Eli tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että olen ihastunut toiseen. Ja tämä toinen on ihastunut minuun. Emme ole mitään tehneet, ainoastaan viettäneet aikaa yhdessä. Ja järki sanoo, etten saisi tehdä niin, koska tunteet eivät sillä katoa. Mutta on niin hienoa tuntea olevansa jonkun oikeasti aikuisen miehen kanssa, joka osaa vielä puhua.
Oma parisuhteeni on ollut pitkään jo huono. Kun menimme naimisiin 4v sitten, hälytyskellot soivat päässäni. Vaiensin ne kuitenkin, kun pari kaveria ylisti, kuinka mieheni oli puhunut rakastavansa minua.
Parin kk kuluttua hälytyskellot ilmoittivat olevansa oikeassa. Mies seksiviestitteli useammalle naiselle. Tästä syntyi sota. Sovittiin, jatkettiin.
Kahden vuoden kuluttua sama asia uusiksi, nyt vain yhden naisen kanssa (tai vain yhden myönsi, kun naisen mies hänet käräytti). Jälleen sota, parisuhdeterapiaa ja mies näytti tajuavan, että täytyy muuttua.
Tämän jälkeen mies sähläsi raha-asioissa ja jätti kertomatta, että ei ole maksukykyinen lyhentämään lainaa, joka oli minun nimissäni, vaikka oli luvannut sen hoitaa. Menetin luottotietoni, koska mies ei uskaltanut myöntää asiaa.
Nyt, vuoden jälkeen, kaikki asiat painavat mieltäni. Raha-asiat, miehen viestittelyt (en näköjään olekaan päässyt yli ja taas se saatanan kännykkä liikkuu aktiivisesti housuntaskussa mukana kotonakin...) , saamattomuus ja lapsellisuus.
Asioista ei voi jutella kuin tekstiviestitse. VIESTITSE. En jaksa olla koko ajan laittamassa viestiä, en todellakaan. Jos olen ulkona kavereideni kanssa ja hermot menee ja lopetan vastaamisen, odottaa minua kotona mököttävä mies. Aina, kun menen ulos / töihin sanoo mies "laita paljon viestiä". No en laita, minua ei kiinnosta. Ja kun viestien sisältö ei ole mitään järkevää. "Miten menee"-kysytään tunnin välein.
Syvällisempää keskustelua ei saa aikaan. Mies ei ole osannut koskaan puhua kunnolla, ja silloin kun osasi, olimme vain ystäviä. Nykyään miehellä ei ole kavereita, on etäännyttänyt heidät itsestään ihan itse. Minullakaan ei heitä paljoa enää ole, koska mies on etäännyttänyt heidät minusta. Meille ei voi tulla kukaan käymään, kun mies ei halua ja jos joku kaverini tulee, on mies todella töykeä. Ei puhu, ei tervehdi ja ainoastaan pelaa huomaamatta ollenkaan, että paikalla on muita.
Mies vääntelee sanoja, nykyään jatkuvasti. Olen sanonut, että se on ärsyttävää ja saisi lopettaa- ei. Kokis on Koala, paita on paitsuli, jos sanon, että pakko heittää vanhentunut ruoka pois niin vastaus on "hyvää ruokalentoa!" ... ja tämä on jatkuvaa. Alussa tuo oli hauskaa pari vuotta sitten, kun noita tuli vain välillä. Nykyään mies puhuu minulle noin. Äänensävy on hieman lässyttävä, jota vihaan yli kaiken. Ja jos yritän tuon lässytysvaiheen aikana jutella mistään vakavammasta (kuten "pitäisi siivota tänään") niin en saa vastausta.
Moni asia on alkanut kasaantua ja ärsyttämään ja tiedän tasan tarkkaan, että kaikki alkoi tuon viimeisen viestittelyn jälkeen, jolloin menetin luottamukseni puolisooni. Yritin jo silloin erota, mutta mieheni itki, huusi ja aneli minua jäämään. Jotenkin sitä sitten tuli jäätyä - mietti niitä kaikkia kivoja aikoja ja yhteisiä juttuja, joista vielä tykkää.
