piinaava omaishoitaja

Kuulostaa kamalalle ja varsinkin kun muut uskoo tällasta narsistia.Etäisyys siskoon oman mielenterveyden kannalta parasta mutta äitisi jäisi hänen valtaansa sitten aika hankalaa.Voisitko hakea äitisi luoksesi välillä ja haistattaa vidut kurjalle siskolle.

Voi olla katkera kun oma elämä on äidin hoitamista ja toinen sisko elää omaa elämäänsä ja poikkeaa vain antamassa neuvoja miten asiat pitäisi tehdä jotta ne olisi hyvin. Mitä jos vaihdatte rooleja, jää sinä hoitamaan äitiäsi ja anna siskosi välillä liihottaa maailmalla.

Harmi, että alkuperäisen viestin jatkovastaukseni ovat jollain kirjainpötkö-nimimerkillä, mutta kone herjaa " normaalia tekstiä", ei voi jatkaa. Mutta te fiksut varmaan osaatte lukea ja ymmärrättekin lukemanne

Ehkä tilanne ei ole niin huono kuin miltä se näyttää silloin kun käyt siellä. Yksi vanhainkodin hoitaja sanoi kerran että parempi kun omaisia ei kävisi lainkaan katsomassa vanhuksia, käyvät siellä valittamassa hoidosta eivätkä kuitenkaan tiedä kokonaistilannetta, eivätkä itse ole valmiita hoitamaan omaisiaan. Vaikea tilanne kyllä sinulla, siskolla katkeruutta ja omistushalua ja sinulla ehkä syyllisyyden tunteita ja äidin menettämisenpelkoa yms. osattomuuden tunteita. Ehkä pitäisi olla kiitollinen että äiti saa olla kotona eikä laitoksessa, palkatut hoitajatkin voivat olla loppupeleissä vähän mitä sattuu.

Hei nimimerkki, sattuu.

Onpa ikävän kuuloinen tilanne. Sisaresi kohtelee sinua tosi huonosti. Parasta olisi, jos voisit hänen kanssaan keskustellen saada välinne parempaan kuntoon. Se on varmasti tuossa tilanteessa vaikeata eikä se voisi tapahtua siellä äitinne luona vaan jossain muualla neutraalilla maaperällä. Jos hänen asenteensa takana on jotain vuosien takaista kummallista kaunaa tms, jota et tiedä. Jos saisit juteltua, kerrottua kuinka tahdot olla äitisi kanssa ja aiot olla edelleen vaikka on kamalaa, kun hän tekee olosi hankalaksi ja tapaamiset ikäväksi.

Ellei keskustelu onnistu, en keksi muuta keinoa kuin sen, että hän ymmärtäisi mennä pois jonnekin silloin, kun sinä olet siellä paikan päällä äitiäsi tapaamassa. Voit hyvin pyytää, että te saisitte äitisi kanssa olla ne hetket kahden ja hän saa vapaata, ette tarvitse häntä niihin tapaamisiin ja teillä oikeastaan on ihan oikeuskin tavata kaksin. Tai viet äitisi pois sieltä kodista muualle ja tapaatte jossain toisessa paikassa.

Tsemppiä ja kaikkea hyvää,
Pirkko-pappi

Mun mummo oli aikoinaan muutamia kuukausia, tai puoli vuotta tädin "hoidettavana". Kyseinen täti on oikea narsistin tyyppiesimerkki ja tuo aika oli mummolle yhtä painajaista. Jokainen sokerinpalakin laskettiin, täti vei mummolta kaikki eläkkeet "hoitopalkkioina & kuluina", majoitti mummon vanhan rintamamiestalon kylmään, pimeään, kosteaan homeiseen saunakamariin... Muut sukulaiset ei saaneet mummoa puhelimella kiinni, eikä kirjeetkään jostain kumman syystä menneet ikinä perille. Mummo ei saanut käyttää puhelinta, eikä poistua itse omille teilleen - tosin rahaa ei taksiin olisi ollutkaan. Lisäksi tuo täti lääkitsi mummon lähestulkoon vihannekseksi ja tottahan se häneltä onnistui, oli sentään ikänsä syöpäosastolla työskennellyt sairaanhoitaja ammatiltaan. Onneksi äitini sai järjestettyä vanhemmilleen lähestulkoon uuden kunnan vuokra-asunnon silloisesta kotikunnastani, sai isänsä pois osastolta, jonne tämä täti oli hänet passittanut ja mummon pois sieltä tädin piinasta. Tuosta on jotakuinkin 30 vuotta aikaa, suosittelen kuitenkin myös aloittajalle, että hankkii äidilleen asuinpaikan omasta kotikunnastaan, tai ottaa vaikka omaan kotiinsa ja ryhtyy itse omaishoitajaksi. Luonnevikaisen siskon kanssa ei asiat tule ikinä tuon paremmaksi muuttumaan, entistä hullummaksi sen sijaan enemmän kuin todennäköisesti.

