Puoliso kuoli muutama vuosi sitten. Lapset ja lapsenlapset asuvat eri paikkakunnalla.
Yksinäinen olo joka päivä. Mukavat lapset, rakkaat lapsenlapset ja miniät sekä vävyt, vaan ei kehtaa heille joka välissä soite´lla, kun ovat kiireisiä enkä tahdo että kiusaantuvat. Kunpa soittelisivat joskus tännepäin yllättäen: mitä kuuluu? Ehkä vielä soittavatkin. Tottakai soittavat. Ulkona sataa räntää. Jossain päin maailmaa hyökyaalto on tehnyt tuhoja. Katselen ikkunasta ulos. Voikaa hyvin rakkaani siellä jossain kaukana.
Yksinäinen olo joka päivä. Mukavat lapset, rakkaat lapsenlapset ja miniät sekä vävyt, vaan ei kehtaa heille joka välissä soite´lla, kun ovat kiireisiä enkä tahdo että kiusaantuvat. Kunpa soittelisivat joskus tännepäin yllättäen: mitä kuuluu? Ehkä vielä soittavatkin. Tottakai soittavat. Ulkona sataa räntää. Jossain päin maailmaa hyökyaalto on tehnyt tuhoja. Katselen ikkunasta ulos. Voikaa hyvin rakkaani siellä jossain kaukana.
Vastaukset 9
Vanhimmat
oo kyläpaikkoja lähellä siinä
kuluvat elämämme päivät. Ei ole hyvä jos asuu lähellä ja pitää yhteyttä, mutta eihän se tunnu hyvältä jäädä yksinkään. Nykyään kaikki ajattelevat vain itseään. Jos äidistä/anopista on enemmän harmia kuin hyötyä, hänet ulkoistetaan nuorten elämästä ja pidetään asiaa aivan oikeutettuna. Hankkikoon itselleen oman elämän! Tähän on Suomessa menty. Surullista mutta yleistä. Tilanteeseen on pakko sopeutua. Sukulaisuussuhteita ei enää pidetä yllä velvollisuudesta tai hyvän tavan vuoksi. Kysyn: mitä tein väärin joka päivä. Miksi jäin yksin? Ja syitä ja itsesyytöksiä kyllä löytyy loppuelämän ajaksi. Paras vain hyväksyä tilanne ja koittaa elää omaa yksinäistä elämäänsä.
Tämä internet on hyvä seuralainen yksinäiselle. Ennen vanhaan piti kutoa sukkaa ja kuunnella radion kuunnelmia, kuten "Könnin kelloa".
Jopa yksinäisyyskin saa uusia ulottuvuukisa tällä vuosituhannella!
Älä jää pitkäksi aikaa ikkunoihin tuijottamaan. Hakeudu harrasteisiin, erilaisten järjestöjen vapaaehtoistyöhön. Tätä kautta löydät uusia ystäviä. Täytä niillä päiväsi, tee päiväjärjestys, jota tiiviisti ja armotta noudatat. Ja jos et ole allerginen, hanki koiraystävä seuraksesi. Lapset ja lapsenlapset eivät tule, jos löytävät aina kylään tullessaan surullisen mummun. Ensin on hieman itseään pakotettava lähtemään "ulos", vaikka ei haluttaisikaan, mutta ennen pitkää huomaat pitäväsi uusista kuvioista. On koettu.
Kiitän vastanneita suuresti . Sain paljon voimaa ja uutta energiaa ystävällisistä vastauksistanne. Kiitos vielä kerran ja mukavaa kevään odotusta!
Meillä, minulla ja anopillani oli suuri menetys joitakin vuosia sitten. Minä menetin miehen ja hän pojan.
Sain silloin häneltä tukea ja ymmärtämystä hädässä, mutta jouduin myös itse häntä tukemaan. Kaksin olimme vahvempia kestämään yhteisen surumme.
Edeleen käyn viikottain häntä yhä tapaamassa, hän huolehtii minusta, laittaa lempiruokiani ja minä huolehdin hänestä, vien apteekkiin, kaupaan ja laitan hänelle papiljotit hiuksiin joka viikko.
Joskus hän on myös mustasukkainen "poikaystävistäni" ja tunnen hänen puoleltaan voimakasta läheisriippuvuutta, vaikka hänellä on omat lapsetkin. Tämä ystävyys on kuitenkin ollut erittäin antoisaa ja olen siitä hyvin kiitollinen hänelle.
Tuli mieleeni, että voisitkohan harkita kissan tai pienen koiran ottamista ? Eläimestä on kummasti seuraa, syöttämisessä ja ulkoiluttamisessa- koiran, kissaahan ei tarvise ulkoiluttaa, leikkuuttaa vain.
Eläimelle voi jutella ikävästään, se kyllä vastaakin omalla kielellään...
Jos et voi sellaista harkita, yritä etsiä itsellesi joku uusi harrastus. Kielten opiskelu, esim. Tai uusi lukuharrastus ; otat tietyn kirjailijan, josta pidät, ja käyt kirjastosta lainaamassa kaikki hänen kirjansa, yksitellen. Esim Kaari Utrio, Laila Hietamies, kenestä vaan pidät, mutta on jäänyt lukematta...
Soneraplazalla on mukava 50 palsta, käypä sieltä kyselemässä neuvoa, siellä on mukavia ihmisiä ja keskustelunaiheita laidasta laitaan !
Ja pää pustyyn, ei enää ikkunasta tuijotteluja vaan puuhaan. Lapsesi ja lapsenlapsesi ottavat varmasti mieluummin yhteyttä iloiseen mummiin kuin itsesäälissä pyöriskelevään.
Hyvää jatkoa Sinulle ja voimia piristymiseen ; nyt on heräämisen aika, päivät alkavat pidetä.
Ps. Tiedän mitä on on yksinäisyys, jäin itse laskeksi muutama vuosi sitten. Pääsin sen yli, jatkan elämääni yksin ( ei lapsia, edes ), mutta en yksinäisenä.
Hei!
Jos asut kaukana omista läheisistä ja olet jo eläkkeellä, niin mikä estää muuttamasta lähemmäksi?
Hommaat oman asunnon johon voit kutsua lapsenlapsia ja uusia ystäviä. Voisit aloittaa uuden harrastuksen?
Lapsenlapset ovat siitä kivoja että heidän kanssaan voi touhuta vaikka mitä kivaa, minun lapsenlapset pitävät kun kerron tarinoita vanhoista ajoista, vakiasioita ovat lättyjen paisto joka kerta kun tulevat käymään, saavat itse olla mukana. Ystäväsi kanssa reissuun, koskaan ei ole liian myöhäistä.
Toivon todella, että saat itsellesi keksityksi mukavaa tekemistä. Ymmärrän hyvin yksinäisyyden tunteen. Mutta kuitenkin elämä jatkuu. Jos lapsillasi puolisoineen on sinuun hyvät ja rakkaat välit, tokihan voi kilautella useamminkin. Itse en lainkaan pahastuisi jos äitiseni soittelisi tiuhenpaakin tänne toiselle paikkakunnalle ja juttelisi surkeistakin fiiliksistään. Siten todella tietäisin mitä hänelle kuuluu ja voisin auttaa sen mikä vallassani on.
Anoppini puolestaan pilasi välimme kymmenen ensimmäisen vuoden aikana. Hän oli ensi hetkestä kaikin puolin kimpussani ja teki selväksi että olen kaikin puolin aivan väärä ja kamala ym. Ulospäin oltiin kuitenkin vain maireaa ja myhäilevää, joten tilanteeseen oli "ulkopuolisemman" hyvin vaikea tarttua. Tästä johtuen välimme eivät ole millään tavalla läheiset vaan nykyisin viileän kohteliaat ja etäiset, etupäässä lasten vuoksi. Tuskin tulisin anoppilassa enää paljon käyneeksi ilman pikkuisiani.
En tiedä mitä anoppini ajattelee, emme ole koskaan asiasta puhuneet. Tiedä vaikka hän kuvittelisi välien olevan ok? Vaikea sanoa, mutta en luule niin kuitenkaan. Ja kamalalta kuullostaa, tiedän, mutta en hänen kanssaan haluaisi keskustella puhelimessakaan yhtään enempää kuin nykyiset harvat kerrat. En todellakaan. Itselläni on mennyt vuosia, että pääsin itseni kanssa sinuiksi anoppini kiusaamisen jälkeen, joka aktiivisena loppui muutama vuosi sitten. Mutta niin makaa kuin petaa. Inhottavuudella ei saavuta ystäviä. Joten hän hankkikoon heidät muualta.
Omia ystäviäni en kuitenkaan jätä enkä halua olla tukematta heitä vaikeina aikoina. Omat vanhempani kuuluvat ystäviini -ansaitustikin.