En tiedä mitä tällä avautumisella haen, ehkä lähinnä omien ajatusten purkamista. Kun tapasin tämän toisen miehen (tai tapasin ja tapasin, olemme tunteneet jo 3v, mutta tänä vuonna vasta aloimme jutella) vuoden alussa, aiheutti hän sen, että aloin kyselemään itseltäni kysymyksiä. Mies kertoi minulle omasta avioerostaan ja siitä, mikä siihen oli ajanut. Tunnistin niin monta ongelmakohtaa myös omassa parisuhteessani, että tuntui todella terapeuttiselta jutella jollekin, joka ymmärsi.
Ja pari päivää sitten kuulin, että miehelläkin on tunteita minuun, muttei halua sotkea elämääni.
Oma parisuhteeni on ollut pitkään jo huono. Kun menimme naimisiin 4v sitten, hälytyskellot soivat päässäni. Vaiensin ne kuitenkin, kun pari kaveria ylisti, kuinka mieheni oli puhunut rakastavansa minua.
Parin kk kuluttua hälytyskellot ilmoittivat olevansa oikeassa. Mies seksiviestitteli useammalle naiselle. Tästä syntyi sota. Sovittiin, jatkettiin.
Kahden vuoden kuluttua sama asia uusiksi, nyt vain yhden naisen kanssa (tai vain yhden myönsi, kun naisen mies hänet käräytti). Jälleen sota, parisuhdeterapiaa ja mies näytti tajuavan, että täytyy muuttua.
Tämän jälkeen mies sähläsi raha-asioissa ja jätti kertomatta, että ei ole maksukykyinen lyhentämään lainaa, joka oli minun nimissäni, vaikka oli luvannut sen hoitaa. Menetin luottotietoni, koska mies ei uskaltanut myöntää asiaa.
Nyt, vuoden jälkeen, kaikki asiat painavat mieltäni. Raha-asiat, miehen viestittelyt (en näköjään olekaan päässyt yli ja taas se saatanan kännykkä liikkuu aktiivisesti housuntaskussa mukana kotonakin...) , saamattomuus ja lapsellisuus.
Asioista ei voi jutella kuin tekstiviestitse. VIESTITSE. En jaksa olla koko ajan laittamassa viestiä, en todellakaan. Jos olen ulkona kavereideni kanssa ja hermot menee ja lopetan vastaamisen, odottaa minua kotona mököttävä mies. Aina, kun menen ulos / töihin sanoo mies "laita paljon viestiä". No en laita, minua ei kiinnosta. Ja kun viestien sisältö ei ole mitään järkevää. "Miten menee"-kysytään tunnin välein.
Syvällisempää keskustelua ei saa aikaan. Mies ei ole osannut koskaan puhua kunnolla, ja silloin kun osasi, olimme vain ystäviä. Nykyään miehellä ei ole kavereita, on etäännyttänyt heidät itsestään ihan itse. Minullakaan ei heitä paljoa enää ole, koska mies on etäännyttänyt heidät minusta. Meille ei voi tulla kukaan käymään, kun mies ei halua ja jos joku kaverini tulee, on mies todella töykeä. Ei puhu, ei tervehdi ja ainoastaan pelaa huomaamatta ollenkaan, että paikalla on muita.
Mies vääntelee sanoja, nykyään jatkuvasti. Olen sanonut, että se on ärsyttävää ja saisi lopettaa- ei. Kokis on Koala, paita on paitsuli, jos sanon, että pakko heittää vanhentunut ruoka pois niin vastaus on "hyvää ruokalentoa!" ... ja tämä on jatkuvaa. Alussa tuo oli hauskaa pari vuotta sitten, kun noita tuli vain välillä. Nykyään mies puhuu minulle noin. Äänensävy on hieman lässyttävä, jota vihaan yli kaiken. Ja jos yritän tuon lässytysvaiheen aikana jutella mistään vakavammasta (kuten "pitäisi siivota tänään") niin en saa vastausta.
