uusi laulu

nibusu

Monta kertaa mietin mikä oli vialla, kun mä ihan itsekin olin pihalla. vihdoin viimein tajusinkin siihen minä syyn, kun jo sulle sanoinkin minä selvän pyyn. Tajusin sen varmaan minä melko aikaisin, kuka oikein lienee paljasjalkaisin. kunnes tuli aloite varmaan jonkun muun, kysyin kuka helvetti kotiini tunkeutuu. Pähkyitte, pähkyitte dägä dägä dägä döng. Pähkyitte, pähkyitte dägä dägä dägä döng. pähkyitte pähkyitte dägä dägä dägä döng. Pähkyitte..
Olikohan tullut aika jo totuus kertoa, kun moni jo lavalle odotteli Martti Servoa. Ei jostain syystä tullutkaan Servo paikalle, ja bändin jäsenistä puolet haisi saikalle. Kun kaikki meni silloin oikeesti päin persettä, ei kansa elänytkään silloin ilman tersettä. Kuinka ollakaan ei siitä kunnolla selvitty, ja sen jälkeen monet muutkin jutut on ryssitty. Pähkyitte..
Moni on tullut kaapista ja moni myös saabista, mutta pyydän: hiljaisuutta, ei tartte napista. Olkaa nytten hiljempaa kun teille kerron sen, mistä oli puhetta minuutti sitten. Korvapuustin saaneena oli yksi apina, ja siitä sitten alkoikin hirvee kapina. Kuinka kaikki oikeasti silleen tapahtui? Kuinka moni jutskaan siihen silloin havahtui. Pähkyitte..
Ajattelen saalista tai palaa kaalista, en mä luovu sinisest tai punaisesta maalista. Kaikki silloin menikin heti jorpakkoon, kun meikämanne tarttui baarissa kiinni kolpakkoon. Eipä sanelupolitiikasta ollut mitään hyötyä, vaikka monet huutelikin, että älä lyö lyötyä. Kukapa ois arvannut että siinä kävi näin, hetken kuluttua kuitenkin monet olikin selvinpäin. Pähkyitte..
Pitihän se arvata että siinä kävi niin, kurkku meni majoneesin kanssa naimisiin. Oli kaikki outoa tai brutaalia niin, mutta tässä tarinassa tapahtuikin niin. Pähkyitte..

0

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävä sinua

        Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
        Ikävä
        31
        3894
      2. Oletko sä oikeesti varattu?

        Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
        Ikävä
        41
        2619
      3. Otavassa tapahtuu!

        Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
        Mikkeli
        44
        2584
      4. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        8
        2375
      5. Horoskooppikysely

        Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
        Ikävä
        29
        2208
      6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

        Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
        Maailman menoa
        303
        2103
      7. Rakas, kerro mulle

        Miltä se tuntuu?
        Ikävä
        38
        1809
      8. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        46
        1633
      9. Kesäseuraa

        Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
        Ikävä
        46
        1498
      10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

        johonkin kaivattusi toimintaan?
        Ikävä
        141
        1477
      Aihe