niin, asioilla on puolensa ja puolensa.

Minä olen hoitanut muistisairasta anoppiani 6 vuotta, omassa kodissa anopin pojan, mieheni ja lasteni kanssa. Korostan, että me emme asuneet anopin kodissa vaan itse omilla rahoillamme ostamassa omakotitalossa. Anoppi ei maksanut hoidostaan meille penniäkään, rahat jäivät hänen pankkitililleen.

Miehen siskot kävivät äitiään katsomassa, siis meidän kodissamme, ja aina kun tulivat, ainoat sanat olivat moitteita, Miksi äidin muisti on taas huonompi, miksi hän kävelee heikommin, miksi sitä ja miksi tätä, eikö äiti saa kunnon ruokaa, miksi lasten leluja on äidin huoneessa jne jne. Siskojen käynnit olivat kuin tornaadoja jotka sekoittivat meidän normaalin päivärytmin, mummun päiväunet ja ruoka-ajat ja niistä aiheutui ylimääräistä sekavuutta ja hämmennystä vanhukselle. Siskot hosuivat meidän kodissamme sinne ja tänne, edes ja takaisin huoneesta toiseen, jopa meidän makuuhuoneeseemmekin ja kurkistelivat mummon huoneen kaappeihinkin. Minä kysyin kerran, että mitä sinä oikein haet, mikä on kadonnut, niin siinä vähän nolona oli, että miten niin.
Jos ostimme jotain uutta kotiin, heti tuli kysymys, että ai, olette hankkineet uuden sohvan, mitä oletteko voittaneet lotossa vai mikä on kun on ollut varaa. Oli varaa kun mies teki pitkää työpäivää ja minä tein kotona kirjanpitotöitä kahdelle yritykselle lasten ja vanhuksen hoidon ohella!

Anopin luona kävi kerran viikossa kotisairaanhoitaja katsomassa verenhyytymisarvot yms. ja kaikki oli hyvin, ei koskaan moitetta. Meille anopin hoito oli välillä todella raskasta. Elimme täysin hänen ehdoillaan kun emme voineet jättää häntä hetkeksikään yksin. Kun halusimme lähteä lomalle lasten kanssa, kukaan miehen siskoista ei suostunut tulemaan äitinsä hoitajaksi kahdeksi viikoksi vaikka puhuimme asiasta lähes vuosi etukäteen. Sanoivat että laittakaa mummo vanhainkotiin siksi aikaa. Se taas ei ollut mitenkään mahdollista kun anoppi hätääntyi vieraassa paikassa eikä pystynyt ollenkaan nukkumaan eikä olemaan paikallaan. Palkkasimme naapurin tytön, hän opiskeli sairaanhoitajaksi ja hänen poikaystävänsä anopin luoksi näiksi viikoiksi ja rankkaa oli ollut heilläkin.
Se oli ainoa yhteinen 2 viikkoinen vapaahetki 6 vuoteen meidän perheellämme.

Hoitoapua emme saaneet, mutta täysihoidon myös siskoihin päin heidän meillä käydessään olisi pitänyt pelata ja minun hypätä joka suuntaan, noutaa siskot aemalta vauvan ja mummon kanssa vaikka taksitkin on keksitty, tehdä ruuat ja passata kaikki eteen, meidän omilla rahoillamme. Ei puhettakaan että miehen siskot olisivat tullessaan tuoneet meille kukkia tai auttaneet minua ruuan laitossa ja tiskaamisessa.

