Huvikseen työpaikoista ilmoittelevat yritykset

sadnssdfosdoaö

Hei!

Oletteko törmänneet ainakin ns. suurten firmojen tapaan ilmoittaa lehdissä ja muussa mediassa työpaikoista, joihin ei ole aikomustakaan palkata ketään?

Olen itse huomannut muutaman yrityksen tällaista harrastelevan, en mainitse firmojen nimiä. Sitten työpaikkaan haastatellaan hakijoita, jopa lähetetään psykologisiinkin, mutta päätöksiä rekrytoinneista ei saadakaan aikaan.

Olen tällaisessa hakuprosessissa ollut mukana pari kertaan ja ihmetyttää tämä menettely. Juoksutetaan porukkaa ja uhrataan resurssejakin, mutta ketään ei rekrytoida. Mistä tiedän? No siitä, että Suomessa on aika pienet piirit ja omissa tapauksissani sain sisäpiirin tietoa asiasta myöhemmässä vaiheessa.

Toinen erikoinen rekrytointimenettely on se, että valmistellaan YT:ä ja juuri ennen laitetaan hakuprosessit käyntiin. Taas sama homma: haastatellaan ja sitten jahkataan. Soitetaan hakijalle, että olet kahden sakissa ja nyt johto fundeeraa kumpi valitaan, viikon pähkimisaika vaaditaan. No, viikon kuluttua soitetaan, että vielä pitää fundeerata tai johtajan koiralta katkesi kynsi, pitää odottaa vielä pari viikkoa, ennen kuin päätetään. No sitten tulee ilmoitus, että emme rekrytoikaan ketään, koska alkaa YT:t.

Tuntuu, että tämä on aika yleistä monissa ns. etulinjan teollisuusyrityksissä. EN tiedä ketä tällaisessa menettelyssä palvellaan, mutta itselle ainakin jää aika osaamaton/välinpitämätön kuva tällaista menettelyä harrastavista putiikeista.

Paras rekrytointiprosessi, jossa olin aikoinaan mukana oli Nordean erääseen työpaikkaan. En saanut duunia, muta koko prosessi hoidettiin mielestäni todella hyvin ja koko ajan tiesi missä mennään.

4

232

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SuomiRomahtaaKovaa

      Kyllä olen törmännyt samaan asiaan.Isoja yrityksiä pääasiassa. Tämän vuoden sisällä jo 4krt tullut itselle eteen.Tuntuu jo vahvasti siltä että ulkomailta kannattaa se työpaikka hakea.

      • opelius

        Ei mitään uutta koska tällä "työntekijän haulla" halutaan näyttää et hyvin menee vaikka juuri päin sitä pers...........


    • Neuvos

      Jep, näitä riittää. Katsokaapa huvikseen firmojen tunnuslukuja. Jos liikevaihto ja liikevoitto on miinuksella ja omavaraisuusaste alle 30 % niin huvikseen silloin ilmoitellaan. Ja näitä riittää

      • paikan_estimointia

        Usein kyseessä on jonkun toisen yrityksen alihankkija tai tytäryhtiö: Kaunistellaan emoyhtion tilastoja. Toisaalta jokainen rekrytointipäätös pitää hyväksyttää emoyhtiössä - ja siihen voi mennä aikaa. Kerran ehdin olla jo puoli vuotta töissä uudessa paikassa, ennen kuin rekrytoija soitti, että "oletko vielä kiinnostunut - nyt saisit paikan!" Jätin hakematta, koska olin tehnyt määräaikaisen sopimuksen ja tästä oli käyty keskustelut että jos lähdet maksat korvauksia - purku ei siis tullut kyseeseen. Herneet meni sen verran syvälle rekryäjällä, että tuumasi, ettei tarvitse hakea mihinkään hommaan, joka tulee em. emoyhtiön kautta tarjolle. Että sellaista toimintaa.. otti kyllä muutenkin päähän, koska palkka olisi ollut reilusti isompi, mutta ei ollut mahiksia enää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1780
    2. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      47
      1392
    3. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1257
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1010
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      173
      866
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      800
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      48
      742
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      723
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      16
      723
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      646
    Aihe