Kun nyt suuri osa suomen kansasta kuuluu

lutterin kirkkoon, niin kysynkin mikä on syynä että kansa on satasella jumalatonta eikä mistään kristillisitä arvoista ole enää kohta tietoakaan!

vai mitä pitää ajatella esm linkin jutusta, miksi ei poikain kotona vanhemmat opeta lapsilleen mitään!??

meneekö kaikki aika homoillessa ja sivuhyppyjen tekemisissä!

miksi kansassa ei herää hau ja into kaiken hyvän toimittamiseen, minusta sellainen antaisi elämälle jonkin tavoitteen ja päämääränkin joka nykymenolla näyttää olevan täysin hukassa!
1098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomen kansa ei ole saatanallisen luterilaisuuden oppien rikollisuutta
vaan
se on siihen saatanallisuutenn miekan voimalla pakotettu
ja
kun se hiukan sivisty niin nyt se rikollisesti pakko kastetaan ja pakko koulutetaan lapsena siihen saatanallisuuden rikollisuuteen!

Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

rikollisuuden kuoluttajista ja sen kaltaisuudesta....
uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
-järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
-Ymmärtämättömyydenne:
'Meillä ei ole ymmärrystä'
-Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
-Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
-ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
-Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikkollisia kristittyjä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

TUOLLAISISTA KOULUTETAAN PAPPEJA JOTKA EIVÄT SAA JEESUKSEN EVANKELIUMIA SAARNATA JA OPETTAA VAAN NIISTÄ VÄRENNETTYJÄ paavalailais-luterilaisuuden EKSYTYT TULKINTOJA TULEE HEIDÄN PAASATA:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

HUOM!!!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

JOTEN

Älkäämme syyttäkö kansaa vaan sen hallitsijoita "surullisen kuuluisan valtion kirkoa" oppeineen ja rikoksineen kansaa vastaan!

JOKAINEN LAPSIKASTE ON RIKOS, josta rikoksesta ei kirkko ja papisto ota vastuuta vaan asettaa sen lasten vanhemmille perisynniksi/perityksi rikokseksi.
Jeesus siunasi lapsia ja toisin lapsia kohteleville antoi myllynkivien käyttöohjeet.
ja
suomen perustuslaki ei ilmeisesti ole edes sen nimensä veroinen lasten laillisien oikeuksien puolustamiseksi kun se sallii lapsia pakkokastettavan lapsiakin TAPPANEEN, TAPATTANEEN, RAISKANNEEN jne rikollisuuteen jäseniksi USKONVAPAUTTA KOSKEVAA LAKIA RIKKOEN:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
"Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

11 §
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Huomatkaa, että "Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä,.." on kaikkia alle 18 vuotiaita koskeva LAILLINEN OIKEUS IHMISYYTEENSÄ SEKÄ ASENTEISIINSA RIKOLLISUUSEN USKONMISIEN SUHTEEN.

Äänestä
  • HUOM!!!
    Kukaan lapsia, ei synny uskontunnustuksen kaltaiseksi vaan sellaiseksi suomen valtion kirkko aivopesettää ihmisten lapsia!

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
    Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
    Rikkomalla YHTÄKÄÄN 1§ - 10§ EI OLE 11§ arvoinen ihminen tai lahko!
    Omasta tahdosta tuskin kukaan luopuu ominaisuuksistaan vaan sellaiseen aivopesu koulutuksen ja monien "miekka sivistyksen" perinnöllisten rikollisuuden oppien opettajat kouluttaa ihmisiä, rikollisiksi.

    Peri syntiä ei lapsella ole. Jos sitä on joskus ollut, niin se loppu kun Jumala antoi armon Nooalle ja hänen perhelleen ja siunasi heidät.
    JUMALA EI SYNTIÄ SIEUNAA!

    Siis luterilainen EI saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!!!
    herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
    "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

    herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
    Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
    "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
    "Kiva kun olit tarkkana
    teuta 13.11.2010 14:18
    Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
    Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
    Jeesus on tie
    1.7.2011 20:09
    Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
    Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
    Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
    Jumalalta!

    OLISKO JEESUS SYYLLINEN?
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
    "teuta
    21.6.2011 18:31
    KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
    KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
    AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
    SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
    HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
    JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."

    Ja tottakai pitää itseään rikollisten mainostaa suojeltujen rikollisia määrillä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9817522#comment-57826957
    "teuta
    22.4.2011 22:35
    Ok !se on sillälailla että Es/Lestois on 2tiedossa joista toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt .
    sitten salassa n.7-13,
    VL:n on n.100 joista 30 käsitellään , salassa n.100-400.
    En tiedä mitä varten pitäisi vielä muuta tietää."

    Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
    Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
    1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
    "TEU.
    2.4.2012 09:30
    2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
    JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
    HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

    Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
    7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

    VALTION KIRKON SANAN SAATTAJILLE FAKTAA....

1990 luvulla tutkimuksen mukaan suomen vankiloissa olevista rikollisista oli 96% kristittyjä rikollisia, siis suomen valtion kirkon kouluttamia kristittyjä.
suomen perustuslaki antaa kansalaisilleen uskonvapauden
MUTTA
samalla sallii PAKOLLA lapsien kastattamisen lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuteen jäseniksi!

uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
koskien myös pappislupauksen antaneita pappeja...
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'

Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'

Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'

Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

=================
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Luopumalla Heistä "YHDESTÄ" loupuu "HEISTÄ"
Pilkkaamalla Heistä YHTÄ, pilkaa HEITÄ.
=================

ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

JEESUS; siunasi lapsia ja toisin lapsia kohteleville antoi myllynkivien käyttöohjeet.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
"Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

11 §
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Huomatkaa, että "Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä,.." on kaikkia alle 18 vuotiaita koskeva LAILLINEN OIKEUS IHMISYYTEENSÄ SEKÄ ASENTEISIINSA RIKOLLISUUSEN USKONMISIEN SUHTEEN.

suomen surullisen kuuluisan valtion kirkon saavutuksista historiaa hiukan...
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

Siis saatana on varmaan iloinen rikollisten kouluttamisista!
Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina. Nk. rikollisuuden miekka sivistystä.

Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä IHMISIÄ; seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.

herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

LUTERILAISET EIVÄT SAA PALVELLA JUMALAA JA JEESUSTA, EIKÄ PAPPISLUPAUKSEN ANTANEET SAA SAARNATA JEESUKSEN EVANKELIUMIA.
herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

Äänestä

Miksi ei kansa intoile kaiken oikean ja hyvän tekemisen puolesta heti vauvasta vaariin, kertokaa nyt jokin ymmärrettävä selitys, tehänolette niinsanottuja kristittyjä, eikö se velvoita teitä mihinkään oikeaan?!

Äänestä
  • keneltä kysyt?

    Äänestä

  • siis.ketkä kirjoitti:

    keneltä kysyt?

    Luterilaisen kirkon jäseniltä, eli ns. kristityiltä, kuten otsikossakin lukee.

    Äänestä

Eikö olisi hienoa jos esm joltain mummulta jää pankkikortti, jossa on teipillä kiinni tunnusluku, niin kilapilla kuka nopeimmin vie sen mummun käteen ja laittaa toiseen käteen vielä kaffipaketin ja digestiivikeksejä toiseen käteen?

Miksi sellaisesta niinharvoin saamme lukea?

Sensijaan nuoriso heti kun pääsee tutista alkaa imeä norttia ja varastaa kaupoista sen kun kerkiää, ja poliisisetä taputtaa otsalle ja vakuuttaa kuinka hienoja miehenlakuja t eolettekkaan!

Miksi kaikki suurinpiirtein menee päin mäntyä kristittyjen keskuusessa kertokaa te jotka asian tiedätte!

Äänestä
  • Poliisisetä taputtaa otsalle siksi, että rangaistukset eivät vähennä rikollisuutta. Rikollisuus vähenee syihin puuttumalla, ja rikollisuuden syyt ovat osittain samat kuin uskonnollisuudenkin: köyhyys, eriarvoisuus, koulutuksen puute ja kokemus ulkopuolisuudesta.

    Rikollisuus on laskussa samoin kuin uskonnollisuus.

    Äänestä

Eli siis miksi suomalaiset eivät keskimäärin usko mihinkään jumalaan, vaikka valtaosa kuuluu kirkkoon? Varmaan tärkein syy on, että meillä on sananvapaus ja hyvin toimiva uskonnollisista yhteisöistä riippumaton sosiaaliturvajärjestelmä. Toisin sanoen kirkko ei pysty rajoittamaan kritiikkiä itseään kohtaan eikä sillä ole monopoliasemaa köyhien auttamisessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tavoitelkaahyviäasio kirjoitti:

lutterin kirkkoon, niin kysynkin mikä on syynä että kansa on satasella jumalatonta eikä mistään kristillisitä arvoista ole enää kohta tietoakaan!

vai mitä pitää ajatella esm linkin jutusta, miksi ei poikain kotona vanhemmat opeta lapsilleen mitään!??

meneekö kaikki aika homoillessa ja sivuhyppyjen tekemisissä!

miksi kansassa ei herää hau ja into kaiken hyvän toimittamiseen, minusta sellainen antaisi elämälle jonkin tavoitteen ja päämääränkin joka nykymenolla näyttää olevan täysin hukassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu