Huonoksi, kelpaamattomaksi.
Kun olin lapsi isäni teki pitkiä, usein ympäripyöreitä päiviä kahdessa työpaikassa. Kotona se oli täysi kusipää. En ymmärtänyt silloin, että se oli usein humalassa, en tiennyt mitä viina edes on. Muistan oudon hajun ja kummallisen ilmeen silmissä.
Olin lapsena itkuinen ja pelokas. Useimmista koulun esiintymisistä jänistin viime hetkillä mahakipuun tms. vedoten. Isäni lohdutti minua sanoilla "ensi kerralla se maha ei ole kipeä", äidilleni se tiuskaisi "kun kerran tänne asti pitää tulla." Kouluun oli kaksi kilometriä.
Se ei uskonut minuun koskaan. Viimeisellä luokalla ala-asteella minulla oli kavereita ja itsetuntoni nousi. Ilmoittauduin itse juhlanäytelmään josta olin innoissani ja iloinen. Isäni oli varma, että epäonnistun ja antoi neuvoksi "jos unohdat vuorosanat keksit vain jotain, et ala itkemään siellä."
Minä en tiedä miksi se vihasi minua. Miksi se kiusasi minua. Kerrankin lauantai-iltana saunan jälkeen katsoimme televisiota koko perhe, minä istuin sohvan käsinojalla, pikkuveljeni istui vieressäni, isäni toisessa reunassa ja äitini nojatuolissa. Isäni alkoi virnuilemaan veljelleni, että "kokeileppa saatko X:n tyrkättyä alas sohvalta." Pikkuveljeni, joka ei ollut vielä koulussakaan piti sitä hauskana juttuna ja alkoi töniä. Äitini yritti hyssytellä, mutta ei se uskaltanut sen enempää tehdä. Minä en unohda sitä virnettä koskaan. Enkä myöskään unohda sitä mitä itse tein. Aloin leikkiä mukana, niinkuin se olisi ollut hyvä juttu minustakin. Halveksunta näkyi olevan ainoa tapa jolla minä sain siltä huomiota. Häpesin sitä, että isäni ei pidä minusta.
Nyt olen melkein kolmekymmentä, epäilen itseäni kaikessa. Jäädyn muiden ihmisten seurassa, en älyä. Minulla ei ole läheisiä ihmissuhteita, torjun kaikki jotka sitä yrittävät. Pelkään sitä, että paremmin tutustuessa niille selviää mikä idiootti olen, ja sitten jään taas yksin. Kuitenkaan en haluaisi olla yksin.
Miten tästä voisi päästä? Olen väsynyt, olen kyllästynyt olemaan aina väsynyt.
Kun olin lapsi isäni teki pitkiä, usein ympäripyöreitä päiviä kahdessa työpaikassa. Kotona se oli täysi kusipää. En ymmärtänyt silloin, että se oli usein humalassa, en tiennyt mitä viina edes on. Muistan oudon hajun ja kummallisen ilmeen silmissä.
Olin lapsena itkuinen ja pelokas. Useimmista koulun esiintymisistä jänistin viime hetkillä mahakipuun tms. vedoten. Isäni lohdutti minua sanoilla "ensi kerralla se maha ei ole kipeä", äidilleni se tiuskaisi "kun kerran tänne asti pitää tulla." Kouluun oli kaksi kilometriä.
Se ei uskonut minuun koskaan. Viimeisellä luokalla ala-asteella minulla oli kavereita ja itsetuntoni nousi. Ilmoittauduin itse juhlanäytelmään josta olin innoissani ja iloinen. Isäni oli varma, että epäonnistun ja antoi neuvoksi "jos unohdat vuorosanat keksit vain jotain, et ala itkemään siellä."
Minä en tiedä miksi se vihasi minua. Miksi se kiusasi minua. Kerrankin lauantai-iltana saunan jälkeen katsoimme televisiota koko perhe, minä istuin sohvan käsinojalla, pikkuveljeni istui vieressäni, isäni toisessa reunassa ja äitini nojatuolissa. Isäni alkoi virnuilemaan veljelleni, että "kokeileppa saatko X:n tyrkättyä alas sohvalta." Pikkuveljeni, joka ei ollut vielä koulussakaan piti sitä hauskana juttuna ja alkoi töniä. Äitini yritti hyssytellä, mutta ei se uskaltanut sen enempää tehdä. Minä en unohda sitä virnettä koskaan. Enkä myöskään unohda sitä mitä itse tein. Aloin leikkiä mukana, niinkuin se olisi ollut hyvä juttu minustakin. Halveksunta näkyi olevan ainoa tapa jolla minä sain siltä huomiota. Häpesin sitä, että isäni ei pidä minusta.
Nyt olen melkein kolmekymmentä, epäilen itseäni kaikessa. Jäädyn muiden ihmisten seurassa, en älyä. Minulla ei ole läheisiä ihmissuhteita, torjun kaikki jotka sitä yrittävät. Pelkään sitä, että paremmin tutustuessa niille selviää mikä idiootti olen, ja sitten jään taas yksin. Kuitenkaan en haluaisi olla yksin.
Miten tästä voisi päästä? Olen väsynyt, olen kyllästynyt olemaan aina väsynyt.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No alat olla aikuinen, etkä syyttele muita, siinä se. Varmasti jokaisen menneisyydestä löytyy hetkiä, että joku on katsonut pahasti. Mutta nyt sinun on aika nousta seisomaan omilla jaloillasi ja ottaa oma elämäsi omiin käsiisi. Et saavuta mitään uhrin roolissa, joten jätä se ja alaa elää omaa elämääsi.
Terapia auttaa ja oikea lääkitys poistaa ahdistusta ja pelkoja.
Suhtaudut hyvin vähättelevästi aloittajan ongelmiin. "Varmasti jokaisen menneisyydestä löytyy hetkiä, että joku on katsonut pahasti." Lapsi hakee ja odottaa omalta vanhemmaltaan tukea ja rakkautta, ja jos sitä ei saa (turvallisuuden tunne järkkyy), siitä voi seurata vakavia psyykkisiä ongelmia.
Missä kohtaa aloittaja syyttää muita? Lähinnähän tuo syyttää itseään.
Totta on, että kaikki lähtee itsestä ja aikuinen on vastuussa omasta elämästään ja valinnoistaan, mutta häpeämään ehdollistetun on erittäin vaikea hakea apua ja olla tarvitseva.
Huonommuuden tunteesta ei varmasti yksin pääse pois. Puhuminen tutuille omista ongelmista auttaa usein. Kun pääsee käsittelemään omaa häpeäänsä ja muita tunteita. Terapiaan pitäisi uskaltaa ja siellä olla avoin. Kun onnistuu poistumaan mukavuusalueelta, torjumaan addiktion tai saa aikaan onnistumisen elämässä nostaa se itsetuntoa ja motivoi. Neuvojen antaminen on niin helppoa. Älä tee niinkuin minä vaan niinkuin minä sanon :)