Moni asia on alkanut kasaantua ja ärsyttämään ja tiedän tasan tarkkaan, että kaikki alkoi tuon viimeisen viestittelyn jälkeen, jolloin menetin luottamukseni puolisooni. Yritin jo silloin erota, mutta mieheni itki, huusi ja aneli minua jäämään. Jotenkin sitä sitten tuli jäätyä - mietti niitä kaikkia kivoja aikoja ja yhteisiä juttuja, joista vielä tykkää.
En tiedä mitä tällä avautumisella haen, ehkä lähinnä omien ajatusten purkamista. Kun tapasin tämän toisen miehen (tai tapasin ja tapasin, olemme tunteneet jo 3v, mutta tänä vuonna vasta aloimme jutella) vuoden alussa, aiheutti hän sen, että aloin kyselemään itseltäni kysymyksiä. Mies kertoi minulle omasta avioerostaan ja siitä, mikä siihen oli ajanut. Tunnistin niin monta ongelmakohtaa myös omassa parisuhteessani, että tuntui todella terapeuttiselta jutella jollekin, joka ymmärsi.
Ja pari päivää sitten kuulin, että miehelläkin on tunteita minuun, muttei halua sotkea elämääni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä tiedän, että mitä avautumisellasi haet. Hyväksyntää.
Ehdotan, että laitat toisen suhteen jäähylle, ja lopetat sillä aikaasuhteen nykyisen miehesi kanssa ja sitten kun olet päässyt selville vesille, voit jatkaa tämän ihastuksesi kanssa.
Voi olla, että pakenet uuteen suhteeseen vain vanhan suhteen vaikeuksia, etkä ota missään vaiheessa vastuuta itsestäsi.
Monesti ihminen hakee toiminnalleen hyväksyntää. Se on täysin luonnollista. Aloittaja ei kerro ikäänsä eikä perhetilannettaan tarkemmin, mutta jos hän on suht nuoria, lapsia ei vielä ole, mutta lapsia haluaa vielä hankkia niin EROA. Asiat kannattaa kuitenkin käsitellä.
Hei, kiitoksia molemmille! Sitähän tässä kyllä haen, hyväksyntää päätökselle, jota en ole uskaltanut täysin vielä myöntää itselle.
Olen 25 ja mies on 35, ei yhteisiä lapsia eikä sellaisia tulekaan. Ja tämä on ainut pitkä suhteeni, mitä minulla on ollut, en ole koskaan ollut sinkkuna ns. "aikuisena."
En tämän uudenkaan ihastuksen kanssa meinannut hynttyitä yhteen lyödä, vaan hankkia oman asunnon ja katsoa, mihin kaikki alkaa kehittymään. Jotenkin vain ajatus siitä, että tuo uusi kiinnostuskaan ei halua mitään vakavampaa ainakaan vielä, vaan haluaa tutustua, kuulostaa jotenkin vapauttavalta. Saisin tulla ja mennä ja saisi juttuseuraa kun on tarvis.
Eron jälkeen kannattaa pitää ptkä suruaika 3-5 vuotta vähintään. Oma mummoni oli alle 70v, kun vaari kuoli eikä hänellä enää elämänsä aikana ollut muita miehiä. Voit tietty tapailla muita, joitakin auttaa yhdenyön jutut ja joitakin laastarisuhteet.
No, vakavasti ottaen tutustumisestahan kaikki ihmissuhteet lähtee aina käyntiin. Hieman kuitenkin kalskahtaa tuo kommenttisi, että saisi juttuseuraa kun on tarvis. Puhut vain omista tarpeistasi. Ihmissuhde on kuitenkin aina vastavuoroinen ja vaatii aina jonkinverran sitoutumista. Asiantuntijoiden mukaan monia ihmisiä nykypäivänä vaivaa myös ajattelutapa, jonka mukaan halutaan suhde, mutta silti ilman sitoutumuksia, vapaana ollen ja tämä on ajatuksena mahdoton. Täysin ristiriitainen ajatus.