Lievän ja suuremman ylipainon kanssa olen paininit ikävuosistani 27 jälkeen.
Aikaa se vei mutta nyt tein mielestni huomion joka on varmasti asiallinen jopa oikean suuntainen.
Lapsuus ja nuoruus jopa aikuisuuden alku kuluin lievässä nälässä. Lapsuudessa menin useimmin nukkumaan nälkäisenä kuun en nälkäisenä. Ensimmäinen kymmen vuotta omillaan eläminen oli samaa puolet kuusta jollion olin makasnut vuokran...
Tein huomion ollessani sairaalassa jossa ruoka ja juoma oli sairaalan vastuu... Ylipainooni on varmasti syynä ateria kohtainen liikasyönti. Oli aikamoinen elämys, kun huomasin vaikka syön niin että vielä sopisin syödyn aterian lisäksi 1/3 lisää, paino pysyy samana toki eräänlainen hätäännys tuli kun vatsalaukku ei ollut 'täynnä'. MUTTA aterioiden välissä ei ollut nälkä eikä edes juuri ennen ruokaa. Vaikka tutkimusten ja kokeiden vuoksi piti olla syömättä muutaman kerran lounas, paino ei pudonnut, eikä nälkä domimoinnut päivää ennen seuraavaa tankkausta.
Tulin siihen tulokseen että kohdallani on kyse vuosien nälän tuoma psyykinen vamma syö yli tarpeen ikävän muiston vuoksi.
'Nälkää' aiheutaa myös ruoan yksipuolisuus, kun ateria perustuu vain viljan ja perunan hiilihydraattien kaloreihin syö liikaa. Vaikka ei uskoisi hiilihydraattien poistamiseen ruokavaliosta, on syytä tarkastaa proteiinin saantinta 1-1,5 G / painokiloa kohden.
Uusi huomio
TietoEiOleUskoa
0
85
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302239- 371629
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510