Mulla on todella hauska kumppani, joka hallitsee täydellisesti varsinkin tilannekomiikan. Hän saa usein ihmiset nauramaan ympärillään ja usein ihmiset heittää jotain hauskaa hänelle takaisin ja sit taas hän keksii tästä hauskaa sanottavaa ja sit taas toinen jne jne. Luulin ennen häntä, että olen itsekin ihan hauska ihminen, mutta hänen kanssaan olen vasta huomannut, etten hallitse varsinkaan tätä tilannekomiikkaa juuri ollenkaan. Välillä mietin, että ärsyttääkö häntä, etten ole yhtä hauska kuin hän ja ettei meille muodostu niin helposti sellaisia keskusteluja joissa kummatkin heittää puolintoisin läppää. Sillä tavalla huumorintajuinen olen kyllä, että ymmärrän hänen vitsinsä ja joka päivä niille naureskelen ja välillä yritän itsekin jotain hauskaa heittää. Hän on mielestäni ihan hulvattoman hauska, mikään tosikko en minäkään todellakaan ole eikä hänen huumori minulta ohi mene, mutta pitäisikö osata takaisinkin jotain heittää? Voisiko tilannekomiikkaa jotenkin opetella? Tuntuu kyllä että joko se taito on tai sitten sitä ei vain ole. Mein keskustelut menee useinkin niin, että sanon jotain ja hän keksii siitä jotain hauskaa sanottavaa ja sitten vain nauran, ja mietin päässäni, että yritä nyt keksiä jotain hauskaa takaisin, mut mä en keksi tai sitten keksin vasta minuutin päästä ja enhän mä sitä voi sit enää heittää!!! Kylhän mä toki joskus osaan ja on meille muodostunut sellainen oma huumori, mut haluaisin osata huomattavasti paremmin. Kaikki hauskat ihmiset, jotka hallitsette sen tilannekomiikan hyvin, häiritsisikö teitä, jos kumppaninne ei useinkaan osaisi heittää teille jotain hauskaa takaisin, mutta kumminkin tajuis tein jutut ja ymmärtäis et koska on läpästä kyse? Haluaako hauska hauskan kumppanin vai riittääkö huumorintajuinen, et siis vain ymmärtää.
Hauska kumppani
juutti
4195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sellainen keksimällä keksitty hauskuus ei ole kivaa. Joidenkin ihmisten kanssa huumorintaju vaan osuu tosi hyvin yhteen, mutta ei se ainakaan minulle ole mikään kumppanin valintakriteeri. Eiköhän sydämen läikähtely ole se mikä ratkaisee.
Jos joku on poikkeuksellisen etevä siinä, niin ei siihen kannata väkisin mennä mukaan, naurat vain iloisesti muiden kanssa hänen kekseliäisyydelleen. Sitten voit heittää jotakin, kun se luonnostaan tulee, mutta älä yritä väkisin joka väliin.
No hei, eikös se olisi melkoisen teennäistä suorittamista, jos alkaisit "opetella olemaan hauskempi" ? Kumppanisi on alun alkaen halunnut sellaisena kuin olet, joten miksi näet asiassa ylipäätään mitään ongelmaa?
Olen itse suht nokkela naisihminen - ja juuri se on yksi osanen, johon mieheni sanoo minussa alunperin ihastuneensa. Heitän läppää tutussa porukassa sujuvasti, mutta isommassa ujostelen jonkin verran, toisin kuin mieheni, joka on saanut syntymälahjana sellaisen leppoisan seuramiehen luonteen. Mies on todennut, että eihän meillä olisi sen siunaaman rauhaa, jos olisin just samanlainen hölöttäjä kuin hän. Joten en koe olevani jotenkin kehnompi, vaikken koko ajan juttua suollakaan ilmoille.
Hei
Olet saanut hyviä vastauksia. Olen samalla kannalla edellisen vastaajan kanssa. Olet varmasti kumppanisi silmissä ihana juuri tuollaisena kuin olet. Ei kai parisuhde mitään kilpahauskuutusta tarvitse olla, vaikka huumori onkin hieno asia. Uskon, että miehellesi on tosi tärkeää, että arvostat hänen hauskuuttaan ja kerrot sen myös sanallisesti.
Parisuhteessa parhaimmillaan molempien osapuolten hyvät ominaisuudet koituvat yhteiseksi iloksi. Voit olla iloinen ja ylpeä miehesi tästä ominaisuudesta. Vastaavasti hän voi iloita sinun monista hyvistä puolistasi, joihin ihan varmasti kuuluu myös huumorintaju.
Pappi Elisabet