Siitä huolimatta anopin kuoltua perintöriita oli helvetillinen.
Anoppi ei maksanut meille yhtään hoidostaan, anopin eläkkeet olivat lähes täysimääräisinä pankkitilillä. Meille huudettiin mm. sellaisesta asiasta, mihin mummon tililtä oli nostettu yhtenä kuukautena lääkkeiden oston lisäksi 100 markkaa, sitten oli monta kuukautta ja sitten taas oli nostettu 100 markkaa.

Mihin ihminen, joka ei missään koskaan käy, tarvitsee 200 markkaa puolen vuoden aikana, oli siskon kysymys veljelleen! Mieheni vastasi, että ensimmäiset rahat olivat äidin alusvaatteisiin ja toiset hänen kampaajalla käyntiinsä ja jalkahoitajaan!
Ja sama kysely taas seuraavasta ylimääräisestä satasen nostosta jne jne. Tässä vaiheessa välit miehen molempiin siskoihin meni täydellisesti ja pysyvät varmaan samanlaisina hautaan saakka. Kas kun me maksoimme miehen äidin ruuat ja elämisen täysin ja siitä huolimatta näillä kahdella oli otsaa syytellä veljeään siitä että hän on ryöstänyt äitinsä vaikka joka ikinen penni oli mitä anopin tililtä oli nostettu oli käytetty anopin omiin menoihin.

Pyysimme virallisen pesänselvittäjän ja hänen suosituksensa oli, että miehen siskot antavat veljelleen äitinsä hoidosta määrätyn summan. Siskoille tämä ei sopinut, jolloin mieheni sanoi, että hän ottaa vain lakiosan äitinsä säästöistä, pitäkää te loput ja meidän sisaruussuhteemme oli tässä. Sen jälkeen emme ole olleet missään väleissä.

Eikä tämä perintöriitakaan ollut se pahin.
Eniten meitä rassasi se, että miehen siskot eivät olleet tipan vertaa kiinnostuneita siitä miten me jaksamme, eivät tarjonneet apuaan, päinvastoin, vaikeuttivat meidän elämäämme haukkumalla ja moittimalla joka kerran ja kuvittelemalla että me olemme jotain ilmaispiikoja ja palvelijoita jotka passaamme myös heitä täysin rinnoin, omassa kodissamme jonne tultiin kutsumatta ja mitään tuomatta.
Ei pienintäkään tukea eikä apua tullut. Ei tarjouduttu, eikä sanottu, että kun te nyt olette äidissämme kiinni 24/7 menkää välillä ulos syömään tai muuten vain vapaalle, niin minä hoidan sen aikaa äitiä.
Palkaksi saatiin vain paskaa niskaan ja syyttelyitä siitä miten huonosti anoppia hoidettiin vaikka asia oli juuri päinvastoin.

Suosittelen myös vahdinvaihtoa.

Sisarkateus voi vaivata vielä aikuisenakin.

Miten onkin kuin omasta elämästäni, minuakin sisko nimittely härskisti kun autoin äitiämme.Nyt kun Äitiä ei enää ole,koettaa kaveerata, ja pyytää apua kun on niin vaivainen.
En auta, enkä kaveerata, paha saa aina palkkansa on totta.

Tämän tyyliset aloitukset saavat minulla vitutuksen päälle välittömästi.

Jos sisaresi on kerran kohdellut äitiäsi huonosti jo vuosia, mikset ole tehnyt asialle mitään?
Ja tällä tekemisellä, tarkoitan sitä, että et kirjoittele tänne, etkä passita äitiäsi vanhainkotiin, vaan mitäpä jos sinä ap, ottaisit äitisi luoksesi asumaan, huolehtisit hänestä jatkossa vuorostasi 24/7/365?
Jos vastaus on että et pysty töiden tai muiden syiden vuoksi, niin mitenkäs se sinun siskosi on siihen pystynyt?
Kai hänkin jostain omista asioista on joutunut luopumaan äitisi takia?

