Risukasasa

Paistaako aurinko risukasaan. Kemin ympäristö jopa kaupunkialueella on melkoista risukkoa. Odotetaanko biotehdasta. risuja ja romuja riittää ja kunnallistekniikka on puutteellista.i
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joidenki elämä perustuu vain sille miltä itse, oma piha ja sen ympäristö talo jne. näyttää. Oma itsetunto on kiinni vain ja pelkästään muiden mielipiteistä ja kaikki elämässä perustuu vain muille näyttämiseen koska itsetunto ei kestä muiden negatiivista arvostelua. Mahtaa olla raskas taakka sellainen kantaa kun jatkuvasti miettii muiden mielipiteitä ja että onko tarpeeksi "hyväksytty".

Passaa muutta sitten jonnekin Espoon West Endille siellä varmasti hipoo paikat tiptop kunnossa taloja ja pihoja myöten.

Äänestä
  • Risukasa on huono asunto. Kertoohan sen jo vanha tarina kolmesta pienestä porsaasta

    Äänestä

muuta sveitsiin sielä on kompostikki kukkapenkin näkösiä.

Äänestä

Vielä pahempaa on kun se se eukko alkaa oleen rupsahtanut ja parasta ennen päiväys jo aika sitten mennyt varsinki jos on jo lähemmäs 60v, sitä ei pahemmin paikkailla isolla talolla ja uudella autolla. . . tai voihan se lohtua hetkellisesti tuoda, mutta nuorempi ja kauniimpi vie aina voiton sama, vaikka asuisi sillan alla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puutteellinen kirjoitti:

Paistaako aurinko risukasaan. Kemin ympäristö jopa kaupunkialueella on melkoista risukkoa. Odotetaanko biotehdasta. risuja ja romuja riittää ja kunnallistekniikka on puutteellista.i

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu