Jos olette joskus tutustunut sellaiseen ihmiseen jonka kanssa kaikki on kevyttä ja helppoa, kaikki tuntuu tapahtuvan itsestään omalla painolla, lähes kaikissa asioissa tuntuu olevan yhteinen ymmärrys... Niin sen jälkeen tiedätte minkälainen on nainen joka kertakaikkiaan vaan on se mitä on etsinyt. Voi sitä onnen määrää... Ja sen vuoksi on valmis tekemään etsintä työtä.
Ongelma onkin se miten löytää ja seuloa ihmisistä ne sielun kumppanit. Heitä ei ole montaa, mutta varmaa on että heitä kumminkin on. On turhauttavaa kun sielun kumppani saattaa asua samassa kaupungissa, mutta sitten se onkin kohtalon kädessä milloin kohtaat hänet. Se lähes täydellinen kumppani saattaa kävellä selkäsi takaa kaupungilla, mutta et osaa aavistaa sitä. Toisen kerran saatat kävellä hänen läheltä kahden vuoden päästä, mutta kumpikaan ei tälläkään kertaa sano toisilleen mitään. Ja tilanne on taas ohi. Toinen saattaa asua toisella puolella kaupunkia ja häneen törmää kerran kahdessa vuodessa tai harvemmin.
Löytääkseen sielun kumppanin täytyisi tutustua viikossa 20 uuteen naiseen eli keskustella heidän kanssa, jos haluaa ennen eläke ikää löytää sen etsimänsä. Harvalta tämä onnistuu. On päivittäinen työ hoidettavana samassa työpisteessä jossa käy enempi tai vähempi samat ihmiset. Työpäivän jälkeen ollaan kotona. Joku on työtön eikä tiedä missä ylipäätänsäkkään tutustua ihmisiin. Joku ei viihdy yhtään baareissa, eikä voi kuvitella sieltä etsivänsä kännissä sekoilevaa sielun kumppania jos ei itsekkään nauti ryyppäämisestä. Moni taitaa myös baareissa tyytyä juttelemaan omien kavereiden kanssa ja uusiin ihmisiin tutustuminen voi jäädä toteuttamatta.
Netti mahdollistaa periaatteessa nopeasti seulomaan ihmisiä, mutta vain muutama kymmenen ihmistä on netin treffi palstoilla. Ongelma on myös se ettei ihmiset tiedä itsekkään mitä etsivät. Vasta epäonnistuneiden kokemusten kautta ymmärtävät paremmin mitä etsivät. Voi olla Tinder sovellus puhelimessa, mutta ihmisen luonteeseen ei pääse kurkistamaan laisinkaan. Joillakin saattaa myös netissä nousta pissi päähän ison lihatiski tarjonnan vuoksi.
Onko tähän muuta ratkaisua kuin pitää jatkuvasti silmät auki ja yrittää kadullakin vaan "haistella" ihmisiä ja välillä typerilläkin kommenteilla yrittää saada pieni keskustelu aikaiseksi että voi nähdä pienen vilauksen toisen ihmisen olemuksesta ja luonteesta...?
Tämmöinen turhautuminen...
Keinoja löytää juuri oikeita ihmisiä?
8
160
Vastaukset
Minusta ihmiset ovat parinvalinnassaankin erilaisia. Toisilla on todella tiukat kriteerit kumppanilleen. Minä olen vissiin onnekas, kun olen ollut onnellinen aika erilaisten naisten kanssa.
- atännä
"Minä olen vissiin onnekas, kun olen ollut onnellinen aika erilaisten naisten kanssa."
Minä myös, naisen tilalle vain mies. :)
Riippuu ihan luonteesta/persoonasta miten nämä asiat menee.....joillekin ei se sielunkumppanuus ole edes "SE JUTTU" ja joillekin se on "KAIKKI".....ja kaikkea tältä väliltä.... ;P
Harvemmin esim. "huonot persoonat" etsivät tai haluavat kumppanikseen toisen kaltaisensa jne......PÄINVASTOIN.... ;DSilmät ja korvat auki, vaatii myös hyvää tuuria ja onnea, että osuu kohdalla ja vieläpä tunnistaa sen ihmisen "omakseen". :)
Siksi kaiketi on reilua sanoa, että kaikki ei ole aina itsestä kiinni, vaan hyvästä onnesta/tuurista ja onnekkuudesta. Näin ainakin itse koen mm. omalla kohdallani.Ja taas kerran mainitsen, että netissäkin voi löytää sen oikean ihmisen vaikka keskustelupalstalta. Ei tarvitse olla mikään seuranhakupalvelu. :)
Juttelemalla juttelemalla ja juttelemalla, saattaa osua se oikeinkin kiva ja ihana tyyppi kohdalle. Joka ei vieläpä feikkaa, eikä muutenkaan peeloile vaan on aito ihminen, rehellisellä asialla. :)Jep. Itse näen tuon "oikean" tai parisuhde kumppanin löytymisen olevan enemmänkin arpapeliä, jossa ei koskaan tiedä mikä arpa voittaa. Oikea paikka, aika, elämäntilanne molemmilla pitää kohdata, toiveet ja haaveet ja muut pitää kohdata. Eli lyhyesti sanottuna se on kosmista lottoa.
- pro-face-to-face
Livenä ne todelliset löytymiset tapahtuu, netti on täyttä fuulaa ja vaan masentaa, koska ihmiset käyttäytyy niin vastuuntunnottomasti netissä. Naamatusten on paljon vaikeempaa vedättää ketään, senhän näkee jo ilmeistä ja eleistä onko toinen ensinkään tosissaan vai paistatteleeko se vaan huomiossa.
Ihmisten ilmoilla kandee siis pysyä, jotta niitä kohtaamisia ylipäätään voi syntyä.- eiläheltäkuitenkaan
Näin se on. Kesäaikaan liikkua ja käydä kahviloissa. Itse ajattelin alkaa juttelemaan ihmisille viikonloppuisin ja kesälomalla. Mutta minulla ei ole mitään pakkoa saada ketään eli jos ei natsaa tosi hyvin kenenkään kanssa niin olen mieluummin yksin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905130- 191860
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631646Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s111561Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271537Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit531220Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249310995- 196955
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7880