Kenenkään, ei KENENKÄÄN, pidä arvostella omaishoitajaa ellei ole itse sitä työtä tehnyt. Itse hoidin äitiä 15 vuotta, vaihdoin vaipat, kävelytin silloin kun jalat eivät kantaneet, tein ruuan, syötin, pesin pyykit. MYÖS kestin vihanpuuskat.
Muista ap, ettet ole ollut luultavasti paikalla kun sairauksiin, kipuun, ja elämän hallinnan menettämiseen turhautunut ja väsynyt äitinne kohdistaa suuttumuksen / pelon tunteensa hoitavaan tyttäreen. Vanhukset eivät ole aina herttaisia, leppoisia ikäihmisiä.
Harvemmin vierailevat läheiset ovat vanhukselle ''pyhäihmisiä'' joille ollaan hymyileväisiä ja vieraskoreita, hoitava läheinen on ''arki-ihminen'', se, joka huoltaa paskapyykit.
Kukaan omaishoitaja ei selviä hoitamisesta kympin paperein, väsyminen ja uupumus verottaa jaksamista. Mutta kukaan sellainen joka ei ole tuota työtä tehnyt, ei voi sanoa: Miksi teet tuon noin, miksi et tee niin ja niin...
Ap, minusta tuntuu että tunnet itsesi uhriksi. Näet sisaresi pahana ja itsesi melkein enkelinä joka nöyränä ja haavoitettuna vinkuu ja vikisee. Älä uhriuta itseäsi, siitä ei seuraa mitään hyvää.

Moni sanoo ja vannoo että ottaisi sairaan vanhuksen luokseen hoidettavaksi mutta ''oma koti on paras''. Se on vale. Se on helppo luvata. Mutta kukaan ei tuota lupausta halua täyttää. Kuka haluaa sairaan vanhuksen kotiinsa?
Eräs tuttavani haki vanhan isänsä viikonlopuksi koska epäili ettei häntä sisar hoida hyvin. Kärräsi kuitenkin seuraavana päivänä kiireesti takaisin koska vaari oli pissannut sohvan läpimäräksi ja vessaan oli vaari kakannut niin että kakkaa oli seinilläkin.

alkoholisoitunut omainen vois pysyä omissa nurkissaan, pilaa muiden auttavien sisarusten elämän, osaavat syyllistää kaikesta jopa vanhaa äitiään, sekö on auttamista

Olen tässä käynyt läpi näitä kertomuksia sydän syrjälläni.
Minun suvussani vanhukset kuolevat työnsä viereen tai pari päivää sairaalassa viruttuaan. Ei ole kenenkään tarvinnut uhrata elämäänsä heihin.
Hyvänen aika, mistä olen säästynyt! J
Järki on riittänyt omaisilla kauemmin kuin ruumiin voimat.
Ihailen kaikkia omaistensa hoitajia. Teissä on ihmistä enemmän kuin minussa.
Itse toivon päättäväni päiväni ennen kuin joudun jonkun rasitteeksi.
Yritän siivota kotini helppoon malliin ja järjestää paperit.
Ikävää oli nähdä, miten sisaruksistani se, jonka puoleen isä ja äiti kääntyivät ja pyysivät tekemään heille viimeisen palveluksen,niin nämä ovat saaneet kantaa toisen kyseenalaistamiset ja syytökset kaiken raskaan työn lisäksi. Käsittämätömätöntä!
Miten se on mahdollista?
Onko se niiden sisarusten alitajuista huonoa omaatuntoa, kun eivät ole itse kortta kekoon vetäneet - kun eivät kestä syyllisyyttään, syyttävät oikein tekevää.
Sisarusten välinen kilpailu ja kateus alkaa lastenkamarissa ja jatkuu aina haudan partaalle. Siinä on oma syynsä vanhempien kasvatuksellakin.
Te, jotka otatte vanhukset hoitaaksenne, ottakaa selvää yhteiskunnan säännöistä, että saatte sen taloudellisen tuen, mihin teillä kulloinkin on oikeus.
Kun vanhukset kuolevat, niin hyväntekeväisyyttä ei lasketa perintöä jaettaessa.