja henkistä tukea ja vinkkiä saavat joskus pyytämättäkin :)
Tykkään neulomisesta ja virkkaamisesta. Sukkia ja lapasia olen kutonut jokaikiselle lapsenlapselle ja opettanut miniätkin tekemään kantapään, eli ne ovat minun antini jälkipolvelle.

Hyvin on homma toiminut, johtuneeko siitä, että omat lapset ovat osanneet valita puolisonsa oikein vai mistä :), mutta riitaa ei ole koskaan ollut.
Olen sitä mieltä, että se oma asenne ratkaisee paljon. Kyllä minunkin miniäni ja vävyni ovat kertoneet omasta lapsuudestaan ja siitä miten heillä tehdään joku asia En ole kokenut niitä juttuja kehumiseksi enkä moitteeksi minun tekotapaani kohtaan.

Onko sinulla varaa neuvoa tässä asiassa muita? Mietippä omia sana valintojaso :)